Voiko tunne olla väärässä?

Tunteet lienevät tietoisessa mielessä havaittua informaatiota kehon kulloisestakin tilasta. Kaikki aistiärsykkeet ulkomaailmasta tyyliin tasapaino-, haju-, maku-, kuulo-, näkö- tai kosketusaisti lähettävät aivoille dataa kehon ulkopuolelta, mutta kehossa on samantyyppisiä aistielimiä koskien kehon sisäosia esimerkiksi lihaksistossa tai veren hormonipitoisuuksia havaitsevat elimet aivoissa, sekä tietysti kulloisetkin ajatukset ja niiden laukaisemat ärsykkeet kehossa, jotka niin ikään muuttavat sitä tilaa, joka kehossa kulloinkin on havaittavissa.

Tunteet lienevät näistä eri aisteista/prosesseista kertyvästä datasta se osa, joka yltää aina tietoisuuteen asti. Siis vaikka me kykenemme seuraamaan kutakin aistia ainakin kehon ulkopuolisesta maailmasta ja erottelemaan eri aisti-informaation toisistaan, tunteet lienevät noista kaikista aisteista kertyvästä infosta alitajuisesti vedetty sellainen "keskiarvo" joka nousee tietoisuuteen.

Sellaiset tunteet, joita emme tietoisesti havaitse, mutta joita meillä myös on, kutsuttaneen emootioiksi, kuten joiden seurauksena esimerkiksi ihon sähkönjohtavuus voi vaihdella, ja mihin esimerkiksi perinteinen valheenpaljastin perustuu.

Ylläoleva spekulaationi perustuu aivotutkija ja neurologi Antonio Damasion kirjoihin: "Descartesin virhe: Emootio, järki ja ihmisen aivot." (http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202496.html), "Tapahtumisen tunne: Miten tietoisuus syntyy" (http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202410.html) ja ekaan 100 sivuun Damasion kirjasta "Spinozaa etsimässä: Ilo, suru ja tuntevat aivot." (http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202690.html)

Tarkennan vielä sen verran, että ihmisellä on ilmeisesti pohjimmiltaan kaksi emootioiden aihiota, lähestymiseen motivoiva emootio ja loittonemiseen motivoiva emootio. Nämä kaksi jakaantuvat tietysti vielä monimutkaisemmiksi emootioiksi riippuen ihmisen evoluutiohistorian mukaan muotoutuneista lajityypillisistä "vieteistä" kunnes tietoiselle tasolle ilmenevät tunteet voivat olla lopulta kulttuuritaustasta ja elämäntilanteesta riippuen myös keskenään toisistaan poikkeavia. Eli jonkin tämän tyyppisen systeemin läpi tuo kehon ja sen ulkopuoleisen maailman tila kaiketi kanavoituu tunteeksi tietoisuuteen.

Muutenkaan tunteet tuskin ovat sellaisinaan vääriä, sillä ne ovat vain heijaste kehon tilasta, mutta tietysti koska niihin vaikuttaa myös tietoinen älyllinen suhtautuminen kuhunkin eteen tulevaan tilanteeseen. Koska taas tuo älyllinen suhtautuminen tilanteeseen voi olla väärä, siten ne voivat johtaa kokemiaan tunteitaan harhaan.

Itse olen miettiyt, eläimet kokevat tunteet täysin vastaavasti kuin ihmiset. Luulisin, että tunnekeskus on kehittynyt silloin, kun olimme vielä nisäkäslajin alkutaipaleella ja on samanlainen (yhtä syvästi tunteva) siis monilla eläimillä, kuin ihmisellä.
Ihmiselle vaan on kehittynyt tämä älykkyys -osa sen päälle, minkä kautta tunteet siivilöityvät ulos. Tunnereaktiot alkavat spontaanisti ja jatkuvat hetken kunnes älyosa ottaa ohjat käsiinsä päästää reaktiot ulos "sosiaalisesti hyväksytysti". Eläimillä tätä siivilää ei ole ja niinpä niiden reaktiot ovatkin usien hyvin vilpittömiä, "eläimellisiä"..

