Onko jokin internetissä oleva kuvasi vaikuttanut työn saamiseen?

Olen tässä ajatellut, kun kohta työelämään siirryn, että onko joillakin teistä vaikuttanut esimerkiksi facebook kuva työpaikan saamiseen? Taikka jos olet kirjoittanut jonnekkin sosiaaliseenmediaan juovuksissa jotakin typerää? Minua on varoiteltu nyt kolmannen vuoden lopulla että kannattaa miettiä mitä kaikkialle kirjoittelee, ja pakko myöntää, että minusta ainakin on sosiaalisessamediassa aika paljonkin typeriä kommentteja ja kuvia, ja hiukan jännittää, jos työpaikalla en niiden takia pääsisi töihin.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo, vuosia sitten kotisivuillani olleet kuvat aiheutti että olisi palkattu valokuvaajaksi johonkin tapahtumaan mutta en minä varsinaisen työni vuoksi joutanut kameramieheksi :P

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opiskelija1994 kirjoitti:

Olen tässä ajatellut, kun kohta työelämään siirryn, että onko joillakin teistä vaikuttanut esimerkiksi facebook kuva työpaikan saamiseen? Taikka jos olet kirjoittanut jonnekkin sosiaaliseenmediaan juovuksissa jotakin typerää? Minua on varoiteltu nyt kolmannen vuoden lopulla että kannattaa miettiä mitä kaikkialle kirjoittelee, ja pakko myöntää, että minusta ainakin on sosiaalisessamediassa aika paljonkin typeriä kommentteja ja kuvia, ja hiukan jännittää, jos työpaikalla en niiden takia pääsisi töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu