Nyt keskityn omaan hyvinvointiin.

Poikakaveri jätti. Nyt tuntuu että seinät kaatuu päälle ja ahdistaa olla yksin. Päätin kuitenkin opetella nauttimaan yksinolosta ja samalla keskittyä kuuntelemaan itseäni ja omaa hyvinvointiani. Tarkoituksena päästä tilanteeseen, jossa en edes kaipaa seurustelukumppania vaan nautin elämästä itsekseni.

Tähän mennessä en vielä sitä ole oppinut vaikka olen kohta kolmikymppinen. Sen takia olen valinnut vääriä miehiä seurustelukumppaneiksi ja lopputuloksena on ollut kymmenen vuotta jatkunut sydänsurujen sarja.

Nyt kaipailisin vinkkejä tähän kotoiluun, millaisia kotiharrastuksia kannattaa aloittaa että oppisin nauttimaan kotona olemisesta?
23173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei yksinolo tarkoita ettei voisi käydä kodin ulkopuolella.

Moni sinkku harrastaa liikuntaa tai on ottanut lemmikkieläimen. Itse tiedät, mistä voisit tykätä.

Äänestä
  • Siis joo, tottakai voi käydä kodin ulkopuolella ja on kaverit ja näin, mutta kun en ole koskaan viihtynyt kotona yksin. Ei sitä voi joka päivä kavereillakaan olla kylässä. Kaks kissaa mulla on seuraa pitämässä.

    Äänestä

Kannattaa nussia niin että tuntuu.

Äänestä

ahdistukseen nussimisterapiaa. Halukkaita nussijoita löytyy kyllä varmasti

Äänestä
  • ihan niinku mitään seksiä tässä vaiheessa edes kaipais. Trollit.

    Äänestä

  • 3+7 kirjoitti:

    ihan niinku mitään seksiä tässä vaiheessa edes kaipais. Trollit.

    Seksi piristää mieltä.

    Äänestä

  • Totta tämä kirjoitti:

    Seksi piristää mieltä.

    Eipä ole halua lähteä tuonne baarielämään mitään satunnaista seksiseuraa etsimään. Enkä muutenkaan harrasta yhden yön juttuja.

    Äänestä

Se on hyvä valinta se. Lopeta oitis kaikki itseesi liittyvä stailaus, osta vanhat virttyneet verkkarit ja tennarit. Osta iso koira. Tukka ponnarille ilman mitään hoitoa.

Ne "väärät" tulevien sydänsurujen aiheuttaja miehet pysyvät kaukana.

Jos parisuhteessa ei voi saavuttaa omaa hyvääoloa, on paljon asioita pielessä. Saa käyttää, muttei ole pakko.

Äänestä
  • Nimeomaan haluan keskittyä siihen että tunnen oloni hyväksi ja peilistäkään ei näy mikään kotihiirimörkö. Eikä parisuhteessa voi saavuttaa omaa hyvää oloa jos ei sitä alunperinkään ole ollut. En osaa parisuhteessa keskittyä itseeni, vaan keskityn siihen että yhdessä on hyvä olla.

    Äänestä

  • 3+7 kirjoitti:

    Nimeomaan haluan keskittyä siihen että tunnen oloni hyväksi ja peilistäkään ei näy mikään kotihiirimörkö. Eikä parisuhteessa voi saavuttaa omaa hyvää oloa jos ei sitä alunperinkään ole ollut. En osaa parisuhteessa keskittyä itseeni, vaan keskityn siihen että yhdessä on hyvä olla.

    Hä? Jos yhdessä on hyvä olla, niin miksei sulla ole sitten hyvä olla? Ei mee jakeluun.

    Äänestä

  • Naislogiikkaa? kirjoitti:

    Hä? Jos yhdessä on hyvä olla, niin miksei sulla ole sitten hyvä olla? Ei mee jakeluun.

    Ei oo hyvä olla yksikseni. En osaa olla yksikseni vaan oon aina tarvinnut sen toisen ihmisen siihen että "unohdan" itseni ja keskityn toiseen.

    Äänestä

  • 3+7 kirjoitti:

    Ei oo hyvä olla yksikseni. En osaa olla yksikseni vaan oon aina tarvinnut sen toisen ihmisen siihen että "unohdan" itseni ja keskityn toiseen.

    No ei tuo siltä kuulosta, että yhdessä olisi hyvä. Mutta tuotahan moni nainen haluaa, olla orja ja alamainen dominoivalle alfaurokselleen.

    Äänestä

Vaativia ruokalajeja voi opetella kokkailemaan yksinkin, eipä tarvi hävetä ketään ja pahoitella, jos meneekin pieleen. Yrttien kasvattaminen on kans mukavaa puuhaa, monet niistä vaatii jatkuvaa tarkkailua ja kastelua ja ne tykkää kun niitä siirtelee paikasta toiseen ja juttelee ja nyppii. Niistä sitten ottaa ruokiinkin. Jos oikein yksinäiseltä tuntuu, niin punnerruksia. Kohta hikoat kuin sika etkä todellakaan toivo että kukaan olisi todistamassa.

Äänestä
  • Zumbaa voisin alkaa kotona harrastamaan, oon luultavasti niin noloa katsottavaa että parempi ettei kukaan ole todistamassa sitä. Yrttejä jo kasvatankin.

    Äänestä

Niin.. En nyt osaa sen kummempia neuvoja antaa kuin et ota jotain uusia harrastuksia itsellesi. Lukeminen on hyvä.. Samoin muusikin kuuntelu. Mut sitä en käsitä et miksi kaiken pitää tapahtua kotona.. Joku sellainen harrastus jossa näet myös muita ihmisiä, on varmasti myös hyvä juttu.. Esimerkiksi uiminen, jumppa, kuntosalilla käynti..
Minulla on ollut ongelmana (tässä kaupungissa asuessa) yksinäisyys.. Ja se tuli muutaman asian myötä. Osaan olla yksin mut liika on liikaa siinäkin asiassa.. Minulle ei varmasti auttaisi sellainen ajatus et olenpa vielä enemmän yksin.. Kuin mitä jo olen ollut, vuosikausia.. Minulla on muutamia ystäviä mut he ovat aika kaukana. Tavoitteenani on myös mennä nyt lopultakin siihen leikkaukseen johon olin menossa jo aikoja sitten.. Asia on kuitenkin minulle sen verran tärkeä enkä pysty enää sen kanssa elämään.. (Olen joutunut 'aika' vakavan pahoinpitelyn uhriksi.) Tiedän et se kannattaa koska on kuitenkin kyse minun omasta elämästäni. Vaikka se maksaakin..
Itse en pysty enää ajattelemaankaan mitään suhdetta.. Ihan siitä syystä et minun kustannuksella tehtiin aika pahasti kiusaa. Tavoitteena on vain toteuttaa eräs unelma.. Ja tosiaan tuo leikkaus.. Miestä ei minun elämässä tule olemaan koskaan. Sen tiedän ihan varmasti tänä päivänä.

Äänestä
  • Tosi kamalaa kuulla noita väkivalta juttuja. Ei varmasti sitten kaipaa parisuhdetta mieheen.

    Mullakin ollut joskus lievästi väkivaltainen mies. Nykyään olen onnellinen ihan kiltin miehen kanssa. Mutta on se jäljet jättänyt. Välillä pelkoja ja ahdistusta parisuhteessa yhä.

    Äänestä

  • tyttönen 85 kirjoitti:

    Tosi kamalaa kuulla noita väkivalta juttuja. Ei varmasti sitten kaipaa parisuhdetta mieheen.

    Mullakin ollut joskus lievästi väkivaltainen mies. Nykyään olen onnellinen ihan kiltin miehen kanssa. Mutta on se jäljet jättänyt. Välillä pelkoja ja ahdistusta parisuhteessa yhä.

    Niin.. Ei ollut kyse mistään suhteesta.. Vaan tyyppi oli ihan tuntematon joka hyökkäsi kimppuun.. Oli aiemminkin ahdistellut naisia ja jopa uhkaillut.. Siis yleisillä paikoilla.
    Mut ikävä kuulla.. Toivottavasti pääset yli noista tunteista..

    Äänestä

  • Mut voin sanoa et huonosti olen voinut minäkin jo useamman vuoden.. Välillä paremmin, välillä huonommin.. Mut sanoisin et kun tietää mistä se johtuu ja et sille on jotain tehtävissä.. Niin ennemmin sille tekee jotain kun voi jatkuvasti huonosti (nimenomaan sen asian takia). Sitä vain en ymmärrä et miksi moisesta asiasta piti vääntää kättä kun kerran asia kuitenkin oli niin kuin oli (eli tässä tapauksessa leikkauksen tarpeellisuudesta ja miten tärkeä se kuitenkin olisi minulle.. on kuitenkin kyse minun elämästä ja minun kehosta..).

    Äänestä

  • Siksi sen pitää tapahtua kotona, että ei ole rahaa laittaa mihinkään kuntosalimaksuihin tai muihin, ja toisekseen, haluaisin nyt tosiaan opetella sen kotona olemisen. Olen koko ajan levoton ja mietin mitä tekisi ja minne lähtisi ja kuka kaveri lähtisi mukaan kun olen kotona. Olen täysin riippuvainen kaverien seurasta ja olen aivan avuton kun yhtäkkiä kaikilla kavereilla on jotain menoja tai tekemistä (omissa parisuhteissaan tietysti).

    Äänestä

  • 3+7 kirjoitti:

    Siksi sen pitää tapahtua kotona, että ei ole rahaa laittaa mihinkään kuntosalimaksuihin tai muihin, ja toisekseen, haluaisin nyt tosiaan opetella sen kotona olemisen. Olen koko ajan levoton ja mietin mitä tekisi ja minne lähtisi ja kuka kaveri lähtisi mukaan kun olen kotona. Olen täysin riippuvainen kaverien seurasta ja olen aivan avuton kun yhtäkkiä kaikilla kavereilla on jotain menoja tai tekemistä (omissa parisuhteissaan tietysti).

    No onhan niitä edullisiakin paikkoja, esim. uimahallin kuntosali ja varmaan muitakin löytyy.. Ja Naisvoimistelijoilla on ainakin edullinen kausikortti.. Eikähän uimahallissa käyminen niin kallista ole. Mut ihan miten vain..
    Ehkä se sinun tapauksessa on ihan hyväkin.. Siis opetella olemaan itsekseen (kotona)..

    Äänestä

Myös tyttäreni jatkaa huoraamistaan epäonnistuneista miessuhteistaan huolimatta.

Äänestä

Hei tiedän tuon tunteen!
Pitää olla vaan niin kauan itekseen, et saa sen oman sisäisen rauhan.
Kyllä se tulee, kun ei anna periks.
Minäkin olin joskus riippuvainen muista enkä osannu olla itekseen.
Sillon oma minuus on tavallaan heikko.
Paljon tsemppiä sulle yksin oloon!
Sit on ihana kun saa sen rauhan et osaa olla itekseenkin!
Nythän on kiva sytytellä jo kynttilöitä ja katella elokuvia, lukea kirjoja, kokkailla, käydä pitkillä kävelyillä jne.

Äänestä

"Tarkoituksena päästä tilanteeseen, jossa en edes kaipaa seurustelukumppania vaan nautin elämästä itsekseni."

Tuo on mielestäni oikein kannatettava tavoite. Harjoitus tehnee mastarin tässäkin lajissa. Siis vain olemalla yksin, oppii olemaan yksin. Hyviä harrastuksia on kuitenkin syytä keksiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


3+7 kirjoitti:

Poikakaveri jätti. Nyt tuntuu että seinät kaatuu päälle ja ahdistaa olla yksin. Päätin kuitenkin opetella nauttimaan yksinolosta ja samalla keskittyä kuuntelemaan itseäni ja omaa hyvinvointiani. Tarkoituksena päästä tilanteeseen, jossa en edes kaipaa seurustelukumppania vaan nautin elämästä itsekseni.

Tähän mennessä en vielä sitä ole oppinut vaikka olen kohta kolmikymppinen. Sen takia olen valinnut vääriä miehiä seurustelukumppaneiksi ja lopputuloksena on ollut kymmenen vuotta jatkunut sydänsurujen sarja.

Nyt kaipailisin vinkkejä tähän kotoiluun, millaisia kotiharrastuksia kannattaa aloittaa että oppisin nauttimaan kotona olemisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu