Ennustekykyisyys on erä luonnontieteellisen teorian perusedellytys.
http://en.wikipedia.org/wiki/Predictive_power
Ennustekyvyttömiä tieteellisiä teorioita voidaan epäillä jopa valetieteeksi.
Tässä olisi ehkä kuitenkin erotettava historialliset tieteet eri luokkaan, koska niiltä ei voine vaatia samassa määrin ennustekykyisyyttä kuin luonnontieteellisiltä teorioilta. Tämä varaus saattaa pelastaa esim. evoluutioteoriat tieteellisiksi teorioksi, vaikkei niillä kaksista ennustekykyisyyttä olsiikaan havaittu.
Jos nyt tarkastellaan sellaista tieteenalaa kuin ilmastotiede, niin sehän ei ole pääsääntöisesti historiatiedettä, vaan se pyrkii mallintamaan ilmastoa ennustekykyisesti. Koska kuitenkaan tämä tieteenala ei tiettävästi ole tuottanut yhtään ennustetta, joka olisi osunut edeltäkäsin ilmoitettujen virherajojen puitteisiin tieteenalan vaatiman aikajänteen puitteissa (siis vähintään 30 vuotta), niin koko ilmastotiede on leimautumassa valetieteeksi Wikipedian artikkelin perusteella.
Tietynlaisia kvalitatiivisia ennusteitahan ilmastosta pystyy tekemään kuka tahansa. Esimerkiksi voin ennustaa, että reilun 30 vuoden päästä tammikuun 1 päivä on Suomessa kylmempi kuin tämä päivä. Näitä ennusteita voisi pitää vertailukohtana. Jos ko. tieteenala ei tuota mitään kvantitatiivisesti tarkempaa, niin sitä voi pitää ennustekyvyttömänä. Ja olisin nyt halukas näkemään, jos jollakulla on näyttää jotain tarkempaa.
Erityisesti haluan vielä huomauttaa, että esim. vuonna 2000 tehty ilmastomallinnus, jossa on hyvin osuva "takaisinpäinennuste" (hindcast) vuoteen 1970 ja vähemmän osuva ennuste (forecast) vuoteen 2010 ei täytä ennusteen aikajänteeltään asettua ehtoa (30 vuotta).
Niin ja siitä ilmastotieteen ennusteiden arvosta, niin nehän ovat miljardien arvoisia, ainakin päätellen siitä, miten paljon rahaa on vaihtanut omistajaa niiden pohjalta.
Tämä on tällä osastolla lähinnä kahdesta syystä:
1) Ilmastonmuutos-palstalla nämä avaukset kokevat herkästi poiston
2) Tässä on mukana myös tieteenfilosofinen ulottuvuus
Ennustekyvyttömän tieteen ennusteiden arvo
7
214
Vastaukset
- Mane
Ilmastonmuutosväite on epätieteellinen ja kuuluu metafysiikkaan. Sitä ei voida testata empiirisesti, koska tarvittavaa dataa ei ole.
- Kaukoparahtaja
Kreationistit vetävät kyllä pohjat näissä ennustekysymyksissä. Kuinkahan monta sataa maailmanloppua he ovat ennustaneet, eikä ensimmäistäkään minun laskujeni mukaan ole tapahtunut.
Kaukoparahtaja luokittelee kreationistit tieteiksi tai teorioiksi? Jokaisen omakseenko?
Vaan eikös kreationistinen ennuste lisääntymistapahtumasta "kukin lajinsa mukaan" osu oikein useammin kuin menee väärin? Eli ennustekykyisyyttä voinee löytää, jos osaa oikeasta paikasta katsoa?
Kreationismihan keskittyy enempi alkuun kuin loppuun, että ehkä tämä selittää mahdolliset ennustevirheet kelpoisuusalueen ulkopuolella? Vaan todistaisiko mahdolliset virheet tässä jonkin ilmastomallin oikeellisuuden?
- juu ei
Öööh, tarkoitatko ennustettavuutta? Tieteessä se tarkoittaa vähän eri asiaa kun sään "ennustaminen".
Et ole tainnut nyt lukea ja ymmärtää itse linkittämääsi artikkeliakaan...Kukapa sitä kaikkea ymmärtää.
Ennustettavuus on mielestäni paremminkin kohteen ominaisuus, ennustekykyisyys taas tarkailijan tai teorian ominaisuus.
- 34059348069
Ilmastotiede on läpikotaisin politisoitunutta ja sen vuoksi epäluotettavaa, tämän ymmärtää jokainen itsenäiseen ajatteluun kykenevä.
- sarana55
montako kertaa p.pouta on ennustanut pääkaupunkiseudulle kymmeniä senttejä lunta, sitä kuitenkaan tulematta, kesähelteistä puhumattakaan :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2022472- 581335
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871078- 981063
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221048Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982