Olen itse pohtinut ihmisen ja muiden eläinten suhdetta periaatteessa ihan samoin.

Tietoisuus syntyy tosiaan hypoteesin mukaan kun aivorungon, limbisen järjestelmän ja sensomotorisen aivokuoren alueet vuorovaikuttavat muiden aivojen osien kanssa. Tässä yhtälössä tunteet saavat saman hypoteesin puitteissa alkunsa limbisessä ja sitä tukevissa järjestelmissä, jotka löytyvät evolutiivisesti lähes kaikilta eläimiltä poislukien evolutiivisesti varhaisemmat lajit tyyliin sienet, äyriäiset, hyönteiset, medusat tms.

Toisaalta tunteet ovat kyseisessä hypoteesissa määritelmällisesti tietoisia, joten jos aivokuorta ei ole eliöllä paljon tai oikeisiin asioihin keskittyneenä, eliö ei ole samalla tavalla tietoinen elimistönsä tapahtumista eli "tunteista" kuin kehittyneemmät eläimet vaikka heillä käyttäytyminen kovasti muistuttaa sitä kuin heillä olisi tietoiset tunteet.

Eläimet, joilla ei ole kunnollista tietoisuutta, toimivat refleksinomaisesti tiedostamattomiin tunteisiinsa eli emootioihinsa. Itse asiassa jo aivan alkeellisimmilla eliöilläkin kuten esim. bakteereilla, vaikka niillä ei olekaan, aivoja, on niillä käyttäytymistä joka muistuttaa sitä kuin ne kokisivat emootioita.

Bakteerit pyrkivät poistumaan esim. liian kuumasta ympäristöstä aivan kuten ihminenkin välttelee liian kuuumaa. Voisi olettaa, että sellainen refleksi, joka ihmisillä toimii tiedostamatta kuten käden vetäminen pois kuumalta hellalta ennen kuin kuumuutta ennättää tietoisesti huomata, toimisi se ihmisen tiedostamattomien aivojen osien kautta mahdollisesti jo bakteereilta perittynä käyttäytymismallina, jota ihmisen tietoiset aivot eivät ole pystyneet täysin "ylikirjoittamaan".

Eihän tunteita varsinaisesti kuulu seurata, eikä ihminenkään ole mikään kokonaan vaistonsa varassa elävä kuten koira. Tosin itsesuojeluvaisto on tärkeää ja se välillä tuntuu monilta kokonaan puuttuva. Mutta tunteiden lisäksi ihminen on järjellä ajateleva ja sitten on vielä se itsekontrolli. Ja käytöstavat. Tämä Järki ja tunteet-teema ei voi olla kenellekään vieras asia, ellei sitten ole jäänyt huomaamatta kulttuurin kehitys kokonaan viimeisen 100 vuoden ajalta.

Tunteet ovat aivosolujen mielestä hormonien kaltaisia molekyylejä. Tosin on paljastunut, että vitamiineja käyttävillä eli terveillä on usein erilaiset tunteet kuin sairailla ja onkin epäily, että eräät tunteet ovatkin soluihin soluttautuneita viruksia. Tällaisia negatiivisia tunteita, jotka paranevat vitamiineilla on:
huono itsetunto: hiv
häpeä: ebv
viha: influessa

Tämän, kun tietää niin huomaa aivan selvästi erityisesti vihapuheen olevan sellainen epidemiankaltainen ilmiö, joka liittyy influenssaepidemioihin. Ja kaikki influessan sairastaneet aina sitten parin kuukauden päästä muuttuvat hyvin vihaisiksi, joka on kuulemma jopa hyvin voimakas fyysinen tunne.

Vitamiineja käyttävillä eli terveillä onkin sellainen omanlainen vitamiinipsyyke, joka on sellainen yläluokkaiseen hyvinvointiin liittyvä ominaisuus. Että on jopa tiedettä sitten luettu ahkerasti. Myös tupakoitsijoilla on omanlainen rauhallinen psyyke ja ehkä nikotiinikin sitten poistaa aivoista esimerkiksi prionitauteja. Että oikeastaan tunteissakin on kyse hormoneista, viruksista ja ruuan molekyyleistä ja monet kokevatkin sen oikeanlaisen ruokavalion tuovan tasapainoa elämään. Ja erityisesti puhutaan mainosten maailmassa vatsan hyvinvoinnista ja merkityksestä tasapainoiseen oloon. Monet kulttuurierotkin perustuvat eri maiden ruokakulttuureihin, että onko tapana juoda kahvia vai ei?

Sanoisin näin, että on ehkä tiettyjä asioita jotka voi ratkaista tunteella. Ensin asiaan on kuitenkin aina haettava ratkaisua järjellä ja ymmärryksellä. Jos järki ja ymmärrys eivät ole eri mieltä ja tulee ratkaisematon asia, niin silloin varmaankin asia ratkeaa tunteen avulla. Ja voihan rukouksessa kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää viisautta ratkaista ja valita oikein.

kerma, viini ja kulta. hoin niitä vuositolkulla, koska oli sellainen tunne. tunne oli oikea: nyt viihdyn kotona, jossa on itselleni oikeat värit.

Mielestäni, jos mennään pelkästään tai edes pääosin tunteiden mukaan, lopputulos voi olla ihan mitä vain, hyvää tai huonoa. Järjen tulisikin ohjailla tunteita ja niiden ilmenemismuotoja. Muuten voi joutua ankarasti katumaan.

Otetaan esimerkki: Henkilö A on naimisissa ja on saanut puolisonsa kanssa lapsiakin. Liitossa on kaikki perusasiat hyvin, mutta henkilö A:ta välillä kyllästyttää rauhallisuus ja arki. Hän ihastuu henkilö B:hen, jonka tapaa sattumalta, tai on ehkä tuntenut jo pitempään. Tunne on hyvin voimakas ja huumaava, sillä lähteminen henkilö B:n matkaan lupailee seikkailua ja romantiikkaa, jotka omasta liitosta puuttuvat. Välitön tunnereaktio olisi pettää puolisoa B:n kanssa ja jopa jättää tämä B:n hyväksi.

Mutta jos A pysähtyy ajattelemaan järjellä, hän joutuu pohtimaan seuraavia asioita: Mitä tämä aiheuttaa suhteelleni lapsiini ja sukulaisiini? Ovatko nämä seuraukset mahdollisen uuden hienon suhteen arvoisia? Onko todennäköistä, että suhde B:n kanssa jatkuisi yhtä intohimoisena, vai olisiko kuitenkin niin, että jossain vaiheessa myös siitä tulee tasapaksua? Tai haluaako B edes tosissaan aitoa suhdetta, vai vain viihdykettä hetkeksi? Mitä avioero tarkoittaisi talouteni kannalta? Jaksanko todella käsitellä fiksusti kaikki asiaan liittyvät hankaluudet? Ja niin edelleen.

Lopputuloksena voi toki olla, että B.n matkaan lähteminen on parempi vaihtoehto kokonaisuuden kannalta, mutta ainakin asiaa on harkittu eikä ole rynnätty päätä pahkaa hölmöilemään. Näkisin tunteet vs. järki- asettelun niin, että tunteet näyttävät meille mahdollisia tilaisuuksia hyvään oloon ja/tai onneen, ja järki analysoi ja hylkää tai hyväksyy nämä mahdollisuudet. Toisin sanoen, tunteet yksistään valehtelevat ja tuottavat vaikeuksia, ja järki yksistään kuivettaa ja tylsistää. Järjellä on kuitenkin oltava viimeinen sana mielestäni.

Vaihteleehan nuo