Aiemmin en juurikaan ole sellaista käyttänyt, ehkä pari kertaa kuussa, koska ei ole ollut tarvis. Minulla on ollut aina suhteellisen hyvä iho, ainakin teininä asia oli näin. Nyt olen huomannut muutoksia ihossani. Ennen niin tasainen ihonväri (eli siis tosi tosi vaalea ja melko huomaamattomia pisamia ) ei olekaan enää tasainen, vaan etenkin poskista punertava ja välillä semmoisen inhottavan kesineen näköinen, aivan kuin olisin koko ajan juuri tullut saunasta. Mukaan on tullut sekalainen joukko satunnaisia näppyjäkin. Uskon ihon muutoksien johtuvan melko radikaaleista elämänmuutoksista, joten lienevät väliaikaisia.
Ihoni on siis tällä hetkellä poskista kuiva ja kiristävä, välillä jopa kirvelevä ja semmoinen kuivan kiiltävä, nenäalueen loistaessa samaan aikaan iloisesti siinä keskellä, joko rasvasta tai kuivuudesta sekin, ja leuka-otsaosastolla on muutama näppy. Luokittelen ihoni siis herkäksi sekaihoksi, jonka eri osien vaihtelut ovat huomattavia. Pesen ja kosteutan kasvot säännöllisesti, välillä puhdistusgeelillä ja välillä puhdistusmaidolla ja kasvovedellä. Naamiota käytän 1-2krt/vko ja kuorin samaa tahtia.
Toinen suuri syy siihen, miksi en ole käyttänyt meikkivoidetta, on se, että kaikki tähän asti kokeilemani kevyemmät (marketti)voiteet kerääntyvät ikävästi juonteisiin ja huokosiin eivätkä peitä yhtään, ja raskaammat taas peittävät hieman, mutta kerääntyvät nekin eivät hengitä ja saavat ihoni kutisemaan. Argh!
Tällä hetkellä en käytä meikkivoidetta ollenkaan koska turhauttaa niin paljon! Painelen vaan kiiltävimmät kohdat puuterilla piiloon ja kestän siitä aiheutuvan kutinan (poskissa). Ongelmakohta on myös aina tosi tummat silmänaluset, sinne ei sovi mikään ylimääräinen kemikaali.
Mitä voidetta käyttäisitte tämänlaiselle iholle? Ja kuinka muuten meikata ja hoitaa tällainen iho?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokeile hajusteettomia tuotteita tai herkälle iholle tarkoitettuja