Miten nopeasti olette saaneet elämänilon takaisin eron jälkeen? Mistä asian huomaa? Mitkä asiat ovat aiheuttaneet " putoamisen takaisin epätoivon syövereihin"?
Elämänilo takaisin eron jälkeen
elämänilo2
28
3962
Vastaukset
- Sitä sattuu
On se sellasta vuoristorataa pitkään, minulla erosta puoltoista vuotta ja välillä menee paremmin ja asian on jo jotenkin hyväksynyt, mutta pudotuksia tulee, koska ihmistä sinällään ei niin ole enää ikävä, mutta sitä yhteistä perhe-elämää kylläkin...
- Eroseminaari auttoi
Minulla oli tilaisuus mennä eroseminaariin, joka tutkimustenkin mukaan nopeuttaa sopeutumista eroon ja eroprosessin läpikäymistä. Seminaarista alkoi kääntyä uusi lehti elämässäni, eli koko ajan alkoi tapahtua positiivista kehitystä mielessä, vaikka ero ei ollut lainkaan helppo. Sanotaan että eroprosessi voi kestää 1-3 vuotta, mutta huomasin jo alle vuoden seisovani tukevasti omilla jaloillani ja suhtautuvani positiivisesti tulevaisuuteen. Eroseminaarissa sain myös oppia varsin paljon itsestäni ja myös uusia työkaluja toimivampien ihmissuhteiden rakentamiseen, ja niitä oli mielenkiintoista harjoitella lasten ja muitten läheisten ihmisten kanssa. Tänä päivänä ajattelen että henkilökohtaisesti minulle ero oli pelkästään hyvä asia, lasten kannalta ei ehkä niinkään, mutta olemme selvinneet loistavasti ja kannustaneet toinen toisiamme, olemme läheisiä ja tänä päivänä jo elämäniloisiakin. Voimia sinulle!
- Lapsia säälittää...
En usko sua! Ero on aina pieni kuolema, varsinkin kun on lapsia ja niiltä hajoa perhe! Älä valehtelee itsellesi, olet tekopyhä!
- 7uighjmnm
Lapsia säälittää... kirjoitti:
En usko sua! Ero on aina pieni kuolema, varsinkin kun on lapsia ja niiltä hajoa perhe! Älä valehtelee itsellesi, olet tekopyhä!
On eroavista ihmisistä itsestään kiinni, miten lapset asian kokevat. Totta kai ero on iso elämän muutos kaikille, mutta haloo, ei mitään kuolemaan verrattavaa ehdottomuudeltaan - sen tietää jokainen läheisensä kuolemalle menettänyt!
- Eroseminaari auttoi
Lapsia säälittää... kirjoitti:
En usko sua! Ero on aina pieni kuolema, varsinkin kun on lapsia ja niiltä hajoa perhe! Älä valehtelee itsellesi, olet tekopyhä!
Luehan ajatuksella tuo viesti että ymmärrät. Sanoin ettei ero ollut lasten kannalta hyvä asia, mutta olemme selviytyneet toinen toistamme tukemalla. Lapset eivät eronneet isästä eikä isä lapsista. Eroseminaari auttoi saamaan tunteeni niinkin hyvin balanssiin ettei tarvinnut moittia isää lapsille vaan pystyin tukemaan heitä erosuruissaan.
- Tietäjä
7uighjmnm kirjoitti:
On eroavista ihmisistä itsestään kiinni, miten lapset asian kokevat. Totta kai ero on iso elämän muutos kaikille, mutta haloo, ei mitään kuolemaan verrattavaa ehdottomuudeltaan - sen tietää jokainen läheisensä kuolemalle menettänyt!
Ero kyllä verrataan kuolemaan...
- totta se on...
Tietäjä kirjoitti:
Ero kyllä verrataan kuolemaan...
ero on pahempi kuin kuolema. Ihminen lähtee mutta elää kumminkin toisaalla.
Olisi helpompi käsitellä kuolemaa. Toinen lähti eikä palaa/kummittele enää täällä maanpäällä.
