Aurinko-sanan etymologia

Germaaninen "aur ring" eli vuosikehä.

Kaikenlaisia Wettenhovi-Aspa-tasoisia entymologioita voi tietysti sepitellä. Otetaan mikä tahansa sana, halkaistaan kahtia ja keksitään jostain kielestä sanoja, jotka muistuttavat sen osia. Veijo Meri on kirjoittanut sellaisista kirjankin, ”Sanojen synty”, joskin hän sekoitti siihen hämäyksen vuoksi myös kansantajuistettuja versioita tieteellisistä etymologioista.

Suomen kielessä olisi tuskin keksitty liimata yhteen kahta germaanista sanaa, eikä esitetylle yhdistelmälle löydy vastineita germaanisista kielistä. Lisäksi olisi erittäin epäuskottavaa, että vanhan aurinkoa tarkoittavan sanan ”päivä” rinnalle olisi otettu uusi sana abstraktin merkityksen ’vuodenkierto’ tms. pohjalta. Asiassahan kävi todellisuudessa niin, että sanan ”aurinko” merkitys muodostui vain taivaankappaletta tarkoittava, kun taas vanha ”päivä” sai pääasiassa abstraktimman merkityksen ’vuorokausi’ tai ’vuorokauden valoisa osa’.

Oma suosikkiselitykseni on, että ”aurinko” perustuisi jotain kautta latinan sanaan ”aurum” ’kulta’ ja viittaisi siis alun perin auringon kullankeltaiseksi tulkittuun väriin. Loppuosa voisi kyllä olla paitsi suomalainen johdin myös sukua germaaniselle sanalle ”ring”, mutta merkitys olisi silloin hyvin konkreettinen ja viittaisi auringon ympyränmuotoisuuteen.

Aurinko on siitä omituinen sana, että sitä ei ole lähisukukielissä. Virossa on päike(ne), karjalassa päiväne, vepsän päiväine, etelävirolaisten (võrun) päiv. Suomeksi aurinko oli päivä.

Miksi se on muuttunut auringoksi. Germaaninen etymologia on sikäli ajatuksena houkutteleva, että suomen kielen äänteellisen yksinkertaistumisen on katsottu johtuneen statukseltaan korkeampien germaanien vaikutuksesta. On tyypillistä, että sanoja vaihdetaan samasta syystä, joskus tapahtuu kokonaista kielenvaihtoa. Mutta aurinko-sanaa vastaavaa ei taida olla missään germaanikielessä. Entä jos Suomessa vaikuttaneet germaanit, joiden jäljiltä meillä on mm. Hauho ja Harjavalta, käyttivät tällaista omaperäistä ilmausta.

Tuhatkunta vuotta sitten saati sitäkin ennen puhuttu germaaninen kieli oli aivan muuta kuin nykysaksa ja -ruotsi, joten helppoja johtopäätöksiä ei voi tehdä. Germaaninen lähtökohta sanalle aurinko on paljon loogisempi ja todennäköisempi kuin latinaan pohjautuva.

Itse asiassa kielessämme on hyvin paljon todistetusti germaanisia, lähinnä melko myöhäisiä ruotsalaisia lainoja. Lisäksi yllättävän moni sana pohjautuu slaavilaiseen termistöön, lähinnä venäjään.

On luonnollista, että suomenkielen omapohjaisuutta ja ainutlaatuisuutta on korostettu 1800-luvun lopulta lähtien. Realistisesti ajatellen melkoinen osa sanojemme synnystä ei voi selittyä ilman ulkopuolista vaikutusta.

Latinassa aurum taitaa olla kulta ja germaaninen rinki tuottavat yhdessä kultakehrän.

Ei löydy latviasta/liettuasta apua, siellä aurinko on 'saule'.

Arqa on aurinko sanskriitiksi

Aurinko sanana juontaa jostain hyvin kaukaa. Monen ikivanhan suomalaisen sanan alkuperä juontaa aasiaan.

Punjabi, bengali, nepali, tamili. Aurinko on siellä "surya" tai "suriyan". Lausutaan 'suriza' tai 'surizan' tai 'surijan' tai 'suria'. Riippuen kielestä.

Sanasta löytyy "uri". S kun muuttuu a kirjaimeksi, niin sana on "auri" jotain, aurizan aurijan, auria, jne. Onko siis jossain aikoja sitten s muuttunut a:ksi, ja siitä sana sopinut ja muotoutunut paremmin muinaissuomalaisen suuhun.