Päivä kultani kanssa ja rakkautemme sinetti

Otin tänään töistä vapaapäivän, jotta saisin olla kultani kanssa koko päivän. Heräsin jo kuudelta ja vaille seitsämän olin valmiina rappukäytävässä, ulko-oven takana odottamassa. Jouduin muutaman kerran töihin lähteneille naapureille esittämään, että odotan kyytiä, ennenkuin kultani tuli asuntotalonsa rappukäytävästä ulos ja lähti kävelemään bussipysäkille.

Odotin parkkeeratussa autossa, kunnes hän nousi bussiin ja lähdin ajamaan perässä. Ajatella, tässä sitä ajellaan hän bussin kyydissä ja minä autolla perässä. Jotenkin tunsin miten tämä päivä tulisi lähentämään meitä entisestään. Tarkkana kuin porkkana, vihdoin hän nousi bussista ja lähti kävelemään. Harmi, hän käveli suoraan puistoon. Luulin jo hukanneeni hänet, mutta parit oikaisut kävelytien kautta ja olin taas jäljillä. Kulta meni toimistorakennukseen sisälle, joten parkkeerasin auton. Yes, talossa oli vain yksi yritys, joten nyt tiesin missä kultsu on myös töissä. Onhan se ihan normaalia, että seurustelevat parit tietävät nämä asiat toisistaan. Ajattelin kertoa hänelle omasta työstäni IT-alalla myöhemmin, kun siihen tulee tilaisuus.

Nyt minulla oli aikaa odottaa, joten kävin kahvilla ja etsin lähistöltä kukkaliikkeen ja tilasin toimituksen ruusuja kullan työpaikalle. Kirjoitin korttiin pienen viestin: "Nämä ruusut eivät vedä vertoja kauneudellesi, rakkaudella Salainen ihailijasi" ja sujautin sen kirjekuoren sisälle. Toimitus tehtäisiin iltapäivällä, joten kävelin ja jäin autoon odottamaan. Ihanaa, nän kukkalähetin menevän toimistorakennukseen sisälle. Miten paljon hän ilahtuu tälläisistä lahjoista ja huomiosta!

Työpäivän päätyttyä kultani käveli rakennuksesta ulos, mutta hänen seurassaan oli mies. Onneksi hän parin sadan metrin päästä lähti erisuuntaan ja kultani jäi pysäkille. Seurasin taas bussia autolla. Harmittavasti hän ei mennyt kotiin, vaan jäi keskikaupungille, joten jouduin jättämään autoni kiellettyyn paikkaan, päästäkseni juoksemaan hänen peräänsä. No, sakot voi hyvin suuresta rakkaudesta maksaa.

Ehdin näkemään miten hän meni ostoskeskukseen sisälle, joten juoksin myös perässä. Seurasin ja katselin häntä herkeämättä. Pian paikalle tuli toinen nuori nainen, ihan nätti, mutta ei mitenkään kultani veroinen kaunotar. Ystävät menivät kahvilaan. Laitoin lakin päähäni ja nostin kaulukset pystyyn ja kävelin kahvillaan nopeilla askeleilla. Tein tilauksen ja istuin muutaman pöydän päähän selkä heihinpäin. Taas virhe, jäin liian kauas, enkä kuullut tarpeeksi hyvin mistä he puhuivat. Kuulin vain yksittäisiä sanoja "Kukkaset", "Loma", "Turva-ketju", "Markku". Kuka Markku mietin itsekseni? Minä en ole Markku.

Naiset nousivat ylös ja lähtivät kävelemään, mutta eivät ilman minua. Olin heidän perässä 10-20m päässä. Jos jotain olisi tapahtunut, niin olisin voinut heti tulla väliin ja pelastaa kultani raiskaajien ja naisten ahdistelijoiden käsistä. Pian he pysähtyivät elokuvateatterin eteen, puhuivat ja osoittelivat kädellä listaa ja kävelivät lopulta sisälle. Nyt meni hankalaksi. En voinut astua sisälle, koska odotusaula oli niin pieni. Jouduin kurkkimaan ulko-ovelta, kunnes teatterin ovet avautuivat ja ihmiset pääsivät sisälle. Onneksi paikalla oli vain kourallinen ihmisiä. Ryntäsin lippuluukulle ja pyysin lipun. Myyjä kysyi mihin näytökseen ja näytin aukinaista ovea. En ehtinyt napata edes vaihtorahoja, jottei kukaan ennättisi minua ennen parhaille paikoille. Ovelta katsoin salia, joka oli ihanasti lähes tyhjä ja löysin kultani. Hän istui ystävänsä kanssa keskellä sali ja kävelin nopeasti heidän taaksensa ja istuiduin alas ääntäkään päästämättä. Olin alle metrin päästä suuresta rakkaudestani, joka ei vielä itse tietänyt onneaan. Hänelle oli vasta tullut viitteitä (keskustelu kaupassa, kukkaset, kirjeet, puhelut) rakkaudesta, mutta ei, hän ei todellakaan tiennyt mitä oli edessä. Rakkautemme sinetti ja huipentuma.

