Ajatuksia Suomesta paluun jälkeen.

Nyt on muutama päivä mennyt täällää kotona (Ruotsissa) ja ajattelin kirjoitella hieman mitä ne 4 viikkoa Suomessa jättivät mieleen ja muistiin.

Menomatkalla mielenkiintoisin odotettava oli VIKING LINE:en lupaus ottaa yhteyttä kaikkien laivojen keittiömestareihin koskien VIKING LINE:lle lähettämääni mailia jossa huomautin minua diabeetikkona koskevasta kysymyksestä. Pari kolme vuotta sitten katosi seisovasta pöydästä se ainoa diabeetikolle sopiva jälkiruoka, tässä tapauksessa marjarahka jota ei ollut makeutettu sokerilla. Ennätin testata sen omalla kohdallani ja hyvin toimi. Sitten se katosi. Kun nyt laivalla kysyin rahkan perään niin ei sitä vaan ollut, ei meno eikä tulomatkalla. Sokeria kyllä löytyi kaikissa mahdollisissa muodoissa.

No se siitä menomatkasta. Perillä mökillä oli tietenkin aika melko pian lähteä ostamaan elintarvikkeita. Kallista, paljon valmiita ja puolivalmiita tuotteita, pilalle paloteltuja lihoja ja kallista. Hyllyt pullollaan kevyttuotteita ja margariineja, aitoa tavaraa oli melkein vaikeaa löytää. Onneksi syntymäkaupungissani on yksi paikka mistä saa vaikka suoraan ruhosta paloiteltua ja kohtuuhintaan. Suomessa vaikuttaa siltä että elintarvikeketjujen kilpailu on olematonta ja hinnat sen mukaiset. Olisi ehkä hyväksi laskea S- ja K-kauppojen sekaan muutama ulkolainen kilpailija, tanskalainen Netto tai ruotsalainen Willys?

Tulomatkalla törmäsin hvään esimerkkiin diabeetikon sairautensa tuntemisesta puhumattakaan siitä että tapaamallani henkilöllä olisi ollut pienintäkään käsitystä siitä kuinka vakava hänen sairautensa on. Hän kertoi syödessämme että hän oli laihtunut muutaman kymmenen kiloa ja päässyt lääkityksestään eroon. Lautasella oli ruokaa joka varmasti sopii Suomen Diabetesliiton ohjaukseen mutta jaolla ei ole mitään tekemistä diabeetikolle terveellisen ruoan kanssa. Kevyttä oli, perunoita ja tietenkin leipää. Pidin suuni kiinni kunnes oli jälkiruoan aika. Hänen lautasensa oli täynnä sokeria, erilaisia leivoksia, jäätelöä hedelmää jne. Siinä vaiheessa en pystynyt olemaan hiljaa vaan sanoin että kyllä tuolla ruoalla sokerit hyppää ja kunnolla. Vastaus oli ”Ei se mitään, huomenna asia on jo kunnossa”!!. Kuka on vastuussa tälle diabeetikolle neuvotusta ravinnosta?? Eikö hoitajalle tai lääkärille ollut tullut mieleen kuinka vahingollisia korkeat verensokeriarvot ovat. ”Huomenna asia on jo kunnossa”. Voi olla siihen saakka kunnes lautaselle joutuu samantyyppistä ruokaa taas edellytyksellä että ”Huomenna asia on kunnossa”.

On vain todettava että Suomessa ollaan yhä pahasti jäljessä Ruotsiin ja muutamiin muihin maihin verrattuna siinä että usko virallisen tahon ravinrosuoitukseen on vahva niin yksityisten kuin sairashoidonkin parissa. Media ei uskalla nostaa kissa pöydälle ja vaatia THL:ltä tai Diabetesliitolta näyttöä suositustensa tueksi. Kansalainen elää vuosikymmenien aivopesun pauloissa ja monille karppaaminen on hyvin kaukana karppamisesta. Sekasotkusta pitävat hyvää huolta suomalainen keskustelufoorumien kaatopaikka SUOMI24,Iltalehti ja muut vastaavat roskalehdet samoin sairaanhoidon lääkkeiden jakajat (kutsuvat itseään lääkäreiksi ja hoitajiksi) jotka pelkäävät työpaikkansa puolesta.

Neljä viikkoa meni nopeasti ja viihtyisästi saunoen, kalastaen, marjoja poimien jne. Tuli myös pietäydyttyä Valamon luostarissa pitkästä aikaa.

Keväällä takaisin katsomaan mitä mesänhoitoyhdistys on saanut talvella aikaan ja kuinka paljon maisema on muuttunut.

Hyvää syksynjatkoa kaikille.

Veijo



http://lchf3356.blogit.fi/ajatuksia-suomesta-paluun-jalkeen/
673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muistit kai haukkua tapaamasi henkilön ku sipääksi, häirikkösiaksi ja räkänokaksi?

Hyvää syksynjatkoa sinulle myös.

Äänestä

En uskalla aukoa päätäni kenellekään kasvotusten, sillä voisin saada turpaani. Täällä netissä on turvallisempi räksyttää.

Terv Veijo

Äänestä

Nimimerkilläni kirjoittava ku sipää

Siellä ylläpidossa on varmaan yksinäistä nimimerkkiä vaihdellen ja omiin jokelluksiisi vastaillen unohtamatta tietenkään sitä että poistat epätoivoissasi kaikki vastaukseni koska menee niin pahasti yli hilseen.

Hyvää jatkoa sinulle ja hoitajallesi. Lääkitystäsi voisi tietenkin muuttaa koska nykyinen ei näytä tehoavan.

http://lchf3356.blogit.fi/yllattava-koe/

Äänestä

Niinhän se menee. Minullakin on yksi tuttava joka on diabeetikko ja sanoo että hänellä on niin hyvä lääkitys että voi syödä mitä tahansa ja veteli pääruokana perunamuusia ja jälkkäriksi täytekakkua.

Äänestä
  • Harmittaako, kun et itse voi syödä niitä??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VP? kirjoitti:

Nyt on muutama päivä mennyt täällää kotona (Ruotsissa) ja ajattelin kirjoitella hieman mitä ne 4 viikkoa Suomessa jättivät mieleen ja muistiin.

Menomatkalla mielenkiintoisin odotettava oli VIKING LINE:en lupaus ottaa yhteyttä kaikkien laivojen keittiömestareihin koskien VIKING LINE:lle lähettämääni mailia jossa huomautin minua diabeetikkona koskevasta kysymyksestä. Pari kolme vuotta sitten katosi seisovasta pöydästä se ainoa diabeetikolle sopiva jälkiruoka, tässä tapauksessa marjarahka jota ei ollut makeutettu sokerilla. Ennätin testata sen omalla kohdallani ja hyvin toimi. Sitten se katosi. Kun nyt laivalla kysyin rahkan perään niin ei sitä vaan ollut, ei meno eikä tulomatkalla. Sokeria kyllä löytyi kaikissa mahdollisissa muodoissa.

No se siitä menomatkasta. Perillä mökillä oli tietenkin aika melko pian lähteä ostamaan elintarvikkeita. Kallista, paljon valmiita ja puolivalmiita tuotteita, pilalle paloteltuja lihoja ja kallista. Hyllyt pullollaan kevyttuotteita ja margariineja, aitoa tavaraa oli melkein vaikeaa löytää. Onneksi syntymäkaupungissani on yksi paikka mistä saa vaikka suoraan ruhosta paloiteltua ja kohtuuhintaan. Suomessa vaikuttaa siltä että elintarvikeketjujen kilpailu on olematonta ja hinnat sen mukaiset. Olisi ehkä hyväksi laskea S- ja K-kauppojen sekaan muutama ulkolainen kilpailija, tanskalainen Netto tai ruotsalainen Willys?

Tulomatkalla törmäsin hvään esimerkkiin diabeetikon sairautensa tuntemisesta puhumattakaan siitä että tapaamallani henkilöllä olisi ollut pienintäkään käsitystä siitä kuinka vakava hänen sairautensa on. Hän kertoi syödessämme että hän oli laihtunut muutaman kymmenen kiloa ja päässyt lääkityksestään eroon. Lautasella oli ruokaa joka varmasti sopii Suomen Diabetesliiton ohjaukseen mutta jaolla ei ole mitään tekemistä diabeetikolle terveellisen ruoan kanssa. Kevyttä oli, perunoita ja tietenkin leipää. Pidin suuni kiinni kunnes oli jälkiruoan aika. Hänen lautasensa oli täynnä sokeria, erilaisia leivoksia, jäätelöä hedelmää jne. Siinä vaiheessa en pystynyt olemaan hiljaa vaan sanoin että kyllä tuolla ruoalla sokerit hyppää ja kunnolla. Vastaus oli ”Ei se mitään, huomenna asia on jo kunnossa”!!. Kuka on vastuussa tälle diabeetikolle neuvotusta ravinnosta?? Eikö hoitajalle tai lääkärille ollut tullut mieleen kuinka vahingollisia korkeat verensokeriarvot ovat. ”Huomenna asia on jo kunnossa”. Voi olla siihen saakka kunnes lautaselle joutuu samantyyppistä ruokaa taas edellytyksellä että ”Huomenna asia on kunnossa”.

On vain todettava että Suomessa ollaan yhä pahasti jäljessä Ruotsiin ja muutamiin muihin maihin verrattuna siinä että usko virallisen tahon ravinrosuoitukseen on vahva niin yksityisten kuin sairashoidonkin parissa. Media ei uskalla nostaa kissa pöydälle ja vaatia THL:ltä tai Diabetesliitolta näyttöä suositustensa tueksi. Kansalainen elää vuosikymmenien aivopesun pauloissa ja monille karppaaminen on hyvin kaukana karppamisesta. Sekasotkusta pitävat hyvää huolta suomalainen keskustelufoorumien kaatopaikka SUOMI24,Iltalehti ja muut vastaavat roskalehdet samoin sairaanhoidon lääkkeiden jakajat (kutsuvat itseään lääkäreiksi ja hoitajiksi) jotka pelkäävät työpaikkansa puolesta.

Neljä viikkoa meni nopeasti ja viihtyisästi saunoen, kalastaen, marjoja poimien jne. Tuli myös pietäydyttyä Valamon luostarissa pitkästä aikaa.

Keväällä takaisin katsomaan mitä mesänhoitoyhdistys on saanut talvella aikaan ja kuinka paljon maisema on muuttunut.

Hyvää syksynjatkoa kaikille.

Veijo



http://lchf3356.blogit.fi/ajatuksia-suomesta-paluun-jalkeen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu