Niin sanottu kaksinaismoralismi

Usein sanotaan, että on kaksinaismoralismia, että monien kanssa seksiä harrastavaa miestä pidetään sankarina ja kovana jätkänä ja monien kanssa seksiä harrastavaa naista l*tkana. Tämä on kuitenkin naisten itsensä ylläpitämä asetelma. He nimittäin itse suosivat juuri näitä panosankareita ja pitävät heitä kaikkein puoleensavetävämpinä. Sen sijaan miehille kelpaa melkein nainen kuin nainen seksiin. Ei ole siis mikään saavutus naiselta harrastaa paljon seksiä. Sen sijaan paljon seksiä saava mies on myös oikeasti tehnyt työtä asian eteen ja on ominaisuuksiltaan muutenkin sellainen, josta voi käyttää nimitystä kova jätkä.

Jos siis irtokullista nauttivat naiset haluavat, ettei heitä lutkitella, niin alkakaa antaa sitä riemurasiaa myös niille vähemmän koville jätkille, niin tilanne tasoittuu ja ehkä naisiakaan ei enää lutkille, sitten kun tavismiehille on yhtä helppoa saada seksiä kuin tavisnaisille. Moni tavismies olisi ihan ilolla mieslutka, jos vain tällaiseen tarjoutuisi tilaisuus, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että vain pieni joukko miehiä voi sanoa harrasteensa seksiä kymmenien tai jopa satojen naisten kanssa ja totta kai tällainen saavutus on menestyjän merkki.
8151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Totta joka sana.

Mutta onhan se aika säälittävää joutua tyytymään aina YT-sonnien puhkaisemiin huoriin.

Luin tuossa juuri hesarista kuinka 1500-luvulla aisuri-vitsit olivat sangen suosittuja. Nykyään eivät ole, koska liian monet joutuvat tyytymään käytettyyn huoranpilluun.

Äänestä
  • Oma perhe-elämäni sen sijaan on edelleen tapetilla.

    Äänestä

Lisäksi nainen kantaa loppukädessä seksistä suuremman hinnan mahd. raskauksien ja suuremman sukupuolitautiriskin kautta. Lisäksi naisen psyyke on keskimäärin heikompi ja seuraukset hyljätyksitulemisesta voivat olla suuret. Käytännössä tilanne on nykyisin se, että tavismuijat käyvä nussituttamassa itseään jännäpoikien kanssa, saamatta itse mitään seksuaalisesti. Kerta toisensa jälkeen.

Äänestä
  • En usko, että naisilla on suuremmat seuraukset hylätyksitulemisesta. Kuten aloituksessa sanotaan. Nainen saa lähes aina seksiä halutessaan. Sen lisäksi naisilla on yleensä miehiä parempi sosiaalinen tukiverkosto. Jos mies torjuu, hylkää tai pettää, niin nainen voi aina mennä itkemään jollekin lukuisista ystävistään. Mies joutuu yleensä käsittelmään pettymyksensä yksinään ja lääkitsemään viinalla.

    Äänestä

Ei oikeat äijät monia panevaa kaveriaan pidä missään arvossa, päinvastoin koska yleensä näiden laatu on vähän sounot.

Äänestä

Miksi tyytyisi huonoon tai keskivertoon, jos on parempaakin saatavilla? Otatko sinä työmaaruokalassa ihan tasapuolisuuden vuoksi tillilihaa ja kumiperunoita samanhintaisen herkkuannoksen sijasta?

Lutkitelkaa, pojat, sen minkä jaksatte. Koko sana on kärsinyt liikakäytöstä niin, ettei se merkitse enää yhtään mitään, varsinkaan, kun sen käyttö rajoittuu vain anonyymiin verkkoelämään. Seksiä te ette palstalla lutkaa huutamalla saa sen enempää kuin huutamatta olemallakaan. XD

Äänestä

"Otatko sinä työmaaruokalassa ihan tasapuolisuuden vuoksi tillilihaa ja kumiperunoita samanhintaisen herkkuannoksen sijasta?"

Kertoo aika paljon sinusta, että vertaat miehiä johonkin elottomiin kumiperunoihin. Parempi vertaus olisi, että auttaisitko itse köyhiä iltaisin, jos sinulla olisi mahdollisuus päästä joka ilta ilmaiseksi luksusristeilylle.

Äänestä
  • Niin, mitä se siis kertoo minusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Femazon kirjoitti:

Usein sanotaan, että on kaksinaismoralismia, että monien kanssa seksiä harrastavaa miestä pidetään sankarina ja kovana jätkänä ja monien kanssa seksiä harrastavaa naista l*tkana. Tämä on kuitenkin naisten itsensä ylläpitämä asetelma. He nimittäin itse suosivat juuri näitä panosankareita ja pitävät heitä kaikkein puoleensavetävämpinä. Sen sijaan miehille kelpaa melkein nainen kuin nainen seksiin. Ei ole siis mikään saavutus naiselta harrastaa paljon seksiä. Sen sijaan paljon seksiä saava mies on myös oikeasti tehnyt työtä asian eteen ja on ominaisuuksiltaan muutenkin sellainen, josta voi käyttää nimitystä kova jätkä.

Jos siis irtokullista nauttivat naiset haluavat, ettei heitä lutkitella, niin alkakaa antaa sitä riemurasiaa myös niille vähemmän koville jätkille, niin tilanne tasoittuu ja ehkä naisiakaan ei enää lutkille, sitten kun tavismiehille on yhtä helppoa saada seksiä kuin tavisnaisille. Moni tavismies olisi ihan ilolla mieslutka, jos vain tällaiseen tarjoutuisi tilaisuus, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että vain pieni joukko miehiä voi sanoa harrasteensa seksiä kymmenien tai jopa satojen naisten kanssa ja totta kai tällainen saavutus on menestyjän merkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu