Jopa on Valio taas keksinyt idioottimaisen tuotteen. Hedelmäjogurtin, jossa ei ole hedelmänpaloja. Vaikea ymmärtää, kuka sellaista oikeasti haluaa. Paitsi tietysti Valio itse. Voihan "sileästä" poistaa vielä enemmän niitä valmistuskustannuksia lisääviä hedelmiä ja marjoja, joita ei Valion tavallisissakaan jogurteissa liiemmälti ole. Myös keinotekoisten, ja paljon halvempien, makuaineiden käyttö reseptissä tulee helpommaksi "sileyden" myötä, kun hedelmien määrän arviointi ostajalle on likimain mahdotonta.
Ovatkohan suomalaiset oikeasti niin tyhmiä, että taas kerran lankeavat Valion markkinointivipuun ja ostavat entistä huonomman tuotteen entistä kalliimpaan hintaan? Ja Valion miehet nauravat partaansa matkalla pankkiin.
Valio sileä
60
3400
Vastaukset
- Kiertokulkua
Se on sitä margginointia, tänään sileää, kohta taas hedelmäkökköä jne.
Menee kuin muotivärit ja tulee aikaa myöten uudelleen. - sitkule
Meidän perheessä on ollut lapsista osa, joille on jopa joutunut siivilöimään ne palaset pois sieltä jogurtista. On niin herkkäkurkkuisia, että oksennus lentää jos klöntti tuntuu nielussa.
On tosi tervetullut näillä siivilänieluille. Itse tykkään, että sattumia on ja mitä enemmän sen parempi.- looooooooooooooool
Hahhah! Taitaa olla se äiti/isä, joka on opettanut lapsista herkkäkurkkuisia. Sama asia kun mausteiden kanssa: laitetana ruokaan mahdollisimman vähän mausteita, jotta lapsi voi sitten koko loppuelämän valittaa jos ruoka on olevinaan liian mausteista. Kyllä niihin mausteisiin ja ruuan pieniin paloihin tottuu kun vaan syötetään eikä nössöillä. Mitenkäs sun lapset ois pärjänny jos elettäis vielä kivikautta? Huonosti ois käynyt.
- sitkule
looooooooooooooool kirjoitti:

Lapsella on todettu aivan oikea toimintahäiriö dysplaksia, vatsansulkijalihaksen löysyys ja aistiyliherkkyys. Samaten kurkku-ja korvalääkäri totesi suurilla nielurisoilla olevan taipumusta tähän herkkään nieluun, mikä kalastaa näitä klönttejä, eli ei lapsen ylisuojelemista.
Ovat muuten jo aikuisia ja syövät ihan normiruokaa tänäpäivänä.
Eli nieleminen voi olla vaikeaa aivan oikeasta sairaudesta johtuen eikä keksittyä vikaa.
Miten itse pärjäisit kivikaudella? Taitaisit olla jo nahkurinorrella. Meillä sentään lihatkin valmistetaan alusta loppuun itse. Ja juuri tämä sihtinielu on tänään oiva teurastaja. Tervetuloa maalle!!! - wertyuikjhgfd
sitkule kirjoitti:
Lapsella on todettu aivan oikea toimintahäiriö dysplaksia, vatsansulkijalihaksen löysyys ja aistiyliherkkyys. Samaten kurkku-ja korvalääkäri totesi suurilla nielurisoilla olevan taipumusta tähän herkkään nieluun, mikä kalastaa näitä klönttejä, eli ei lapsen ylisuojelemista.
Ovat muuten jo aikuisia ja syövät ihan normiruokaa tänäpäivänä.
Eli nieleminen voi olla vaikeaa aivan oikeasta sairaudesta johtuen eikä keksittyä vikaa.
Miten itse pärjäisit kivikaudella? Taitaisit olla jo nahkurinorrella. Meillä sentään lihatkin valmistetaan alusta loppuun itse. Ja juuri tämä sihtinielu on tänään oiva teurastaja. Tervetuloa maalle!!!Älä selitä, puhut ittes pussiin nössöjen äiti :D! Ensimm kommassas kerrot et siivilöidään ja silee jugurtti on todella tervetullut, ja nyt alat änkyttää että herkät pentus on jo muka aikuisin jne jne.... EI MEE LÄPI :DDD
- KALLE KELLO
Sitkule. Pakko sanoa, että kakarat on keksinyt hyvän kiertotien sulle kökköihin. "Herkkäkurkkuisia että oksentaa". HAHHHAHHAA... Mitenhän ne pikkupiltit siellä tarhassa/koulussa pärjää ruokailussa. Enpä usko että tarhan-/kouluntädit ala kakaroillesi siivilöimään sapuskaa. Oletko oikeasti noin lasten vietävissä ja mitenhän ne muutkin asiat teillä päätetään ja hoidetaan? Lasten ehdoilla kaiketi? Mahtaa teillä tuo arki olla ihanaaaaaa
- KALLE KELLO
sitkule kirjoitti:
Lapsella on todettu aivan oikea toimintahäiriö dysplaksia, vatsansulkijalihaksen löysyys ja aistiyliherkkyys. Samaten kurkku-ja korvalääkäri totesi suurilla nielurisoilla olevan taipumusta tähän herkkään nieluun, mikä kalastaa näitä klönttejä, eli ei lapsen ylisuojelemista.
Ovat muuten jo aikuisia ja syövät ihan normiruokaa tänäpäivänä.
Eli nieleminen voi olla vaikeaa aivan oikeasta sairaudesta johtuen eikä keksittyä vikaa.
Miten itse pärjäisit kivikaudella? Taitaisit olla jo nahkurinorrella. Meillä sentään lihatkin valmistetaan alusta loppuun itse. Ja juuri tämä sihtinielu on tänään oiva teurastaja. Tervetuloa maalle!!!Kuka tahansa äiti ja isä veisi lapsensa lääkärille/sairaalaan jossa em vaivat on hoidettu. Olet kai kuullut nielurisaleikkauksista ja siitä, että vatsansulkijalihaksenkin saa leikkauksella hoideltua. Ei "minä se vaan muussaan kökköjä pois" ja kakarat on kärsinyt vaivoista. Edelleenkin kysyn, muussasiko opettaja koulussa sapuskat ja tarhassa tarhantäti???? Tuskinpa.
- roska jogurtti
looooooooooooooool kirjoitti:
Hahhah! Taitaa olla se äiti/isä, joka on opettanut lapsista herkkäkurkkuisia. Sama asia kun mausteiden kanssa: laitetana ruokaan mahdollisimman vähän mausteita, jotta lapsi voi sitten koko loppuelämän valittaa jos ruoka on olevinaan liian mausteista. Kyllä niihin mausteisiin ja ruuan pieniin paloihin tottuu kun vaan syötetään eikä nössöillä. Mitenkäs sun lapset ois pärjänny jos elettäis vielä kivikautta? Huonosti ois käynyt.
Kuule ei niitä tarvitse opettaa herkkäkurkkuisiksi, kuten asian ilmaisit. Jokaisella meistä on makuja ja ruokia joista pidämme ja joista emme pidä. Oma tyttäreni ei lapsena syönyt jogurttia, koska siellä oli roskia. Eli esim. mansikkajogurtissa on niitä mansikka sattumia, niin ne oli niitä roskia ja ei suostunut syömään sitä. Viilit kävi mainiosti, kun eivät olleet "roskaisia". Joten jos ei jogurtit maistunut, niin miksi niitä olisi väkisin pitänyt syöttää. Ja se että lapset ei vartuttuaan opi syömään esim mausteisa ruokia ei pidä paikkansa. Luulen että olet lapseton, joka kuvittelee tietävänsä kaikken.. mutta oikeasti et tiedä mitään.
- Antit
Opettelisivat pureskelemaan!
- metusaleminkaveri
joo, kaikki pitää voida juoda tuttupullosta, evoluutio huolehtii sitten turhat hampaat tieltä pois
- lovegame2
anteeksi mutta minusta tuo on kyllä hyvä. minua suorastaan oksettaa ne palaset siellä jogurtin seassa, hyi olkoon. minä varmasti ostaisin valio jogurtti sileää jos joskus tulee eteen, sehän on kuin minulle luotu tuote, ei tarvitse enään kakoa palojen takia. :)
- pkn
Oletkos tähän asti sit pystynyt jugurttia syömään ollenkaan? Vai onks menny oksenteluks? Meinaan ku niissä on ollu marjoja tai hedelmiä yms?
- Väärässä oot
pkn kirjoitti:
Oletkos tähän asti sit pystynyt jugurttia syömään ollenkaan? Vai onks menny oksenteluks? Meinaan ku niissä on ollu marjoja tai hedelmiä yms?
Banaanijugurtti, ainut mulle mikä aikoinaan meni alas... Eipä ollu kökköjä...
- jnneee
pkn kirjoitti:
Oletkos tähän asti sit pystynyt jugurttia syömään ollenkaan? Vai onks menny oksenteluks? Meinaan ku niissä on ollu marjoja tai hedelmiä yms?
muakin ällöttää ne marjat sun muut siellä kun ei ne ole mtn tuoreita vaan löysiä ja eltaantuneita klönttejä siellä.
olen koko ikäni syönyt sellaisia jogurttimakuja, joissa ei ole noita palasia.
Eli kaikki juotavat jugurttimaut sekä normaaleista jogurteista banaani, vadelma, vanilja, päärynä, vilja, kahvi, appelsiini ja maustamaton versio.
miten ois lapset ja vanhukset..?? pälli...tajusitko mainosta...pöydän äärellä istui vanhus ja lapsi .
lapset nyt tunnetusti inhoaa niitä palasia, kaikki jotka on vastaan tulleet ja itsekin,,,ja vanhuksilla ne palaset menee tekareitten väliin ym,,,ja tykkäävät täten sileämmästä joten ihan nappi tuote, ei tätä nyt nuorilleole tarkoitettukaan varsinaisesti vaan tosiaan juuri nirsoille mukulille ja sitten vanhuksille.
- Joku mies
hunajainen79 kirjoitti:
lapset nyt tunnetusti inhoaa niitä palasia, kaikki jotka on vastaan tulleet ja itsekin,,,ja vanhuksilla ne palaset menee tekareitten väliin ym,,,ja tykkäävät täten sileämmästä joten ihan nappi tuote, ei tätä nyt nuorilleole tarkoitettukaan varsinaisesti vaan tosiaan juuri nirsoille mukulille ja sitten vanhuksille.
Minä kyllä tykkäsin lapsena ihan normaalista jugurtista, jossa on hedelmien tai marjojen paloja seassa, ja samoin ovat tykänneet kaikki tuntemani lapset. Jos minulla olisi lapsi, niin hän saisi olla sitten ilman jugurttia jos ihan tavallinen jugurtti ei kelpaisi. Lasten nirsous on täysin opittua, lapsista tulee nirsoja kun vanhemmat lellivät heitä ja mukailevat liikaa heidän oikkujaan. Jos lapselle ei kelpaa se ruoka mitä tarjotaan, lapsi pitäisi jättää ilman ruokaa. Jos ateriaan liittyy jälkiruoka, sitä ei tietenkään pitäisi antaa ennen kuin pääruokaa on syöty, ja sitä pääruokaa ei pitäisi antaa tilaisuutta syödä enää sen jälkeen, kun ruoka-aika on ohi. Seuraavan tilaisuuden saada ruokaa pitäisi tulla vasta sitten, kun on seuraavan kerran ruoka-aika ja muutkin syövät taas.
Toki lapsen toiveita on hyvä kuunnella, mutta lapselle ei saisi päästä syntymään käsitystä, että kaikki menee aina hänen ehdoillaan ja hän saa aina tahtonsa läpi. Vaikka vanhemmat kuinka hemmottelisivat lastaan, niin kaikki hänen elämässään ei voi mennä hänen mielensä mukaan. Siksi lasta tulisi opettaa joustamaan ja mukautumaan, huomioimaan toiset tarpeineen sekä sietämään epämukavuutta ja ikävyyttä. Häntä tulisi myös valmentaa kohtaamaan haasteita ja vastoinkäymisiä.
Ja vai että vanhuksilla menee palaset tekareitten väliin... Vanhukset syövät tekareineen pääasiassa kiinteää ruokaa ja he ovat syöneet perinteisiä jugurtteja iät ja ajat. Miten ne palaset jugurtin seassa nyt yhtäkkiä ovatkin muka jokin ongelma? Tosin en minä sitä sano, etteikö "sileää" jugurttia saisi ostaa ja syödä jos niin tykkää. Ei se minun mielestäni ketään tyhmäksi tee.
Pakko tätä ap:n kirjoittamaakin vähän kommentoida:
"Voihan "sileästä" poistaa vielä enemmän niitä valmistuskustannuksia lisääviä hedelmiä ja marjoja, joita ei Valion tavallisissakaan jogurteissa liiemmälti ole. Myös keinotekoisten, ja paljon halvempien, makuaineiden käyttö reseptissä tulee helpommaksi "sileyden" myötä, kun hedelmien määrän arviointi ostajalle on likimain mahdotonta."
Eikö ap ole huomannut, että elintarvikepakkauksissa on tuoteseloste, josta selviää tuotteen sisältö? Tuoteselosteiden paikkansapitävyyttä myös valvotaan jossain määrin. Hedelmien/marjojen määrän saa tietää lukemalla ainesosat pakkauksen kyljestä, ei sitä tarvitse arvailla. Ainesosaluetteloiden perusteella Valion "sileissä" jugurteissa marjaa/hedelmää on enemmän kuin muissa Valion jugurteissa.
Itse suosin kyllä kuitenkin Lidlin jugurtteja, joissa on vielä enemmän marjaa/hedelmää, ja hinta on silti matalampi. 250 g:n purkki jugurttia maksaa Lidlissä 0,39 € (eli 1,56 €/kg), ja marjojen tai hedelmien osuus sisällöstä on 12%. Valion jugurteista se on suurimmassa osassa 3-6%, "sileissä" 8%. - KALLE KELLO
Joku mies kirjoitti:
Minä kyllä tykkäsin lapsena ihan normaalista jugurtista, jossa on hedelmien tai marjojen paloja seassa, ja samoin ovat tykänneet kaikki tuntemani lapset. Jos minulla olisi lapsi, niin hän saisi olla sitten ilman jugurttia jos ihan tavallinen jugurtti ei kelpaisi. Lasten nirsous on täysin opittua, lapsista tulee nirsoja kun vanhemmat lellivät heitä ja mukailevat liikaa heidän oikkujaan. Jos lapselle ei kelpaa se ruoka mitä tarjotaan, lapsi pitäisi jättää ilman ruokaa. Jos ateriaan liittyy jälkiruoka, sitä ei tietenkään pitäisi antaa ennen kuin pääruokaa on syöty, ja sitä pääruokaa ei pitäisi antaa tilaisuutta syödä enää sen jälkeen, kun ruoka-aika on ohi. Seuraavan tilaisuuden saada ruokaa pitäisi tulla vasta sitten, kun on seuraavan kerran ruoka-aika ja muutkin syövät taas.
Toki lapsen toiveita on hyvä kuunnella, mutta lapselle ei saisi päästä syntymään käsitystä, että kaikki menee aina hänen ehdoillaan ja hän saa aina tahtonsa läpi. Vaikka vanhemmat kuinka hemmottelisivat lastaan, niin kaikki hänen elämässään ei voi mennä hänen mielensä mukaan. Siksi lasta tulisi opettaa joustamaan ja mukautumaan, huomioimaan toiset tarpeineen sekä sietämään epämukavuutta ja ikävyyttä. Häntä tulisi myös valmentaa kohtaamaan haasteita ja vastoinkäymisiä.
Ja vai että vanhuksilla menee palaset tekareitten väliin... Vanhukset syövät tekareineen pääasiassa kiinteää ruokaa ja he ovat syöneet perinteisiä jugurtteja iät ja ajat. Miten ne palaset jugurtin seassa nyt yhtäkkiä ovatkin muka jokin ongelma? Tosin en minä sitä sano, etteikö "sileää" jugurttia saisi ostaa ja syödä jos niin tykkää. Ei se minun mielestäni ketään tyhmäksi tee.
Pakko tätä ap:n kirjoittamaakin vähän kommentoida:
"Voihan "sileästä" poistaa vielä enemmän niitä valmistuskustannuksia lisääviä hedelmiä ja marjoja, joita ei Valion tavallisissakaan jogurteissa liiemmälti ole. Myös keinotekoisten, ja paljon halvempien, makuaineiden käyttö reseptissä tulee helpommaksi "sileyden" myötä, kun hedelmien määrän arviointi ostajalle on likimain mahdotonta."
Eikö ap ole huomannut, että elintarvikepakkauksissa on tuoteseloste, josta selviää tuotteen sisältö? Tuoteselosteiden paikkansapitävyyttä myös valvotaan jossain määrin. Hedelmien/marjojen määrän saa tietää lukemalla ainesosat pakkauksen kyljestä, ei sitä tarvitse arvailla. Ainesosaluetteloiden perusteella Valion "sileissä" jugurteissa marjaa/hedelmää on enemmän kuin muissa Valion jugurteissa.
Itse suosin kyllä kuitenkin Lidlin jugurtteja, joissa on vielä enemmän marjaa/hedelmää, ja hinta on silti matalampi. 250 g:n purkki jugurttia maksaa Lidlissä 0,39 € (eli 1,56 €/kg), ja marjojen tai hedelmien osuus sisällöstä on 12%. Valion jugurteista se on suurimmassa osassa 3-6%, "sileissä" 8%.Lidli on nostanut jogurtin hinnan 45 snt/purkki, mutta ei haittaa. Aivan mahtavan hyvää jogurttia ja lyö laudalta mennen tullen Valion.
- Herkkujugu
Minustakin jugurtti, jossa on paloja, on ällönnäköistä litkua. Ihan kuin oksennusta.Meni pitkään, ennenkuin edes laitoin jugurttia suuhuni. Syön nykyisin yleensä lohkeavaa sileää luonnonjugurttia, jonka päälle laitan omia marjoja.Nieleminen on kotona opetettu, eikä siinä mitään vikaa ole.Työkaverillani taas on sellainen kurkku, että mitään kökkäreitä ei saa olla missään ruuassa.Hän on lähes 50 v, joten ei ole lapsi eikä vanhus vaan herkkäkurkkuinen muuten ja normaali ihminen.
- Aitoo ruokaa
Voi elämä, mitä valittajia...! Miten ihmeessä voitte syödä mitään muuta ruokaa, missä on "paloja" ? Vai pureskeletteko pennuillenne kaiken ruoan mössöksi, ennen kuin voivat suuhunsa laittaa, ettei ole niitä paloja....?
Kyllä on tosiaan hyvä systeemi vähentää oikeitten hedelmien ja marjojen käyttöä ja luoda kaikki "maut" esansseilla. Tämmöisiä ne uusavuttomat nuoret vanhemmat on. Ei tarvii ihmetellä muutenkaan nyky nuorisoa, mistä kasvatusmallit otettu...- Huohnyttaas
Jogurtissa olevat palat on ihan eri asia kuin ruoissa olevat palat. En voisi kuvitella syöväni esimerkiksi lempivoileipääni blenderissä muussattuna.
ei kait kukaan ihan sama onko paloja tai ei ihan yhtä hyvää molemmat...........:))
- Petronelliina
Pidän marjoista ja hedelmistä paljon sellaisinaan, mutta koko ikäni olen siivilöinyt ne jugurtista pois. Minua ällöttää jos suuhuni tulee jugurtin seassa lörtsähtänyt mansikka tai muu hedelmä. Olen aina ollut tällainen ja ainoa viiden lapseen katraassa. Muut sisarukset ovat aina syöneet jugurtit paloineen mukisematta.
Minulle kaikenlaiset sattumat jugurtissa saavat pahimmillaan oksennusreaktion aikaan.
Lapseni on samanlainen; jo pienestä asti on sylkenyt jugurtissa olevat sattumat suusta pois äitinsä tavoin. Lapsen isälle palaset eivät ole ongelma.
Eli kyllä meitä löytyy, joille tuollainen sileä jugurtti maistuu. Mukaan voi laittaa tuoreita marjoja tai vaikka banaanin palasia, koska niissä koostumus on vielä sopivan jämäkkä, eikä saa aikaan ällötystä. - älöä
Vaadin armeijaan sileää hernekeittoa tai sit kapiainen siivilöi ne äklöt herneet mun pakista pois.
- miiiiiiiiiiiiii
Samaa naureskeltu meillä, ja kyllä, suomalaiset on oikeesti niin tyhmiä :D!
- niopu
Tuossa tuotteessa ei ole muuta vikaa kuin todella ärsyttävät mainokset radiossa, helppo se purkki on kauppaan jättää mutta radioo kun ei viitsi aina sulkea mainoksen takia..
- koukkosormi
Ainakin nivelvaivoista kärsivän on sitä helpompi syödä kun ruoka menee suuhun eikä rinnuksille.
- ei mikään innovaatio
"Sileitä" jukurtteja on kaupan hyllyiltä löytynyt aina.
- ghgxhgxhg
Ketju on upea esimerkki antimainonnasta ja sen tehosta.
Laitetaan provosoiva aloitus jossa syyllistetään marjatonta jugurttia, ja sen jälkeen vastarannankiisket, kaikesta valittajat ja eri mieltä olevat tulevat paikalle ja ylistävät kemiantuotteen maasta taivaisiin jotta kansa ostaisi.
"Lapset eivät pysty nielemään" HAHAAH, ehkä päivän parasta roskaa.
Mutta niinhän se täytyy tehdä että saataisiin typerille uusavuttomilla luonnosta erkaantuneille kaupunkilaisille lisää ravintosisällöttömiä ja halpoja esansseja kalliilla myydyksi.
Ja kohta sitten tulee miinustaja joka yrittää estää mielipiteen kääntymisen marjatonta jugurttia vastaan. - hampaat tallella
Luulenpa että sileä jogurtti on tarkoitettu ihmisille joilla ei oo hampaita.
- Rousk, rousk
Minäkin tykkään sattumista, mutta saahan erilaisten ihmisten mieltymykset ottaa huomioon. Sattumista sinänsä: muistelisin jotakuinkin niin, että kun ruokaa joutuu pureskelemaan, niin erittyy aikaisemmin kylläisyyshormonia eli se täyttää paremmin, ja lisäksi erittyy mielihyvähormonia. Tarkistakoon tiedot se, jota kiinnostaa.
- Valio© Karkea®
Loistavaa että joku on fiksu. En ikinä söisi sitä jalostettua teollisuuspaskaa! Voi vitun vatipäät.
- nihiuhi
on siinä sulla ongelmaa kerrakseen...
- varpunen vaan
Mulla tulee takapuolesta sileää, jos syön jugurttia. Ei mulla muuta. T: varpusparvi
- heinähattuilija
Vuosikymmenen naurut. Voi perhana heitän hattua sulle.
- Sileää, KIITOS VALIO
Hyvä kun tuli, pääsen vähän helpommalla ja äiti saa nieltyä jogurtin helposti. Tähän mennessä olen heittänyt jogurtin tehosekoittimeen ja lisännytkin vähän hedelmää tai marjoja. Ehkä lisään vieläkin, katsotaan. Tiesitkö, että on paljon ihmisiä, jotka eivät voi syödä kuin täysin sileää siis ns. ilman sattumia olevaa elintarviketta. Sairaalatkin varmasti käyttää näitä. Esim. aivovammapotilaalle ei alkuun anneta muuta kuin soseutettua ruokaa jne. Itse ostan myös paljonkin naturel jogurttia ja voin jopa syödä sellaisenaan tai laittaa omat jutut joukkoon. Samoin maustettu jogurtti on kiva kun heittää omia myslejä jne. Mieti vähän vai loukkaatko vanhuksia, vammasia ym. tahallisesti kenties. Vai eikö ihmisiä, jotka heitä hoitavat voi päästää myös hieman helpommalla ja saavat joskus hieman pitemmän lepotauon Oletko syöttänyt koskaan vanhusta jolla jo ns. toinen jalka haudassa? Hän on minun rakaani, minun äitini.
- siivilä72
Jätetään ne Valion jugurtit hyllyyn niin sileää jälkeä tulee siinäkin firmassa :-)
Danonella oli alunperin hyvä big fruit sarja, nykyään sekin jo lähentelee tuota siivilöityä potaskaa. - sileää
Sileää jogrttia on ollut vuosia aikaisemmin useita erilaisia, mutta jostain syystä ne ovat hetkeksi poistuneet/vähentyneet markkinoilta.
Eli ne eivät todellakaan ole uusi keksintö! Aloittaja vain ei tiennyt tuota faktaa kirjoittaessaan. Ei kukaan tiedä kaikkea, mutta on turhaa alkaa vastustamaan ja mollaamaan kaikkea itselle uutta ja tuntematonta tai kelpaamatonta.
Tässä näkee oikein malliesimerkin suomi24:n tasosta ja ihmisistä jotka
a) valittavat kaikesta /vastaavat kaikiin valituksiin samalla mitalla
b) eivät tiedä mitä pitäisi tehdä, joten kysyvät suomi24:stä ja saavat paskaa niskaansa
c) ammattitrollaajat joilla on liikaa aikaa
d) kaikki muut asiattomat kirjoittelijat joilla ei ole prempaa tekemistä - Sitrus1
Oli miten oli sileää en osta vaan sitä missä on niitä marjoja, sehan on HEDELMÄ POMMIN tarkoitus, idiootit!
- 13+6=19
Vuoden turhake se jokurtti.
- maistoim
Valio Sileän koostumus on erilainen kuin Valion muiden hedelmä/marjajugurttien. Paljon paksumpaa, melkeinpä turkkilaista jugurttia muistuttavaa on tämä uutuusjugurtti.
- Bulg/turk/kreikk
On tää hyvä provo-ketju. Bulgarialaista, kreikkalaista ja turkkilaista jugurttia löytyy joka kaupasta, ei ole kokkareita ja ovat hyviä. Kyllä olette aika torvia provoja.
- Miten vaan
Itse olen jo pitkään syönyt "sileää" jogurttia, nimittäin ostan nykyisin pelkästään maustamattomia jogurtteja (bulgarialaista, kreikkalaista tai turkkilaista). Toisinaan laitan jogurttiin omia marjoja ja joskus mysliä (ei ikinä sokeria tai muita makeutusaineita), mutta usein syön maustamatonta jogurttia ilman mitään lisäyksiä. Jogurtista tulee muutenkin paljon parempaa, kun ostaa maustamatonta jogurttia ja lisää itse marjat ja muut aineet. Hintaa tulee toki enemmän, mutta mitäs siitä. Kun olen oppinut maustamattomaan jogurttiin, en pidä enää yhdestäkään kaupan marjajogurtista. Aivan sama minulle vaikka näitä sileitä marjajogurtteja tulee, kun en syö noita ei-sileitä marjajogurttejakaan.
- Sairaudet
Mm. Refluxia sairastava ystäväni on tästä innoissaan kun ei pysty niitä palasia syömään. Samoin piti siitä Pro-jugurtista missä on proteiinia, koska sitä hänen on vaikeahkoa saada ruoka-aineista joita pystyy syömään.
- Näinhän se on
Vanhainkodeissa tätä tavaraa menee pilvin pimein. Miettikää mikä määrä näitä laitoksia on, ja kun tilataan keskimäärin purkki per naama per päivä. Valio jää voitolle jo tuosta myynnistä, onhan siinä mainoksessakin vanhus! Mielestäni keksi yksinkertaisen mutta tarpeellisen jutun taas saada rahastaa vanhuksilla.
- grh....
kun ostaa danone jugurttia, esim luumu niin saattaa olla puolikkaita luumuja...namss namss,eikä mitään esansseja kuten valiolla..
- kuluttaja.
Yleensähän firmat tarjoaa sitä mitä kysellään. Ei valio sitä tekisi jos ei haluttaisi. Ihan kuin snellmanilla on sileä lihaisa grillimakkara jossa ei ole niitä ikäviä hampaaseen napsahtelevia sattumia.
- Fitfat
Ennen oli kaikki Valion jugurtit sileitä! Mansikka jugurtti oli punajuurella värjätty ja keinotekoisella mansikka aromilla maustettu! Sisälsi (-tää) paljon sokeria ja on aivan turha elintarvike. Valio on palannut vanhaan reseptiin, marja jugurttiin ilman marjoja ja reilusti sokeria!
- +++
Kyllä huomaa ettei ole ainakaan hoitoalan ihmisiä täällä, jotka olisivat syöttäneet vanhusta tai muuten sairasta ihmistä.
Mieheni veli rakasti jogurtteja, mutta ei voinut niitä syödä kun meinasi tukehtua jo ihan minimaaliseen muruseen. Tämä olisi ollut hänelle täydellinen tuote, tosin sairaus vei, joten nyt ei enää ravintoa tarvitse.
Mutta siis juurikin sairaalat ja vanhainkodit takuulla tykkää tästä tuotteesta. - yvel
"Onks pakko ostaa jos ei taho" Kuluttaja voi jättää ostamatta. Jos jogutti ei mene kaupaksi, niin valio ottaa sen pois myynnistä, ja keksii uuden mainoslauseen,ja
niin kuluttajaa taas huiputetaan. - kroklaaja
Minä olen koko ikäni ollut kronkeli ruuan suhteen.
Ja kuulemma se on ollut vain huomion hakua ja erikoisuuden tavoittelua, keksittyä. Kuvitellaan, että esim,. söisin sipulia, jos ei kerrota, että sitä on ruuassa, että en maistaisi, ja tätä temppua kaveri yritti pari vuotta sitten - aikuiselle ihmiselle!
No tottakai maistoin.
Tai kun ravintolassa etsin annosta, jossa ei ole paprikaa eikä sipulia ja päädyn tarjoilijan suosittamaan: riisi oli täynnä sipulia ja paprikaa!!!!!!??? en voinut syödä sitä. Broilerileike oli täydellisen sipulisen makuista.
Noin kuukausi sitten syy selvisi.
Sain diagnoosin ja se liittyy suussa olevaan sairauteen tai vikaan, joka on aivan varmasti ollut olemassa siellä kaiken aikaa, ihan lapsesta asti. Ongelmaa ei voida poistaa eikä parantaa, ainoa keino on välttää vahvoja ruokia, kuten paprikaa, sipulia, chiliä - ja monia muita ruokia ja mausteita, joista en ole koskaan tykännyt.
Samalla tavalla suussa joidenkin ruokien SUUTUNTUMA on vastenmielinen, mikä liittyy tähän sairauteen ja herkistyneeseen makuaistiin ja herkkiin suun limakalvoihin.
Eli ei kyse aina automaattisesti ole kronklaamisesta tai siitä, että vanhemmat opettaa. Minä olin meidän suurperheessä ainoa tämmöinen kummallinen, jolle äiti teki eri kattilassa. Olen kiitollinen että teki. Luultavasti en olisi voinut syödä lapsena mitään, koska se suutuntuma oli vasenmielinen, esim makaroni ja jauhelihakastike, sipuli, voimakkaat mausteet.
Ja kun kuitenkin on nippukaupalla ruokia, joita voin syödä. Eli nälkään en näänny.
Hyväksyn siis sen, että lapsenikaan eivät pidä kaikesta. Tottuvat, oppivat, jos niikseen on.
Sitten kun on pula-aika ja nälkäkausi päällä, sitten kun palataan luola-aikaan, sitten mennään niillä pelisäänöillä. Mutta eiv ielä - Äiti<3
Minä itse ainakin kaipaan. Jugurttia olisi mukava syödä, mutta en voi valita muita kuin banaani, vanilja tai kahvijugurttia, sillä en oikeasti pysty syömään jugurttia jossa on klönttejä. Rupeaa oksettamaan eikä ne palat tunnu mukavalta suussa sen sileän jugurtin kanssa. Olen siis sitä mieltä, että tämä uudistus on todella hyvä! Monesti myös lapsilla on ongelmia syödä klönttistä jugurttia, joten sikälikin varmasti paremmin maistuu monille tämä uudistettu jugurtti.
Hyvä Valio! - seminirso
Onko vaikeaa ymmärtää, että meitä ihmisiäkin on erilaisia? Oma aikuinen poikani on aina ollut herkkäkurkkuinen ja aistii voimakkaasti makuaistin kautta. Hän itse kärsii tilanteesta, mutta on onneksi vuosien myötä pystynyt lisäämään uusia ruoka-aineita "sallittujen" ruoka-aineiden listalle.
Tämä samainen poika on kuitenkin erittäin rohkea. Hän on hypännyt benji-hyppyjä, hypännyt laskuvarjolla lentokoneesta, kokeillut seinäkiipeilyä ym. kaikkea mahdollista, jossa ollaan tekemissä kovan vauhdin kanssa. Hän ei puolestaan ymmärrä, että joku ihminen oikeasti voi kammota korkeita paikkoja tai vauhtia. Hänelle kun ei tee millään tavalla tiukkaa esim. vetää korkeasta skeittirampista fillarilla täysillä tms.
Kannattaa siis muistaa suvaitsevaisuus ja yrittää ymmärtää ihmisten erilaisuutta. Omista lapsistani tämä poika on ainoa, jolla tätä nirsoutta on. Oma äitini muuten on myöskin herkkäkurkkuinen ja nirso ollut aina (myös siis sota-aikana hänen lapsuudessaan), mutta on silti elänyt terveenä ruokarajoitteisena jo lähes 80-v ikäiseksi. - Joopatijoo....
No joo, vanhukset on asia erikseen, mutta että aikuiset ihmiset viitsivätkin valittaa tollasilla "oksettaa ne palat kurkussa"argumenteilla. Ja totta kai on pakko vetää suvaitsevaisuus ja muut lässyn lässyn kortit vielä mukaan tähän naurettavaan keskusteluun, Kyllä meillä suomalaisilla on asiat liian hyvin, jos ongelmat ovat tätä tasoa.
- oma mielipide
Kyllä mä olen ennen jättänyt jugurtit kauppaan koska en vaan tykkää yksinkertaisesti palasista jugurtissa. Olen syönyt vain sellaisia missä ei paloja.
Jokaisella oma maku ja mieltymykset. Tää uusi sileä jugurtti valiolta on hyvä uutuus. Olen ostanut ja tykkään. Syön kuitenkin jugurttia niin harvoin että jos sen 0,70 senttiä maksaa muutamasta purkista silloin tällöin ei mun taloutta kaada. Jos haluaa syödä palajugurttia niin sitten syö. Minä suosin tätä uutuutta. Pitäähän olla vaihtoehtoja jokaiselle. Ei kaikkien pidä tykätä aina samoista asioista. - José Keittó
Oletko myös sitä mieltä, että sosekeitto ei sisällä täsmälleen samat ainekset kuin sama keitto ennen soseutusta?
- terveystellervo
Ideahan on se, että jos ruuassa on paloja, ne pureskellaan. Tarkoitus ei ole niellä kokonaisena.
Eri asia on henkilöt, jotka sairauden tai vamman takia tarvitsevat soseutetun ruuan, koska muuten saattaisivat vetää henkeen kiinteät palat. Pelkästään korkea ikä ei vie pureskelutaitoa. Terveyden kannalta olisi hyvä, että ruokaa pureskeltaisiin riittävästi, jotta suussa olevat ruuansulatusentsyymit pääsisivät vaikuttamaan. Kun syödään liian nopeasti tai vain nielaistaan nestemäinen ruoka, voimyös tulla vatsavaivoja. - aikuinen nainen
Sileä jugurtti on ihanaa ja mahtavaa, huipusti lohkeavaa. Tavalliset on kun maustettua piimää, ja piimä juodaan lasista!! Onneksi on valinnan vapaus. Sattumat ei ole ongelma. Mutta sileä on mahtavaa.
- Noh noh
Itse en tykkää jugurtista jossa on paloja nii on tää silee iha kiva
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768