Heipähei kaikille.
Minulle sattui tälläinen tilanne, että jäin yksin tasan vuoden ikäisen tyttövauvani kanssa.
Olen ollut laitokselta saakka vastuussa lapsestani. EX-puolisollani oli masennustaustaa, eikä loppuraskaus sujunut ongelmitta. Viimeinen tieto oli että joudumme sektioon.
Lapsen saattaminen maailmaan oli nopea toimenpide, mutta puolisoni ei ollut siitä innoissaan. Hän kärsi kovista kivuista leikkauksen jälkeen, eikä pystynyt toimimaan.
Sain luotua alusta asti hyvän suhteen lapseeni, koska hoidin häntä jo synnytyslaitoksella.
Kotiinpäästyämme vastuu vauvan hoidosta oli edelleen minulla. Jouduin pitämään pitkään vapaata töistä, ennenkuin äiti otti vastuun lapsestaan päivisin.
Äiti valitti koko vuoden väsymystään, sekä kuinka raskasta lapsen hoitaminen on. Turhaan, kyllähän minä tiesin millaisesta rasitteesta on kysymys. Tulin kumminkin jokapäivä töistä kotiin töihin hoitamaan lasta, sekä tekemään kotitöitä. Ikinä en valmiiseen ruokapöytäänkään työpäivän jälkeen päässyt.
Tilanteemme kärjitstyi viimeviikolla, jolloin lähdin perjantai iltana yrityksemme virkistystilaisuuteen. ( Olin toista kertaa ulkona kahteen vuoteen.)
Äiti ei pärjännyt iltaa lapsen kanssa, vaan ratkesi ryyppäämään. Tuttava huomasi tilanteen ja ilmoitti siitä minulle.
Koska en ollut kyvykäs huolehtimaan lapsestani humaluustilani vuoksi, paikalle kutsuttiin poliisi, sekä lastensuojelu.
Lapsi vietiin myöhään illalla hätäsijoitukseen, josta en häntä meinannut saada pois millään.
Kului 6 pitää päivää, joista jokaisena vierailin lapseni luona hoitamassa häntä.
Äitiä tämä ei kiinnostanut, hän ei ole halunnut nähdä lastaan ollenkaan.
Sain lapseni pois huostaanotosta siten, että muutin vanhan äitini luokse lapseni kanssa.
Äitini auttaa lapsen hoidossa ja pitää hänestä huolta, sillävälin kun käyn töissä.
Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen minusta tuntuu etten ole kotini vanki. Olen saanut pitää huolta sosiaalisista kontakteista, sekä minusta tuntuu että olen rakastunut päätäpahkaa entisen puolisoni sukulaiseen, joka on ollut tukenani tänä kurjana aikana.
En kuitenkaan uskalla / kehtaa tunnustaa hänelle tunteitani, vaikka minusta tuntuu että hän ajattelee lämpimästi myös minusta. Hän soittelee minulle päivittäin ja juttelemme tuontuosta. Olemme myös käyneet ulkona syömässä, sekä tyttäreni kanssa ulkoilemassa. Hän myös vaikuttaa mustasukkaiselta ajatuksesta, että palaisin joskus takaisin lapseni äidin luokse.
Jotenkin tuntuu siltä ettei ole enää mitään vastakkaisen sukupuolen mielestä, koska mukanani uuteen suhteeseeen tulisi kaupanpäälle pieni tyttövauva.
Ehkä pelkään turhaan nostaa kissaa pöydälle. Ajattelenko kentie alitajuisesti, että jos kerron rehellisesti tunteistani, hän ei halua enää olla missään tekemisissä kanssani.
Olimme nimittäin hyviä ystäviä ennenkuin tapasin lapseni äidin. Olimme toistemme seurassa lähes päivittäin.
Tilanne on ristiriitainen. Kun haen vaatteitani yhteisestä kodistamme, saan niskaani vain vittuilua ja haistattelua. Mutta myöhemmin puhelimeni pirisee jatkuvasti ja hän pyytää minua avukseen, vaikka en tahdo olla hänen kanssaan missään tekemisissä.
Minulle sattui tälläinen tilanne, että jäin yksin tasan vuoden ikäisen tyttövauvani kanssa.
Olen ollut laitokselta saakka vastuussa lapsestani. EX-puolisollani oli masennustaustaa, eikä loppuraskaus sujunut ongelmitta. Viimeinen tieto oli että joudumme sektioon.
