TV ja lestadiolaisuus

Sarastus nini pilvinen taivas, jossa pilvet roikkuivat jo niin matalalla kertoen huomisesta ei edes toisi mukanaan. Valvottu yö ja sen mukanaan tuoma työ loputon urakka vei mukanaan. Unohdus, se valtaisi mielen, kunnes fyysinen ilo taivuttaisi vapauttaen täydellisyyteen.
Se oli valtava ystävyyden voima, vain esiintyen, ja siihen tarkoitettu.
-Vanha muisto palasi mieleen, osoittelusta ja sen oikeuttamisesta, vain epäaitoudesta, tuhoten kaiken hallitusti, kuin maanjäristyksestä richterin asteikolta värisyttäen, pelkäksi onnistumisen elämyksettömyydeksi.
Esiintyen ulkoisesti vain itselleni. En tavoittanut kehoani. Egoismi horjui, vapisin. Nainen, joka aidosti pakeni kävellen lävitse tunnelmallisempaan tasapainoon muista ihmisistä, läheisistä ja niin haluttuna, tahdottuna, ja toivottuna, ystävyksistä, heidän keskellensä lämpimään keskiöön, huoneen ulkopuolisesti muodostaman tyhjiön, kuin aukon keskelle, heidän muiden luokse, ihmisryhmään. Se tukahdutti lämmöllä, onnella ja vpaudella, turvallisuudella. Kylmä ja rumat, kiivaat pilkka-soinnut satuttivat. "En minä ole Jumala" Vaikka persikan värinen muoviseinä, melkein samanvärinen, kuin erässä lapsuudenkodissa, mutta tummempi ja kuvaton, vaikka kuinka houkutteli. Pixeli-rihkama ei ollut välttämätön, vaikka houkutteli, ristiin rastiin, syksyn koulutuntien tahtiin, magia sen aloitti, ilo sen vapautti. Jännityksestä ei meinannut tulla loppua.
- "Voi haavekuva", sanoivat monet ja nauroivat.
Toiset olivat viidakon tiikeri-juovakuvioisia ja ne toiset olivat arkisen hienostuneet ja mustat.
- "Hei, ostin sinulle vaatteita." sanoin ja vein sanoman jo kotiin saakka.
- Jaksathan?, kuvailin avointa kysymystä mielessäni jo ihan ääneen. Aito, ja uusi tuttava oli jo välittämässä, vastuusta muista ihmisistä. Ja huoli keskeytti ajatuksista arkeni. En varsinaisesti ollut lahkosta, en kuulunut sellaiseen, enkä halunnut koskaan kuuluakaan, koska en voinut. Ympäristö oli sellaisen syrjinnän mielisyyden auttamiseen, erityis-hektisenä. Se niin muutti ihmistä, ulkoisesti hänen omassa elämässänsä, ja sitä rakentaen, hänen kasvunaan ihmisen matkalla, polullamme.
Ympäristöni, oi se oli niin kaunis, elämä hektisyydestä, vapauden ja Jumalan maailma, täysin kaunis, hektisyydettä kuin paratiisi, ulkokultaisetta. Täällä tämä terroristi painaa.... Kuin Kassi-Alma, joka lojui lehdessä lukemattomana jossain lattialla. Se oli tämän kesän näytelmä. Kullanvaaleat hiukseni loistivat niin sähkö-valoista, kuin ilta-auringosta. Se oli hyvin koruton, kielto ostaa tai myydä, jonkun toisen omaa. Itseäni varten se ei ollut, ja kirkko sen kai vaati, täytettäväksi, täyttymyksestä, kuin lupauksestakin, joka oli ominta ihmisen sisintä, hänen salattu yksityis-elämänsäkin.
-"Kaikkea sitä pitääkin saada", sanoivat lain ja kaidantien polun edustajat jossakin kaukaa hiljaa, melkein kuiskaten, etteivät häirinneet hetkeäni yksityisyydelle, yksinäisyydessä ja yksin, joka olisi onneksi ja terveydeksi, muiden ihmisten vapaudeksi, ja hyvinvoinnin iloksi, myös meitä muita ihmisiä varten. Feministinen vapaus sisimpänä, olisi se niin tärkeää meille muille, rankaisuhakuisuudetta, sen egoisminä polkua taivaltaen, lähimmäisenrakkaudeton kanssakulkija, itsesäälissä rinnalla kävellen, ja itkien. Sitä ei tuotu ulospäin, sen sairaalloisuudesta, elämänä, vain meiltä muita ihmisiltä riistävänä, myös tulevaisuutena.
- Sinä, psykopatriassa! Miltä keski-ajalta tämä oli?
- Voisinhan aina värjätä hiukseni. Sitäpaitsi, ne eivät olleet edes tärkeät, ei se ollut tieteen multi-saavutus tai sen tutkimus,enkä sellaiseen osallistuisi. Aika se oli tärkeä, myös yksinäisyydelle, ja siten hyvinvoinniksi, myös muille ihmisille, ympäristönä, lähimmäisenrakkauden tasapainoisuudella. Pilvinen taivas ei lyönyt harmaana edes salamaa. Se roikkui vain matalalla, tylsistyttäen mielen, -- Oi, niin tylsämielisen, toivoi Jumala.
"Hän on sotilas, ei enempää, kuin hysteerikko-nainen", hän pelotta, kohtaa muiden avaruuden... Se niin teennäistä, kuin tyhjää, turhuutta, elämän vain edustaa, eikä rauhaa, tarjoa sielulle, edes vapaudestaan. Kuvan lasipallo ennustajan tarjosi jo pitkällisenä riippuvuutena magian sijasta pelkkää pahoinvointia, olin ajatellut rakentaa terveydeksi, vain hyvinvointia. Kestää järjestelmällisesti vain itse, sen enempää ajattelematta, lapsen uskon vapaudesta.