Eli, naamassani on todella laajentuneet ihohuokoset, ja se on rumaa.. Minulla ei ole juurikaan finnejä, vain mustapäitä nenänpäällä. Kasvot alkaa punoittaa ja kiiltää. Olisiko jokin keino/aine jolla saisi ''korjailtua''/poistettua ongelmiani? En meikkaa, joten ei mielellään mitään meikkivoiteita.. :) Kiittii!!
Apua ongelmalliseen naamaan!
uuss3
158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Äitiltäni olen saanut tämän vinkin joskus aikoinaan, elikkäs minä olen pesassut kasvoni kaksi-kolme kertaa päivässä marseille saippualla. Ja todellakin auttaa ongelmaihoon, ehkäisee näppyjä ja ihosta tulee sileä ja hyvinvoivan näköinen sekä myös ehkäisee epäpuhtauksien syntymistä.
Lisäksi olen syönyt kapseleita ongelmaihoon joita olen saanut luontaistuotekapseleista.
Tiedän itsekin minkälaista on elää niin ongelmallisen pärstän kanssa :D kaikki tuotteet kohta käyty läpi mutta on sanottava että tuo marseille ei maksa kuin n. kolme euroa ja silti päihittää 50 euron edestä ostetut potaskat. Huomaa kuitenkin että vaikka tämä auttaa minulla niin ei se välttämättä sinuun ihotyyppiisi tehoa. Kokeilla saa kumminkin :)