Lapsen saattaminen maailmaan oli nopea toimenpide, mutta puolisoni ei ollut siitä innoissaan. Hän kärsi kovista kivuista leikkauksen jälkeen, eikä pystynyt toimimaan.
Sain luotua alusta asti hyvän suhteen lapseeni, koska hoidin häntä jo synnytyslaitoksella.
Kotiinpäästyämme vastuu vauvan hoidosta oli edelleen minulla. Jouduin pitämään pitkään vapaata töistä, ennenkuin äiti otti vastuun lapsestaan päivisin.
Äiti valitti koko vuoden väsymystään, sekä kuinka raskasta lapsen hoitaminen on. Turhaan, kyllähän minä tiesin millaisesta rasitteesta on kysymys. Tulin kumminkin jokapäivä töistä kotiin töihin hoitamaan lasta, sekä tekemään kotitöitä. Ikinä en valmiiseen ruokapöytäänkään työpäivän jälkeen päässyt.
Tilanteemme kärjitstyi viimeviikolla, jolloin lähdin perjantai iltana yrityksemme virkistystilaisuuteen. ( Olin toista kertaa ulkona kahteen vuoteen.)
Äiti ei pärjännyt iltaa lapsen kanssa, vaan ratkesi ryyppäämään. Tuttava huomasi tilanteen ja ilmoitti siitä minulle.
Koska en ollut kyvykäs huolehtimaan lapsestani humaluustilani vuoksi, paikalle kutsuttiin poliisi, sekä lastensuojelu.
Lapsi vietiin myöhään illalla hätäsijoitukseen, josta en häntä meinannut saada pois millään.
Kului 6 pitää päivää, joista jokaisena vierailin lapseni luona hoitamassa häntä.
Äitiä tämä ei kiinnostanut, hän ei ole halunnut nähdä lastaan ollenkaan.
Sain lapseni pois huostaanotosta siten, että muutin vanhan äitini luokse lapseni kanssa.
Äitini auttaa lapsen hoidossa ja pitää hänestä huolta, sillävälin kun käyn töissä.
Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen minusta tuntuu etten ole kotini vanki. Olen saanut pitää huolta sosiaalisista kontakteista, sekä minusta tuntuu että olen rakastunut päätäpahkaa entisen puolisoni sukulaiseen, joka on ollut tukenani tänä kurjana aikana.
En kuitenkaan uskalla / kehtaa tunnustaa hänelle tunteitani, vaikka minusta tuntuu että hän ajattelee lämpimästi myös minusta. Hän soittelee minulle päivittäin ja juttelemme tuontuosta. Olemme myös käyneet ulkona syömässä, sekä tyttäreni kanssa ulkoilemassa. Hän myös vaikuttaa mustasukkaiselta ajatuksesta, että palaisin joskus takaisin lapseni äidin luokse.
Jotenkin tuntuu siltä ettei ole enää mitään vastakkaisen sukupuolen mielestä, koska mukanani uuteen suhteeseeen tulisi kaupanpäälle pieni tyttövauva.
Ehkä pelkään turhaan nostaa kissaa pöydälle. Ajattelenko kentie alitajuisesti, että jos kerron rehellisesti tunteistani, hän ei halua enää olla missään tekemisissä kanssani.
Olimme nimittäin hyviä ystäviä ennenkuin tapasin lapseni äidin. Olimme toistemme seurassa lähes päivittäin.
Tilanne on ristiriitainen. Kun haen vaatteitani yhteisestä kodistamme, saan niskaani vain vittuilua ja haistattelua. Mutta myöhemmin puhelimeni pirisee jatkuvasti ja hän pyytää minua avukseen, vaikka en tahdo olla hänen kanssaan missään tekemisissä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Laske jo vaimosi menemään.
Olet tehnyt oikein huolehtiessasi omasta lapsestasi. Se on sinun velvollisuutesi omaa lastasi kohtaan.
Olethan antanut valtavan suurkiitoksen äidillesi tullessaan apuun ?
Aivan turhaan jahkailet uusista naisista... Mistä maailmassa sinulle edes riittäisi siihen aikaakaan vapa-aikanasi huolehtiessasi lapsestasi ja ikääntyvästä (mutta sitäkin tarmokkaammasta) äidistäsi!!!!
Joten tällä hetkellä tyhjennä vaimosi (X) koti omista ja lapsesi tavaroista. Siten voit aloittaa lapsesi kanssa puhtaalta poydältä ja ilman xvaimosi ilkeyksiä. Keskittäydy täysillä kahteen ihmiseen jotka sinua eniten tarvitsevat = lapsesi ja äitisi.
Unohda vieraat naiset . Lapsesi tarvitsee sinua paljon enemmän kuin vieraat naiset! Ja päinvastoin.
... tiedän, että hyppään nyt hieman asiasta sivuun; mutta... kirjoitat:
" --- Tulin kumminkin jokapäivä töistä kotiin töihin hoitamaan lasta, sekä tekemään kotitöitä. Ikinä en valmiiseen ruokapöytäänkään työpäivän jälkeen päässyt.---"
Että tätä kesti pari vuotta. Joopa-joo. Tällainen kuvio on ollut- ja on edelleen - täyttä todellisuutta useimmille lapsiperheiden ÄIDEILLE. Eikä se lopu kahdessa vuodessa eikä edes kahdessa kymmenessäkään vuodessa. Naiset vain hoitavaat nämä jutut - jotkut valittamatta - toiset taas uupuen lopulta kokonaan...
Ja nyt sinua on tullut oma äitisi - nainen hänkin - auttamaan ja tukemaan. Sehän on sinänsä upea asia - varsinkin lapsen kannalta :) Mutta normaalin, aikuisen yksinhuoltajamiehen elämään sinulla näyttäisi olevan vielä pitkä matka. Ehkä lastensuojeluviranomaisilla oli painavat syyt olla antamatta lasta pelkästään sinun huostaasi? Itse tietänet miksi näin toimittiin.
Mitä vaimoosi tulee, niin hänhän tarvitsee apua ja hoitoa sairauteensa; eikä mikään avohoito ole riittävää. Millä tavalla sinä olet tässä matkan varrella tukenut vaimoasi? Oletko aktiivisesti auttanut häntä saamaan asianmukaista hoitoa tms.? Jos et muuten välitä vaimostasi niin lapsesi tulevaisuutta ajatellen olisi oleellisen tärkeää, että myös hänen äitinsä olisi terve ja toimintakykyinen...
Ja mitä uuteen ihastukseesi tulee- niin eiköhän olisi parempi jos ensin panisit oman ja lapsesi elämän kuntoon; mahdollisesti myös tukisit lapsen äitiä hoidon saamisessa.
Sen perusteella mitä ap pn kertonut, niin on varmaan lapsenetu, Äiti pysyttelee sivussa. Ap:n on mielestäni turha haaskata energiaa lasten äitiin.
"Äiti ei pärjännyt iltaa lapsen kanssa, vaan ratkesi ryyppäämään. Tuttava huomasi tilanteen ja ilmoitti siitä minulle.
Koska en ollut kyvykäs huolehtimaan lapsestani humaluustilani vuoksi, paikalle kutsuttiin poliisi, sekä lastensuojelu."
Tässä ei jokin nyt osu kohdilleen. Tälläisenkö vuoksi lapsi viedään hätäsijoitukseen eikä anneta moneen päivään kotiin? Miksi tuttavasi ei ottanut lasta jos näki mitä tapahtuu? Tai et pyytänyt omaa äitiäsi apuun,joka nyt hoitaa lasta joka päivä? Tuntuu ettet ihan koko tarinaa kerro....
Miksi et hanki omaa asuntoa ja lapselle päiväkoti paikkaa?
Jotenkin vähän oudolta kuulostaa koko tarinasi. Et sinä nyt ihan yh ole kun menet naisen luota toisen naisen luo hoidattamaan lastasi ja samalla siinä sivussa hoitelet vielä jotain muuta naista. En nyt ihan tiiä tarvitsisitkö sinä myös vähän ammattiauttajan apua....
"Ja mitä uuteen ihastukseesi tulee- niin eiköhän olisi parempi jos ensin panisit oman ja lapsesi elämän kuntoon"
Näin juuri. Ensin oma elämä ja lapsen elämä kuntoon. Eikä hyppelemään heti kukasta kukkaan
"Äiti valitti koko vuoden väsymystään, sekä kuinka raskasta lapsen hoitaminen on. Turhaan, kyllähän minä tiesin millaisesta rasitteesta on kysymys."
Valittaminen ei ollut turhaa, vaan hätähuuto! Emme tiedä tarinan toista puolta. Voi olla hyvin niinkin, että sinun negatiivinen ja väheksyvä asenteesi naista kohtaan on vienyt häneltä voimia ja aiheuttanut masennusta..
Oletko ihan pihalla! Miksi ihmeessä sinun olisi pitänyt valmiiseen ruokapöytään päästä?!
Miksi moralisoit äidin juomista, kun et itsekään ollut kyseisenä iltana kykenevä hoitamaan lastasi?! Yleensä perheenäideillä menee vuosia ennen kuin pääsevät viihteelle lapsien saannin jälkeen. Raskausaika ja imetykset päälle on se kaksi vuotta, ja useamman lapsen kohdalla vuodet kertautuvat.
"Viimeinen tieto oli että joudumme sektioon."
Tässä lauseessa on sellainen outous, että kyllä se äiti on siinä sekstiossa ollut, ettekä te molemmat! Onkohan sinulla jotain vääristymää ajattelumaailmassasi, ihan kuin sinulta olisi hukassa naisen ja miehen, äitiyden ja isyyden roolit..
Tosi naurettavaa marttyyrisyyttä, ihan kuin jostain sketsisarjasta tuo marmatuksesi!
Huh huh; onpa katkeraa tekstiä lapsi parka -kirjoittajalta tai sitten trolli.
"Miksi moralisoit äidin juomista, kun et itsekään ollut kyseisenä iltana kykenevä hoitamaan lastasi?! Yleensä perheenäideillä menee vuosia ennen kuin pääsevät viihteelle lapsien saannin jälkeen. Raskausaika ja imetykset päälle on se kaksi vuotta, ja useamman lapsen kohdalla vuodet kertautuvat."
Voin moralisoida vapaasti äidin juomista, koska itse lopetin alkoholinkäytön lähes kokonaan. Jopa koko raskaus ajan olin ilman alkoholia.
Lapsemme syntymänjälkeen olen ollut ulkona 2kertaa, ex-puolisoni kännissä viikottain, JOSKUS MYÖS USEITA ILTOJA PERÄKKÄIN!
Että mielipiteeni on kyllä aiheellinen.
Kuullostat vastuuntuntoiselta ja hyvältä isältä. Mutta kyllä sulla vielä on elämä sekaisin.
Laita elämä kuntoon, eli erot vireille, oma asunto, lapsen asiat omat tunteet yms yms yms. Kattele sitten vasta uutta suhdetta. Jos nyt käyt säätämään uuden ihastuksen kanssa, joka sattuu olemaan vaimon lähisukua, niin varmasti saat asioita pahasti solmuun. Suoraan sanoen, tuo ei ole hyvä idea. Ja onko sulla itelläsikään omat ajatukset vielä selvät?
Pidä hyvä huoli itestäsi ja lapsesta!!!
Viimeajat on ajatukset olleet aikalailla sekaisin.
Asiat rupeaa ehkä pikkuhiljaa järjestymään. Ensikuun alussa oikeus päättää huoltajuudesta, sekä elatusvelvollisuudesta.
Asuntohakemukset, sekä kela asiat ovat pantu vireille.
Tunteeni ihastustani kohtaan ovat sekavat, koska hän on ainoa ihminen joka sivusta seuranneena tietää tilanteesta koko totuuden, ja on ollut ainoa jolle olen voinut avoimesti asoista puhua. En halua hänestä lastenhoitajaa lapselleni, enkä ole vielä tällähetkellä kiinnostunut fyysisestä kanssa käymisestä.
Meillä on enemmänkin henkinen yhteys jota on vaikea sanoin kuvailla.
Mutta lapseni on kumminkin aina tärkein.
Miksi ravaat entisessä kodissasi hakemassa vaatteita, eikö selkeä muutto olisi paras ratkaisu? Lisäksi äitisi luo muutto ei pidemmän päälle ole mikään ratkaisu, eikä lapsen hoidattaminen "vanhalla äidilläsi". Mutta ehkä oletkin lastenhoitajaa vailla?
Olen käynyt useamman kerran hakemassa tavaroita siitäsyystä, että minulla ei ole kuorma-autoa., eikä paikkaa mihin omaisuuteni mahduttaisin.
Viimeviikolla vuokrasin ensitöikseni itselleni varaston. Seuraavana päivänä tyhjensimme kaiken maallisen omaisuuteni yhteisestä kodista. Joitain piilossa olevia tavaroita lukuunottamatta.
Muuttomme äidinluo on todellakin tilapäinen ratkaisu, Koska vain tällätavoin sain tyttöni asumaan kanssani, koska äidinluokse en häntä saa viedä!
Omat asumus järjestelyt ovat työnalla. Aika näyttää kuinka nopeasti saamme meille kahdelle oman katon päämmepäälle.
Olet erittäin hyvä isä. Muista se aina. Elämä voittaa vielä kun annat itsellesi ja tyttärellesi aikaa. Suosittelen, että lukisit Eve Hietamiehen Yösyöttö kirjan.
Älä ryntää heti uuteen suhteeseen tai asu ainakin pitkän aikaa kahdestaan tyttäresi kanssa. Selviät kyllä kaikesta.
Tiedän mitä on olla yksinhuoltaja kun puoliso on alkoholisti. Yleensä sen karvaan totuuden näkee ensin vain puoliso.
Ei ole sinun murheesi auttaa lapsesi äitiä hoitoon. Hän on valintansa jo tehnyt.
Äläkä muiden mielipiteistä välitä. Ole rohkeasti oma itsesi.
Hei.
Kommenttisi lämmitti alkavaa maanantai iltaani.
Olen jo tehnyt päätökseni olla aloittamatta uutta suhdetta tässä elämän tilanteessa.
Katselemme tässä mitä uutta tällä maaimmalla on meille tarjota ja ytitämme saada päivärutiinimme pikkuhiljaa kuntoon.
Pikkuprinsessa oli lähes koko edellisviikon kipeänä, joka omalla osaltaan vaikutti laskevasti mielialaan.
Seurustelen miehen kanssa, jonka vaimo häipyi lapsen ollessa 10 kk. Viinallakin oli osuutta asiaan. Jälkikäteen tuo kovan onnen mies piti elämänsä onnellisimpana aikana sitä parin vuoden ajanjaksoa, kun hän oli lapsen yksinhuoltajana ja hoivaajana. Sitten tuli uusi vaimo kuvioihin ja pikkuhiljaa asiat menivät eri syistä pieleen. Mutta se on eri tarina..sinulle toivotan jaksamista ja hyviä ihmisiä sivustatueksesi.
Tässä kohtaa sinulla ei varmasti ole energiaa pitää huolta lapsen äidistä. Lapsihan on aina tärkein. Mutta jos jonkun sukulaisen tai kaverin saisit lapsen äitiä jututtamaan. Äiti ei aivan varmasti ole oma itsensä ja olo varmasti kamalin maan päällä. Hän tarvitsee apua ja hoitoa. Lapsi tarvitsee myös äitiään, enemmän tai vähemmän.
Vaikutat oikein hyvältä isältä. Toivon, että jos lapsesi äiti saa elämäänsä kuntoon niin et katkeroituisi ja estäisi häntä tapaamasta tytärtään.
Itsekin mietin kyllä kertomustasi, että miten tuttavanne ei silloin kun molemmat olitte humalassa ottanut lasta hoitoon? Tai joku muu? Miksi paikalle soitettiin poliisit ja sitä kautta lastensuojeluviranomaiset?
Jaksamista sinulle - ja pikkutytöllesi! Äiti on kuitenkin aina äiti, oli hän millainen tahansa. Lapsi varmasti kaipaa äitiään, toivottavasti hän nyt ottaisi itseään niskasta kiinni ja hakeutuisi hoitoon. Onneksi tytöllä on vielä isänänsä :).
Asia meni ihan oikein. Jos äiti oli eka kertaa yksin vastuussa pikkuvauvasta muutaman tunnin verran iltaa, ja veti lärvit heti, niin juuri näin pitikin asia dokumentoida viranomaisille. Ei juoppoäitiä pidä paapoa ja piilotella. Tulevissa huoltajuuskuvioissa asia on arvokas juuri niin kuin se tehtiin.
Elämässä on pelattava niillä korteilla jotka kulloinkin ovat voittokortit seuraavaa kymmentä vuotta varten.