- petetty ja jätetty
Mä luulen, että tämä tietty alakulo säilyy vielä vuosia. Leimaa ehkä loppuelämää? Ei ehkä niinkään ero sitä aiheuta, vaan se miten toinen lähti. Pettäminen ja valehtelu ihmiseltä, johon luotti täysin. Se täystyrmäys. Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö osaisi myös iloita. Etenkin lasten jutuista ja heidän kanssaan tekemisistä, omista harrastuksista jne. Varmaan he, jotka tämän kokevat, ymmärtävät. Suru on tietysti helpottanut parin vuoden jälkeen, mutta tapahtunut säilyy mielessä. Asian kanssa on vain opittava elämään.
- muutos...
Elämäniloni katosi kauan ennen eroa. Eron jälkeen, tai oikeastaan jo ennen eroa ilo alkoi välillä pilkahdella, kunnes palasi elämääni. Aivan käsittämätöntä miten jaksoin sinnitellä ex-liitossa, uskoa parempaan ja exän tyhjiin lupauksiin.
- PIhamittari
Jaan saman kokemuksen. Noin vuosi ennen eroa muistan miettineeni ääneen työkeverilleni, että on se kumma kun mikään ei naurata. Ihan oikeasti mietin, että milloin olen viimeksi nauranut! Nyt, 7 kk eroasian vireilletulon jälkeen, monet asia vähintäänkin hymyilyttävät, vaikka puolison kanssa kaikki asiat ovatkin vielä selvittämättä. Ja kunnnon naurut sain viimeksi tällä viikolla. Ilo palaa vähitellen.
- marisol...
PIhamittari kirjoitti:
Jaan saman kokemuksen. Noin vuosi ennen eroa muistan miettineeni ääneen työkeverilleni, että on se kumma kun mikään ei naurata. Ihan oikeasti mietin, että milloin olen viimeksi nauranut! Nyt, 7 kk eroasian vireilletulon jälkeen, monet asia vähintäänkin hymyilyttävät, vaikka puolison kanssa kaikki asiat ovatkin vielä selvittämättä. Ja kunnnon naurut sain viimeksi tällä viikolla. Ilo palaa vähitellen.
Jaan myös tuon kokemuksen. Sillä erotuksella, että ystävien kanssa nauru irtosi, ystävien kanssa voin jakaa ajatuksia, tunteita ja elämää yleensäkin. Kotona kaikki oli ilotonta ja ahdistavaa mottona "Kyllä mikä tahansa kotiolot voittaa". Se oli sääli, sillä lapsethan siellä kotona olivat ja ihmettelivät miksi äiti ei koskaan naura eikä ole edes huumorintajua :). Yritin selittää olevani oikein iloinen, hauska ja huumorintajuinen ihminen,....... kaikkialla muualla kuin kotona. No tästä lapset, joista vanhin oli jo teini alkoivat kysellä enkö ole onnellinen, rakastanko heidän isäänsä, vai ollaanko yhdessä vaan tavan vuoksi. Eron jälkeen myös lapset ovat nauraneet enemmän kuin koskaan ja nauttivat silminnähden, että voivat rauhassa keskustella (tai äänekkäästikin "heittää läppää") äidin kanssa, jonka huumori on kokenut comebackin.
Minulle on kenenkään enää ihan turha selittää olevansa yhdessä vaan lasten vuoksi, vaikka itsekin syyllistyin tähän valheeseen. Miten paljon aikaa ja elämää menee hukkaan vatvoessa vuodesta toiseen samoja parisuhteen ongelmia, joihin toinen aina lupaa muutosta, mutta tuota muutosta vaan ei ikinä tule. Tosiasia on se, että lapset kärsivät vanhempien huonosta suhteesta
- jsbkad,bkajhys
Olen se jättäjä...takana oli pitkä suhde eikä mitenkään "onnellinen" loppu-aikoina...
olin tavallaan helpottunut erosta mutta ihan päivittäin saattoi tulla fiiliksiä että teinkö oikein ja pitäisikö vielä yrittää...
kuten "muutos.." kirjoitti, itselläni kävi myös niin että kun tein päätöksen erosta alkoi olo olla jo parempi ja huomasin entisen elämänilon palanneen, tunne on vahvistunut koko ajan mutta silti niitä "synkkiä" hetkiä tulee toisinaan :-( - ihmisarvo palasi
Minäkin kaipasin vuosia ex.ää eron jälkeen,mutta miksi?. En jaksa ymmärtää, sillä hän oli uskoton ja väikaltainen koko ajan.
Olin ehkä tottunut väkivaltaan lapsena ja luulin sen olevan normaalia elämää.
Onneksi en jatkanut sitä parisuhdetta ja nyt osaan olla kiitollinen, että erosin. - perhonenkotelossa
Vaikka olenkin tyytyväinen erosta - toisen aloituksesta, olen pettynyt siihen kaikkeen mitä nyt ymmärrän liitossa tapahtuneen. Kuinka olen voinut olla niin sinisilmäinen kaikki ne vuodet? Tuin vuodesta toiseen exää vaikka voin silloin todella huonosti, siinä liitossa jossa yhteiset lapset syntyivät. Pettymys elättyyn elämään kaivaa päivittäin mieltä. Usein käy mielessä, onko missään enää mitään järkeä? No lasten takia on sinniteltävä.
- Lokakuu1981
Itse odotan "pelastusta"..Olen niin kamalan yksinäinen mieheni lähdön jälkeen.Käteen jäi vain velkaa,katkeruus ja yksinäisyys.Lapset tuo iloa,auttavat jaksamaan,mutta se tunne että olet yksin on kamala. Illalla nukkumaan mennessä itkettää,,eikä näe valoa huomiseen.Kuinka selviän,kun ei ole tukiverkostoa.Auttavat puhelimet ei oo mun juttu,eikä jumalaan uskominen. Nyt mietin vaan kuinka selviän huomiseen ja vieläkö elämä kantaa eteenpäin.Haluisin olla onnellinen äiti lapsilleni,mutta kaikki painaa.Selviääkö tästä?
- voimia
Voimia ja jaksamista. Ja luottamusta siihen, että pahin kipu hellittää. Jokaisella omaan tahtiin. Muistan alkuaikojen ahdistavat yöt. Kun toisaalta halusi vain nukkua, itkeä rauhassa ilman lasten katseita. Mutta toisaalta se yksinäisyys ja synkät ajatukset miehestä toisen naisen luona ja kaikki valheet...kaikki tuli mieleen yöllä. Arjenpyöritys piti sentään ajatukset välillä jossain muussa.
Jos lapsesi ovat niin pieniä, ettet voi heitä jättää yhtään yksin, eikä ketään läheistä auttajaa ole, sinun kannattaisi ehkä ottaa yhteyttä esim. neuvolan perhetyöhön tai lapsiperheiden kotipalveluun (eri kunnissa erilaiset järjestelyt) tai vaikka perheneuvolaan ja etsiä ihan konkreettista lastenhoitoapua. Jokainen tarvitsee hetken itselleen. Liikunnasta moni löytää apua. - Lokakuu 1983
En voi sanoa, että selviää, kun en tiedä. Itse pinnistelen nyt 9 kuukautta eron jälkeen. Lapsia meillä ei ollut ja käytännönjärjestelytkin olivat helppoja kun molemmilla oli jo oma asunto loppuvaiheessa, joten ei mitään "jakoja" tarvinut tehdä tai sohvia pistää osiksi. Miehen kanssa välit ovat asialliset, enkä minä häntä kaipaa. Yksinäisyys. Se pelottaa minua, ja tiedän, että se on eteisessä vastassa työpäivän jälkeen. Nauru ja itseironia loppuivat kuin seinään pari kuukautta sitten. Sitä ennen sanoin kaikille kyselijöille, että jaksan kyllä niin kauan kun on huumoria mutta kun sitä ei ole niin sitten saa huolestua. Nyt se huumori on loppunut. Lenkkipolulla kilometrejä on tullut satoja ja taas satoja, enkä ole koskaa ollut juoksija, paitsi, että nyt olen. Helpotus ei kuitenkaan ole kuin väliaikaista, kestää ne kilometrit, jotka on tossun alla. Tiedän tunteen, joka hyökyy illalla ylitse, kun sammuttaa makuuhuoneen valon ja vetää peiton päälle. Tässäkö tämä kaikki nyt on? Mitään muuta ei minulle ole tarjolla? Miten helvetissä tästä saa kiinni? Ja koska tämä loppuu? Minusta tulee vain vihainen kaikille ja kaikelle. Minullakin on nyt viime aikoina ollut tunne, että tarvitsisin nyt jonkun joka pelastaa minut. Ja jotenkin ajattelen aina sitten järjellä, että ei minua kukaan pelasta, se pitää tehdä itse! Ja kun sen oikein ymmärtää niin uskon, että sitten ne asiat järjestyy. Näin minä uskon ja minun on pakko! Se on ainoa asia, millä jaksan aamulla ylös sängystä. En ole vielä itseäni pelastanut mutta tiedän, että minun se on tehtävä. Ja teen sen. Tässä menee hetki aikaa pelastautumisstrategiaa kehitellessä. Nimimerkille Lokakuu 1981 minun usko on vahva (ei tarkoita jumalaan), joten minä uskon sinunkin puolesta siihen, että sinä selviät. Niinä iltoina kun sinusta tuntuu, että et millään jaksa niin sellaisena hetkenä saat lainata minun uskoa ja jaksaa eteenpäin.
- vaikeaa on
Niin samanlaiset ajatukset pyörivät mielessä ja mikään ei tunnu miltään, kaikki kaatuu päälle. Haluaisin uskoa että tästä selviää mutta on vaikeaa....
- Kommentoija69
Lokakuu 1983 kirjoitti:
En voi sanoa, että selviää, kun en tiedä. Itse pinnistelen nyt 9 kuukautta eron jälkeen. Lapsia meillä ei ollut ja käytännönjärjestelytkin olivat helppoja kun molemmilla oli jo oma asunto loppuvaiheessa, joten ei mitään "jakoja" tarvinut tehdä tai sohvia pistää osiksi. Miehen kanssa välit ovat asialliset, enkä minä häntä kaipaa. Yksinäisyys. Se pelottaa minua, ja tiedän, että se on eteisessä vastassa työpäivän jälkeen. Nauru ja itseironia loppuivat kuin seinään pari kuukautta sitten. Sitä ennen sanoin kaikille kyselijöille, että jaksan kyllä niin kauan kun on huumoria mutta kun sitä ei ole niin sitten saa huolestua. Nyt se huumori on loppunut. Lenkkipolulla kilometrejä on tullut satoja ja taas satoja, enkä ole koskaa ollut juoksija, paitsi, että nyt olen. Helpotus ei kuitenkaan ole kuin väliaikaista, kestää ne kilometrit, jotka on tossun alla. Tiedän tunteen, joka hyökyy illalla ylitse, kun sammuttaa makuuhuoneen valon ja vetää peiton päälle. Tässäkö tämä kaikki nyt on? Mitään muuta ei minulle ole tarjolla? Miten helvetissä tästä saa kiinni? Ja koska tämä loppuu? Minusta tulee vain vihainen kaikille ja kaikelle. Minullakin on nyt viime aikoina ollut tunne, että tarvitsisin nyt jonkun joka pelastaa minut. Ja jotenkin ajattelen aina sitten järjellä, että ei minua kukaan pelasta, se pitää tehdä itse! Ja kun sen oikein ymmärtää niin uskon, että sitten ne asiat järjestyy. Näin minä uskon ja minun on pakko! Se on ainoa asia, millä jaksan aamulla ylös sängystä. En ole vielä itseäni pelastanut mutta tiedän, että minun se on tehtävä. Ja teen sen. Tässä menee hetki aikaa pelastautumisstrategiaa kehitellessä. Nimimerkille Lokakuu 1981 minun usko on vahva (ei tarkoita jumalaan), joten minä uskon sinunkin puolesta siihen, että sinä selviät. Niinä iltoina kun sinusta tuntuu, että et millään jaksa niin sellaisena hetkenä saat lainata minun uskoa ja jaksaa eteenpäin.
Kuulostaa siltä, että sinua vaivaa ihmissuhderiippuvuus, jos kerran kyse ei ole siitä, että kaipaisit ex-miestäsi. Yksinolo on mahdollista nähdä myös voimavarana. Moni perheellinen suorastaan janoaa sitä, että saisi olla välillä yksin ja rauhassa edes hetken ilman, että joku vaatii huomiota ja palvelua muutaman minuutin välein. Ollessasi yksin sinulla on ainakin mahdollisuus tehdä juuri mitä haluat ja milloin haluat. On positiivista, että käyt lenkillä, mutta sinun ehkä kannattaisi hankkia muitakin harrastuksia.
- sydän pakahtuu
Itse rämmin vieläkin välillä suossa. Yksinäisyys on kauheaa, kun ei ole ketään. Töissä vielä nauran, mutta kaikki loppuu kun kotiin tulen. Teini on kotona, mutta puuhaa omiaan. Miestä en takaisin vuosien jälkeen ottaisi. Enemmän vihastuttaa tapa, millä lähti. Ei puhetta, ei edes riitaa, salaa seläntakana kokeili oloa toisen luona,kun olin lasten kanssa reissussa. Jokunen kuukausi sen jälkeen vaan ilmotti muuttavansa. Tuntuu että olisi pitänyt olla itku potku raivareita tai jotain,mikä selittäs tän kaiken. Tuntuu etten pysty luottamaan yhteenkään mieheen. Nekin miehet mitä tapaan on työkavereita ja ihan työasioissa. Olo on todella yksinäinen. Jollain tapaa tottunut yksinäisyyteen, mutta ajatus siitä kun lapsi muuttaa omilleen, mitä sitten???? Lopun elämää yksin neljän seinän sisällä ;(
- ina*
"Yksinäisyys on kauheaa, kun ei ole ketään"
Herätys!!! Kuka käskee mennä kotiin pitämään ikävää? Tunnut todella passiiviselta - eikä tuolla pelillä mitään miestä saa, ei edes ystäväksi. Kukaan ei tule kotoa hakemaan. Elikkäs nyt järjestät itsesi ihmisten ilmoille ja rupeat muutenkin puuhailemaan kaikkea kivaa. Sellaista tietysti mistä SINÄ pidät. Tiedätkö mistä pidät? Ellet, niin suosittelen itsetuntemuskursseja ja -kirjoja. Ellet ole kiinnostunut kertakaikkiaan mistään, varaa aika lääkäriltä.
- Alistatko toista
Ero on asia, joka kulkee loppuelämän mukana. Eroja on hyvin monista erilaisista syistä ja tämä vaikuttaa siihen miten tämän asian kanssa elämä jatkuu.
Myös tuo sana elämänilo, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Eli kertokaapa kukin omia näkemyksiänne.
Mielestäni elämän siäsltöön voi vaikuttaa ja perheen yhteiseen hyvään oloon jos haluaa, eikä vain etsi itselleen jotakin teiniiän kaltaista olotilaa, turhan nauramista.
Moni suhde elää tylsää elämää syystä, että ei osaa järjestää niitä virkistyksiä elämään.
Monesti haettaneen jotakin saavuttamatonta, mutta jo ihan pieni yhteinen vaikkapa kauppamatka, johonkin tilaisuuteen osallisuminen virkistää kummasti elämää.
Aika moni valittaa täällä tuota, että ei enää pussailla ja kosketella, istuskella sylissä. Tämä osuus on korkealla saurustelun aikana, mutta tulee hiipumaan jokaisen kohdalla.
Tämä on kieltämättä vaike avaihe, mutta niin on käynyt pussailujen kanssa omaltakin osaltani, kosketuksia ja läheisyyttä saan, mutta ei todellakaan samassa mittakaavassa kuin seurustelun ja ensimmäisten vuosien aikana.
No kenen päätöksestä, ette nuku samassa vuoteessa ja mikähän on syy, on aika paha tikki tehdä näin.
Kuulostaa toisen kiusaamiselta ja omien vaaatimusten pakottamiselta.
Takaisin yhteiseen petiin ja äkkiä. Kakaramaista toimintaa.- simply4
Kaikki, ei vain ero, kulkee loppuelämän mukana! Oma eroni oli ihana, koska sain voimani takasin. Ex-mies oli energiasyöppö.
Jokainen suhde on omanlaisensa. Mm. se, että nauttii elämästä ja kumppanista ei tosiaan ole pelkästään teini-ikäisen etuoikeus. Jokainen saa nauttia siitä mistä nauttii ;). Eikä myöskään pussailu, koskettelu ja sylissä istuminen automaattisesti pääty iän myötä. Joku myöskään ei tee niin nuorempanakaan, ei sitten vanhempanakaan, tai kokeekin vanhempana sen mukavaksi, kun on löytänyt sopivan kumppanin.
Samassa sängyssä nukkuminen on jokaisen parin oma asia. Mitäs iloa kumppanista on, jos hänet pitää pakottaa nukkumaan vieressä?
- rt45454
En ole koskaan parantunut, siitä jo kymmeniä vuosia.
Olishan se ollut kivaa olla yhdessä.- Enolepitänyt
Hypin riemusta, kun vihdoin pääsin eroon tyypistä!
En voi kuvitellakaan olevani yhdessä tyypin kanssa!
- Tahvo52
Minulla meni sellainen 5 minuuttia toipumiseen. Vihdoin pääsin eroon valehtelevasta puolisosta, hip hei
- Näintäällä
No minä yritän olla ajattelematta koko eroa. Mutta en pyöri missään eikä kiinnosta uudet ihmissuhteet millään muotoa. En ole siis ollenkaan sosiaalinen enkä edes kaipaa enään ketään vierelleni tai kavereiksi.
Näin yksin on hyvä olla omassa rauhassa :) - youuoy
Minä sain elämäniloni takaisin välittömästi eron jälkeen. Liiton aikana se oli kateissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Joensuun kaupunki levittelee tonttitietoja Keskisuomalaiselle
Sähköposteja ja tonttitietoja levitellään mm. Pasi Koivumaalle273555Tiesitkö tätä ex-miehistä? Noriko Salo jysäytti yllätyspaljastuksen
Noriko Salo ja ex-F1 kuski Mika Salo olivat naimisissa v. 1999-2022. Kirsi Salon ex-mies puolestaan on muusikko Sammy A142810Kuka? Riehui valtuuston kokouksessa tänään ?
Onko puolangan puolesta porukkaa. Vaikuttaa siltä. Sairasta.1212741Huh, huh! Sofia Belorf ei ole itse pessyt hiuksiaan kolmeen vuoteen
Sofia Belorf elää ökyelämää Dubaissa. Sofian arjessa kulta, raha ja luksus ovat vahvasti läsnä. Luksuselämään tottuneell1162408Kuka oli töllöntyön tekijä?
Ketä on nyt pidätetty? Oliko syy mustasukkaisuus tyttöystävästä tai oliko muita lieventäviä seikkoja? Katuuko tekijä nyt192352Toivoisitko Rakas vielä?
Haluaisitko vielä? Uskoisin osaavani näyttää sinulle, kuinka ainutlaatuinen nainen olet.771762Ihan pieni näkeminen vaan
👋 ja minä olisin valmis jo vaikka mihin sun kanssa. Nämä on näitä.. 🤫🫣😘💥501678Sointu Borg tilittää - Ei suostu enää tähän työhön: "Katastrofi"
Sointu Borg on mediapersoona, joka löi itsensä läpi Diili-realityssä. Borg on monipuolinen tekijä: mediapersoona, juonta261666Kotikasvatus siitä se lähtee eli missä meni vikaan että lapsesta tuli puukottaja
Ottakaa muut oppia, normaali kotielämä. Ei liikaa edes hengellisyyttä.431401- 1441334