...
10109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Koitan nyt kirjoittaa mahdollisimman neutraalisti, mutta ymmärrätte, että se tulee olemaan hankalaa, koska olen suuren tunnetilan vallassa ja minun tekisi mieli käyttää imeliä metaforia ja vertauksia. Elokuva kuitenkin alkoi. Kultani oli riisunut takkinsa ja huivin. Hänen pitkät, vaaleat hiuksensa olivat huolimattomasti toisella puolella päätä, jolloin hänen kaulansa ja solisluunsa olivat alasti rakkaan miehensä silmien edessä. Kultani pää liikkui kohti minua. Hän kallisti päätänsä monta kertaa, vetäen kiusoittelevasti sitä aina lopulta takaisin eteenpäin. Hiukset valahtivat taakse ja sivulle. Taakse ja sivulle. Olin tässä vaiheessa polvillani lattialla ja käytännössä kiinni hänen tuolissaan. Taaksepäin päätä viedessään hänen hiuksensa laskeutuivat kuin aamun kosteus käsieni päälle. Nostin niitä vasten kasvojani, haistoin ja annoin pienen suudelman. Sitten hän veti taas päätään eteenpäin ja alkoi nauraa. Olin ekstaasissa, hengitin voimakkaasti, vaikka koitin olla äänetön, ruumiini värähteli ja kääntyili puolelta toiselle. Lopulta nousin sen verran ylös, että huuleni tavoittivat hänet ja suutelin kevyesti läpi hänen paitansa rakkaani olkapäätä. Mahtava rakkautemme sinetti solmittiin siinä elokuvateatterissa ja vaikka hän ei itse vielä tiedä sitä, niin olemme nyt fyysisesti todistaneet rakkautemme.

Nousin ennen elkokuvan loppumista ja poistuin teatterista, joskaan en lähtenyt ulos, vaan odotin aulan nurkkauksessa kultani poistumista. Seurasin häntä pysäkille ja siltä kotiin. En ollut edes kotona pettynyt, että hän päätti pitää verhonsa kiinni. Ymmärrän, että meillä on nyt salaisuuksia, joita pitää varjella. Ja vaalia.

Äänestä
  • Olen jo nyt varma, että tulet olemaan seuraava suosikkihahmoni palstalla. Huikeaa settiä!

    Äänestä

  • Hatunnoston paikka kirjoitti:

    Olen jo nyt varma, että tulet olemaan seuraava suosikkihahmoni palstalla. Huikeaa settiä!

    Samaa mieltä, parasta palstahuumoria pitkään aikaan, tai ainakin hyvin kehityskelpoinen.

    Äänestä

  • UPDATE_10008136 kirjoitti:

    Samaa mieltä, parasta palstahuumoria pitkään aikaan, tai ainakin hyvin kehityskelpoinen.

    Mitä huumoria?

    Äänestä

Ehkä sinun tulisi miettiä sitä, kuinka moni mies on ähkinyt ja laskenut spermansa tämän lutkan eri reikiin.

Pahoittelen, että jouduin avamaan silmäsi.

Äänestä

  • niiiinpä kirjoitti:

    Olen seurannut häntä niin pitkään, että voin olla varma ettei hänellä ole fyysistä suhdettä yhdenkään miehen kanssa. Sitä en tiedä mitä ennen minua on tapahtunut, mutta ne ajat ovat minulle kuin hetki ennen syntymää. Synnyin uudestaan, kun eräänä päivänä näin vastapäisessä rakennuksessa collegehousuisen kultani iltatoimissaan. Tunne oli voimakas, ei päästänyt irti ja se jatkui vielä seuraavana päivänä. Ja seuraavana. Ja seuraavana. Minusta tuntuu, että menemme pian naimisiin.

    Äänestä

Se ensimmäinen oli todella hyvä provo ja ihan siinä rajoilla että voisiko tämä olla aito viesti, mutta nyt vedit vähän pitkäksi ja sektorin ulkopuolelle. Mutta onhan tämä tietysti edelleen komeasti palstan trollikeskiarvon yläpuolella, että ei muuta kuin jatko-osaa vaan.

Äänestä
  • Muoti-ilmiö jota olen itsekkin jo käyttänyt. Asioitten kärjistäminen lisää kanssaihmisten mielenkiintoa asioihin. Vaikka ne eivät olisi totta.

    Äänestä

Ihan hyvin kirjoitettu mutta siinä mielessä vähän pelottavaa että joku stalkkaavaisuuteen taipuvainen hyypiö saattaa tällaisesta saada lisäpontta omille aikomuksilleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SosiaalinenMies kirjoitti:

Otin tänään töistä vapaapäivän, jotta saisin olla kultani kanssa koko päivän. Heräsin jo kuudelta ja vaille seitsämän olin valmiina rappukäytävässä, ulko-oven takana odottamassa. Jouduin muutaman kerran töihin lähteneille naapureille esittämään, että odotan kyytiä, ennenkuin kultani tuli asuntotalonsa rappukäytävästä ulos ja lähti kävelemään bussipysäkille.

Odotin parkkeeratussa autossa, kunnes hän nousi bussiin ja lähdin ajamaan perässä. Ajatella, tässä sitä ajellaan hän bussin kyydissä ja minä autolla perässä. Jotenkin tunsin miten tämä päivä tulisi lähentämään meitä entisestään. Tarkkana kuin porkkana, vihdoin hän nousi bussista ja lähti kävelemään. Harmi, hän käveli suoraan puistoon. Luulin jo hukanneeni hänet, mutta parit oikaisut kävelytien kautta ja olin taas jäljillä. Kulta meni toimistorakennukseen sisälle, joten parkkeerasin auton. Yes, talossa oli vain yksi yritys, joten nyt tiesin missä kultsu on myös töissä. Onhan se ihan normaalia, että seurustelevat parit tietävät nämä asiat toisistaan. Ajattelin kertoa hänelle omasta työstäni IT-alalla myöhemmin, kun siihen tulee tilaisuus.

Nyt minulla oli aikaa odottaa, joten kävin kahvilla ja etsin lähistöltä kukkaliikkeen ja tilasin toimituksen ruusuja kullan työpaikalle. Kirjoitin korttiin pienen viestin: "Nämä ruusut eivät vedä vertoja kauneudellesi, rakkaudella Salainen ihailijasi" ja sujautin sen kirjekuoren sisälle. Toimitus tehtäisiin iltapäivällä, joten kävelin ja jäin autoon odottamaan. Ihanaa, nän kukkalähetin menevän toimistorakennukseen sisälle. Miten paljon hän ilahtuu tälläisistä lahjoista ja huomiosta!

Työpäivän päätyttyä kultani käveli rakennuksesta ulos, mutta hänen seurassaan oli mies. Onneksi hän parin sadan metrin päästä lähti erisuuntaan ja kultani jäi pysäkille. Seurasin taas bussia autolla. Harmittavasti hän ei mennyt kotiin, vaan jäi keskikaupungille, joten jouduin jättämään autoni kiellettyyn paikkaan, päästäkseni juoksemaan hänen peräänsä. No, sakot voi hyvin suuresta rakkaudesta maksaa.

Ehdin näkemään miten hän meni ostoskeskukseen sisälle, joten juoksin myös perässä. Seurasin ja katselin häntä herkeämättä. Pian paikalle tuli toinen nuori nainen, ihan nätti, mutta ei mitenkään kultani veroinen kaunotar. Ystävät menivät kahvilaan. Laitoin lakin päähäni ja nostin kaulukset pystyyn ja kävelin kahvillaan nopeilla askeleilla. Tein tilauksen ja istuin muutaman pöydän päähän selkä heihinpäin. Taas virhe, jäin liian kauas, enkä kuullut tarpeeksi hyvin mistä he puhuivat. Kuulin vain yksittäisiä sanoja "Kukkaset", "Loma", "Turva-ketju", "Markku". Kuka Markku mietin itsekseni? Minä en ole Markku.

Naiset nousivat ylös ja lähtivät kävelemään, mutta eivät ilman minua. Olin heidän perässä 10-20m päässä. Jos jotain olisi tapahtunut, niin olisin voinut heti tulla väliin ja pelastaa kultani raiskaajien ja naisten ahdistelijoiden käsistä. Pian he pysähtyivät elokuvateatterin eteen, puhuivat ja osoittelivat kädellä listaa ja kävelivät lopulta sisälle. Nyt meni hankalaksi. En voinut astua sisälle, koska odotusaula oli niin pieni. Jouduin kurkkimaan ulko-ovelta, kunnes teatterin ovet avautuivat ja ihmiset pääsivät sisälle. Onneksi paikalla oli vain kourallinen ihmisiä. Ryntäsin lippuluukulle ja pyysin lipun. Myyjä kysyi mihin näytökseen ja näytin aukinaista ovea. En ehtinyt napata edes vaihtorahoja, jottei kukaan ennättisi minua ennen parhaille paikoille. Ovelta katsoin salia, joka oli ihanasti lähes tyhjä ja löysin kultani. Hän istui ystävänsä kanssa keskellä sali ja kävelin nopeasti heidän taaksensa ja istuiduin alas ääntäkään päästämättä. Olin alle metrin päästä suuresta rakkaudestani, joka ei vielä itse tietänyt onneaan. Hänelle oli vasta tullut viitteitä (keskustelu kaupassa, kukkaset, kirjeet, puhelut) rakkaudesta, mutta ei, hän ei todellakaan tiennyt mitä oli edessä. Rakkautemme sinetti ja huipentuma.

...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu