Haaveilen jättäväni kaiken

Olen 24-vuotias ja minulla taas välit vanhempiin ovat paremmat, muuten sama tilanne. Mietin aina välillä itsemurhaa mutta ei ole kanttia mennä sitä tekemään. Rehellisesti sanottuna tulevaisuudella ei ole minulle mitään annettavaa. Olen turha ihminen jolla ei ole ainuttakaan järkevää syytä elää.

Tänään justiin kävi mielessä jos vain luovutaisin ja antaisin olla... Suku oikein hiilostaa ja riipii nahkoja minusta irti. Kaverit ei jaksa uskoa mua enää... Työpaikalla vinoillaan... Herää sitten kysymys mitä sitten tässä vielä seison? Toisaalta jos lähtisin niin antaisin luovutusvoiton heille jotka tahtovat minulle pahaa, arvelin kiusata vielä hetken ja katsoa josko rajojen takana olisi vihreämpää.. Eurooppa vai muu maailma? Töitä on tarjottu hyvällä palkalla ja diilillä Suomen ulkopuolelta eli jos en heti tekisi fyysistä katoamista haudan muodossa vaan kävisin haistelemassa muualla ja jos sitten vielä kaihertaa sekä lyö kiinni mieli niin sitten vasta voisin hypätä veneestä mereen.

Ymmärrän tosin niitäkin jotka ovat mieli maassa ja valoa ei näy mistään raosta mulla oma suku on ajanut mut synkyyden kuilulle... Mulla on henkireikänä ollut koira ja hevosharrastus eli eläinterapia. Eläin jotenkin näkee ja lukee ihmisestä jotain sellaista mitä parhainkaa terapeutti ei välttämättä näe. Koira tulee mukana uuteen maahankin se on mun paras kaveri ja ainoa tällä hetkellä.

Hevosista tulikin mieleen että Euroopassa haetaan reippaita työntekijöitä talleille lapiota heilutamaan kivalla taskurahalla. Maisemanvaihdos... Mikä ei ymmärettävästi aina ole helppoa uusi maa ja kieltä pitää terästää mutta kun valintana on antaa kerran vielä mahdollisuus elämälle tai kaatua kuoppaan, ajattelin kokeilla vielä kerran.

Heppa paikkoja: http://www.yardandgroom.com/Jobs/Search
-> Vaihtaa maan muuksi kuin Suomi esim. ''all countries''

Ps. oli valinta mikä vain niin toivon jokaisen löytävän onnen tavalla tai toiselle se vaan vie aikaa sekä hermoja usein :/

Hei! ymmärrän hyvin tunteesi. Olen ollut varmaan masentunut aina. Jostain kumman syystä elämä kuitenkin kiehtoo.Pienikin mielihyvän ja onnen tunne antaa ikäänkuin maistiaisia siitä, mitä voi olla. että suurta nautintoa ja iloa on tarjolla, mutta minulla ei ole ovikoodia siihen. Arvostan asennettasi; että ajattelet lähimmäisiäsi! En ole koskaan kirjoittanut keskustelupalstalle. Tämä on eka kerta ja tuntuu hyvältä. Jos voit; älä lähde pois, koska saatat seuraavassa elämässä joutua saman ongelman eteen. Itse yriyän psyykata itseäni, että minulla on törkeä luottamus elämään. Ei se läheskään aina toimi. Olen sanonut, että haluan tappaa itseni, mutta kostoksi en tapa;) Toivon sinulle ihania juttuja!

Yrittänyttä ei heitetä ja kokematon ei tiedä onneaan. Kyllä se aina kannattaa yrittää ... sittäpähän senkin tietää.

Lyhyesti vaan kommentoisin, että aina on mahdollisuus aloittaa alusta. Se ei onnistu joka kerta, koska itseään on vaikea paeta. Itsekin olen niin monta kertaa yrittänyt aloittaa alusta, mutta aina päädyn siihen samaan olotilaani. Siis uusissa ympyröissä, uusien ihmisten keskellä yms.

Mutta tuo ulkomaille lähtö, mistä joku jo mainitsikin, niin jos vaan on pienikin mahdollisuus niin yrittäkää sitä. Ja miksei yrittäisi jos muita vaihtoehtoja ei enää ole. Ei voi menettääkään mitään. Mutta uuden elämän voi saada. Näin kävi minulle.

sos-kriisikeskus vastaa

Hei,

Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.

Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.

Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".

sos-kriisikeskus / pekka

Hei!

Ymmärrän hieman sinua- olen itsekin ollut nuoresta saakka masentunut ja elänyt vaikean lapsuuden. Mietin itsekin välillä itseni tappamista tai lähtöä.
Lähtöhän on sillä tavalla jännä juttu, että itseään ei pakoon pääse... Samat ongelmat mitkä sinua kiusaavat juuri nyt, tulevat varmasti kiusaamaan sinua siellä missä ikinä oletkin... ja ongelmilla on tapana pakkaantua vaan lisää jos niitä lähtee karkuun.

Miksi et halua töihin?
Miksi et saisi kavereita sieltä paikkakunnasta jossa juuri nyt asut?
Mitä jos ottaisit vanhoihin ystäviisi yhteyttä?
Kerrotko rehellisesti asioistasi terapeutillesi?

Itsekin olen ~20 vuotias ja ollut masentunut 3-5 vuotta. Ylä asteelle mennessäni rupesi ystäväni kanssa välit heikkenemään, joka vi***ti suuresti. Hän on ollu ainoa henkilö, jolle olen voinut oikeasti joskus puhua kaikesta. Koulussa tapahtui paljon paskaa ja myös paljon mikä ei ollut totta mutta vanhempani uskoivat mielummin opettajia kuin minua jonka seurauksena on "luotto" niin paljon heikentynyt että en viitsi heille mistään tärkestä puhua. Noin vuosi sitten sain jotenkin aloitettua siedettävämmän elämän kun rupesin vain ajattelemaan positiivisesti ja yritin tutustua uusiin ihmisiin vaikka olen erittäin ujo jne. no hyvin on masennus tähän asti pysynyt poissa mutta nyt alkaa taas vi***taa niin ankarasti kun yrität tehdä tuttavuutta ja kaikki hylkää sinut koska olet "luuseri". Kauheaa paskaa sataa vaan niskaan kun itsellä välivuosi enkä ole löytänyt töitä ja välivuodestakin puoli vuotta kuluu armeijaan. Kuolema pelottaa aivan kauheasti ja vaikka olen melkein kaikki mahdolliset tavat kuolla miettinyt niin saanut pidettyä sen silti vain ajatuksissa kun myös miettii miten paljon se aiheuttaisi surua vaikka sitä onkin vaikea kuvitella ja tekisi joskus mieli ihan vain senkin takia miten kohdellaa et se olisi niinkuin että "haistakaa paska". Joskus kännissä vähän avautunut jollekkin mutta saa osaksi melkeinpä naurua.. ei kukaan tosissaan ota ja kauheaa on se kun rupeaa pelkäämään itseään ja omia ajatuksiaan.

Samat mietteet. Olen kokenut henkistä yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta, lapsesta alkaen. Viina on maistunut aikuisena, jolla sai potkua ja sosiaalisuutta. Sekään ei toimi enää.

Kokeilin masennuslääkettä (ssri) mutta teki zombieksi ja vei seksihalut. Lopetin kerralla.

Nyt mieliala todella down ja itsari ajatuksissa päivittäin. Elo tuntuu turhalta ja tarkoituksettomalta: samaa arkea, samat rutiinit, samat työt, veemäiset pomot, tylsyyden ja tarpeettomuuden tunne. Nuoruuden urahaaveet tyssäntyneet ja tietää että ainoa väylä ulos pskasta työstä olisi irtisanoutuminen tai eläke.

Tekisi mieli tehdä irtiotto kaikesta; joko itsari tai heittäytyminen spurguksi eli rantojen mieheksi latkimaan halpaa viinaa ja asumaan veneen alla tai asuntolassa. Kumpikin tuntuu vapauttavalta vaihtoehdolta.

Jeesus Kristus voi auttaa.

" Olen ollut masentunut varmaan noin 12-vuotiaasta. Olen miespuolinen. Nyt olen kohta 20. Tuntuu että ratkaisuja on muutamia; itsemurha tai uuden elämän aloittaminen kokonaan. " Pysähdy hetkeksi miettimään. Sinulla on vain tämä ainutkertainen elämä, melko suurella todennäköisyydellä. Mene ulos, hengitä raikasta ilmaa ja mieti, että olet täällä. Sinä hengität, olet elossa, sekin on jo ihme. Linnut lentävät, nurmikko kasvaa, aurinko paistaa vielä syyskuussa lämpimästi. Kiinnitä huomiota asioihin, ota kengät pois, kävele nurmikolla, tunnustele miltä maa tuntuu. Älä ole ajatustesi/ahdistuksesi vankina, niin, ettet havannoi ympäristöä, vaan pysähdy hetkeen. Uuden elämän aloittaminen lähtee siitä, että yrität saada uusia ajatuksia. Aloittaminen muualla ei välttämättä paranna asioita, kaikki lähtee sinusta itsestäsi. Tee asioita vähän eri tavalla, vaikka joka päivä, opiskele, opi uusia asioita, tee uusia juttuja. Älä suhtaudu asioihin liian itsestäänselvyytenä. Jo se, että olet terve, ei ole itsestäänselvyys.

" Itsemurha olisi paljon, paljon helpompi. Toisaalta hyvin pelottava. Poislähteminen ja kaiken aloittaminen uudelleen olisi tavallaan todella mieluinen juttu, mutta pelkään etten uskallakaan. " Pelkäät asioita. Olet tilanteessa, missä pelkäät elämää, mutta pelkäät kuolemaa. Se on hyvin ahdistavaa. Kuolema tulee kyllä jossain vaiheessa, mutta sitä ennen voit oikeasti saada paljon uusia kokemuksia, tavata uusia ihmisiä ja olla muutaman vuoden päästä pisteessä, missä et uskoisi olevasi. Positiivisessa mielessä. Sinun pitää vaan haastaa itsesi, olla epämukavuusalueella, kohdata ahdistuksesi. tehdä, vaikka tuntuu pahalta. Vain niin pääset pois tuosta pisteestä.

"Rehellisesti sanoen minulla ei ole yhtään mitään menetettävää." Jos sinulla ei ole mitään menetettävää, mikset kohtaa mörköjäsi?

" Perheelle en toki haluaisi pahaa oloa, mutta tuntuu että vaikka tekisin mitä niin paha olo heille tulee. Itsemurhasta varmasti, ja jos taas lähtisin niin he murehtisivat ja stressaisivat aivan järjettömästi. Ja entä jos uuden elämän aloittaminen ei jostain syystä onnistukaan." Epäonnistumiset kuuluvat elämään, mutta jos et yritä, et voi päästä mihinkään suuntaan. Miksi uuden elämän yrittäminen ei kannattaisi silti?

"Nyt olen vankina pienellä paikkakunnalla. Olen täällä ns. terapiassa. Välit isään ovat huonot ja äitiinkin vaan vähän paremmat. Kyllä minä heistä kuitenkin välitän. " Asiat voivat muutua, moni asia lähtee itsestäkin ja siitä, että kuuntelet, mitä toisella on sanottavaa.

"Minulla ei ole täällä ainoatakaan kaveria. Kaikki kaverit ovat kaupungissa jossa olin aiemmin." Olet niin nuori. että voit saada uusia kavereita. Sinun kohdallasi suosittelisin opiskelua, on se sitten käytännönläheistä, valmentavaa tai vaikka teoreettista. Jotain, jossa saat uusia ajatuksia. jo työ uusien ihmisten parissa, on se sitten mitä tahansa, vie eteenpäin. En usko, että terapia auttaa pitemmän päälle, vaan se, että uskallat kohdata elämää, elämän uusia asioita ja terapia voi olla tukena.

"En ole töissä. Olen vaan kotona. Täältä tuskin kavereita saisinkaan ja töihin täällä en halua mennä. En vain halua. Muualla tietenkin voisin. En tiedä mitä tehdä. " Tiedät sinä. Jos jäät kotiisi, tavallaan valitset epäonnen ja mukavuusalueen, helpon tien. Paikkakunta ellei se oikeasti ole aivan todella pieni, tuskin estää sinua tapaamasta ketään, mutta se voi estää pärjäämisesi, jos töitä / opiskelupaikkoja ei ole.

Terveisin nainen joka oli masentunut 14-vuotiaasta asti, oli yhdessä vaiheessa monta vuotta kotona syrjäytyneenä, nykyisin opiskelee, tekee töitä ja käy välillä juoksemassa nurmikolla ilman kenkiä : )

Malta odottaa vielä hetki kansannousun alkuun, joka on vääjäämätön nykypolitiikalla. Silloin löydät merkityksen elämällesi, koska ihmiset "joilla ei ole mitään menetettävää" ovat kovimpia taistelijoita yhteiskunnassa vallitsevaa vääryyttä vastaan, johon ahneet päättäjät ja yritykset ovat Suomen ajaneet.

Muuta sinne kaupunkiin missä on kavereita. Ammattikoulussa on iltakoulutusta myös isommissa paikoissa. Terapiaa saa sielläkin?

Sinun pitäisi hankkia parempi terveys. Hyvä ruumiillinen terveys parantaa myös henkistä terveyttä. Kun tunnet itsesi vahvaksi voit tehdä monenlaisia asioita.
Hengityksen opettelu on niitä parhaita asioita.
Tietoa on varmaan internetissäkin. Lue jooga hengityksestä.

Tee muutoksia elämään, yritä olla maltillinen, mikään ei muutu hetkessä. Mikään ei muutu kokonaan, pitkä kipu ei poistu mutta sitä voi hallita. Se lievittyy kun saat tilalle muuta. Minäkin olen surullinen sielu mutta onneksi selvisin pahimmasta ja nyt pärjään aika hyvin.

Nykyään lukee näitä " olen masentunut " puheita täysin varauksella. Nykypäivän nuoret ja jotkut vanhemmat eivät erota masennusta paskasta päivästä, tai eivät yksinkertaisesti ole henkisesti tarpeeksi vahvoja kohtaamaan pientäkään vastoinkäymistä.

Jos minulla ei olisi mitään menetettävää, kokisin sen todennäköisesti hyvin vapauttavana havaintona. Todennäköisesti lakkaisin haaveilemasta mistään saavutuksesta ja ryhtyisin kiertämään vaikkapa rantapummina, hanttihommilla tms. niin kauan kuin henki pihisee. Voisin kaikessa tyytyväisyydessä käyttää nautintoaineita, tupakkaa ja alkoholia seurauksista välittämättä.

Mutta nyt on alettava silittää paitaa huomiseksi, taas yksi työviikko edessä ja painettava on hullun lailla, ettei vain menetä mitään. Tavallaan olen sinulle kateellinen.

Mene kuntouttavaan työtoimintaan, niin saat työkykysi takaisin ja iloa sekä merkitystä elämääsi. Lisäneuvoa saat paikallisesta työ- ja elinkeinokeskuksesta.

Sama ongelma meillä kaikilla!

Vastaus: Mene rohkeasti vaikkapa johonkin kaupunkiin ja ota yhteys asunnottomien majaan/johonkin syrjäytyneiden paikkaan mistä voit aloittaa alusta...

lopulta me hävitään tää peli kuitenkin
jesus saves tough?

Aivan ensiksi, kuka tahansa tätä viestiä lukeva voisi ensiksi miettiä hyvin tarkkaan, onko ylempänä mainostetuista kriisiryhmistä todellakaan mitään apua. He mainostavat antavansa tukea, mutta eivät he tiedä, että tosiasiassa ulkopuolinen tuki ei välttämättä ratkaise toisen ihmisen ongelmia parhaalla mahdollisella tavalla, vaan paras apu ongelmiin saattaa olla ihmisellä itsellään, joka niistä vaivoista kärsii.

Itsemurha eli lihan kuolettaminen perinteisessä mielessä ei ole ratkaisu. Itselleen eli egolleen kuoleminen toki on. Mieti hetki masennustasi. Kuka, tai oikeammin, mikä sen aiheuttaa? Mielesi. Ehdollistunut mielesi. Ulkoinen todellisuus ei ole masentunut, vaan mielesi on aiheuttanut sen tunteen, se on syntynyt päässäsi.

Sinä et kuitenkaan ole yhtä kuin masennuksesi. masennus on tunnetila, joka tulee ja menee. Joskus se voi kestää päivän, toisinaan taas jopa vuosia. Mutta yhtä kaikki mielen kehittämä tunnetila, josta käsin ei kannata leimautua miksikään, mitä ei ole. Tästä hetkestä lähtien, älä samaistu enää masennukseesi, koska kuten sanoin, et ole yhtä kuin masennuksesi. Voit tarkkailla sitä ja antaa sen olla kaikessa rauhassa niin kauan, kunnes se menee ohi, mutta Herran nimessä masennuksellasi ei tästä hetkestä lähtien ole sinuun enää mitään valtaa. Sinä et ole masennuksesi.

Laitan tähän loppuun vielä lainauksen Matteuksen evankeliumin kuudennesta luvusta: "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää."

Hei. Ihan ensin haluaisin sanoa, että masennuksesta VOI selvitä.

Itselläni on takana lapsuusiästä asti jatkunut masennus joka sitten paheni vuosien myötä. Kaiken kaikkiaan voin sanoa sairastaneeni masennusta yli 30 vuotta.
Tänä päivänä olen kuitenkin selvinnyt, takaisin työelämässä ja onnellinen tästä arjesta, mitä elän ylä- ja alamäkineen. Selviäminen vaati työtä ja välillä niitä mutkiakin oli matkalla, mutta oikeasti selvisin. Lääkkeet eivät minulle sopineet vaan selvisin terapian ja hyvän terapeutin avulla.

Lähdin myös kokeilemaan opiskelua; ensin lyhytkurssilla NLP:tä ja sen jälkeen jatkoinkin muilla vastaavanlaisilla. Nykyisin opiskelen työn ohessa avoimessa yliopistossa. Tuossa ensimmäisessä kurssissa oli hyvää se, että sieltä ei tullut kotitehtäviä ja se oli kahtena päivänä viikossa. Kurssista sai myös todistuksen. Kaikista tärkein asia tuossa kuitenkin oli, että huomasin kykeneväni opiskelemaan ja sain itselleni keinoja muokata ajatuksiani, suhtautumista itseen ja muihin ihmisiin. Sain myös uusia ystäviä, jotka hyväksyivät minut juuri tällaisena. Enkä ollut kurssilla ainoa, jolla elämässä oli jotain haasteita.

En väitä, että juuri tuo kurssi on se autuaaksi tekevä ja parantava. Minulle se sopi. Itselläni selviäminen oli monen asian summa. Tärkeintä on, että löytäisit sinulle sopivan asian, mitä lähdet kokeilemaan.

Oma asennoitumiseni maailmaan ja elämään on muuttunut. En esim. katso uutisia tai tilaa lehteä, koska koen, etten jaksa tätä maailman negatiivisuutta ja pahuutta, mitä uutisoidaan. Se on minun valintani. Katson kuitenkin ympärilleni, nautin pienistä kauniista asioista kuten esim. luonnossa liikkumisesta tai jostain positiivisesta asiasta omien lasteni elämässä tai vaikka valokuvauksesta. Viihdyn myös yksin, mutta hakeudun tarvittaessa muiden seuraan silloin kun kaipaan ihmisiä ympärilleni.

Kaikista tärkein asia, minkä tämän kaiken jälkeen olen oppinut, on se ettei yksin tarvitse selvitä ja apua saa ja pitääkin pyytää.

jokaisella on varmasti vaikeeta niin kuin mullakii..mut joskus siitä selvii

No eipä ihme, että olet masentunut, kun pienenä perhesuhteet ovat menneet huonosti eikä nytkään iloa näy. Ihminen on masentunut joskus myös syystä ja sinun syysi on, ettei elämässäsi tapahdu mukavia asioita. Tästä voisit lähteä liikenteeseen. Eli itsemurha nyt ei ole kovin mukava asia eikä suunnitelma, se ei varmasti auta tuossa tilanteessa, se masentaa vaan entisestään, vie voimia ja aikaa. Lisäksi hassaat aikaasi vanhempiisi, joista tottakai välität, mutta jotka eivät elä sinun elämääsi.

Luuletko että uuden elämän aloittaminen on vaikeaa? Lopulta se on aika helppoa. Hankit opiskelu- tai työpaikan, ja koska et tiedä mitä tekisit, voit tehdä mitä vaan! Käännä kiinnostuksen puute siis eduksesi. Voit tehdä mitä vaan, koska sinulla ei ole pakkomiellettä tehdä vaan yhtä asiaa, voit mennä lähihoitajakouluun, oppisopimuksella vaikka tai eläintenhoitajaksi. Toisaalta, voisit hankkia ensin liukuhihnaduunin, ilmottautua nyt heti avoimeen lukemaan lääketiedettä ja pyrkiä lääkäriksi. No, asennustyöt ovat teknisiä ja mielenkiintoisia ja siitä voi jatkaa duunarista suunnittelijaksi, toisaalta, mikään ei estä samalla harrastamasta musiikkia: etsi soitin, käy punttisalilla ja opiskele, käyt vähän osa-aikatöissä ja vot.
Ymmärrätkö? Maailmasi on täynnä vaihtoehtoja, joista osa onnistuu, osa ei, osa vaatii enemmän ja osa vähemmän, mutta niitä on, täynnä, koko maailma. Voit aloittaa mistä vain, koska ei ole väliä mistä aloitat.

Uuden aloittaminen on helppoa: katso kartalta kaupunki, vaikka Tampere (ellet jo asu siellä). Sinne. Etsi opiskelu tai työpaikka (ei itsesäälihakemuksia, mikä vaan käy että) saat sillä asunnon nopeasti vvo:lta tai muulta. Sitten kamat kasaan ja sinne.
Ok, olet sielläkin ensin yksin, joten katso harrastus, mistä olet kiinnostunut, kuorossa tapaa ihmisiä, saa laulaa ja on naisia, nyrkkeilyssä saa purkaa stressiä, saa urheilla, harrastajateatteri on mahdollisuus, entäs äänimiehen työt oppisopimuksella pieneen teatteriin: kysy. Tai hae työelämäkokeiluun vaikka, työkkärin kursseille, kunhan aloitat jostain. Puutarha? Tai soitinrakennus, koulu muuten löytyy Ikaalisista, siitä Tampereen vierestä.
Eli: päätä mihin lähdet. Päätä mikä kiinnostaa. Lähde sinne. Hanki harrastuksia.

No olet täysin oikeassa! Ethän sinä halua olla koko paikkakunnalla, joten mitä helvattua sinä sinne töihin hakisitkaan?
Tottakai sua masentaa nyhjätä yksin päivät eristyksissä, kotona, ja ainoa seura paikkakunnalla on isä johon tarvitset välimatkaa ja äiti, joka sinua ei voi auttaa. Mitä sinä aikuinen mies murehdit sinua puolta vanhempien ihmisten sressistä? Hehän vanhempia ovat! Kyllä sinä pärjäät, kunhan päätät niin. Sinulla on OMA elämäsi ja älä hassaa sitä enempää. He pärjäävät kyllä, pärjäähän sinun kaverisikin eikö? Pärjäähän muutkin eikö?
Niin, stressi, epämukavuus, epäonnistumiset ja muut kuuluvat elämään. Sinun pitää oppia se, mutta heidän pitäisi jo tietää se: sinä olet aikuinen mies nyt.

Kuule, uuden elämän aloittaminen tossa iässä ON helppoa, älä anna kenenkään uskotella muuta. Itsemurhassa vaikeuksia on: itsensä kappaleiksi repiminen, junan alle on varmaa, mutta pelottavaa kuolla ja se mössö mitä jää jäljelle, aiheuttaa traumoja kaikille. Lääkkeet ei ehkä tapa, ja monet muutkin tavat aiheuttavat parhaimmillaan aivovaurion, mistä halvaannut ja SITTEN olet vankina kun et voi enää edes tappaa itseäsi. Kuset housuusi ja sänkätät jotain mitä kukaan ei tajua. Aivovaurio on vittumainen juttu enkä hankkisi sitä tahallaan, mutta halvaukset voi hankkia hyppäämällä ja kolaroimalla myös, oikeastaan yhtään tapaa ei ole itsemurhissa, mikä olisi mutkaton, helppo tai missä et voisi joutua ojasta totaali paskaan. Ei hyvä suunnitelma siis. Todella huono suunnitelma.

Rehellisesti sanottuna siis, sinulla on kyllä parempiakin vaihtoehtoja, mutta sinun pitää hyväksyä masentuneisuutesi, eikä antaa sen estää sinua. Masentuneenakin jalat liikkuu ja pystyt kirjoittamaankin ihan selkeää tekstiä. Eli se on ominaisuus nyt, so not. Nyt voit siis valita, elää elämääsi ja jatkaa minne vaan, tärkeintä että alat toimimaan, tai nyssyttää itsesi hengiltä siellä kotona nyhräämällä ja äitiä ja isää ajatelle: kuulostaako toi nyt oikeasti sun mielestä hyvältä? Mun mielestä ei.
Mikä siinä uuden elämän aloittamisessa nyt pahemmin voisi enää mennä pieleen, ellet ryhdy alkoholistiksi, narkkariksi ja poikahuoraksi sen takia, pelaa päälle kaikkia rahojasi ja jää kodittomaksi. Mutta onko sun pakko tehdä niin?

Kyllä sä uskallat ja sä tiedät ihan tasan, mitä sä haluat tehdä. Joten tee niin. Muutos tapahtuu vuosissa, ei päivissä sitten lopulta, mutta sä pystyt rakentamaan paremman elämän itsellesi kun toi on. Eli muista sittenkin, että kaveruussuhteet rakennetaan ajalla ja että kun menet uuteen paikkaan, menee kotiutuessa aikaa, tuttujen hankkimisessa aikaa jne. mutta mä olen saanut tuttuja jo yksin sillä, että tervehdin naapureitani, eli kovin vaikeaa se nyt ei ole. Ystäviä on kaikilla vähän.
Eli onnea matkaan ja usko itseesi!

Moi, Kaveri !

TSEMPPIÄ !!! Paistaa se aurinko risuläjäänkin, niin kävi mullekkin ja uskon et niin käy sullekkin ! Unohda ne itsari ajatukset, niin tein mäkin. Sillä elämä on muutenkin liian lyhyt. UNOHDA menneisyys ja anna palaa, elä ja nauti !

Minä en vain miettinyt vaan yritin muutaman kerran itsemurhaa. Nyt tilanteeni on aivan toisenlainen. Itsestään tilanne ei muuttunut vaan vaati hyvin paljon muuttumista. Muuttumiseen auttoi uusi löytö elämässäni, kristinusko.

Pitää mennä Jumalan eteen täysin avoimena ja kertoa KAIKKI asiat Hänelle ja pyytää Häneltä apua. Hän on sanonut, ettei Hän hylkää ihmistä, joka lähestyy Häntä.

Uskallan suositella sinulle samaa, koska se auttoi minullekkin.

Elämä ei aina siten kuin toivoo. Lapsuuden jälkeen saa pettyä karvaasti ihmisten kus1päisyyteen. Kaikki on kivoja lapsille mutta aikuisille vaan vhittuillaan. Kilpailu alkaa typeryksillä. Tietysti siinä masentuu. Jotkut kusimulkut yrittää tappaa viimesetkin elämänhalut. Mutta oikeastaan kiitos heille, että jaksaa paremmin tapella vastaan!!

Itse koen olevani tarpeellinen niin kauan kun jaksan puuttua epäkohtiin. Hyvien asioiden eteen täytyy tapellla! Vapaustaistelu on käynnissä toisinsanoen! Taistelen eläinten ja luonnon puolesta, sekä kaikkien lapsien jotka ansaitsee puhtaan luonnon ja turvallisen tulevaisuuden kaikista kusipäisistä vanhemmista ja väärästä kasvatuksesta huolimatta!!!!

Ois se unelmaa, että joku päivä vois ihan oikeesti levähtää ja nauttia olostaan tiedostaen että myös kaikilla muilla on hyvät oltavat!

Isot muutokset vie paljon henkisiä voimia. Kannattaisiko aloittaa pienest, vaikka 10 min. kävely joka päivä ulkoilmassaa. Vaikka pihalla edestakaisin. Ja kirjaa joka reissulta ylös yksi asia, joka herätti mielenkiintosi. Pilvi taivaalla, miltä tuntuu auringon lämpö tai sadepisara ne
nälläsi vai tunnetko ne? Jne

Itselläni on usein ollut aivan samanlaisia ajatuksia kuin muilla aiemmin kirjoittaneilla. Olen 26 vuotias nainen, enkä ole mitään saavuttanut elämässäni. Jos jotain olen, niin pelkkää pahaa muille. Itsemurhaa ajattelen päivittäin. Menneisyydessäni (lapsuudesta asti) on tapahtunut niin paljon asioita jotka ovat aikuis iässä alkaneet masentaa minua. En ole kovinkaan hyvä puhumaan asioistani kenellekkään. Jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia niin postia saa pistää: [email protected]

Minulla oli sama tilanne kun olin 30 vuotias. Elämä tuntui loppuvan siihen paikkaan. Ainoa mahdollisuus selviytymiseen oli se että elämääni tulisi suuri muutos. Tarvitsin siis nopean ja konkreettisen muutoksen.

Jumala oli kutsunut minua yhteyteensä ja minä tiesin sen. Minä kuitenkin pakoilin Jumalaa koska ymmärsin uskoon tuloni muuttavan elämää´ni ratkaisevassa määrin. Mutta jostakin kumman syystä minä en tahtonut sitä muutosta. Mutta asiat menivät siihen pisteeseen että Jumala astui elämääni tuntuvalla tavalla. Nyt masentunut itsemurhakandidaatti totesi itsestään: "Olen maailman onnellisin ihminen." Muutos tapahtui muutamassa hetkessä. Mitä minulle oli tapahtunut? Olin ollut hengellisessä tilaisuudessa jossa sain kohdata Ylösnousseen Vapahtajan. Hän vapahti minut minun ahdistuksistani ja sairauksistani. Sain uuden elämän Häneltä. Sain aloittaa uudelleen puhtaalta pohjalta puhtain paperein. Minä sain elämän.
Lue lisää suomeksi www.jaikal.se

Siunausta ja tsemppiä elämään!

Ota vastaan paras uuden suunnan näyttäjä, Jumala!
Elämä on ollut parasta sen jälkeen kun itse jätin tyhjän elämän.
Käännyin ja tein parannuksen synneistäni, epäuskostani ja otin vastaan
toivon ja konkreettisen rauhan Jeesukselta :)
Hänessä on ilo ja rauha ja tarkoitus elämälle, kokeile tosissasi ja et pety!

Kyllä täällä Suomessa demonit riehuu. Muutettiin tänne jo 90 luvulla, koulussa kiusaamista, vanhemmilleni vinoiltiin työpaikalla. Vaikka perheessä oli muutenkin ongelmia (mitään tukea ei tarjottu, vaikka niin kehutaan sosiaalityötä Suomessa).
Taitoja on vaikka muille jakaa,vanhemmat ahkeria ja luovia, sekä itse. Urheilen, tanssin, laulan, puhun kieliä. Se vaan keräsi kateutta, masennuin pian kotoa muuton jälkeen. En saanut omaa elämää toimimaan, kiusaaminen ja vittuilu, etenkin kateus jatkunut jo 20 vuotta!! Saa selitellä aina taustaa ja joutuu todistelemaan ties mitä, koska olet kaunis ja osaat ilmaista itsesi. Kavereita on joskus ollut, heti kun on itsellä hätä ja masennus palaa, kaverit onkin ex kavereita. Väsyin tähän, olen ollut yksin vuosia, säästän, jotta pääsen pois koko maasta. Täällä on heikko moraali, ateisteja yhä enemmän ja enemmän, siksi ihmiset sekoavat, eivät tiedä elämänsä suuntaa!! Moraali heikko, ei uskalleta puhua oikeasti asioista, muuttaa niitä, valitetaan ja tehdään lisää typeriä sääntöjä, kun ei enää tilaa luovuudelle. Oikeudenmukaisuus, missä se on ..? Työmaailmassa suomalaiset huijaavat jopa toinen toisiaan, käyttävät hyväkseen, missä kunnioitus ja taas se oikeudenmukaisuus?? Sitten aina tuo sama, soita kriisiapua jne. Kyllä täällä hoitsutki juo nykyää enemmän kun ne potilaat! Ihmisten täytyy nyt auttaa oikeasti toinen toistaan, päivittäin, missä tahansa kaupungissa, koulussa, työssä on!

Rohkaisen Sinua hakeutumaan kristilliseen seurakuntaan,esim.helluntaiseurakuntaan.Siellä voitais sun puolesta rukoilla.
Minulle masennus on myös tuttua,mutta Jumala voi oikeesti auttaa!!!
Olen saannut itse avun masennukseeni,enää en ole masentunut.
Älä pelkää mennä helluntaiseurakuntaan,siellä on paljon ikäisiäsi.
JEESUS elää tänäkin päivänä,Hän kuulee rukouksemme!
Rukoilen puolestasi,että JEESUS ilmestyisi elämääsi,ja muuttaisi sen.Hän antaa iloöljyä murheen sijaan ja ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan.
Jumala rakastaa Sinua,Hänellä on suunnitelma varattu elämääsi varten!
Katse Jeesukseen nuori ystäväni!

Olen käynyt ts. rämpinyt läpi nuoruusiän masennuksen sinun ikäisenä ja olen nyt yli 30-vuotias ja kyllä minua nyt harmittaisi jos olisin silloin tehnyt jotain peruuttamatonta. Nuorilla on vaikeaa ja ymmärrän todella hyvin ongelmia, mutta perusjuttu on se, että täytyy hankkiutua huonoista ihmissuhteista eroon oli ne sukulaisia tai mitä tahansa ja etsiä elämän suuntaa jostain muualta. Mikä tahansa muutos on parempi kuin se, että jää jumittumaan paikoilleen. Paikkakunnan vaihdos on hyvä juttu. Joku duunipaikka, mistä saa rahaa, täytyy olla. Sitten kannattaa hankkia suhde, mikä parantaa mieltä. Ei mitään alkoholistia tai riippakiveä.

Ota ja lähde pois sieltä.
Esimerksi paikka kunalle jossa on kavereitasi . ja jotain tukitoimitaa työttötömille. opiskelemaan yms järkevällä perusteella. Tai lähedet niiku minä tein suunnilleen ikäisenäsi. Ja oikestaan 16 jo vuotiaana ko huomasin ettei kukaa jeesaa. Haet esim sosuilta tukea siihen huonon perhetilanteen vuoksi.

Vanhempasi vaikuttvat sammanmoisiltakun omani .
Eli ikävä sanoa tamä mutta älä ole sinisilmäinen. He eivät tule muuttumaan auttajiksesi. Vaan sinä itse raivaat tiesi.
Ajattelet tästä lähin " että perkele minä näytän niille että pärjään. "

Monet keinot kokeilleena .... itsemurhakandinaattina aikasemssa elämässä.
Voin sanoa että, se ei taakaa hegenlätöäsi ja pahimmillaan olet ns nolo vihannes lopun elämääsi ennenko joku aivokuume sinut tappaa. Niiku serkulla kävi.

Ja oletko edes katsellut että onko paikkakunnalasi muita samankaltaisia ko sinä. He tuskin masenuksen takia ovat esillä vaan kenaavat kaapeissan kotona tai hoidossa jossain muualla. Ja toivovat joka pv että joku tulisi ja juttelisi. edes hetken.... Tiedän että onnistuja piirejä on vaikeamapi lähestyä ko kärsii masenuksesta .
Mutta sitten meitä on paljon mutta piilossa.

ja tiedän että pystyt muutokseen.
Hyvä että olet nuori vielä ko lähdet liikkeelle.
Jotkut ei pysty ees 50v murtautmaan vankilastaan pois.
Et tuhlaa aikaasi ko teet muutoksia. Mutta samassa paskassa makaamalla tekemättä mitään kyllä taas tuhlaat.
Kyllä ne psykologeilla paasaa kaikenmoista mutta, sinun on myös ise tehtävä pieniä asioita jotka nostaa sut ylös suosta. Ja sinä pystyt niihin ko et odota pelstajaa ja pienit tavoiteet niin pienikisi, että suunnileen naurattaa tehdä se asia joka pv mitä haluat muuttaa.

Masennus ei ole sama asia kuin sinä, alakulo vaan yrittää hallita sinua. Monet asiat ovat itsestään kiinni, koko elämä on uuden oppimista. Kannattaa lukea Anthony de Mellon kirjoja, esim. Havahtuminen. Itselleni antoi paljon ajateltavaa, vaikka ei pitkä kirja ollutkaan.

Moon ny 40 vuotias ja sairastanu masennusta lapsesta saakka..ensimmäinen itsariajatus oli jo ekaluokalla. Erelleen oon täällä 6 itsariyritystä takana..ajattelin että katon loppuun tän "paskan"..tämä on raskasta elämää enkä tierä onko täs mitää järkiä. Ainut asia mitä osaan sanoa ja neuvoa on se että haet apua, sua ehkä hävettää se mutta siinä ei oo mitää häpeemistä, jokaanen ihiminen tarttoo välillä apua..solet nuori ja elämä eres. Toivon sulle hyvää ja toivon että löyräät elämästäs jotain elämisen arvoosta..solit jo ny vahva ku kirjootit tänne. Kaikkea hyvää sulle!!

Alappas rukoilemaan :) !

Tiedemiehet ovat todenneet, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa sen enempää kuin hissillä. Olemme pelkkiä koneita, emmekä pysty muuttamaan elämämme suuntaa piirun vertaa.

Me kaikki vaellamme kohti hautaa kuin unissakävelijät.

olet jo pitkään sairastanut, ymmärrät kai ettet parane ikinä, mutta ala nauttimaan niistä pienistä hetkistä ja kerää päiväkirjaa ne, vaikka. heräsin, söin. siitä ylöspäin.

mulla on kans hirvttävän vaikea kausi meneillään..oonkohan koskaan ollut näin masentuntut..pintaviittaus teraupeutilla tehtyyn testiin on jokseenki suuntaa antava ja jonkun 20 tai 30 kysymyksen perusteella ..eli olen keskivaikeasti masentuntut.. olen alle 40 vuotias hetero ja en millään tahdo löytää parisuhdetta elämääni (sitä huomaamatta nyt hakiessani sellaiset 10 vuotta tositarkoituksella) ,kaikki kiinnostuksen kohteeni ovat hylänneet minut tutustumatta edes sen enempi ..elämä sinkkuna loppuun asti kuljettu.en jaksa enää yhtään! kävin itekki jo noilla joillakin itsemurha sivuilla missä todetaan jokaisen ratkaisun perään erittäin perustellusti että siitä on niin paljon haittaa joillekkin yhteiskunnassa eläjille..tai sen syytöksen ottamisesta itselleen (vaikka onki kaikkea muuta kuin ite aiheuttaja esim.juuri liikenneturmissa)

itseni kohdalla kaikki muu on minulle on annettu, mutta en saa enää vanhoista hyvistä jutuista aitoa puhdasta iloa ja uudet jutut (joita paljon elämässäni kokenut) eivät kiinnosta ees alottamisen vertaa enää..

töissä käyn ja osaan hommani mutta en saa mitään aitoa työiloa koko juttuun

ehkä minusta ei olisikaan perheen perustajaksi koska elän tunteet joko on ..lla tai off-painike päällä..
viimeisin suuri vitsaus on ruokahalun menettäminen..tätä nyt jatkunut 3.viikkoa olen tästäki jo ammattiauttajan kans jutellut

Oletteko te masentuneet sattumalta jumissa paikassa nimeltä ÄÄNEKOSKI??!! siellä siis tulee hulluksi!! siis olen ONNELLINEN kun viimein pääsin sieltä 27vuotiaana pois!! siis se oli HELVETTI se paikkakunta.. moni juonut ja narkannut siellä itsensä hengiltä koska sitä paikkaa EI KESTÄ!! ei JUMALAUTA KESTÄ!!! siis MISSÄÄN ei ole niin vittumaisia ihmisiä kuin siellä!!!! jos joskus tulee TUOMIOPÄIVÄ, ÄÄNEKOSKI palaa ensimmäisenä helvetin tulessa!!!

VAIHDA MAISE,AA TAI KOKO MAATA


SUOMI ON MASAENTAVA MAA

Hei Rakas Ystävä! Katsoppa www.tv7/ ohjelma-arkistosta. monien kymmenien kanssasi samassa tilanteessa olleitten videokertomuksia, miten heidän elämänsä on muuttunut täysin; täydestä toivottomuudesta valtavaan rauhaan, iloon ja elämän tarkoituksen löytymiseen. Sinullekin on valmiiksi kirjoitettu tehtävä; sinun ei tarvitse kuin ottaa se käyttöön. Valitse kuoleman sijaan yltäkylläinen elämä, joka sinulle on valmiina.

Isännän pöydässä, Kosketus, Koputus ja Club700- ohjelmissa esim. on lähes uskomattomia muutoskertomuksia. Tutustu....Katso.... ja valitse viisaasti. Tulet hämmästymään , kuinka elämäsi muuttu. TV7:ssa on lisää asiaa valaisevaa ohjelmaa

Niinkin yksinkertaisella asialla voisi koittaa lähteä liikkeelle, kuin laittaa illalla kädet ristiin ja pyytää taivaan isältä helpotusta elämään. Maksaa vain pienen vaivan keskittyä asiaan, mitään hävittävää ei ainakaan ole. Jumala tuo rauhan, kaikille sitä pyytäville ja etsivä löytää! Kaikkea hyvää ja siunausta teille! Kun uskotte sitkeästi tulevaan, huomaatte pian, että se kannatti, sillä koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan:) Elämä on lahja ja jokaisella meistä täällä on tarkoitus!

>>>>>>>>>>>tai uuden elämän aloittaminen kokonaan

Usein tuota masennus sanaa viljellään myös silloinkun on alakulo, vetämättömyys ja sinsun kohdallasi käytän sanaa pettynyt kaikkeen elämässä eteen tulleeseen.
Voimia, valo, luottamusta tulevaan

Tietysti kaikenlainen terapia voi olla masentuneelle avuksi, sitä en tyrmää. Mutta ihminen one kokonaisuus, henki, sielu ja ruumis. Psykologia voi auttaa sielun eli mielen alueella, mutta vain Jumala hengen. Samoin kuin jos perhe hajoaa, perheenjäsenet kärsivät, niin Jumalakin kaipaa yhteyteensä jokaista ihmistä, jonka Hän on luonut. Kuitenkaan Hän ei tule väkisin kenenkään elämään, sillä Hän on antanut meille vapaan tahdon valita. Jumala voi ja haluaa eheyttää jokaisen särkyneen ihmisen ja luoda uutta. Koskaan ei ole liian myöhäistää, on elämäsi millä mallilla tahansa. Hän rakastaa sinua ja odottaa, että pyydät Häntä elämääsi auttajaksi. Olen lukenut monista itsemurhaa aikovista, joille Jeesus on ilmestynyt ja sanonut, että älä tee mitään itsellesi. Olen seurakunnassa nähnyt monen särkyneen sydämen eheytyvän, kun ihminen on löytänyt Jeesuksen. Moni luulee, että usko on vain kirjaviisautta. Jumala on Henki ja uskoon tultuaan ihminen täyttyy Jumalan Pyhällä Hengellä ja tajuaa, mistä on kysymys. Jeesus on elävä ja todellinen. Hän lohduttaa, parantaa ja auttaa kaikessa. Alaspainetut Hän nostaa, antaa kaikki synnit anteeksi ja johdataa sinua. Hän täyttää sinut rakkaudella, jota et ole ennen kokenut. Uusi maailma avautuu edessäsi. Niin ihmeellinen on Jeesus, joka on tie, totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin Hänen kauttaa. Siunausta kaikille masentuneille.

Hei !

Kuule, elämä on edessä ja Sinun ikäisen ei kannata kantaa mitään synkkää mielialaa koskaan. Usko tämä.

Minusta on hankalaa ajatella että 12 vuotiaasta voisi sairastaa masennusta. Masennus on aineenvauhduntahäiriö keskushermostossa joka on lääkityksellä korjattavissa, Lääkekuuri, ei tarvitse syödä aina.

Olen tuttu taudin kanssa ja olen kirjoittanut tänne;
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16

Minä en ole lääkäri, mutta minusta lääkärin kanssa kannattaa puhua, mutta toisaalta miksi leipoa nuoresta sairasta jos niin ei ole.
Minä olin täysin terve, mutta joku ryhtyi ajattelemaan toisin kun olin parhaassa työiässä ja kaikki sujui. Käsittämätöntä?

Lue kokemuksiani mitä olen oppinut asiassa.

Yksilöt ovat yksilöitä ja en ole lääkäri, mutta toivon että jotakin hyödyllistä olen kirjoittanut. Linkissäni-.

http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16


yst. t. Jari Laurila

Kuulosti kovin tutulta, kun sanoit ettet tahtoisi perheellesi pahaa oloa, mutta mietit uuden elämän aloittamista tai itsemurhaa.

Itse olen nuori nainen. Olen oireillut lapsesta asti, mutta hain apua vasta noin vuosi sitten parhaiden ystävieni puututtua peliin siinä vaiheessa kun tajusivat, että nyt on todella huono olla. Se tosin vaati sen, että kerroin siitä, kuinka teki mieli hypätä liikkuvasta autosta asfalttiin, tuntea miten iho raapiutuu ja luut murtuvat. Olin päässyt yliopistoon, mutta uusi paikkakunta ei ollutkaan se muutos jota kaipasin. Ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla. Itse ajattelin, että yliopistossa ihmiset olisivat toisenlaisia. Viisaampia. En kuitenkaan kokenut mitään maagista toveruutta.

Aluksi sain lääkityksen, jota ei pahemmin valvottu. Onneksi terveydenhoitaja, jonka kanssa asioin tuntui aidosti välittävän siitä, että minun käy hyvin. Jo pelkästään se sai minut jaksamaan ja hakemaan parempaa apua. Sain todella hyvän psykologin. Ihmisen, jonka kanssa synkkasi ja joka osasi kuunnella ja välittää ja piti puoleni hieman yli-innokasta psykiatria vastaan. Pikkuhiljaa tajusin, että pidin aina sisälläni sen, jos olin jostain huolissani. Minulla oli läheisiä, mutten koskaan jakanut mitään. En kertonut jos koulutehtävä stressasi tai jos olin joutunut hankalaan tilanteeseen. Niin "pienestä" oli kierre lähtenyt. Vetäydyn aina, koska ajattelin juuri, etten saa aiheuttaa muille enenmpää taakkaa. Olin ylikiltti, toisaalta katkerakin. Vetäydyin omiin maailmoihini enkä pitänyt muista ihmisistä.

Tottapuhuen kyse on tunteista. Se, että itseä jokin huolestuttaa, ei tarkoita että asia todella olisi huonosti tai jotenkin mahdoton. Tunteet ovat todellisia. Pitää pystyä näyttämään se, jos on surullinen tai stressaantunut, antaa harmin, epäuskon ja turhautumisen näkyä edes ilmeenä. Ei sillä ketään tapa. Itselleni vaikeimpia ovat ne tilanteet, joissa joku on ollut ilkeä ilman että itse olisin ajatellut toisesta mitään ikävää ennen sitä. Niistä en ole pystynyt koskaan sanomaan, olen vaiennut ja pitänyt viileän pinnan.

Vaatii uskallusta puhua omien vanhempien kanssa, ennen kaikkea silloin kun välit ovat muodolliset. Itse kuitenkin opin sitä kautta tuntemaan kaksi aitoa ihmistä, joita aikaisemmin olin oikeastaan vähätellyt ja pitänyt tavallaan lapsen kaltaisina, ihmisinä joita minun tulisi suojella ja auttaa. Opin puhumaan ystävilleni, joita en aikaisemmin oikeastaan edes pitänyt ystävinäni.

En tiedä sinun tilanteestasi, mutta omalla kohdallani oli kyse enemmän siitä, että vaadin itseltäni mahdottomia ja pidin omia inhimillisiä tunteitani jotenkin itsekkäinä. Toisaalta myös vähättelin muita ihmisiä ja suljin korvani heidän sanomisiltaan ajatellen, että he eivät ymmärrä. Eivät ehkä täysin ymmärtäneetkään tunteitani tai sitä, miksi tahdoin kuolla ja miksi vihasin itseäni, mutta ainakin he välittivät. Jo pelkästään se, että he sanoivat jotain, kommentoivat, yrittivät neuvoa, tarkoitti oikeastaan sitä, että he välittivät, vaikka itse neuvot olivatkin enimmäkseen täyttä kuraa.

Ihminen on lihasta tehty robotti, jonka elämä on pelkkää aivojen sähkökemiaa johon ei itse voi vaikuttaa, sillä koko elämäntarina on määräytynyt jo sikiöasteella.

Ja maailmankaikkeus on tarkoitukseton. Näiden tieteellisten tosiasioiden mietiskely helpottaa varmaankin masennusta!

Pitäiskö sun ottaa se pää pois perseestä? 70% maailman ihmisistä on asiat paljon huonommin kuin sinulla... On ruokaa ja katto pään päällä, ei tarvitse sentää nukkua kaatopaikalla ja kerätä roskia koko loppuelämä...

Aloita oikeasti uusi elämä uudessa kaupungissa, irrottaudu vanhasta taakasta ja saat voimaa muutoksesta. Rokea päätös palkitaan.

Moro!

Suosittelisin sulle jos mahdollista rinkan pakkaamista ja tekemään pienen reppureissukierroksen talveksi ulkomaille esim. Aasian suunnalle. Uskon vahvasti, että voit löytää sieltä lisää elämäniloa mm. näkemällä miten toisaalla eletään kurjienkin tilanteiden keskellä, ja miten positiivisia ihmiset voivat sen keskellä olla. Ja jos pelkäät yksinäisyyttä niin se on reissussa täysin vieras käsite, vaikka yksin reissaisitkin. Suomessa elämän pyörästä pudotessaan selvityminen voi olla astetta hankalampaa jo pelkästään ympäristön vuoksi ja suosta nouseminen voi tuntua haastavalta. Kerron tämän siksi että itse kaiken menettäneenä elämää on silti. Se pitää välillä vain kaivaa esiin.

Vaikka olet työtön, niin rahaa et lentolippua lukuunottamatta paljoa tarvitse. Puoleksi vuodeksi olet oikeutettu saamaan myös työttömyyskorvausta ulkomaille ja sillä siellä jo selviää kivasti. Ja vaikket reissuun haluaisikaan lähteä, niin toivottavasti tieto siitä että sulla on vaihtoehto, lohduttaa sua tilanteessas. Tsemppiä kypärään!

Ala urheilemaan. Minulla (kausittainen masentuja) on kova tarve urheilla esim. vähintään joka toinen päivä. Tämä voi kuullostaa hassulta mutta ootko kokeillut kirkkoa. Itse oon saanut avun, kun oon joskus mennyt Jumalanpalvelukseen ja nähnyt että siellä on muitakin eksyneitä sieluja. ENkä nyt ole mikään hihhuli mutta rukoilu oikeesti voi auttaa kun mielessä on vain kuolema.

Onko sulla yhtään ystävää? Jos on yksikin edes, kerro hänelle ahdinkosi. Paras on että pääset juttelee jollekin muulle kuin pelkästään psykologillesi.

Jeesus

Aloita siitä, että hommaat itsesi sieltä pieneltä paikkakunnalta ulos....keskität energiasi ensin siihen ja sit kun olet päässyt muuttamaan ajattelet seuraavaa asiaa. Masentuneena ei tule mitään jos ajattelee kaikkea mahdollista, mikä voi mennä pieleen ja miten jatkaa...yksi asia kerrallaan. Itse olen nyt 29 ja depressio tausta ja pienellä paikkakunnalla olen pystynyt asumaan 2vuotta ja se loppui siihen ku meinasin oikeasti kuolla siihen ahdistukseen. (olin lähes psykoosissa). Sit pääsin Helsinkiin takaisin...työllä ja viimeisillä voimilla, siitä se sitten pikkuhiljaa lähti....tappaa voit itsesi sitten jos uusielämä ei onnistu, mut yritä ensin sitä...varsinkin ku itse sanoit että ei ole menetettävää...kuolla ehtii kyllä. Taistele

Ei muutakuin asiasta juttelemaan ammattilaisen kanssa Aurinkorannikolle, jossa saat helposti ja turvallisesti uuden elaman!

Minulla on ollut kauhea ankea ja köyhä lapsuus maalla. Minä haudoin ja ajattelin itsaria alle kouluikäisenä. Kylä ja opettaja oli vahvasti uskonnollinen. Joka aamu koulussa oli aamuhartaus, virrenveisuu ja lopuksi kaikki kädet ristissä rukoiltiin. Laulutunnillakin enimmäkseen vain veisattiin virsiä. Kylän ainut huvi oli kinkerit ja seurat ja niissäkin veisattiin ja rukoiltiin. Ihan pimeetä touhua. Kaikki kylän lapset oli häiriintyneitä. Moni masentui myöhemmin. Poistui nuorena ja henkirikoksiakin tapahtui. Kylän vanhemmat oli mykkiä vähäpuheisia sodan kokeneita veteraaneja. Murrosikäisenä otin järjen käteen ja päätin muuttaa heti pois kun pystyn ja menen mihin vaan töihin. Lähdin 15 vuotiaana ja töihin pääsin. Ajattelin kuten aasi, jolla edessä kepinpäässä roikkuu porkkana. Asetin aina itselleni tavoitteen, jota kurkotin. Valopilkun elämääni, johon tähtäsin. Urheilin kovasti ja pidin itseni huippukunnossa. Näin olen välttänyt masennuksen. Valitsen aina valon pimeyden sijasta. Matkustelen paljon. Kuuntelen iloista musiikkia ja kehitän itseäni koko ajan. Boikotoin alakuloisia naisartistien ja pirunenkeleiden vollotuksia ja mursuviiksisten rumien ukkojen itkuvirsiä. Epäilen, että niihin on piilotettu jokin pirunviesti kun ne niin ahistaa minua. Minulle on kehittynyt hyvin herkät vaistot. Ehkä näiden takia kolmannes suomesta on masentunut? Noudata terveitä elämäntapoja! Älä tupakoi, äläkä juo alkoo!!! Kyllä elämä lähtee siitä rullaamaan :)

täällä mussuttavat ihmiset eivät halua mitään todellista muutosta elämäänsä

Voisit vielä kertoa mikä on ongelmasi.

Minunkin vinkkini lähtevät omista kokemuksistani.

Mieti, mistä olet joskus nauttinut. Yritä palata sellaisten puuhien pariin, joista olet joskus nauttinut. Koeta eliminoida elämästäsi negatiiviset ihmiset, vittuilevat "ystävät" ja muut täysin tarpeettomat ihmistä muistuttavat olennot.

JOs mistään ei nauti niin sitten kannattaa hakeutua psykiatristen palvelujen pariin, rohkaista mielensä ja sanoa, että on viimeisen vuoden ajan ajatellut itsensä tappamisen helpoimpia keinoja keskimäärin 13,5 kertaa vuorokaudessa. Sitten kerrot muutaman hupaisan itsemurhavitsin niin eiköhän sinut oteta tosissaan.

Totaalinen umpikuja viittaa helposti krooniseen masennukseen, mitä masentunut ei itse tiedosta oman tilan(teen)sa takia.

Jos lääkitys viekin halut/kyvyt hetkeksi niin mitä niillä kyvyillä tekisit halutessasi kuolla? Ilman elämänhalua on vaikea kuvitella valoivampaa tulevaisuutta tai mielekästä opiskelua/työelämää.

Vaikea näin etäältä asettua asemaasi. Kokemusta erilaisista ongelmista ja niistä selviytymiseksi on aivan riittävästi.

Surullista luettavaa. Kummiskin, linkitän tänne pari biisiä, jotka mun mielestä heijastaa tän ketjun vallitsevaa aihealuetta... josko joku saisi näistä edes jotain irti.

http://www.youtube.com/watch?v=FOLyFMSXOOQ

http://www.youtube.com/watch?v=jYYb788g1hU

Dkeksk

Tärkeintä parantumiselle olisi kohtuullinen lepo. Jos saat nukuttua `tarpeeksi`, niin kehitä jostain aikaa itsellesi. Jolloin saat olla ihan rauhassa ajatustesi kanssa.

Jokainen tarvitsee sellaista aikaa, ettei tarvitse olla huolissaan vaikka niistä pikku pilteistä. Ota aika vaikka vaatimalla, jos ei muuten heru. Tee sillä ajalla vaikka jotain muiden mielestä turhanpäiväistä. Kunhan se ajan käytön funktio säilyy. Eli, että saat rentouduttua.

Varsinkin hyvin vahvan suojelus identiteetin omaavilla yksilöillä on taipumus haluta olla kokoajan `puikoissa`. Luota muihinkin. Sen voisit tehdä. Ne pikku piltit ei siitä häviä mihinkään, jos hetken lepäät.

Itse olen kärsinyt masenuksesta ja nyt kesän alusta myös ahdistuskohtauksista. Löysin ratkaisun kun menin pienelle matkalle Helsinkiin ja tajusin että tarvitsen uuden alun ja uuden paikan. Olen nyt rohkeasti muuttamassa yksin Helsinkiin ja aijon aloittaa kaiken ihan alusta. Jos oikeasti haluaa parempaa niin silloin tarvitsee pienen tönäisyn parempaan suuntaan.

Haluaisin sanoa että itsemurha ei ole koskaan ratkaisu. Elämässä on hyvin hankalia ja vaikeita ajanjaksoja, mutta päivä kerrallaan niistä selviää, ja myös vaikeat ajat ei kestä jatkuvasti.
Masennus on vakava asia, ja se vaatisi asianmukaista hoitoa, sopivaa terapiaa, tarvittaessa myös lääkkeitä, vertaistukea, tarvittaessa myös sairaalahoitoa,erilaisia tukitoimia. Se miten syvästä masennuksesta on kyse, niin sen mukaan hoito. Masentuneena moni asia näyttäytyy negatiivisessa valossa, uskon että saisit kavereita, uskon että paikkakunnan vaihdos voisi myös onnistua. Ympäristöllä ja vaikeilla kokemuksilla myös merkitystä masennuksen puhkeamisessa, mielestäni se on jollain tavalla luonnollinen reaktio kun voimavarat ei riitä kaikkeen.Huolehdit perheestäsi ja siitä että he huolehtisivat, se on hienoa, jokainen kuitenkin vastaa omista tunteista, ja elää omaa elämää. Ehkä voisit vaan luvata että haet tarvittaessa apua, jos he siten ei huolehtisi niin.

Kirjoitat että olet vankina paikkakunnalla, ja myös että vanhempiin ei ole tällä hetkellä niin hyvät välit, ja myös että kavereita ei siellä juuri ole, ja tällä hetkellä et ole työssä, ymmärsin että ne ovat asioita joihin kaipaat muutosta, pikkuhiljaa niitä muuttamalla voisit myös vahvistaa mielenterveyttä. Myös se että on jotain mielekästä tekemistä on tärkeää. Kuitenkin niin että se on omien voimavarojen mukaan mitoitettu, masentuneena niitä on eritavalla käytettävissä. Mikäli vaihdat paikkakuntaa, niin voisiko se olla niin että se olisi ainakin lähellä siellä missä kavereitasi/tukiverkkoa on. Ei tosin välttämättä, mutta voisi auttaa. Myös joku kontakti terapiaan olisi hyvä, saa myös apua asioiden järjestämiseen,esim tarvittaessa lääkärinlausunnot. Myös sosiaalitoimen puolelta saa apua.
Mutta muista vaikea aika ei kestä jatkuvasti, ja on ihmisiä jotka välittää. Täälläkin moni halunnut osaltaan auttaa. Päivä kerrallaan ja voimia.

Rakas Ystävä,Sinä nuori! Olen vanha Nainen,pian 60v.Ymmärrän SINUA paremmin ,kun hyvin! Itse olen maalaistalon tyttö ja minulla on 3v.vanhempi sisko.Sain reilu puoli vuotiaana vamman,mikä vasta 30v.saatiin selville,et mulla on epilepsia.Rankka lapsuus,vanhemmat tosi vaativia.Aina piti koulun ohella olla töissä.Ei auttanut sanoa,et mä en vaan jaksa.Lapselle sanottiin,et painu lääkäriin ,jos et mukamas jaksa? Olen lapsesta asti ollut masentunut.Ne käynnit terapiassa ja jatkuvat lääkitykset eivät ole auttaneet mua yhtään.Kaikki maailman psykiatrit ja muut mukamas ammattiauttajat eivät ole mua,kun itkettäneet.Menin kuitenkin vuosia sitten naimisiin koulukaverini kanssa ja saimme kaksi ihanaa lasta,tóinen nyt 28v.ja nuorempi täyttää 24v.Mut elämä löi taas kerran päin "pläsiä"kunnolla. Olimme ostaneet velaksi tietenkin kalliin omakotitalon,mieheni halusta.Itse olin kaikkea vastaan,koska olen kaikessa varovainen.Asuimme sitä ennen Miehen työsuhde kaksiossa,49 neliötä.Meitä oli 4 ja tässä oli myös mieheni työhuone,konttori.Paperityöt,aamulla 7-8 puhelimessa oloa,sitten kentälle,illalla n.17 takasin ,paperitöitä muutama tunti puheluita,elikkä päivästä toiseen tätä rataa. Kaikki vähänen vapaa-aika hoidettiin miehen maalaistalon töitä,minun Isäni kotipaikan töitä jne.Aikaa on kulunut 23v,kun Mieheni sairastui syöpään.Sitä ennen oli minun siskoni perhettä autettu,hänellä 3 lasta,mies ryyppäsi 4-5 viikkoa putkeen.Mieheni Isä sairastui syöpään,kaiken mahdollisen auttamisen tein,ei kiitosta.Jäin pienten lasten,suurten velkojen kanssa yksin.Pakko oli yrittää eteenpäin,elikkä Mieheni kuolemasta on 18,5v.aikaa.Työelämässä minua on todella potkittu päähän,olen niin katkera,kun vain ihminen voi olla.Olen lapsesta oppinut,et työt on tehtävä ilman jupinoita kunnolla ja hyvin.Siksi en osannut elämässä pitää puoliani,vaan vaikeuksista huolimatta,en valittanut,vaan yritin vain näyttää,et kaikki on hyvin,vaikka sisälläni kaikki oli tosi pahasti rikki.Sinulle Rakas Nuori ja monille muille,ymmärtäkää et tämä ei ole mikään saarna,et Teidänhän on pärjättävä,Ei! Vaikka tavalla tai toisella haluaisin Teitä auttaa? Itselläni tämä kalvava "masennus " on jokapäiväinen piina.Mulla ei vaan ole mahdollisuutta luovuttaa? Minulla ei ole auttavia läheisiä,sukulaisia.Siskoni ainut on aivan eri maata,ei ymmärrä yhtään minua.Ei olla missään tekemisissä,vaikka olen aikanaan auttanut heitä,kun lapset pieniä ja Mies juonut.Kello on pian puoli kaksi yöllä,ei nukuta,vaikka olisi levättäväkin .Ylösnousut 3-4 aikaan,ettei paljoa kerkiä ,kun silmät ummistaa.Jos Te Rakkat Nuoret tai minkä ikäiset vain haluatte kirjoitella kanssani masennuksesta,olen halukas kanssanne kulkemaan matkaa.Olen laiska kirjoittamaan,mut jos näen et voisin jollain tavalla jakaa kokemuksia,mielelläni kirjoittelen.Ymmärrän Teitä,mut ei luovuteta.Uskon,et me asian osaiset ollaan toisillemme parhainta tukea.Ei paraskaan ammattiauttaja ,joka ei ole kokenut mitään vastaavaa voi ymmärtää,mitä todellisuus masennuksen kanssa on? Voin olla väärässä,tämä on vain minun mielipiteeni.Aurinkoa ja voimia syksyyn! Jos haluatte kirjoitella henk.kohtaisesti ? laitellaan sähköpostiosoitteita.NUORET,teissä on tulevaisuus! Taistellaan yhdessä eteenpäin.Olen todella surullinen,jos Teillä paha olla? Mut ymmärrän Teitä.Kaikki on nykysin niin vaativaa,et olis oltava kova ja vahva,mut me ei kaikki olla sitä?Sydämellä ja Lämpimin ajatuksin Teille Kaikille! Ritva

Työnteolla pääsee masennuksesta. Aluksi lääkkeitä, jotka tuntuvat sopivan, jotta saa nukuttua ja sitten fyysistä rasitusta vaativaan työhön. Jos ja kun saat sosiaallisia tukia elääksesi tai asut vielä lapsuuskodissa, niin palkattomaan työhön jos muuten ei työtä löydy. On maalaistaloja, jotka tarvitsevat työntekijöitä. On kerrostaloja, joista löytyy ulkotöitä, vaikka lumen luontia talvisin ja kesällä nurmikon niittoa. Huoltofirmat ottavat kyllä vapaaehtoisia työläisiä. Näytä että osaat jotain ja ota vastaan työ kuin työ.
Päätä, että nyt saa riittää valitus ja sohvalla makaaminen. Ihmisten pariin ja työ tuo väsymyksen, jolloin nukkuminenkin onnistaa öisin.
Olen itse ollut liikenneonnettomuudessa ja käynyt rajan takana. Siellä ei ollut mitään. Heräsin uudelleen elämään. Monenmoista vaivaa jäi mm. epilepsia kohtauksia saan eli lääkitys piti ottaa käyttöön. Juna ja auto tappaa, ei tarvitse miettiä itsemurhaa. Ei tarvitse miettiä myöskään, että miten tappaisin itseni, mutta voimia tarvitaan omaehtoisesti elämästä luopumiseen.
Et tarvitse niitä kavereita, vaan fyysistä rasitusta tuovaa työtä. Masennus helpottaa ja sitten voi katsella jos kaverikin löytyisi.

Voi Rakas,kallis ihminen! Ensiksi sanoisin,että usko tai älä,suurella osalla ihmisiä on ollut hetkiä,että elämä on tuntunut ahdistavalta! Välillä voinut tuntua,että asiat hakusessa. Neuvoisin sinua,nyt työttömänä miettimään elämää ja tulevaisuutta. Mieti,mitä haluat tehdä ja mikä kiinnostaa!!! Jos koet,ettei nykyinen asuinpaikkasi tarjoa mahdollisuuksia opiskelun/ työnteon suhteen,niin voit muuttaa pois! Työvoimatoimisto maksaa kulukorvaukset( jälkikäteen), jos käyt työhaastattelussa toisella paikkakunnalla! Netissä taas pystyy opiskelemaan kaikkea; aina lukiosta yliopistokursseihin! Tutustu paikkakuntasi harrastustoimintaan. Ennenkaikkea psyykkinen-, ja fyysinen hyvinvointi kulkevat käsikädessä. Tarvittava määrä vitamiineja ja liikuntaa pitää yleisesti stressin kurissa... Ennenkaikkea..elämä tarjoaa mahdollisuuksia kyllä. Paikkakuntasi sosiaalitoimistoha työvoimatoimisto auttavat monissa kysymyksissä! Yrittäminen on myös aina vaihtoehto työelämässä:) . Kaikkea hyvää elämässä ja ystäviä voit löytää useista eri paikoista mm. Harrastuksista. Voipa olla,että joku toinenkin pähkäilee samanlaisten ongelmien kanssa..

Tri tolosen kuukausikirjeessä juuri kerrottiin,kuinka päästä eroon masennuksesta ja ahdistuneisuudesta.
Em. oireissa on kyse d-vitamiinin ja magnesiumin puutteesta....juttu perustuu usa:ssa tehtyihin tutkimuksiin.
Itse olin menneinä vuosina ahdistunut ja käytin tietämättäni magnesiumia ja d-vitamiinia,aivan muista syistä,mutta myös poistuivat masennus ja ahdistus.
Suosittelen d-vitamiinia 50-100 mig/gr pv. ja magnesiumia min.600 mg/pv....luulen jonkunajan kuluttua olevan hymy herkässä ja mieli korkealla.
Em. lukemista thl:n tohtorit voivat olla toista mieltä,mutta antaa olla vaan...koska luonnollinen terveydenhoito heille tuntuu olevan vieras laji.

Nyt poika ! Tee elämälläsi jotain !Mene vaikka kouluun, kursseille, minne tahansa, kuin että jäisit kotisi nurkkaan odottamaan, että jotakin tapahtuu !
Jos sinulla on kaupungissa kavereita, jotka välittävät sinusta ja joiden kanssa pystyt kommunikoimaan niin sitten sinne . Sinulla on elämä edessäsi, suunta vain on hieman kadoksissa.
Vanhemmatkaan eivät varmaan tiedä, miten suhtautua sinuun, mutta varmasti he välittävät sinusta ja voinnistasi vaikka eivät sitä aina osaa ilmaistakkaan.
Kotona nyhjöttäminen ei auta ongemaasi vaan pahentaa sitä. Puhu terapeuttisi kanssa kuinka voisit muuttaa omillesi esim. kaupunkiin kavereittesi luo. Olisiko mahdollista päästä johonkin tuettuun työhön, tai kouluun, josta saisit ammatin ja kavereita.

Jeesus on uusien alkujen Jumala. Kun Jeesus tulee sydämesi Herraksi, HÄn tuo tullessaan parantumisen ja vapautumisen masennuksesta, täytyt ilolla, joka on aivan uskomatonta, saat rauhan ja asiasi alkavat pikku hiljaa mennä eteenpäin, löytyy se opiskelupaikka, työ, vaimo, lapset ja välit vanhempiin. Jeesus rakastaa sinua ja haluaa vain sinun parastasi,. Ala lukemaan Raamattua ja anna Jumalan Pyhän Hengen puhua sinulle ja tehdä työtään sinussa. Katsele TV/, joka on kristillinen kanava. Sieltä ohjelma-arkistosta mm. Iloa arkeen, Joyce Meyer on ihan huike. Joyce on todella järkyttävän elämän elänyt nainen, jonka Jumala rakkaudessaan vapautti ja paransi. Toinen hyvä on Polvijärven pastori ja hIllsong tv. Jos lähelläsi on hyvä seurakunta (luterilainen, helluntai, vapaa) niin käy siellä katsomassa millaista siellä on. Tsemppiä! Sä oot hyvä tyyppi ja kaikki järjestyy! Ei meitä ole kutsuttu juoksemaan pakoon vaan kohtaamaan asiat kasvoista kasvoihin Jumalan voimassa ja armossa.

Hyvä nuori, peli ei ole menetetty! Ota yhteyttä mielenterveyden keskusliittoon MTKL, nuorille on omia kuntoutuskursseja. Paikkakuntasi mielenterv.toimisto tai terapeuttisi osaavat toivottavasti auttaa. Netistä googlaamalla myös löydät liiton yhteystiedot. Olen masennuksesta kärsivän miehen vaimo ja itsemurhaa yrittäneen nuoren äiti, joten sydämestäni haluan sanoa sinulle, että TOIVOA ON!
Oikeanlainen apu ja uudet ympyrät auttavat varmasti eteenpäin, älä pelkää tulevaa, sinulla on koko elämä vielä edessäsi!

www.tv7.fi ja www.tv7plus.fi, kristillistä ohjelmaa.
Elämä uskossa on mielekästä elämää.

Itsemurha on turha, koska kuolema korjaa meidät kaikki kuitenkin ja voit saada ennen sitä elämästä vielä paljon iloa. Masennusta voi hoitaa. Sitä voi aloittaa hoitamaan myös itse, jos vielä on voimia mutta muuten hae apua. Isä ja äiti eivät elä sun elämää, joten joudut tämän tekemään muutenkin itse.

Tee elämään rytmi, huolehdi itsestäsi, yritä kiinnostua jostain asiasta itsesi ulkopuolella. Joka viikko pieni muutos vie oikeaan suuntaan, kaikkea ei saa heti. Kavereita tulee ja menee.

Joskus vielä huomaat, että sä pärjäät.

Tässä tyyppillinen tarina Suomalaisesta masennuksesta. Taustalla asunnottomuus. Ylpeät vanhemmat eivät vaan halunneet tunnustaa julkisestil, ettei heillä ollut taloudellisesti varaa tukeaa vanhinta poikaansa hankkimaan oma vuokra-asunto Espoosta;

http://www.hs.fi/kaupunki/Masentunut nuorukainen ei saanut apua/a1378614182706?ref=hs-art-new-2


Tämän perheturman taustalla puolestaan oli ulostto;

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013090517453647_uu.shtml


Oikeita ihmisiä OIKEINE ongelmineen, jonka Suomen ympäripyöreä hyysärimedia leimaa "masennukseksi" Koska kaikki varat menevät maahanmuuttajien kotoutukseen;

http://tilastokeskus.fi/til/vamuu/2012/12/vamuu_2012_12_2013-01-22_tie_001_fi.html


Samaan aikaan kun kodinhoitotuki puolittuu. Kiitos tästä luonnollisesti kuuluu Jutta Urputtajalle ja J.Käteiselle. Mikä loistava hallitus:)

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=14318443

onko mitään mikä tuottaa iloa elämässäsi? mitä haluaisit tehdä tai toteuttaa? Tuo yksinäísyydestä johtuva masennus on kamala tunne mutta yllättyisit kuinka paljon meitä kelluu samassa veneessä. Ei kannata luovuttaa sillä koskaan ei tiedä mitä elämä tuo vielä tullessaan. "se oikea" tyttö kun voi muuttaa elämän niin täysin.

virkistystä tuo myös lemmikki, muutto pois, töihin mene/työpaikan vaihto tai irtisanoutuminen epämieluisasta paikasta. Olet vielä oikeasti nuori jonka elämään mahtuu yhtä jos toista jos annat vain palaa.

Sama tilanne. Ikää vaan jo sen 40. Jaksanut taistella maailmaa vastaan, mutta ajoittain menee suohon ja tipun ahdistukseen täysin. Hoitoon en osaa/ uskalla hakeutua. Tiedän että romahdus on todella tulossa. Noh, ehkä sitten pääsee kun kannetaan.

Itsellä on ahdistuneisuus, haluan uran mutta en halua töihin enkä saada vastuuta.

Jos SOS kriisikeskus tai psykoloogeilla on halua tehdä asioille jotain niin miksi etten mene kouluihin ja työpaikkoille kertomaan hyvinvoinnista? Sieltähän ylensä traumat tulevat.

Koulut ja työpaikat ovat kuin leijonahäkkejä. Sinne tarvitaan sitä terapiaa. Pääliköille, opettajille että osaisivat pelastaa jonkun ja parantaa heidänkin olo jos heillä on tarvetta kiusata muut.

Jumala on ristiinnaulittu saatana:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/4825639

Jokaisen elämällä on tarkoitus ja jokaikinen on tärkeä ihminen. Muista se!

Kannattaa yrittää uuden elämän aloittamista, vaikka se pelottaisi tai tuntuisi miten pahalta tahansa -loppujen lopuksi epäonnistunutkin yritys tuntuu miljoonakertaa paremmalta kuin nurkassa kyyhöttäminen ja itsemurhan suunnittelu. Ja siten on ainakin toivoa, että jossain vaiheessa tuntuu edes vähemmän pahalta. Tai ainakin on edes yrittänyt...

Luoja rakastaa Sinua ja haluaa, että Sinä tulet Pelastetuksi. Hän kutsuu Sinua! Luoja haluaa että Sinä olet Luojan Oma! Älä siis vahingoita itseäsi millään tavalla!!! Se ei ole tie Luojan luokse. Vaan että Pelastut kun olet Elossa... vain Yahshua / Jeesus Pelastaa. Jeesus on Jumala. Jumala on Yksi Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Kun nyt Elät, silloin voit Pelastua. Älä siis ikinä tee itsellesi mitään vahingollista!

Katsoppa video naisesta joka kävi Helvetissä

"Never Commit Suicide, It leads people to Hell! Even for Christians."

http://www.divinerevelations.info/Suicide/index.htm

Älä siis IKINÄ tee itsellesi mitään vahingollista.

Todistuksia mm. Taivaasta ja Helvetistä.

www.divinerevelations.info

Lue Raamattua... Raamattu on Luojamme Sanaa ja Totuus!

Jos tulee paniikkikohtaus tms, tietysti hae apua esim. päivystävästä puhelimesta, psykiatrilta... Mutta ennen kaikkea - USKO JA USKO JEESUKSEEN PELASTAA. Kun Jeesuksesta tulee elämäsi, koko elämäsi muuttuu!

Vaikka et näkisi nyt, JUURI TOIVOA ON! ÄLÄ IKINÄ LUOVUTA!!! LUOJA HALUAA ETTÄ SINÄ PELASTUT JA SINUSTA TULEE LUOJAN OMA!

Halauksia!

Kannattaa lukea tämä kirja: Toteuta sydämesi toiveet (Sonia Choquette)

Täällä;

http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16.4

ja

http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16.8

Olen jonkun verran tuttu asian kanssa. Kirjoitin tuonne joskus.
Ihan mietitäväksi jos joistakin sanoista olisi hyötyä

yst.t. Jari

H****oako sinä aikuinen mies siellä nyhjötät pienellä paikkakunnalla kotona.

Ota yhteys sinne kavereihin, etsi työ ja etsi asunto. Jos kaikki sitten ns ku**isi, voit aina palata siihen nykyiseen. Voit myös ryhtyä opiskelemaan ja etsiä opintopaikan ja opiskelija-asunnon. Siinä voivat auttaa työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologit.
Myös uudella paikkakunnalla voit hakeutua jatkamaan terapiaasi.
Pitää vain uskaltaa hypätä. Kukaan ei tule tarjoamaan sulle elämää valmiina elettäväksi. Joudut tekemään sen ihan itse. Ja pääset siitä sitten myös nauttimaan itse. Vanhempiin voit aikuisena pitää yhteyttä ihan sen verran kuin muilta kiireiltäsi ehdit.

Liikunta auttaa kyllä masennukseen yhtä hyvin kuin lääkkeet ja psykoterapia.
Hiki ei tarvitse tulla eikä olla raskasta, vaan kevyt liikunta kuten kävely ja pyöräily riittää. Tämä on tutkittu tosiasia.
Liikunta tekee hyvän olon ja lisää onnellisuutta.
Lääkkeitä ja terapiaa ei siis välttämättä tarvitse, turhaa.

Itsemurha kannattaa sulkea heti pois vaikka se tuntuisikin siltä helpoimmalta tieltä ulos. Olen ollut masentunut, tälläkin hetkellä olen koska ihmisuhde meni puihin mutta on vain pakko yrittää keksiä jotain millä pääsee yli kaikesta mikä mieltä painaa. päivä kerrallaan. Itsemurhaa olen yrittänyt kerran, onneksi en siinä onnistunut, se oli typerin tekoni mitä olen eläessäni tehnyt. Sairaalassa kun herää ja näkee perheen itkevän järkyttyneenä vieressä tajuaa että se on todella itsekästä. Vaikka olisi masentunut. Ja silloin olin todella masentunut. Elämä ei ole helppoa, sen ei ole tarkoituskaan olla. Jos/kun toivottavasti saat tarpeeksi tsempattua itseäsi muuttamaan edes pikkuisia asioita päivä kerrallaan, elämä voi alkaa tuntua taas elämisen arvoiselta. Koskaan ei voi tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Ota kaikki mitä elämä sulle antaa, hyvät ja pahat asiat vastaan ja vahvistu niistä. Hyödynnä niitä. Sellaisia päiviä on kun ei pääse sängystä ylös mutta sitten koitetaan vaan seuraavana päivänä uudestaan. Ei se niin vaarallista ole. Kaikkea hyvää sulle ja kaikille muillekin. Elämä voi olla hieno seikkailu jos siihen niin asennoituu.

Olen ollut samassa jamassa ja taytyy sanoa tama:

" Suku oikein hiilostaa ja riipii nahkoja minusta irti. Kaverit ei jaksa uskoa mua enää... Työpaikalla vinoillaan... "

Tama on tasan omasta perspektiivistasi kiinni. Kannattaa yrittaa opetella ajattelemaan, etta ei ne sulle vinoile pahuuttaan. Kaikille vinoillaa samaan mittaan, ja moni ei edes muista sita seuraavana paivana. Hankalammin sanottu kuin tehty, mutta siihen kannattaa pyrkia.

Suosittelen self help-kirjoja, ja itselleni auttoi ulkomaille muutto. Pari vuotta kiduin ulkomaillakin, mutta sitten alkoi helpottaa. Aloin rakentamaan elamani pohjaa ulkomailla vasta, kun olin tarpeeksi kaukana suvustani.

HEI ALOITTAJA!

Sähän olet jo lähtenyt muuttamaan elämääsi, kun ajattelet, että voisit sitä muuttaa! Selvästi kuitenkaan et halua itseäsi satuttaa tai itsemurhaa tehdä, joten se on jo suuri plussa!
Jos susta tuntuu, että haluat muualle, mene hetkeksi esimerkiksi jonnekkin mukavaan kansanopistoon. Kuvittelisin, että saat kavereita, etkä joudu olemaan yksin uudella paikkakunnalla, kun asuminenkin on kansanopiston tiloissa järjestetty. Pääset myös testaamaan jotakin alaa, mistä saattaisi tulla sinulle vaikka työkin!
Välität vanhemmistasi, ja kuvittelen, että hekin sinusta. Perheen tuki on aika suuri asia, ja sen huomaa vasta, kun sitä ei olekaan niin helposti saatavilla.
Suosittelen myös käymään esim. jonkun seurakunnan nuortenillassa tai Jumalanpalveluksessa. Sielä saattaisit pystyä rauhoittumaan.

Super paljon tsemppiä ja siunausta sinulle!

Olet syntynyt vastentahtoasi, etkä ole vanhemmillesi mitään velkaa. Kuollaan kuitenkin niinku Pleieri sanoo.

Yksinkertaisesti pää pystöön ja kokeilemaan jotain uutta. Kun hankit niitä ystäviä ja mielekästä tekemistä niin elämä alkaa tuntua mielekkäältä. Kannattaa ajatella, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus, koska oikeasti se sitä on. Moni ei vain saa tehtyä mitä haluaa yhtenäkään päivänä elämässään. Täysin jokaisen oma valinta millaiseksi elämänsä tekee. Tässä maassa on turvallista kokeilla, koska suojaverkko nappaa kiinni jos tulee taloudellisesti vaikeaa.

Itse suosittelen lukemaan Mormonin Kirjan, käymään kirkolla ja tutustumalla pyhiin ja rukoilemaan siitä.

Sitten samaan aikaan aloittamaan ohjatun aktiivisen liikunnan rymässä.

Tästä sitten tulee voimaa ja kun löytää työtä niin kaikki alkaa sujumaan.

Minä tein näin 4 v sitten! Ja nyt on niin paljon parempi

Voi helevetti kaikenlaista uskomusta sitä tuputetaan, tosiasiahan on että jos olet eläkkeellä niin yhteiskunta haluaa sinun kuolevan eli tapa itsesi,tässä maassa ei saa sairastaa sillä silloin viedään yhteiskunnalta rahaa ja eläkepomot ei saa tarpeeksi BONUKSIA..eli kaikki jotka pääsevät eläkkeelle tai olevat jossain sosiaalin tms piirissä niin tehdään isänmaallinen teko ja tapetaan itsemme ..se on nykymaailman tahto.Pitäähän meidän " TIMJOJEN" maksaa mamujen elämiset ja kun kaikki valkoihoiset on pois niin heillä koittaa juhlat.
Viddu sairaita ihmisiä juoksutetaan kaikenmaailman tutkimuksissa ja yritetään saada koulutuksiin ja silläaikaa nuoriso on ihan ilman koulupaikkaa ja mitään suuntaa elämälle.Onko jossain vika ...aseet laulamaan jee.

Täällä on niin paljon viestejä tyyliin poika, tee elämällesi jotain, lähde töihin jne... Mulla lähinnä tulee mieleen sellanen missä kunnossa itsekin olen ollut, että ei silloin pysty tekemään muutoksia itse elämäänsä jos on tarpeeksi huonoon kuntoon päässyt.

Mielestäni pitäisi ensiksi selvittää mihin kuntoon olet päässyt aloittaja, ja edetä siitä. Itsemurhan harkitseminen kertoo siitä miten paha sinulla on olla, asiat pitää alkaa saamaan ulos, ja mielestäni jo se että kerrot set täällä on etenemistä. Ammattiauttaja/kuuntelija joka ei ole läheinen/tuttu. Käy siellä vaikka se tuntuisikin ettei auta, sillä se voi auttaa sinua kannattelemaan eteenpäin siihen asti kunnes olet tarpeeksi voiva ja pystyt itse muuttamaan asioita ja hakemaan muutoksia.

Psyykelääkkeistä yritä pysytellä kaukana, ne eivät paranna ketään. Niitä ei ole tehty ihmismieltä parantaviksi. Harkitse lääkkeitä vasta sitten kun mitään muuta ei ole enää tehtävissä. Onhan? Sillä Lääkehelvetti on pitkä jos sille tielle lähdet.
Itse söin niitä vuosia, ja yksikään pilleri ei minua parantanut, päinvastoin. Lääkkeet turruttaa kaiken oleellisen. Joskus se on tehtävä , mutta en toivo sitä tietä sinulle.

Valitettavasti niinhän se on että elämässä joskus täytyy vain kärsiä, sitä myöten sinusta tulee entistä vahvempi. Odota muutamien vuosien eteenpäin todennäköisesti pelkkä itsemurhan miettiminen/kirjoittaminen hirvittää sinua. Tiedän myöskin mitä käyt läpi.

Aseta itsesi etusijalle, heti, älä mieti vanhempia, tai ketään muutakaan, vaan sitä miten sinä selviät. Paljon voimia ja muista ettet ole yksin!

Opettele nauttimaan penkkiurheilusta ja tosi-tvstä. Koeta vaan sinnikkäästi keplotella vuodesta toiseen eteenpäin, niin jonain vuonna se tulee: kuolema.

Aloittaja on TROLLI!!!

Eikä ole!

pirun jumaloitsijat. missä sun jumala oli ku se kuoli???

Kumpa sitä voiskin paeta kaikkia ongelmiansa mutta ei se onnistu vaikka muuttais toiselle puolelle maapalloa.