Ystävyyssuhde on muuttunut. Ennen tapasimme harvemmin, nykyään olen tutustunut häneen paremmin ja toisinpäin, mikä lähes kaduttaa. Hän on urallaan menestynyt, erittäin määrätietoinen, harrastaa kilpatasolla muutamaa harrastusta, näyttää hyvältä, on sanavalmis ja saa paljon huomiota miehiltä. Tästä kaikesta olen sinänsä iloinen ja kahdehtimatta sen hänelle suon, itse olen keskiverto ihminen, mutta ollut tähän saakka aivan tyytyväinen itseeni ja elämääni.
Nyt kuitenkin olen alkanut huomaamaan että tämä ero jotenkin kärjistyy hänen määrätietoisuuteensa ja menestymiseensä. Ystävyyteen on tullut kuin kilpailun sävy. Mielipiteet hän kumoaa napakasti siten että asioista ei keskustella enepää, jos on eri mieltä vaikka itse tietäisin asiasta enemmän. Hän on hyvin suvereeni mielipiteissään, muussa tapauksessa tulee ristiriita, ei jousta yhtään joten on helpompi ja viisaampi antaa periksi itse Harrastuksistani en viitsi enää edes puhua, ne kun eivät ole kilpatasolla, silloinhan kaikki vähempi on sama kuin ei mitään. Yhteiset tutut tuntuvat olevan vain häntä varten, milloin kenenkin normaali huomio vain häntä varten. Naisena kaikki miesten huomio ilman muuta kohdistuu häneen ja varmaan paljolti niin onkin, mutta jotenkin täydellinen itsekeskeisyys häiritsee kuitenkin. Tuntuu että hän ei enää näe toisten ihmisten asioita, ja koska pitää itseään niin hyvänä niin kaikki normaalitkin asiat saavat hänen elämässään erityistä glamouria. Ulkoiset ja pinnalliset asiat ovat hänelle tärkeitä, ei ihmisyys tai inhimillisyys. Olen alkanut jopa varoa, etten olisi vahingossakaan missään asiassa häntä parempi, niin hullua kuin se onkin.
Nyt koen, että keskiverto olemukseni on ystäväpiirissä kuin porras, josta hän ponnistaa vielä korkeammalle ja näkyvämmälle paikalle, minun elämääni kun voi aina verrata ja loistaa. En enää koe ystävyyssuhdetta antoisaksi. Olen miettinyt olenko kateellinen, mitä en tunnista itsessäni. Olen pohtinut onko minun vaikea hyväksyä toisen menestystä ja haluanko vain nähdä asiat tarkoituksella huonossa valossa. Olen pohtinut myös omaa itsetuntoani, mutta arvostan itsessäni toisenlaisia asioita, enkä haluaisi muuttuakaan hänen kaltaisekseen. Aion keskittyä enemmän omiin asioihini, mutta ajattelin tämänkin tilanteen olevan kasvun paikka ihmissuhteissa. Miten suhtautuisin, mitä näkökulmia asiasta on. Haluaisin olla myös itselleni kriittinen. Kuinka suhtautua?
Nyt kuitenkin olen alkanut huomaamaan että tämä ero jotenkin kärjistyy hänen määrätietoisuuteensa ja menestymiseensä. Ystävyyteen on tullut kuin kilpailun sävy. Mielipiteet hän kumoaa napakasti siten että asioista ei keskustella enepää, jos on eri mieltä vaikka itse tietäisin asiasta enemmän. Hän on hyvin suvereeni mielipiteissään, muussa tapauksessa tulee ristiriita, ei jousta yhtään joten on helpompi ja viisaampi antaa periksi itse Harrastuksistani en viitsi enää edes puhua, ne kun eivät ole kilpatasolla, silloinhan kaikki vähempi on sama kuin ei mitään. Yhteiset tutut tuntuvat olevan vain häntä varten, milloin kenenkin normaali huomio vain häntä varten. Naisena kaikki miesten huomio ilman muuta kohdistuu häneen ja varmaan paljolti niin onkin, mutta jotenkin täydellinen itsekeskeisyys häiritsee kuitenkin. Tuntuu että hän ei enää näe toisten ihmisten asioita, ja koska pitää itseään niin hyvänä niin kaikki normaalitkin asiat saavat hänen elämässään erityistä glamouria. Ulkoiset ja pinnalliset asiat ovat hänelle tärkeitä, ei ihmisyys tai inhimillisyys. Olen alkanut jopa varoa, etten olisi vahingossakaan missään asiassa häntä parempi, niin hullua kuin se onkin.
Nyt koen, että keskiverto olemukseni on ystäväpiirissä kuin porras, josta hän ponnistaa vielä korkeammalle ja näkyvämmälle paikalle, minun elämääni kun voi aina verrata ja loistaa. En enää koe ystävyyssuhdetta antoisaksi. Olen miettinyt olenko kateellinen, mitä en tunnista itsessäni. Olen pohtinut onko minun vaikea hyväksyä toisen menestystä ja haluanko vain nähdä asiat tarkoituksella huonossa valossa. Olen pohtinut myös omaa itsetuntoani, mutta arvostan itsessäni toisenlaisia asioita, enkä haluaisi muuttuakaan hänen kaltaisekseen. Aion keskittyä enemmän omiin asioihini, mutta ajattelin tämänkin tilanteen olevan kasvun paikka ihmissuhteissa. Miten suhtautuisin, mitä näkökulmia asiasta on. Haluaisin olla myös itselleni kriittinen. Kuinka suhtautua?
Vastaukset 4
Vanhimmat
=> Mielipiteet hän kumoaa napakasti siten että asioista ei keskustella enepää, jos on eri mieltä vaikka itse tietäisin asiasta enemmän.
Tällaiset henkilöt jätän mieluusti muiden kaveriksi. Jos helpoista asioista ei halua keskustella, niin miten ne vaikeat.
Kuulostaa siltä, että et ole kateellinen. Sinulla ei ole tarvetta mitätöidä hänen saavutuksiaan ja työtä, jota hän on niiden eteen tehnyt.
Itsetuntosi on hyvä eikä perustu suorituksiin, se voi olla syy, miksi tämä henkilö on hakeutunut lähellesi. Sinulla on jotakin mitä hänellä ei ole, rauha omana itsenäsi ilman sen kummempaa kilpailua ja suorittamista. Tässä voi olla syy, miksi hän haluaa aina sanoa viimeisen sanan. Tai sitten hän on vain sellainen ihminen. Toiset ovat luonnostaan kilpailuhenkisempiä kuin toiset. Ehkä kotona on arvostettu suorituksia, mistä voi tulla elämään taakka, kun kenenkään elämä ei aina voi onnistua.
Minusta kuulostaa siltä, ettette sovi yhteen ystäviksi, olette ratkaisevissa asioissa erilaisia. Jos arvot ovat erilaisia, ystävyys ei oikein onnistu. Sinuna ottaisin etäisyyttä tähän ystävään, tuttavuushan voi säilyä silti.
Itse ottaisin myös etäisyyttä. Olisiko tuo henkilö jopa narsisti tai ainakin narsistisia piirteitä omaava? Sellaiset tuppaavat muuttumaan aina pahemmiksi mitä läheisemmiksi tullaan, joten senkin puolesta etäisyyden otto suositeltavaa. Tyypillistä myös tuo esille pyrkiminen, ulkoisilla asioilla loistaminen, ulkonäkö tärkeää, kilpailuhenkisyys ja muiden kustannuksella päteminen.
Varo vaan ettet joudu hänen uhrikseen!
Tämä kuulostaa narsistilta.Olet fiksu kun pohdit asiaa monelta kantilta.Minäkin aikoinani pohdin,kun mietin miksi yksi ystävyyssuhde ei kertakaikkiaan toimi.Tulin siihen tulokseen että elämänarvomme on aivan liian erilaiset,hän arvosti rahaa ja materiaa,minä toki joskus haaveilen myös rahasta(veikkaankin sillointällöin),mutta minulla on hyvin realistinen kuva rahasta ja ymmärrän hyvin että se ei onnea tuo. Nyt kun olen katkaissut välimme, hän puhuu yhteisille ystävillemme että minä olin hurjan kateellinen hänen autolleen,heidän talolleen jne jne.No, hän saa puhua,jos se tuottaa jotain tyydytystä. Kuka minut oikeasti tuntee,tietää että minulla ei ole mitään syytä kadehtia,minun arvoni elämässä ovat aivan toiset.