Eroa PAM:ista, säästä 520 € vuodessa.

Laskin, kuinka paljon PAM:in jäsenyys maksaa minulle vuodessa. Se maksaa rapiat 520 € joka vuosi. Kaksi kertaa niin paljon kuin kirkollisveroni, jonka maksamisen myös lopetin aiemmin eroamalla kirkosta. Niinpä erosin PAM:ista. Rahat ovat todennäköisesti menneet liiton johtoporukan ruotsinkielisten naisten hilpeiden seminaarimatkojen ja juhlaillallisten kustantamiseen.

Mitä olen saanut kaikkina näinä vuosina liitolta tuolla 520 eurolla, jonka olen joka vuosi maksanut? Ivallista naurua ja halveksuntaa pääluottamusmieheltä, kun olen joutunut työnantajani painostuksen kohteeksi. Palkkaanikin pienennettiin siirtämällä minut matalapalkkaisempaan työhön talon sisällä, ja pääluottamusmies vain nauroi ja sanoi, että työnantajalla on oikeus siirtää minut muihin töihin ja siihen ei liitto puutu.

Sinäkin voit säästää satasia eroamalla PAM:ista. Näin se tapahtuu:
http://www.pam.fi/fi/jasenyys/liitonvaihtaminen/Sivut/Liitostaeroaminen.aspx
Se ei riitä, että eroat liitosta, koska sinä kuulut silti vieläkin Palvelusalojen Työttömyyskassaan ja maksat siitä. Sinun pitää erota kassastakin. Ohjeet siihen:
http://www.ytk.fi/fi/liity_jaseneksi/tyattamyyskassan_vaihtaminen/
Tuon linkin kautta voit vaihtaa kassan jäsenyyden huomattavasti halvempaan YTK:n kassaan.
25467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Olet ottanut pameja enempikin....

Äänestä
  • Kyllä, olen ottanut PAM:in (ja entisen Liikealan ammattiliiton) jäsenmaksuja maksettavakseni aivan liian monta kymmentä vuotta. Jo ennen kuin sinä synnyit. Nyt en enää ota.

    Äänestä

Voisiko joku taho, vaikka Vapaa-ajattelijat, perustaa sivuston nimeltä http://www.eroaammattiliitosta.fi ?

Sinne olisi koottu kaikkien Suomen ammattiliittojen tiedot, kuinka paljon jäsenyys missäkin liitossa maksaa, ja ohjeet siitä, miten ammattiliitoista voi erota.

Äänestä

Paskan jauhamista parhaimmillaan:)))

"Palkkaanikin pienennettiin siirtämällä minut matalapalkkaisempaan työhön talon sisällä, ja pääluottamusmies vain nauroi ja sanoi, että työnantajalla on oikeus siirtää minut muihin töihin ja siihen ei liitto puutu."

Äänestä

joopa.... tai älä koskaan liity mihinkään ammattiliittoon/kassaan..... säästyy meidän muitten rahat kun joudut työttömäksi... sehän on paras ratkaisu kaikkien kannalta, siis sun ei tarvi maksaa koskaan mitään mihinkään ja meidän rahamme säästyy meille itsellemme kun jäämme työttömäksi.

Äänestä
  • suus kiinni pelle!Itse erosin tänään pamista n,7vuoden jälkeen,koska en jaksa enää syytää vuodessa 400euroa liitolle millä en mitään ole tehnyt.Aion kuitenkin pysyä työttömyyskassassa.

    Äänestä

  • jo loppu sluuuut kirjoitti:

    suus kiinni pelle!Itse erosin tänään pamista n,7vuoden jälkeen,koska en jaksa enää syytää vuodessa 400euroa liitolle millä en mitään ole tehnyt.Aion kuitenkin pysyä työttömyyskassassa.

    ei se paljon jäsenmaksu ole
    Mulla 0.8%
    jäsenenä 47 vuotta
    töissä yli 50 vuotta
    ikää kohta 65
    jäisköhän eläkkeelle jo?

    Äänestä

  • elääkelää kirjoitti:

    ei se paljon jäsenmaksu ole
    Mulla 0.8%
    jäsenenä 47 vuotta
    töissä yli 50 vuotta
    ikää kohta 65
    jäisköhän eläkkeelle jo?

    Hei,

    melkoinen työura :))

    Kiinnostaa, mikä oli palkka työurasi alussa ja entä nyt? Onko ammattiliitosta ollut Sinulle joskus jotain apua? Millä alalla teet työtä ja onko palvelualan ammattien arvostus ollut aina pohjalukemissa?

    Kaupan myyjä on nykyään sylkykuppi, jonka niskaan vihainen asiakas voi kaataa ilkeydet ja aggressiot. Kaupan alalla ei ole työsuojelua ja myyjä joutuu kuuntelemaan jopa uhkailuja. Asiakas saa huutaa, haistatella, kirota ja ilkeillä myyjille niin paljon kuin huvittaa!

    Äänestä

Jep.samaa mieltä.
Apuja kun tarvii, niin vetkutellaan sen minkä keretään....eli sitä apua ei loppupeleissä saa, kun menee aikarajat täyteen...laiton irtisanominen ja syrjintä vain yhtenä esimerkkinä.

Kovat on palkat, muttei tulosvastuuta, niin tossa on tulos....mitään ei tarvitse tehdä.

Äänestä

Itse säästän 600 euroa vuodessa, kun erosin Teamin työttömyyskassasta.

Äänestä

Sinua on huijattu vuosia.

Äänestä

Tiesitkö että ne maksut menee automaattisesti verovähennyksiin. Otat kumminkin varmaan palkankorotukset vastaan mitä pam neuvottelee? Mites apu ongelmissa?

Äänestä
  • paremmat korotukset saa kun ei kuulu pam:iin, näin ainakin omalla kohdallani tapahtuu.

    Äänestä

  • Viime viikonloppuna PAMin syysryypppäjäiset Tampereen kalleimpiin kuuluvassa hotelli-ravintolassa. Sääliksi kävi niitä tarjoilijoita jotka saivat palvella näitä töykeitä, juopuneita Ay aktivisteja. Toivottavasti tarjoilijat eivät enää kuulu tähän liittoon.

    Äänestä

oman tien kulkija:le
Olet vaarantamassa yrityksen kilpailukykyä suuripakkaisena, oletko tätä ajatellut?

Äänestä
  • en vaaranna, meillä maksetaan tuottavuuden mukaan, siksi näitä pam-pam-pameloita ei meillä juuri suvaita.

    Äänestä

nyt oman tien kulkija

Äänestä
  • kateellinenko olet, oon duunissa ja tulen olemaan, kortistot ovat teitä liittolaisia varten.

    Äänestä

Jos saman etuuden saa "yksityisalojenkassoilta" maksu on 99€ / vuosi, niin hullua on maksella 5 x määrä, jostain PAM lehdestä.

Äänestä

Suosittelen minäkin ytk:ta.
Ennen kuuluin rakennusliittoon ja kyllä harmittaa menetetyt rahat.
Ajatelkaa että ay johtajat ottavat teidän jäsenmaksuista jopa yli 200000€ vuosipalkan muut edut päälle.

Äänestä
  • Olet varmaan halukas luopumaan myös vuosilomasta, lomarahasta, sairausajan palkasta, työterveyshuollosta, suojalaseista tai sosiaalitiloista, jotka ammattiliitto on sinulle neuvotellut?

    Äänestä

PAM on turha liitto ja se ei saa mitään aikaiseksi! Liiton lehti kolahtaa joskus postilaatikkoon, siinäpä se.

Miten ja missä se PAM neuvottelee, kun kaupan alalla ei palkka ole noussut juuri lainkaan?! Myyjät ja kassamyyjät ovat osa-aikaköyhiä. Palkkasi on 10-11 €/tunti ja työaikasi on 0-15 tuntia viikossa! Palvelualan työt ovat hanttihommia ja suoraan hanurista! Niihin ei kannata kenenkään hakea!

Äänestä

Ammattiliittohan on muutakin kuin pelkkä työttömyyskassa.

Työttömyyskassan lisäksi saa erilaisia jäsenetuja, koulutusta joka on ilmaista ja jonka kautta saa jäsenrahoille vastinetta (matkat, majoitukset, ruoat).

Ammattiliitto ja työnantaja liitto neuvottelee työehtosopimukset. Vain heidän lakimiehillä on tulkintaoikeus näihin solmittuihin työehtosopimuksiin. Mitä isompi on järjestäytymisaste, sitä paremmat asetelmat on neuvotella TESia. Tästä hyvänä esimerkkinä on Paperiliitto.

Jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen ja se ilmoitetaan suoraan verottajalle ja huomioidaan ennakkoon täytetyssä veroilmoituksessa ja sitä kautta myös mahdollisissa veronpalautuksissa.

Jos ei olisi yleissitovia työehtosopimuksia, niin työnantaja voisi maksaa palkkaa vaikka 1€/päivä, sillä laki ei määrittele minimipalkkaa. Laissa lukee ainoastaan että työstä on maksettava kohtuullinen korvaus. Mitä se sitten taas tarkoittaa, sen kai ilman työehtosopimusta määrittelee työn tilaaja, tässä tapauksessa siis työnantaja. Hyvänä esimerkkinä toimii puhelinmyyntiin erikoistuneet yritykset. Palkka maksetaan proviisiona joka vaihtelee paikasta riippuen, monesti palkat jätetään myös maksamatta kun et ole tarpeeksi paljon myynyt. Olisiko tämä sinusta hyvä ja toimiva käytäntö?

Ilman ammattiyhdistysliikettä ja sen tekemää työntekijän edunvalvontaa työelämässä pätisivät viidakon lait. Miettikääpä sitä.

Lisäksi ammattiyhdistysliikkeen suurin työ tehdään edelleen vapaaehtoistyönä ja solidaarisuudesta myös muita samalla alalla työskenteleviä kohtaan. Miksi kaikki siis saavat korjata nämä hedelmät, vaikka kuuluvatkin ns. Loimaan kassaan ja elävät toisten siivellä? Entä jos työehtosopimukset olisivatkin vain heitä koskevia, jotka liittoon kuuluvat?

Jokaisellahan on oikeus sopia omasta palkastaan. TES määrittelee AINOASTAAN minimipalkan, jota laki EI määrittele. Paremmin voi aina sopia jos työnantaja siihen suostuu, sehän on vain osoitus kunnioituksesta ja arvostuksesta ammatitaitoa kohtaan.

Äänestä
  • Toisaalta 520 eurolla saa viikon loman lämpimässä ja jää vielä rahaa juomiinkin.

    Äänestä

Pamilaisten tilinauhoja kun katselee, ei tiedä itkeäkö vai nauraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex-pamilainen kirjoitti:

Laskin, kuinka paljon PAM:in jäsenyys maksaa minulle vuodessa. Se maksaa rapiat 520 € joka vuosi. Kaksi kertaa niin paljon kuin kirkollisveroni, jonka maksamisen myös lopetin aiemmin eroamalla kirkosta. Niinpä erosin PAM:ista. Rahat ovat todennäköisesti menneet liiton johtoporukan ruotsinkielisten naisten hilpeiden seminaarimatkojen ja juhlaillallisten kustantamiseen.

Mitä olen saanut kaikkina näinä vuosina liitolta tuolla 520 eurolla, jonka olen joka vuosi maksanut? Ivallista naurua ja halveksuntaa pääluottamusmieheltä, kun olen joutunut työnantajani painostuksen kohteeksi. Palkkaanikin pienennettiin siirtämällä minut matalapalkkaisempaan työhön talon sisällä, ja pääluottamusmies vain nauroi ja sanoi, että työnantajalla on oikeus siirtää minut muihin töihin ja siihen ei liitto puutu.

Sinäkin voit säästää satasia eroamalla PAM:ista. Näin se tapahtuu:
http://www.pam.fi/fi/jasenyys/liitonvaihtaminen/Sivut/Liitostaeroaminen.aspx
Se ei riitä, että eroat liitosta, koska sinä kuulut silti vieläkin Palvelusalojen Työttömyyskassaan ja maksat siitä. Sinun pitää erota kassastakin. Ohjeet siihen:
http://www.ytk.fi/fi/liity_jaseneksi/tyattamyyskassan_vaihtaminen/
Tuon linkin kautta voit vaihtaa kassan jäsenyyden huomattavasti halvempaan YTK:n kassaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu