Hyvä Heikki Nivala

Nytpä Heikki näyttää mistä tuulee. Taitaa vetää epäilijät hiljaiseksi. On oikea mies oikealla asialla. Kemijärvi nousee.

Kun saahaan vielä tuulimyllyt pyörimään, niin aina vain paranee. Paneppa Heikki tulta pesään tässäkin asiassa.
2175593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 217

Vanhimmat

No mitä hän on nyt tehnyt? Kaikkihan on hyvillään uudesta yrityksestä, jos sellainen tänne tulee. Varmasti hänkin. Yritys se kuitenkin on, joka toiminnan käynnistää. Yrittäjänaiset taas käynnisti junakapinan. AIvan turha kepulaisten poliitikkojen on koettaa toisten teoista kunniaa ottaa.

Äänestä

Älkäämme alkako juupas-eipästelemään siitä onko joku henkilö ollut hyvä vai huono.
H Nivala on tullut julkisuuteen ja hän on tehnyt mitä kuuluukin.
Ei uuden tehtaan tulo ole hänen ansiotaan sen enempää, kuin valtuuston puheenjohtajan rooliin kuuluu.
Mitä tulee Junakapinaan, onko sillä väliä kuka taikka ketkä tekivät enemmän, siinäkin Nivalan osuus korostui roolinsa vuoksi.
Nivala on onnistunut tehtävissään.

Äänestä

Heikki, Kemijärven pelastaja, patsashanke pystyyn!

Äänestä
  • Joo otetaan petoniin kokovartalo muotto ja raudotetaan muostti jo kunnolla... heh heh.

    Äänestä

PRONSSIA VAI KIPSIÄ, siinpä patsaantekijälle kysymys?

Äänestä
  • Tietysti PUUTA ! Kilpailutus kuvanveistoviikolle.

    Äänestä

  • lehmäntatti kirjoitti:

    Tietysti PUUTA ! Kilpailutus kuvanveistoviikolle.

    puustako dildoo ooh ooh homot asialla

    Äänestä

Heikki on aina mies paikallaan. Ei puhu, mutte tekee ja kanavat on auki joka
paikkaan! Hyvä Heikki!

Äänestä
  • sulla taitaa heikille olla kanava aukai hahaeheh likuvoisetta kehiin kanavaas tulee heikki nivala ooh ooh

    Äänestä

  • Heikillä metsänhoitajana oli vain pienet piirit.
    Sehän on nähty.
    Ei vain itse taida sitä ymmärtää.

    Äänestä

Jokahan ne pojat ( Nivala / Pikkarainen ) ostettiin pois massaliikkeestä?

Ettei vain Stora Enson tarvitse tehdä jätealtaalle mitään. Pahalta haiskahtaa. Raha nimittäin.

Kovin oli leviää poikaa Pikkarainen tämän päivän Lapinkansassa.

Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu. Rahalla on taivaallinen voima.

Äänestä

Hyvät Ystävät!
Kyllä pitäisi jollakin tavalla tunnustaa paikkakunnan parhaaksi tehneiden ihmisten teot.
En tarkoita patsaita, en muistomerkkejä tai muitakaan sellaisia.
Pitäisi kuitenkin antaa kunnia heille joille kunnia kuuluu!
Siis Heikki Nivala ja Juha Pikkarainen!
Toinen on kommunisti ja toinen "kepulainen". Mitäpäs siitä, eivät he kunniaa halua. He haluavat vain meille hyvät edellytykset elää ja asua täällä meille niin rakkaassa kotikunnassamme Kemijärvellä!

Äänestä
  • Lopettakaa tyhjä riitely. jos kannatette Nivalaa, niin tehkää se, mutta älkää haukkuko ja mollatko muita. Tartteeko teidän nälviä ja pilkata ihmisiä koko ajan ? Rakentavalla työllä saatte oman ehdokkaan eduskuntaan, ei "kanakopla"-nimittelyillä ja sellaisella. Miksette ota oppia hänestä, Nurmikummusta, joka on Kemijärvellä asiallisesti käyttäytyvä, fiksu mies kaikin puolin. On politiikassa voimakkaan linjan (vasemmistolaisuus) edustaja, silti vain kohteliaasti puhuu ihmisille. Kunnioittaen toista ihmisenä ja mielipiteenä.

    Äänestä

No johan oli ylistystä kerrakseen. Monessa asiassa jarrumiehiä molemmat. Myöhäisheränneitä. Massaliikkeen toiminta johti siihen, että valtion lupaamat kompensaatiot meni Arktosin pelimiehille. Näin on tosi.

Katsokaa miten muualla on toimittu yhteistyössä, kun on kohdattu samanlaisia ongelmia. Mahdollisuuksia olisi ollut Kemijärvelläkin, jos olisi toimittu järkevsti. Menetettiin useita vuosia massalikkeen takia.

Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Kunnia kuuluu aivan muualle.

Äänestä

Kukaan muu Kemijärvellä ei ole saanut niin paljon pahaa aikaan kuin Pikkarainen ja Nivala.

Äänestä
  • En ymmärrä!
    Selitätkö vähän näkemystäsi.
    Kiitos!

    Äänestä

son nyt hyvä tukkia ittiään joka kuvaan ja haastatteluun, ensin munasivat koko kempan massaliikkeensä kassa. nyt sitten aletaan hokemaan, minä minä minä

Äänestä

Kuka muu, kuin Nivala ja Pikkarainen täällä on jotakin näkyvää tehnet, viime vuosina?
Kanakoplako?
Persutko?
Te paskanpuhujatko?
Vähättely ja vittuilu on maailman helpointa, lahjattomillekkin.

Äänestä
  • Onneksi on persut.
    Paskanpuhujaon se joka väittää Pikkaraisen ja Nivalan tehneen jotain muuta kuin soittaneen suuta ja uhonneen. Massaliikkeen voimamiehet olivat tuhota koko kaupungin. Onneksi oli muutama järkipolitikko joka uskalsi olla myös eri mieltä.

    Äänestä

  • Ex-Storaensolainen kirjoitti:

    Onneksi on persut.
    Paskanpuhujaon se joka väittää Pikkaraisen ja Nivalan tehneen jotain muuta kuin soittaneen suuta ja uhonneen. Massaliikkeen voimamiehet olivat tuhota koko kaupungin. Onneksi oli muutama järkipolitikko joka uskalsi olla myös eri mieltä.

    Oman seurantani perusteella Nivala ja Pikkarainen vain taistelivat tuottavan tehtaan ja sen työpaikkojen puolesta. Tehtaan lopetus osoittautui jälkeenpäin katsottuna varsin suureksi virheeksi. Liukosellua tuotetaan tätänykyä StoraEnson Uimaharjun tehtaalla menestyksekkäästi ja Karvinen miettii päänsä puhki mihin saisi sijoitettua kaikki rahat mitä liukosellu tuottaa.
    En näe mitään yhteyttä mihinkään tuhotyöhön!

    Äänestä

  • Selluntekijä evp kirjoitti:

    Tehdas lähti kun paikalliset työntekijät olivat maan v-mäisimpiä

    Äänestä

Kemijärvi on edelleen vetovoimainen kaupunki. Siitä kiitos kaupungin johdolle ja luottamushenkilöille tottakai. Kunnia niille, keille se kuuluu. Hirvittää ajatellakin, mikä olisi tilanne, jos johdossa olisi ennen vaaleja ollut porukka. Kemppa nousuun!

Äänestä
  • Johdossa ennen vaaleja ollut porukka? Aika lailla sama porukka on johdossa edelleenkin. Imporannat ja Soppelat, Nivalat ja Pikkaraiset jn.e. Suurin muutos on kaupunginhallituksen uusi pj. Arto Ojala. Hänellä on kontaktit maan liike-elämän huipulle ja hänen panosta voi vain arvella tässäkin asiassa. Hän vain ei ole niitä miehiä, jotka lähtisivät retostelemaan toimillaan tämmösissä hommissa.

    Onhan sanonta - ei rahoillaankaan ne leuhki, joilla niitä oikeasti on!

    Äänestä

Just iin. Taitaa olla tämäkin hanke enemmän Arto Ojalan aikaansaanosta., jos kuulitte Heikki Autton terveiset eduskunnasta päivällä.. ELY- keskuksen tuki on monessa mielessä tämän hallituksen aikaansaama, vaikka vähäinen onkin. Olisikohan massaliike vastustanut tätäkin?

Vakavarainen yritys on nyt todella tulossa Kemijärvelle. Tästä ei varmasti ole kiittäminen massaliiketta, vaan tavallista maalaisjärkeä, jota järkevät yrittäjät käyttävät. On tiedetty pitkään, että Kemijärvi on mahdollisuuksien kaupunki, kun oikeat ihmiset ja oikeat yrittäjät ovat asialla. Tsemppiä.

Äänestä

Nivala eduskuntaan! Hommas Arktosin mutta köpöt sabotoi firman nurin! Nyt hommas Keiteleen, pidetään huoli että ei käy samoin! Heikki Eduskuntaan!

Äänestä
  • Todella vastenmierlistä palvontaa!

    Äänestä

  • Arkttosin tiesin menevän nurin jo 2viikkkoa hommien alkaissa ,harmitti asentaa Virosta tuotuja romuja jotka näki jo rekanlavalle,ettei tämmöisillä sahalaitteilla voi sellaisia määriä liimapalkkeja tuottaa.Sahalaitoksella korkeintaan tarvepuita sahaa johonkin maalaistalon navettarakennuksiin.Sempätakia uusiyrittäjä ei kelpuutakkaan mitään laitteita jotka siellä on asennettuna.Menihän siihen vissiin yli20 milj.Nyt rakennetaan30 milj.Kallis on sellunmäki.Kaipa se Kaajaninromu tulee purkaan romut pois,sehän se purki sellunki.

    Äänestä

Kyllä tämä aikaansaannos Heikin piikkiin menee, mutta hyvä on kh:n pj myös.

Äänestä

Eihän Nivala taikka Pikkarainen ole tunkeneet julkisuuteen, jolkisuus on mennyt heidän luo.
Ojalalla ja Salmisella on varmasti oma roolinsa näissä asioissa.
Miksihän tässäkään yhteydessä ei ole kuvia J Kaisanlahdesta eikä Soppelasta, ei Kankaasta saati Sipovaarasta.
Eikä teitä "räkänokka räksyttäjiäkään" ole nähty tv-kuvissa.
"Ex-Storaensolainen" asentees huomioon ottaen, en ihmettele miksi olet ex.

Äänestä
  • No jos kaupungin lausuntoa toimittajat kysyy, niin eikö yleensä kysytä valtuuston tai hallituksen pj:n mielipidettä? Tai kaupunginjohtajan?

    Lisäksi eräät vasemmistolaiset toimittajat mieluusti nostavat omia suosikkejaan.

    Äänestä

  • Sipovaara on kaunis nuori naisvaltuutettu, mutta miksi nyt häntä esim. haastateltaisiin? Yleensä otetaan puheenjohtajan kanta, jos kunnasta kysytään. Onko sekin ongelma jollekin? On ihmeellistä porukkaa täällä. Onko niin, että 35 valtuutettua ja jos jokaista ei haastatella, niin se on joku häpeä?

    Äänestä

  • V. Tohmo kirjoitti:

    No jos kaupungin lausuntoa toimittajat kysyy, niin eikö yleensä kysytä valtuuston tai hallituksen pj:n mielipidettä? Tai kaupunginjohtajan?

    Lisäksi eräät vasemmistolaiset toimittajat mieluusti nostavat omia suosikkejaan.

    Sitä voi kysyä kaupunginjohtajalta ja hallituksen pj:ltä, miten Keitele-groupin ja muiden sidosryhmien kanssa neuvottelut käytiin, lähtivät ja etenivät?
    ketkä vastasivat ja olivat vastuussa neuvotteluissa?
    Kuka neuvotteli valtiovallan edustajien kanssa ja miten?

    Olisi mielenkiintoista tietää...........

    Äänestä

Kuka pitää toimittaja J Korhosta vasemmistolaisena?

Äänestä

Juuri niin, puheenjohtajia puhutellaan. Jotkut täällä paheksuvat sitä, että Nivala ja Ojala on julkisuudessa. Väittävät, että ovat tyrkyllä.
Kaisanlahden ja muut mainitsin siksi, kun ne tuppaavat sotkemaan asiain hoitoa. Toinen Sipivaara valtuutettu on karmean näköinen mies, persu ja kun ne ovat olevinaan jotakin, siksi mainitsin hänet.

Äänestä
  • Miten Kaisanlahti liittyy tähän keskusteluun? Vaikka olis uutinen, että lintubongari näki linnun mettässä, niin sekin olisi jonku mielestä varmaan Kaisanlahden (ja Soppelan) vika, kun ei nähnyt kahta lintua.

    Sen asiain hoitoahan ne tuppas sotkemaan, että eduskunnassa on Itälapista nyt koulutettu nainen eikä Kemijärven ehdokas. Sitä ei anneta ilmeisesti koskaan anteeksi.

    Äänestä

  • ei-keskustanainen kirjoitti:

    Miten Kaisanlahti liittyy tähän keskusteluun? Vaikka olis uutinen, että lintubongari näki linnun mettässä, niin sekin olisi jonku mielestä varmaan Kaisanlahden (ja Soppelan) vika, kun ei nähnyt kahta lintua.

    Sen asiain hoitoahan ne tuppas sotkemaan, että eduskunnassa on Itälapista nyt koulutettu nainen eikä Kemijärven ehdokas. Sitä ei anneta ilmeisesti koskaan anteeksi.

    Kaisanlahti kuuluu siten keskusteluun, kun puhutaan Kemijärven kunnallispolitiikasta.
    Nivalan väheksyjät ovat selkeästi "kanakoplaa" sympatiseeraavaa porukkaa.
    Janne Kaisanlahti on kunnallispoliitikko, siinä roolissaan arvostelun alainen. Ei ole tullut esiin hyväntekijänä kunnallemme.
    Antakaamme arvo niille jotka toimivat näkyvästi paikkakuntamme hyväksi.

    Äänestä

  • s-e läinen minäkin kirjoitti:

    Näkyvästi estettiin uusien yritysten tulo öyhötyksellä. Valtion tukirahat meni Arktosille, kiitos massaliikkeen.

    Poliitikkoja saa arvostella, mutta parempi että asioiden pohjalta eikä henkilökatkeruuden. Eduskuntavaalit olivat ja menivät, koettakaas kestää.

    Äänestä

  • ei-luusualainen kirjoitti:

    Näkyvästi estettiin uusien yritysten tulo öyhötyksellä. Valtion tukirahat meni Arktosille, kiitos massaliikkeen.

    Poliitikkoja saa arvostella, mutta parempi että asioiden pohjalta eikä henkilökatkeruuden. Eduskuntavaalit olivat ja menivät, koettakaas kestää.

    Lopettakaa jo tuo massaliikkeen parjaus. Eihän se onnistunut siinä mihin pyrki, mutta vilpitön yritys sillä oli. Eikä sen toiminta hidastanut, saati estänyt minkään yrityksen toimintaa.
    Arktosin toimintaa olisi , ehkä saanut hidastaakkin.
    Minä en ymmärrä, mikä ristiriita massaliikkeen ja kenen tahansa kemijärviläisen tavotteiden kanssa oli. Minä eikä sukulaiseni ole toiminut liikkeessä, mutta annan sille tunnustukseni.
    "ei luusualaisella" ei ole murot kulhossa, kun pöpöttää pootaheinää, masliilkkeen toimista. Poliitikkojen arvostelu on tietysti siedettävä, mutta mitä syytä tämän sahantulon yhteydessä on alkaa Nivalaa haukkumaan.
    Jokaiselle järkevälle on sevää, että yksittäisen poliitikon aikaansaannos sahan tulo ei ole.
    En ole Nivalan kannattaja, enkä keskustalainen, mutta kemijäviläisenä katson oikeudekseni puuttua kepunkin asioihin, kun se on täällä suuri vaikuttaja.

    Äänestä

Onkohan täällä Heikki Nivala itse kehumassa itseään ja haukkumassa muita. Vaikuttaa ihan siltä.

Äänestä

En ole nivala, enkä kepulainen, mutta ymmärrän järkevän toiminnan.

Äänestä

Ei varmaan ole! Heikki ei koskaan kehu itseään missään, vaan toimii! Mahtava parivaljakko meidän kaupungin etuja ajamassa! Arto ja Heikki on loistava parivaljakko.

Äänestä
  • ..heheh

    Äänestä

Sanoo aivan selvästi Heikki itse. Ei kukaan muu voi noin paljon valehdella.

Äänestä
  • Ei taida "Heikit" näillä palstoilla pyöriä.....voi olla oikeaakin tekemistä.........

    Äänestä

  • joopa se joo.... kirjoitti:

    Ei taida "Heikit" näillä palstoilla pyöriä.....voi olla oikeaakin tekemistä.........

    Hei hei, tässä Heikki!

    Äänestä

  • Heikki tässä kirjoitti:

    Hei hei, tässä Heikki!

    ; DDD

    Äänestä

Yle Uutiset päivitetty 9.6.2012 klo 11:40

Kemijärven liimapuupalkkitehdas voi käydä kalliiksi veronmaksajille

Kemijärven liimapuupalkkitehtaasta uhkaa tulla valtiolle yli kymmenen miljoonan euron lasku. Jos yrityssaneerauksessa oleva yhtiö ajautuu konkurssiin, osa luottotappioista lankeaa valtiolle ja tehtaan miljoonatuet valuvat hukkaan.

Jos velkasaneeraus ei onnistu, voi Kemijärvellä seisova Arktos Oy:n tehdas koitua kalliiksi veronmaksajille. Kun Stora Enson lopetti Kemijärven sellutehtaan, rakennettiin paikkakunnalle julkisin varoin vahva tukipaketti. Yritys sai kehittämisavustuksia 5,5 miljoonaa euroa ja väkeä koulutettiin 300 000 eurolla.

Tämän lisäksi valtion eritysrahoittaja Finnveran lainoja on kiinni yli 11 miljoonaa.

Jos yritys kaatuu, joutuu valtio maksamaan luottotappioista noin kuusi miljoonaa euroa. Näin suomalaisille tulisi maksettavaa tehdashankkeesta yhteensä lähes 12 miljoonaa euroa.
Pekkarinen luotti menestykseen

Yksi liimapuupalkkitehdashankkeen puuhamiehistä oli Vanhasen kakkoshallituksen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.). Hän toteaa nyt, että Arktosin tilanne on pettymys, mutta hankkeesta tehtiin tarvittavat riskiselvitykset. Esimerkiksi yhtiön heikko omavaraisuusaste otettiin huomioon. Olennaista oli, että Stora Enso sitoutui hankkeeseen 11 miljoonan euron sijoituksellaan.

- Yksityinen yritys lähti sijoittamaan ja lisäksi valtio omilla panoksillaan. Viranomaiset totesivat virkavastuullisesti, että menestyksen edellytykset voisivat löytyä, kuvaa Pekkarinen päätöksentekoa.

Rahoittajat arvioivat nyt, että tehdashankkeen epäonnistumiselle on useita syitä. Yrityksen toimitusjohtaja Juhani Kukkonen toteaa YLE Uutisille, että hankkeen alku viivästyi huomattavasti myös paikallisen hallinnon takkuilun takia.

Rakennemuutosjohtaja Anssi Paasivirta työ- ja elinkeinoministeriöstä erittelee, että tehtaan aloittamista hidastivat Kemijärven kaupungin hakemus tehdasalueen lunastamisesta, paikallinen aloite tehdasalueen hakemisesta suojeltavaksi sekä rakennuskiellon aiheuttaneen asemakaavatyön aloittaminen. Myös tarvittavien lupien saaminen kesti pitkään.

Paasivirran mukaan toimien takana oli sellutehtaan jatkoa vaatinut paikallinen massaliike. Viivytykset olivat ikävä yllätys valtion erityisrahoittajalle Finnveralle.

- En muista kotimaassa tällaista että paikallisesti hanketta näytettiin vastustavan. Varmasti tästä opitaan. On käytävä enemmän keskustelua siitä, että kaikki osapuolet ovat yhteisen asian takana, toteaa toimitusjohtaja Pauli Heikkilä.
Massaliike tyrmää viivytysväitteet

Massaliikeessa aktiivisesti vaikuttanut Kemijärven kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Heikki Nivala kiistää jyrkästi, että liike olisi hidastanut tehdashanketta.

- Yhtään konkreettista toimenpidettä, jolla massaliike olisi heidän toimintaa häirinnyt, ei ole, ja missään tapauksessa massaliike ei ole sellaista tehnyt.

Nivalan mielestä ongelmien taustalla on yritysjohdon osaamattomuus.

Parhaillaan osa tehtaan lomautetusta väestä hakee kolmen viikon palkkojaan. Jos yritys todetaan maksukyvyttömäksi, tämäkin kulu tulee valtion maksettavaksi.

Arktos Oy:n toimitusjohtaja Juhani Kukkonen uskoo yhä, että tuotanto voitaisiin käynnistää parissa kuukaudessa, mutta myöntää että liimapuupalkkien kysyntä ei ole tällä hetkellä hyvä.

Äänestä

Pikkarainen on jo henkilöstöpäällikkönä, jako omille hommia lapinkansassa. Muiden enää turha vaivautua työnhakuun.

Äänestä

Suuret ja lämpimät kiitokset Heikille aikaansaannoksestaan!!!
Siihen ei pystyneet edes lapista valitut kansanedustajatkaan!!!!

Äänestä
  • Kiitos, kiitos!

    Äänestä

On se lapsellista touhua kun joku yritys saa jotain aikaan Kemijärvellä, niin siitä pitää antaa kehut Nivalalle. Kyllähän se on se yritys, joka on tehnyt eniten Kemijärvelle tulonsa eteen. Ensimmäinen kontakti Kemijärvelle tulosta on tehnyt yritys itse ja kontaktin toinen osapuoli oli muuten Olli-Pekka Salminen. Eli Nivalan parjaama O-P Salmista voitaisiin kehua mieluummin.

Äänestä
  • Joo kukat menee itse yritykselle Keitele ja O.P.Salmiselle ja Nivala-Pikkaraine -höpötykset pois. Hoijelkoon sitä massaliikettä ja rapalampea nää herrat.

    Äänestä

  • Ei ollut op, eikä oma-aloitteisesti yritys itse! Jauhat täyttä soopaa!
    Asian oikean laidan tietää moni tärkeässä päättävässä asemassa oleva henkilö.
    mm. Vapaavuori voisi valaista perähikiän tomppeleille asiaa jos katsoo tarpeelliseksi.

    Äänestä

  • tupauunot: kirjoitti:

    Ei ollut op, eikä oma-aloitteisesti yritys itse! Jauhat täyttä soopaa!
    Asian oikean laidan tietää moni tärkeässä päättävässä asemassa oleva henkilö.
    mm. Vapaavuori voisi valaista perähikiän tomppeleille asiaa jos katsoo tarpeelliseksi.

    Eiköhän yritys tule kemppaan sen takia et täällä on erinomainen puuvaranto ko sellutehas loppui. Täällä on myös motivoitunutta työntekijäporukkaa oottamassa. Tehdasalue on valmiina. Lupa-asiat helppo hoitaa .Täällä on rautatie joka sähköistetään juuri. Kemin satama ja Kantalahen satama ovat lähellä. On yks lysti kuka sano sitä kuka tätä. Massaliikeen operaatio pääsi valtakunnan metioihin ja tietoisuus em. mahollisuuksista levis . Koko Suomi ties et siellä on tyhjää tilaa ja puuta. Hyvä näin. Tervetuloa Keitele ja onnea !

    Äänestä

  • tupauunot: kirjoitti:

    Ei ollut op, eikä oma-aloitteisesti yritys itse! Jauhat täyttä soopaa!
    Asian oikean laidan tietää moni tärkeässä päättävässä asemassa oleva henkilö.
    mm. Vapaavuori voisi valaista perähikiän tomppeleille asiaa jos katsoo tarpeelliseksi.

    eli tärkeintä on, että saatte jatkaa kaupunginjohtajan haukkumista ja Nivalan kehumista

    väliäkö sillä, onko työtä paljon vai vähän

    Äänestä

Ettei vain ollis korrua pelissä.

Äänestä

"Vanhat" kemijärveläispoliitikot ovat päässeet näkemään läheltä elinkeinoelämän todellisia vaikuttajia nyt kun Arto Ojala on hommannut hyvien yrityselämän yhteyksiensä ansiosta seutukunnalle töitä isossa mittakaavassa.. Ja mikä parasta; Pikkarainen, eikä Nivalakaan ole vastustamassa vaan ovat nyökkimässä luontevasti asialle, jolloin muutama "irtopiste" heillekin heruu.

Äänestä
  • Valista mitä Ojala on tehnyt?

    Äänestä

Se on kuule turhanpäivisten kokkareiden yrittää kuniaa saaha, Heikki se on Kemijärven pelastanut!

Äänestä
  • Heikin oli vetäydyttävä kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta, jotta saimme Arto Ojalan, oikean ammattilaisen valtuutettujen ykköspaikalle. Se oli pelastus.!!!

    Äänestä

Joku pitää haukkua tässäkin asiassa.
Keskistyisittä tuohon järvimaiseman suojeluun ja antaisitte asiallisten asiain ola.

Äänestä

Arto Ojala on kansaivälisen luokan osaaja. Nyt alkaa tapahtua,. Ootteko huomanneet ? Paikalliset politrukit ovat parhaillaan ko eivät aukaisisi suutaan.

Äänestä

Höpö höpö, Heikkihän se on TV:ssä ja Radiossa Kemijärven pelastanut, kokkarit pysykööt housuissaan. Jaakontori heti muutettava Heikintoriksi.

Äänestä

Mitä väliä sillä on kenen lakkiin sulka laitetaan. Keitele G se tehtaan tuo. Son pääasia. Jaakontori on muuten entinen nimi. Son nyt Taivaantulen aukio. Meinaattako et Nivala tuonu enemmän positiivista julkisuutta kemppaan ko Taivaan Tulet ?

Äänestä
  • Puhtaasti Heikin aikaansaannos tämä keitele groupin tulo. Kysykää vaikka Ojalta itseltään?
    Jos väittää omakseen, niin törkeästi valehtelee!
    Eihän ojala tiennyt haastatteluissakaan mitään, toisteli jo toisten kertomaa, kun eipä muuta voinut....heh
    Op :stä nyt pumattakaan.

    Äänestä

  • näin on näreet #@$&* kirjoitti:

    Puhtaasti Heikin aikaansaannos tämä keitele groupin tulo. Kysykää vaikka Ojalta itseltään?
    Jos väittää omakseen, niin törkeästi valehtelee!
    Eihän ojala tiennyt haastatteluissakaan mitään, toisteli jo toisten kertomaa, kun eipä muuta voinut....heh
    Op :stä nyt pumattakaan.

    Olen äänestänyt Heikkiä eduskuntaa aikoinaan, mutta nyt paistaa Heikin vvaalikampanja jo niin läpinäkyvästi, että ääneni menee Ojalalle. Hän on aidosti Kemijärven asialla. Toivottavasti seutukunnan ihmiset havahtuvat äänestämään
    Artoa, jolla on todelliset mahdollisuudet vaikuttaa Kemijärven nousuun. Kapinakermankuorija on osoittautunut Kempassa oman eduntavoittelijaksi, joka ei keinoja kaihda. No onneksi se on yhä yleisemmässä tiedossa ja on ilmiönä enempiki säälttävän huvittava. Hän on varmaan keksinyt ja kehittänyt kantohinnankin.

    Äänestä

  • Hentokaikki kirjoitti:

    voi! voi! kun sapettaa.kyllä taas menee sairaaksi kirjoittelut

    Äänestä

Kemiäjärvelle perustetaan uusi yhtiö, Lappiwood tai Lappitimber, jossa ovat omistajina jo loppuneen Lappipanelin Tuovinen ja
Keitele Group tai Keitele Groupin omistajat isä & pojat Kylävainio.
Kylävainiot ovat kokeneita ja menestyneitä yrittäjiä, jotka eivät ymmärrettävästikin riskeeraa koko Keitelettä Kemijärven uuden tehtaan vuoksi.

Äänestä
  • Osaavia rautaisia ammattilaisia jotka osaavat asiansa.
    Hyvin on Nivala neuvotellut tämän tehtaan eteen. sai jopa stora-ensokin palaamaan alueelle yrittäjäksi takaisin, tulee biotehdas kuten Karjula ensosta tänään kertoi.

    Äänestä

  • hyvä heikki! kirjoitti:

    Osaavia rautaisia ammattilaisia jotka osaavat asiansa.
    Hyvin on Nivala neuvotellut tämän tehtaan eteen. sai jopa stora-ensokin palaamaan alueelle yrittäjäksi takaisin, tulee biotehdas kuten Karjula ensosta tänään kertoi.

    Olet tehnyt kovan työn asian eteen ja kunnia sille jolle se kuuluu.
    Kiiitoksia myös täältä saukirkolta.

    Äänestä

Massaliikkeelle pitää saaha oma patsas !! Kaupungintalon eteen.

Äänestä
  • No siinähän se sitten posottaa ikuisuuksiin saakka, sellu, eikä muuta ole enää koskaan...

    Kemijärvi on imagonsa valinnut, eikä Kemijärvi enää kiinnosta ketään.

    Äänestä

  • ikävintä kirjoitti:

    No siinähän se sitten posottaa ikuisuuksiin saakka, sellu, eikä muuta ole enää koskaan...

    Kemijärvi on imagonsa valinnut, eikä Kemijärvi enää kiinnosta ketään.

    Hienoa!
    Taidan välittömästi muuttaa takaisin, töitä luvassa ja vanhempien perintötalo odottaa siellä valmiina.
    Hyvä Heikki!

    Äänestä

  • Onkos tämä sama se sama Heikki Nivala jota niin kovin on haukuttu täällä?. Mitä kirjoituksia olen lukenut keskustalaiset pitävät häntä petturina ja jotkut sanoneet vielä pahemminkin.
    Se on tununut olevan myrkkyä kun Nivala myös teisteli entisen tehtaan puolesta, ja vastusti yöjuna liikenteen lopettamista vastaan. Olenko käsittänyt väärin kun häntä pidettiin jopa vasemmistohenkisenä.
    Paljon on pahaa tehnyt Heikki jos näihin kirjoituksiin on uskomista. Jos tuo tehtaan perustaja on sama Nivala kaitpa hän on karistanut Kepun taakan harteiltaan, ja siirtynyt joko oikealle, tai vasemmalle kummassakin tapauksessa paranee.

    Äänestä

  • Koska pääsee töihin uuteen tehtaaseen ? Mul on jo paperiliiton jäsenkirja.

    Äänestä

  • ei_kait kirjoitti:

    Onkos tämä sama se sama Heikki Nivala jota niin kovin on haukuttu täällä?. Mitä kirjoituksia olen lukenut keskustalaiset pitävät häntä petturina ja jotkut sanoneet vielä pahemminkin.
    Se on tununut olevan myrkkyä kun Nivala myös teisteli entisen tehtaan puolesta, ja vastusti yöjuna liikenteen lopettamista vastaan. Olenko käsittänyt väärin kun häntä pidettiin jopa vasemmistohenkisenä.
    Paljon on pahaa tehnyt Heikki jos näihin kirjoituksiin on uskomista. Jos tuo tehtaan perustaja on sama Nivala kaitpa hän on karistanut Kepun taakan harteiltaan, ja siirtynyt joko oikealle, tai vasemmalle kummassakin tapauksessa paranee.

    Nyt ei Nivalan yritys voi epäonnistua. Nehän on lappanu jo kaupunkin ja yhteimettän rahoja satoja tuhansia euroja papereiden tekkoon ja konsulttien palkkiohin. Entäpä jos ei tuukkaan tehasta niin ..??

    Äänestä

  • toivossa.eletään kirjoitti:

    Nyt ei Nivalan yritys voi epäonnistua. Nehän on lappanu jo kaupunkin ja yhteimettän rahoja satoja tuhansia euroja papereiden tekkoon ja konsulttien palkkiohin. Entäpä jos ei tuukkaan tehasta niin ..??

    Mikään hanke ei toteudu ilman suunnittelua, eikä ilman konsultteja. Ei rahoitusta voi saada jos ei ole päteviä suunnitelmia.
    Aälä välitä minä myös vietin unettoman yön jos tuo tehdas sittenkin tulisi, se olisi järkytys. Siinä menisi metsät, varmaan järvikin pilaantuis. Ihmisistä tulisi ylpeämpiä kun he varoittuisivat. Kaikkea pahaa se saisi aikaan. Suremma nyt porukalla mitenkä meitä kiusataan. Nyt olisi hyvä kun kaikki alkaa olla yhtä rahattomia.

    Äänestä

  • "Aavikko rottiin" menee yhteiskunnan verorahoja 1,5 miljardia vuodessa!
    Ei ole minkäänlaisia suunnitelmia!

    Äänestä

  • Kylläonviisaitapäättäjiä kirjoitti:

    "Aavikko rottiin" menee yhteiskunnan verorahoja 1,5 miljardia vuodessa!
    Ei ole minkäänlaisia suunnitelmia!

    Taidatpa olla melkoinen ruudinkeksijä !!!

    Äänestä

  • Kylläonviisaitapäättäjiä kirjoitti:

    "Aavikko rottiin" menee yhteiskunnan verorahoja 1,5 miljardia vuodessa!
    Ei ole minkäänlaisia suunnitelmia!

    Mustalaiset vähentyneet Kemijärveltä, valopäät otti uusia tilalle.

    Äänestä

  • pyhä_yksinkeraisuus kirjoitti:

    Taidatpa olla melkoinen ruudinkeksijä !!!

    Ruudin on keksineet kiinalaiset!
    Totuus ei pala tulessakaan!

    Äänestä

Se on varmaan melko kivaa tuleville suupolville kun Kemijärven vaarat on parturoitu, sellun vuoksi. En kadehdi. Kiinassa rahat sellusta.

Äänestä
  • et ole sattunut huomaamaan,että metsät kasvaa,vaikka kuinka parturoisit.
    ota pääsi pois sieltä pensaasta.

    Äänestä

  • Huomaan,että sinulla ei ole metsää mitä "parturoida!
    Tainnut tukkakin jo lähteä?

    Äänestä

Heikki on tehnyt niin hienoa työtä pyyteettömästi koko itä-lapin hyväksi että saisitte hävetä, mokomakin tyhjän jauhajat.
Teot puhuu, ei sanat!

Äänestä
  • No mitä hyvää?

    Muuten 800 milj euroa ei ole ilmaista rahaa, se pitää maksaa korkoineen takaisin, ja kukahan sen maksaa; no kansa. Ja kun tulee konkurssi, kansa se vasta maksaakin.

    Äänestä

  • "Aavikkorotista"maksetaan vuodessa 1,5miljardia,veronmaksajien rahoja!
    Koskaan ei tule senttiäkään takaisin ja vokkien asunnot pitää purkaa.
    Syy on sama,kuin vanhoissa leipomoissa!

    Äänestä

Tulee paha mieli lukiessani näitä keskusteluita, miten ihmeessä ollaan näin typeriä. Tuntuu kuin olisi epäonni kohdannut jos paikkakunnalle tulisi tehdas joka toisi työtä ja toimeentuloa, rahoittajakin tulisi Kiinasta.
Nyt eletään pitkällä kakstuhat lukua ja ihmisillä on noin mustat ajatukset. Mitenkä heille on yleensä annettu äänioikeuskin, niin tuntuvat ajatukset tulevan eri laneetalta.
Eihän nämä ihmiset niin vanhojakaan ole kun kuitenkin osaavat kirjoittaa, ja saavat tietokoneen auki.
Ei ole toivia että joskuskaan Kemijärvi nousisi mailmankartalle, ja pääsisi kurjuudestaan.

Äänestä

Mistä tuulee, no tuulee mistä ennenkin, elikkä perseestä tuulee ja vähän helvetin pahoja löyhkiä. Rahoittajat on ennenkin olleet kiinasta saatana. Kiinaan ois pitäny lähteä töihinkin. Perrrkele.

Mitä tulee Heikkiin, niin pyyteetöntä työtä olisko eläissänsä tehnyt? Kysyn vaan.

Äänestä

Kiroilut sikseen. Boreal Bioref on nyt tulevan Kemijärven biosellutehtaan kehitysyhtiö.
Nykyisen maailmantilanteen vuoksi on tehtaiden rakennuskustannukset pudonneen jopa kymmeniä prosentteja. Nyt jos koskaan on loppukeväästä lapioinnin aika. Voisi varmaan käyttää myös kankea ja kuokkaa ympäristöystävällisesti.

Äänestä

Rukoilemaan tuulen Jumalalta tuulta,että myllyt pyörisi.

Äänestä
  • Tuulivoimaloiden ansiosta mm. Kemijärven pinta on vieläkin, näin tammikuussa lähes maksimissaan. Nyt kun on seisovat ilmat, on aika Kemijärven vesivoimalle, jota tuulivoimaloiden ansiosta on siis säästössä.
    Ei mikään ihme vaikka muutaman vuoden kuluttua Patokankaallakin olisi tuulivoimapuisto!!!!!
    Palsta on sopivasti sellaiseen raivattu.
    Nythän Boreal on sellainen kehitysyhtiö. Kilpailee ilmeisesti myös Kemijärven Kehitys Oy.n kanssa potentiaalisista asiakkaista.

    Äänestä

Tästäkin keskustelun aloituksesta on tullut kuluneeksi jo yli seitsemän pitkää vuotta.
Heikki on saanut paljon hyvää aikaan Kemijärvelle. Nyt vielä tulee kaasutehdaskin.

Äänestä
  • Pane paremmaksi?

    Äänestä

Olen tässä kaasuautoa katselemassa. Onko vielä tiedossa milloin alkaa kaasun jakelu kuluttajille?

Äänestä

Näitä Heikin kaltaisia pitäisi olla useampia aina silloin joku onnistuukin, tähän perustuu yritteliäisyys.
Nämä arvostelijat voivat omassa mielessään miettiä mitä he ovat elämässään saaneet aikaiseksi? Tämä jälkiviisaus ja arvostelu on helppo laji, mutta toimeen tarttuminen onkin sitten jääkin muille.

Äänestä
  • Hessu Hybridille pitäsi hakea routaneuvos arvonimeä
    On kyllä vuosikymmenen kokemus roudan sulatuksesta.
    Tosin aika heikoin tuloksin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hessu Hybridille pitäsi hakea routaneuvos arvonimeä
    On kyllä vuosikymmenen kokemus roudan sulatuksesta.
    Tosin aika heikoin tuloksin

    Hänen ansiostaan meillä on rautatie, biotehdas ja kohta yli 1000 työpaikkaa ehkä! Kiitos ja kunnia hyväntekijällemme! Alas vastustajat eläköön hyvyys!!!!!!!!! Äänet Nivalalle, muille 0 ääntä!!!

    Äänestä

Heikki ja massaliike taistelivat sellutehtaan säilyttämisen puolesta. Sillä sai ääniä, niin kuin monet totesivatkin Heikin ääntenkalastuksen alkaneen kun tehtaan sulkemisesta tiedotettiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2007 tähtäimessä kansanedustajan paikka (lorotettava oli noussut riittävästi päähän). Suurin Heikin/Massaliikkeen virhe oli ryhtyä avoimeen taisteluun ja haitantekoon Stuuraa vastaan. Ilkeyden jako kehittyi lopulta jopa pakkolunastuksen yritykseen kunnan voimin ja museointipurkukieltoyritykseen, eikä sekään mennyt läpi..oikein missään.... Ja sitten( RÄJÄYTYS) Näyttivät kaapin paikan. Siihen äänenkalastusHeikki; Me teemme oman tehtaan entisen räjäytetyn viereen. Se oli purkutapahtumien jälkeinen Heikin painavin(höperöin) vaalilupaus, jota ollaan vieläkin eräiden innossa kiltisti ja lapsenomaisesti uskomassa.
Ja tehdasuutisten tiedottaminen jatkuu vieläkin tasavälein, sopivasti muutaman kerran vuodessa.

Äänestä
  • kannattaisiko katsoa peiliin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kannattaisiko katsoa peiliin?

    Tehtaan tuloa ei voi estää, sillä YHTENÄISTÄ KANSAA EI VOITA MIKÄÄN!

    HASTA LA VICTORIA SIEMPRE!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tehtaan tuloa ei voi estää, sillä YHTENÄISTÄ KANSAA EI VOITA MIKÄÄN!

    HASTA LA VICTORIA SIEMPRE!!!

    Saattohoitoa tämä on. Homma lopahtaa täysin syksyyn mennessä ja bisnesmiehet häipyvät vähin äänin, mutta lompsa täynnä Kemijärven kaupungin rahoja.

    Äänestä

2013 tää ketju aloitettu. Loppusuora häämöttää ? Tullakko vai eikö tulla ?

Äänestä
  • Jaa a! heräsit sitten jatkamaan "urakkaasi"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa a! heräsit sitten jatkamaan "urakkaasi"?

    Luottomme+on+100+%+TEHTAASEEN!!!Viisaus+asuu+Napapiirin+vedessä+ja+energiassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luottomme+on+100+%+TEHTAASEEN!!!Viisaus+asuu+Napapiirin+vedessä+ja+energiassa

    Luotatte sellaiseen mitä ei ole.

    Äänestä

Kohta se routa sulaa, pääsee kempan vätyksetkin annon laitaan. Hyvä uutinen kertakaikkiaan!!

Äänestä
  • Heikki nousee monien riemuksi lähiviikkoina jälleen kaupunginvaltuustoon. Hän hommaa kemijärveläisille hyvinvointia uusien puunjalostustyöpaikkojen kautta. Heikillä on tehtynä Koilliskairan metsänomistajien kanssa peräti 8 sitovaa puutavarantoimitussopimusta. Saamme tänne 2500 uutta väliöntä ja välillistä, vakituista työpaikkaa.
    Kunta antaa Heikille lisää siemenrahaa, jota ei tarvitsekaan sitten maksaa takaisin, kun kunta saa sijoituksensa monikertaisena ja lyhyellä aikaa takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heikki nousee monien riemuksi lähiviikkoina jälleen kaupunginvaltuustoon. Hän hommaa kemijärveläisille hyvinvointia uusien puunjalostustyöpaikkojen kautta. Heikillä on tehtynä Koilliskairan metsänomistajien kanssa peräti 8 sitovaa puutavarantoimitussopimusta. Saamme tänne 2500 uutta väliöntä ja välillistä, vakituista työpaikkaa.
    Kunta antaa Heikille lisää siemenrahaa, jota ei tarvitsekaan sitten maksaa takaisin, kun kunta saa sijoituksensa monikertaisena ja lyhyellä aikaa takaisin.

    Mitäpä tässä enää sitten hätäilemään.

    Äänestä

Tuhat ääntä menee rikki!!! Varma juttu

Äänestä

Olen postauksen aloittajan kanssa samaa mieltä siltä osin, että HN vetää epäilijät hiljaisiksi. En muulta osin.

Äänestä
  • Onko Nivalan vuoksi hiljaiseksi vetäytyneet epäilijät vieläkin vaitonaisia, vai onko
    taustalta kuultavissa supinaa ja jopa yhäkin voimistuvaa pulinaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Nivalan vuoksi hiljaiseksi vetäytyneet epäilijät vieläkin vaitonaisia, vai onko
    taustalta kuultavissa supinaa ja jopa yhäkin voimistuvaa pulinaa?

    Oletko katkera?
    Onko sinulla ongelmia?
    Mielenterveys-asema on aivan toisaalla!

    Äänestä

Hiljaisiksi on mies vetänyt kannattajansakin. Hiljaa on mies itsekin viime aikoina ollut näin suuren yleisön näkökulmasta.

Kovasti kiinnostaisi Vatanen- manööveri. Kuinka se oikein meni? Miten nyt pyörivät rahoitisasiat? Paljonko verorahaa kunnan tyhjähköstä kassasta pitäisi laittaa jne.

Äänestä
  • Tää ketju vietti kahdeksasvuotis synttärit-. Hyvän heikin tukijat loikkas pois valtuustoehokkuudesta runsain joukoin. Mites ne jätti hessun lähes yksin valtustoon ? Tulleekohan ne ees sellutehtaan vihkijäisiin ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tää ketju vietti kahdeksasvuotis synttärit-. Hyvän heikin tukijat loikkas pois valtuustoehokkuudesta runsain joukoin. Mites ne jätti hessun lähes yksin valtustoon ? Tulleekohan ne ees sellutehtaan vihkijäisiin ?

    Hyvähessu aloittanu valtuustokauden lähes rivimiehenä. Eikö oo enään hyvä vai kuinka soli ?

    Äänestä

Tehdas tulee!

Äänestä
  • Vedä käteen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vedä käteen!

    Näin olen tehnyt, mutta tehdas tulee siitä huolimatta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin olen tehnyt, mutta tehdas tulee siitä huolimatta

    Niin tulee. Kemiin.

    Äänestä

Ja Heikki laittoi pökköä pesään.

Äänestä

Jos Heikki olisi jatkanut Boreal Biorefin johdossa, niin ei se firma olisi ajautunut konkurssiin.
No olkoon lohtuna kuitenkin se, ettei Kemijärven kaupunki kärsinyt rahallista tappiota
bioselluyhtiön konkurssissa, kun ammattilaiset merkitsivät sopivia summia taseeseen.

Äänestä
  • Eikö muka kerro paljonko kemijärvenkehitys on taannu lainoja ja kaupunki on taannu kemijärven kehityksen tekemiset.

    Herranen jestas tätä kepun valkopesu kampanjaa tekemisistään.

    Äänestä

Joo turha siitä Heikkiä on syyttää. Eikö siinä ole häärännyt uusi vetäjä jo toista vuotta. Noo... nyt saa hillat kukkia Patokankaalla rauhassa.

Äänestä
  • Oletko kuullut saman asian kuin minä? En uskalla sanoiksi pukea, mutta kuulemani perusteella yhdyn edellisen kannanottajan kantaan.

    Ettei niin ku alkais ihan ens hillakauden aikaankaan näkyvää tapahtumaan. Tosin nyt ei tiedetä, kukkivatko hillatkaan laajamittaisesti.

    Äänestä

Bioref sentään yritti. Kiitos hyvästä työstä meidän tosi ihmisten puolesta!

Loppuun asti puolustan Massaliikkeen taistelua. Me ei koskaan antauduta! Käsi kädessä yhdessä kävelemme! Kemijärven ja kotiseudun puolesta työn puolesta kapitalismia vastaan! Kannattavan tehtaan lopetti siat!

Äänestä
  • Minkä tehtaan ? Mitkä siat ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä tehtaan ? Mitkä siat ?

    Ja koska?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä tehtaan ? Mitkä siat ?

    Kemijärven massatehtaan!
    Massaliike taisteli ja sen työ on hyvää! Kaikki kunnia Massaliikkeelle hyvyyden totuuden ihmisille! Kunnia teille!

    Äänestä

Sinne menivät yhteismetsän ja sähköyhtiön rahar kuin kankkulan kaivoon käyttääkseni kulunutta vertausta.

Äänestä
  • Ketkä ottavat vastuun ? Jos entiseen malliin mennään niin ei kukaan ? Hyvävelijärjestelmä hoitaa hommat hiljaisuuteen ?
    Miten se on se Torvisen totuuskomission laita ??? Vaalien alla melskas kovasti et kaikki tutkitaan ja kaupunkin ja yhtiöiden rahojen käyttö tutkitaan tarkasti ja vastuulliset asetetaan vastuuseen.
    Tätä ootellaan jos mies on sanojensa mittainen. Uskottavuus koetuksella ??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketkä ottavat vastuun ? Jos entiseen malliin mennään niin ei kukaan ? Hyvävelijärjestelmä hoitaa hommat hiljaisuuteen ?
    Miten se on se Torvisen totuuskomission laita ??? Vaalien alla melskas kovasti et kaikki tutkitaan ja kaupunkin ja yhtiöiden rahojen käyttö tutkitaan tarkasti ja vastuulliset asetetaan vastuuseen.
    Tätä ootellaan jos mies on sanojensa mittainen. Uskottavuus koetuksella ??

    Valikoivan totuuden komissio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valikoivan totuuden komissio.

    Eduskuntaan pitää valita Kemijärven Massaliikkeen johtajia ja äänet krskittrttän

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eduskuntaan pitää valita Kemijärven Massaliikkeen johtajia ja äänet krskittrttän

    Minusta on alkanut tuntumaan siltä näiden vuosien aikana että Kemijärvi on mahtava paikka mutta pitäisi vaihtaa päättäjät ja kansa.

    Jos tuotaisiin väki Kiinasta, taikka vain eteläpohjanmaalta alkaisi myllyt pyörimään, ha joutilaat navetat ja ladot olisi pienyrittäjillä jos jonkinmoisina pajoina ja verstaina.

    Nytkihän ne vähäiset yrittäjät tulevat etelästä.

    Ei kadehtimalla ja valittamalla mikään yhteiskunta pyöri.

    Odotetaan, että joku ulkopuolinen tulee ja maksaa koko lystin. Viimeksi sellutehdas, joka tietysti karahti kiville. Nyt sitten kepuliporukka keksi, että 300 tuulimyllyä kunnan alueelle ja voidaan lopettaa kaikki muut elinkeinot ja keskittyä kiinteistöverolla elämiseen.

    Eihän sen helpommalla rahaa tule. Ei muuta kuin myllyjä vain että aurinko pimenee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän sen helpommalla rahaa tule. Ei muuta kuin myllyjä vain että aurinko pimenee.

    Olen tässä viikonlopulla hämmästynyt uutisointia. Kaikki tuntuvat viittaavan Maaseudun Tulevaisuuden uutisointiin.

    Okei, on viikonloppu. Mutta eikö tähän konkkauutiseen laajempaa näkökulmaa ole? Me täällä somessa tietysti huutelemme.

    Miten nyt käy soodakattilatilauksille, vesiputkisysteemien maksajille, maankaivuutöille?

    Hukkaanko hätäilimme ja askaroimme?

    Äänestä

Heikki on hyvä, kansainvälisesti tunnettu liikemies?
Ei se kunta ostanut turhaan Biorefin yrittäjille sitä Patokankaan tonttia.
Boreal Biorefiä ei siis pidä päästää konkurssiin, ettei mene kunnan(kunnanjohtajan)ostos hukkaan. Huom.TASE.

Äänestä

Kiitos , Massaliike!

Äänestä
  • HuuHaaHeikki hommasi Kemijärvelle satojen hehtaarien laajuisen sellutehdastontin.

    Tämä Patokankaan tontti on ollut tuottava kaikille seutukuntalaisille ja etenkin Kemijärven kaupungille.
    Tämä tontti on tuottanut tuskaa koko rahan edestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HuuHaaHeikki hommasi Kemijärvelle satojen hehtaarien laajuisen sellutehdastontin.

    Tämä Patokankaan tontti on ollut tuottava kaikille seutukuntalaisille ja etenkin Kemijärven kaupungille.
    Tämä tontti on tuottanut tuskaa koko rahan edestä.

    kyllä se ei ole maksanut muille kjuin veronmaksajille tuokin kompinaatio..... Jätetään nyt Lierot pois ja annetaan Vatasen näyttää kyntensä...

    Äänestä

Vaihtakaa hyvät ihmiset jo puheen aihetta Eikö ole muuta aiheta kuin H N

Äänestä
  • Kaikista suurmiehistä jaksetaan kirjoitella jopa vuosikymmeniä henkilön aktiiviajan jälkeen..
    Patokankaan sellutehdastontti on niin mittava aikaansaannos H.N. ltä, että ei sitä vähällä unohdeta.
    Oma lukunsa on tehtaan kunnallisrahoitus kaikkine putkensiirtoineen. No Kemijärven lämpö ja vesikin on nyt H.N johdettavana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikista suurmiehistä jaksetaan kirjoitella jopa vuosikymmeniä henkilön aktiiviajan jälkeen..
    Patokankaan sellutehdastontti on niin mittava aikaansaannos H.N. ltä, että ei sitä vähällä unohdeta.
    Oma lukunsa on tehtaan kunnallisrahoitus kaikkine putkensiirtoineen. No Kemijärven lämpö ja vesikin on nyt H.N johdettavana.

    Joillakin suurmiehillä on pienet teot.

    Äänestä

Uusi tehdas voi tulla.

Äänestä
  • Kemijärvi konsortion toimintaa seurataan jännityksellä. Meneeko Kemijärven biojalostamon toiminta kohta Kemin MetsäGroupista ohi ??? Mihin tulee purkuputken pää??
    Jatkaako HuuHaa johtajana??

    Äänestä

  • Niin kuin pikkupoikien leikkiä koko massaliike .Saivat höynäytettyä höppänöitä mukaan. Tulokset jokainen näkee.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Niin kuin pikkupoikien leikkiä koko massaliike .Saivat höynäytettyä höppänöitä mukaan. Tulokset jokainen näkee.

    Tuntuu että teistä useampi on ollut pikkupoika syntymästä lähtien. Kyllä te räksyttää osaatte, mutta missä ovat ne omat yrittämiset. Kirjoitan näin koska tiedän että sellainen joka yrittää tietää riskit ja joskus epäonnistumiset.
    Sellaiset räksyttää jotka ei elämässään ole saanut kovinkaan näkyvää, ja osa on ollut yhteiskunnlle vain menoerä.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Se on se kauna ja katkeruus!
    Se ainoa "voimavara" kemijärvellä.
    ....noh...kylä tyhjenee eikä kukaan korvaansa lotkauta.....
    Ne jotka edes jotain yrittää, haukutaan maanrakoon.
    Eli ts. kuseksitaan omiin muroihin!

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Se on se kauna ja katkeruus!
    Se ainoa "voimavara" kemijärvellä.
    ....noh...kylä tyhjenee eikä kukaan korvaansa lotkauta.....
    Ne jotka edes jotain yrittää, haukutaan maanrakoon.
    Eli ts. kuseksitaan omiin muroihin!

    Onhan tehdas hommaa saanu yrittää 10 vuotta ja rahaa on annettu vaikka millä konstilla. Aika vähän on muroihin kuseksittu tänä aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Onhan tehdas hommaa saanu yrittää 10 vuotta ja rahaa on annettu vaikka millä konstilla. Aika vähän on muroihin kuseksittu tänä aikana.

    Harva on tainnut lompakkoaan avata sen takia. Ei kukaan ole joutunut ylimääräisiä veroja sentakia maksamaan.

    Luuletteko tosiaan että kukaan paikallinen alkaa enään koskaan mitään yritystä suunnittelemaan Kemijärvelle.
    Yleensä jos jotakin isompaa yritystä suunnitellaan lähtee siihen kuntakin jollakin muodolla mukaan. Ei Kemijärvi ole ainoa paikka jossa suunniteltu hanke ei ole toteutunut.

    Kemijärvi on siinämielessä että täällä on tästä aiheesta jaksettu jankuttaa vuosia, ja vielä päivittäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Kunnan rooli on kaavottaa tontteja yrityksille ja rakennella yleisinfraa. Kunta ei yleensä lähe tehtailijaksi Siinä on ero . Yrityksillä on alan osaamista ei kuntapapparoilla.Luulo ei nääs oo tiedon väärti..

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Kunnan rooli on kaavottaa tontteja yrityksille ja rakennella yleisinfraa. Kunta ei yleensä lähe tehtailijaksi Siinä on ero . Yrityksillä on alan osaamista ei kuntapapparoilla.Luulo ei nääs oo tiedon väärti..

    Kateelliset haukkuu Massaliikettä ja Nivalaa, jotka on uhranneet kaikkensa Kemijärven hyväksi. Heidän hyvyys on suurta mutta ei enää kunnanjohtajan valnnassakaan kuunnteltu Massaliikkeen johtajia, koska KATEUS ON SUURI

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Vieläkö ois kunnanjohtajan valinnassaki pitäny kuunnella näitä massaliikkeen kykyjä ? Hehän ovat näyttönsä jo antaneet. Ne eivät oo kovin mairettelevia.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Kateelliset haukkuu Massaliikettä ja Nivalaa, jotka on uhranneet kaikkensa Kemijärven hyväksi. Heidän hyvyys on suurta mutta ei enää kunnanjohtajan valnnassakaan kuunnteltu Massaliikkeen johtajia, koska KATEUS ON SUURI

    Mistä ihmeestä niille voisi kukaan olla kade ?

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Mistä ihmeestä niille voisi kukaan olla kade ?

    Joka näitä kirjoituksia on vuosia lukenut. On ollut huomattavissa kuinka melkein kaikki yrittäjät on systemaattisesti haukuttu. Tämä on Kemijärven erityispiirre, muualla sitä ei ole.
    Voi tarkistaa kun näitä juttuja lähtee selailemaan muutamia vuosia taakseppäin. Varmasti monelle on tullut mieleen juuri se kateus.

    Mitä tähän tehdashankkeeseen tulee. Joillakin ihmisillä on käsitys että kaikki onnistuu sormia napsauttamalla. Nämä hankkeet ovat monimutkaisia, ja kaikkien pitää mennä kohdalleen. Olisihan näitä yrityksiä jos kaikki onnistuis.

    Silloin ei ainakaan epäonnistu jos mitään ei yritä.. Siksi luulenkin että yrittäjät ei täällä valita tehdashankkeen epäonnistumista, koska he tietävät haasteen.

    Täällä ruikuttaa ne jotka itse kaiken ovat tottuneet saamaan valmiina, yrittämättä ja käsiä likaamatta. On helppo antaa toisille ohjeita kun ei itse tarvitse muuta kuin valittaa, ja arvostella.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Hankkeet ovat tosiaan monimutkaisia ja osaamista vaativia. Pelkästään pöllin päitä lukemalla ei valmistu liiketaloden osaajaksi ? Eiks vaan ?

    Äänestä

Kyllä Nivalaa jo aikoinaan biosellutehtaasta muistuttaneet olivat aikuisia ihmisiä, jotka näkivät lapsellisen tehdaskuvitelman tulevan kaikkille kalliiksi.
Nyttemmin esim. StoraEnso on suĺkenut suurempiakin selluntuotantoyksiköitään kannattamattomana.
Siksi Kemijärvi suljettiin ensimmäisten joukossa, kun tehtaan ikä ja koko olivat selkeästi tappioon suuntaavia.
Nivala ja Massapoikien kannattavuuslaskelmat olivat perehtyneiden katsannossa huntaloiden hommaa.
Siksi nämä aikuiset näkivät Heikin touhut HuuHaaksi jo liki vuosikymmen sitten.

Äänestä
  • Miksi te ette nähneet Arkosin toimintaa kyseenalaisena, vaikka siellä työskelleet sanoivat ettei tehdasta ole tarkiutus tullakkaan. Vaitiolovelvollisuutta vaadittiin vain työnantajan puolelta. Näin on kerrottu.
    Mitä hankkeiden hintaan tulee eiköhän tämä Arkosintouhu tullut 20 kertaa kalliinmaksi.

    Äänestä

  • No kyllä sen huuhaahomman tunnisti jo 15 vuotta sitten kun nämä hyväkkäät yrittivät pakkolunastaa sellutehdasta kaupungille.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Miksi te ette nähneet Arkosin toimintaa kyseenalaisena, vaikka siellä työskelleet sanoivat ettei tehdasta ole tarkiutus tullakkaan. Vaitiolovelvollisuutta vaadittiin vain työnantajan puolelta. Näin on kerrottu.
    Mitä hankkeiden hintaan tulee eiköhän tämä Arkosintouhu tullut 20 kertaa kalliinmaksi.

    Näin oli!
    Itse paikan päällä olleena voin saman todeta.
    Kemijärvelle tarkoitetut valtion elvytys MILJOONAT pöllittiin helposti Arktosin toimesta muutamien paikallisten hölmöjen avustuksella.

    Samat hölmöt puuhaavat nyt erittäin tomerasti erityistilintarkastusta, josta ei kylläkään ole muuta hyötyä kaupungille kuin kymmenientuhansien eurojen lisälasku Vatasen putkilaskun päälle.

    Menetettyjen kymmenien miljoonien perään ei kukaan hauku, mutta pääasia näyttää olevan että rintaa saa röyhistellä tumppukylän tyhjenevillä toreilla.

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Putken siirron/putkilaskun tilaajana on ollut juuri tämä samainen HuuHaaHoo, joka " myi" myöhemmin vastuunsa kaikesta Vataselle.
    Näin hän on sittemmin käräjöinyt olemattomasta tehtaasta ja saanut tappion, jossa voidaan todeta, että Halla vei kunnalta kaiken, minkä vain voi.
    Tätä ei lievitä Arktosin kassavirta mitenkään.

    Äänestä

Arktosin liiketoiminnan epäonnistuminen useammassa kohteessa ympäri Suomea ei vienyt Kemijärven kaupungilta rahaa, vaan sahalaitoksen toiminnan aikana Kemijärvi sai mm. verotuloja.
Nivalan sellutehdashanke ei ole tuottanut yhtään mitään, vaan kaupunki on menettänyt vuosien varrella touhussa miljoonia ja saanut tyhjän tehdastontin.

Äänestä
  • Tämä on taas onneton lausunto ,Ei vienyt Kemijärven kaupungilta rahoja. Eiköhän niitä Kemijärven toimintojakin pyöritetä aivan samasta rahasäkistä, mistä menivät Argosillekkin maksetut rahat. Suomeksi sanottuna meidän veronkaksajien rahat,

    Se on se sama säkki jonne tulee ja menee toisista vain puhutaan enemmän toisista vähemmän. Jospa se Marini lähetti ne koronarahat siksi koska sitäkin harmitti, että putki vedettiin mutta tehdasta ei taida tulla. Niin minä olen ajatellut.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Tämä on taas onneton lausunto ,Ei vienyt Kemijärven kaupungilta rahoja. Eiköhän niitä Kemijärven toimintojakin pyöritetä aivan samasta rahasäkistä, mistä menivät Argosillekkin maksetut rahat. Suomeksi sanottuna meidän veronkaksajien rahat,

    Se on se sama säkki jonne tulee ja menee toisista vain puhutaan enemmän toisista vähemmän. Jospa se Marini lähetti ne koronarahat siksi koska sitäkin harmitti, että putki vedettiin mutta tehdasta ei taida tulla. Niin minä olen ajatellut.

    Marin nyt tuskin tietää tarkasti edes missä Kemijärvi sijaitsee, mutta saahan sitä jokainen kuvitella mitä tykkää.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Marin nyt tuskin tietää tarkasti edes missä Kemijärvi sijaitsee, mutta saahan sitä jokainen kuvitella mitä tykkää.

    Kuitenkin rahat tuli oikeaan osoitteeseen, kaipa tiesi.

    Äänestä

  • Kyllä vei ja paljon, miljoonia!

    Äänestä

  • Kyllä vei ja paljon, miljoonia!

    Äänestä

  • Kyllä vei ja paljon, miljoonia!

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Kyllä vei ja paljon, miljoonia!

    Se mitä kirjoitetaan pitäisi aina pystyä todistamaan se on ollut periaatteeni, koska en ole Persu. Siksipä olisi asiallista jos laittaisit linkin ja todisteet montako miljoonaa Marin vei Kemijärveltä?

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Kyllä vei ja paljon, miljoonia!

    Miksi laitat monta kertaa saman viestin?

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Marin nyt tuskin tietää tarkasti edes missä Kemijärvi sijaitsee, mutta saahan sitä jokainen kuvitella mitä tykkää.

    Marin ei ottanut kantaa Kemijärven vaalipaneeliin j tapahtumaan "demarien huuto", mutta eipä me mitään sille voida, ehkä uusi pj voi ottaa kantaa, saako toisen puheen päälle huutaa sen ruman huudon?

    Äänestä

Montas projektia Heikki on vienyt maalin?

Äänestä
  • Mikä on oikea vastaus?

    Äänestä

  • no pani sun akkaas.

    Äänestä

  • No möihän se Pyätunturin ja Pelkosenniemen lämpölaitokset Rovaniemelle. Mäniköhön se lakien ja astusten mukaisesti ? Olivatko ko.laitokset julkisessa myynnissä kuten kuntien yhtiöiden omaisuus pitäs olla ,vai kättelemälläkö kaupat tehtiin ?

    Äänestä

Mieleeni ei tule yhtäkään juttua mikä olisi viety maaliin saakkaa!

Äänestä

Oho!
Nyt vedettiin naftaleenista 11 vuotta vanha juttu.
Tervetuloa rohkeasti tälle vuosikymmenelle.
Ottaa pieniä askelia kerrallaan, ettette sotkeudu jalkoihinne.

Kertoo hyvin persujen ja Taantumuksen Kemijärven porukoiden käsityksestä.
Kehitä tuossa sitten jotain.

Äänestä
  • Valaises meitä mitä ansioita Heikillä on?

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Valaises meitä mitä ansioita Heikillä on?

    taakseen jättää savuavia raunioita

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Valaises meitä mitä ansioita Heikillä on?

    nooh ....vaikkapa kankaan jäähalli...ei ..ei ollut majavan heiniä,
    keitele tehdas....ei se itsestään tullut, asian voi tarkistaa vaikka Kylävainiolta.
    Sähköt junaradalle..ei ei ollut marttakerhon ansiota...
    onhan noita vaikka mitä..... ja sekös ottaa noin pattiin?

    Mitä on nämä äyvästäjät saaneet aikaan?
    Ei mitään muuta kuin valittaa!

    Äänestä

Heikki on kertomansa mukaan tulevan Ketolan vetytehtaan takana.
Onhan se tosi, että silloin on takana, kun katsoja on etupihalla.
Heikki ei ole ihan pihalla. Onhan kohta vaalikevät.

Äänestä
  • Heikki oli biosellutehdaskamppailussa Vatasen kanssa melko heikossa hapessa.
    Siksi hän on siirtynyt nyttemmin vetyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Heikki oli biosellutehdaskamppailussa Vatasen kanssa melko heikossa hapessa.
    Siksi hän on siirtynyt nyttemmin vetyyn.

    Onko kempassa muita politiikkoja ko tuo Heikki ? Toimettominako ne muut istuu ?

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Onko kempassa muita politiikkoja ko tuo Heikki ? Toimettominako ne muut istuu ?

    Ei ole!
    Tyhjän räksyttäjiä loput!

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Ei ole!
    Tyhjän räksyttäjiä loput!

    Se Katkeruus!!! Näitä on pari jotka on syvästi katkeria näpeille saatuaan.

    Äänestä

  • Ei ole, älä jauha täyttä puppua.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Heikki oli biosellutehdaskamppailussa Vatasen kanssa melko heikossa hapessa.
    Siksi hän on siirtynyt nyttemmin vetyyn.

    Vatanen kääri tuhkat pesästä sekös näitä vatipäitä vain naurattaa
    Oivoi

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Ei ole!
    Tyhjän räksyttäjiä loput!

    Pienillä kavereilla on monesti iso ego ?

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Pienillä kavereilla on monesti iso ego ?

    Isommat ovat mölliä tai muuten vain tyhmiä.

    Äänestä

Ainakin te osaatte riidellä. Noillaseinteilla ei kannata kurkoella kuuseen. Riittää aivan hyvin kun puratte sen Asusteen kiinteistön ja rakennatte sen paskahuussin siihen tilalle. Ei putoa korkealta, eikä tule riitoja.

Äänestä
  • Asuste ei ole vielä saanut pistettä, vaan se on puolipisteen ja kysymysmerkin välimaastossa.

    Valitus on menossa. Seuraavat vaalit on Asuste-vaalit. Luhta linjat leikkaa, on mottoni ehdokasehdokkaana.

    Tilanne on epävakaa tontin ja rakennuksen osalta. Ei näy valoja. Sen sijaan Kauppakeskys romottaa. Valoa on monivärisenä kaunistamassa kokonaiskuvaa ja lusäämässä onnentunnetta.

    Äänestä

Kateellisia on valittajat. Toiset kävelee ylväänä edessä toiset takana raukkoina arvostelee! Massaliike uskalsi taistella! Muut vain länkyttää paskaa kateellisena! Säälimme

Äänestä
  • Massaliikkeen taistelu herätti säälinsekaista hilpeyttä valtakuntamme laajuisesti, kun Kemijärven pikkupoliitikot alkoivat esiintymään sellutehtailijoina yhteistyössä kommunistisen Kiinan Sellusuunnittelutoimisto kanssa. Kättelykuvia riitti.
    Yhtään kiinalaista puunjalostuslaitosta ei ole Suomessa, Ruotsissa, Norjassa eikä muuallakaan Euroopassa. Heikki teki investointitavoitesopimuksen Valkovenäjän Minskissä 2016. Siellä se on ja sinne jäi. HUUHAA.
    EPÄONNISTUMINEN OLI NÄHTÄVISSÄ HETI ALKUUNSA JA MILJOONIA PALOI.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Massaliikkeen taistelu herätti säälinsekaista hilpeyttä valtakuntamme laajuisesti, kun Kemijärven pikkupoliitikot alkoivat esiintymään sellutehtailijoina yhteistyössä kommunistisen Kiinan Sellusuunnittelutoimisto kanssa. Kättelykuvia riitti.

    Muista ne antabukset ja diapamit!!!

    Olet tuota samaa hokentut vuosia, mitähän on ne sinunkin saavutuksesi? Mitä muuta olet tehnyt yhteisten asioiden eteen kuin arvostellut. Saisit oikeastaan pukea hameen päälle.

    Äänestä

voi reppanat..

Äänestä
  • Soli v. 2008. Ootellan rauhassa. Massaliike on talvilevolla.

    Äänestä

nivala tuomio tulossa ei kestä päivän valoa tuomio hyi saatana

Äänestä

rops petos nivala ossoo seki sukkuu

Äänestä

Suomutunturin kehittäminen 1 tavoite.

Äänestä

Siis pumppuvoimala Kemijärvelle

Kemijärvelle suunnitteilla olevan pumppuvoimalan hyödyt ovat moninaisia, ja ne liittyvät erityisesti energiantuotannon joustavuuteen, ympäristöystävällisyyteen ja paikalliseen talouteen. Tässä muutamia keskeisiä argumentteja, jotka kannattaa ymmärtää:

1. Energiantuotannon joustavuus ja varmuus

Pumppuvoimalat mahdollistavat energian varastoinnin ja nopean käytön tarpeen mukaan, mikä tasapainottaa sähköverkkoa ja varmistaa energian saatavuuden myös huippukulutusaikoina.

Tukee uusiutuvan energian, kuten tuuli- ja aurinkovoiman, integrointia verkkoon, sillä ylimääräinen energia voidaan varastoida ja käyttää myöhemmin.

2. Ympäristöystävällisyys

Pumppuvoimalat eivät tuota suoria päästöjä, ja ne ovat pitkäikäisiä ratkaisuja, jotka vähentävät riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.

Kemijärven alueen luonnonvarat, kuten vesistöt ja korkeuserojen hyödyntäminen, tekevät pumppuvoimalasta luontevan ja kestävän vaihtoehdon.

3. Paikallinen talous ja työllisyys

Voimalan rakentaminen ja ylläpito luovat uusia työpaikkoja ja elinkeinoja alueelle, mikä vahvistaa paikallista taloutta.
Rakentamisen aikana tarvitaan paikallisia palveluita, mikä lisää liiketoimintaa ja verotuloja kunnalle.

4. Kansallinen energiastrategia

Pumppuvoimalat tukevat Suomen tavoitetta hiilineutraaliudesta ja energian omavaraisuudesta.

Kemijärven sijainti ja olemassa olevat vesistöt tekevät siitä ihanteellisen paikan tällaiselle investoinnille.

5. Matkailu ja imago

Voimalan rakentaminen voi lisätä alueen tunnettuutta ja houkutella teknologia- ja ympäristömatkailijoita.
Moderni ja kestävä energiaratkaisu parantaa Kemijärven imagoa innovatiivisena ja vastuullisena kunnana.

Miten meillä ja maailmalla toteutetut vastaavantyyppiset hankkeet antavat meille valoa ja uskoa siihen, että pitäisi rakentaa pumppuvoimaloita?

Tässä muutamia esimerkkejä nimenomaan siitä, miten samankaltaiset ratkaisut ovat toimineet muualla:

Suomessa

1. Pyhäjoen pumppuvoimala (Suunnitteilla)

Suunniteltu Pyhäjoelle, jossa hyödynnetään meriveden ja makean veden välistä korkeuseroa.
Tavoitteena on tukea uusiutuvan energian integrointia ja parantaa energian varastointikykyä Suomessa.

2. Oulujärven vesistöalueen voimalat

Vaikka pumppuvoimaloita ei ole vielä rakennettu, Oulujärven alueella on pitkä historia vesivoiman hyödyntämisestä, mikä osoittaa Suomen osaamista vesivoimateknologiassa.

Ulkomailla

1. Dinorwig, Wales (UK)

Yksi maailman tunnetuimmista pumppuvoimaloista, joka pystyy käynnistymään täyteen tehoon alle minuutissa.
Varastoi ylimääräistä energiaa yöaikaan ja tuottaa sähköä huippukulutusaikoina.

2. Goldisthal, Saksa

Euroopan suurin pumppuvoimala, joka tuottaa 1 060 MW tehoa.
Tärkeä osa Saksan energiasiirtymää ja uusiutuvan energian varastointia.

3. Bath County, Virginia (USA)

Yksi maailman suurimmista pumppuvoimaloista, teholtaan 3 003 MW.
Toimii tärkeänä tasapainottavana voimana itärannikon sähköverkossa.

Miksi nämä esimerkit ovat merkittäviä Kemijärvelle?

Ne osoittavat, että pumppuvoimalat ovat teknisesti kypsiä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja.

Hankkeet ovat tuoneet paikallisille yhteisöille työpaikkoja, verotuloja ja uusia elinkeinoja.

Ne ovat auttaneet maita saavuttamaan energiatavoitteitaan ja vähentäneet riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.

Eikö nämä kaikki ole hyviä asioita?
Lue täältä lisää
https://kemijarvi.fi/wp-content/uploads/2026/03/Mediatiedote-Julkaisuvapaa-heti.pdf

Äänestä

Heikillä on Napoleon kompleksi.
Pieni mies kooltaan yrittää olla suurempi kuin mitä on.
Ei kuuntele toisia, joilla olisi osaamista ja suhteita, vaan toimii itsepäisesti omaa etuaan ajaen.
Kallis mies.

1Äänestä
  • Ei kannata sieltä töllistä huudella jos on pudonnut kärryiltä!

    Äänestä

  • Heikki on koko seutukunnan puolesta erinomaisen hyvällä asialla.
    Poliittinen kateus on taas nostanut päätään. Sen mukaisesti myös luetellaan kaikkea näennäisen negatiivista Heikin toiminnasta. Kaikkine ulkoisine ominaisuuksineen.
    Nämä kateenkattilat on helppo tunnistaa. Osa on paikallisesta Kepusta.
    Ei pidä antaa noille turhakkeille periksi. Heikki...jatka samaan malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Heikki on koko seutukunnan puolesta erinomaisen hyvällä asialla.
    Poliittinen kateus on taas nostanut päätään. Sen mukaisesti myös luetellaan kaikkea näennäisen negatiivista Heikin toiminnasta. Kaikkine ulkoisine ominaisuuksineen.
    Nämä kateenkattilat on helppo tunnistaa. Osa on paikallisesta Kepusta.
    Ei pidä antaa noille turhakkeille periksi. Heikki...jatka samaan malliin.

    Heikki voisi lähteä entiselle kotiseudulle tarjoamaan , pumppuvoimaloita. Siellähän on Rukatunturi josta vedelle saahaan hulppat virtaamat. Kusamosta löytyy toki muitakin paikkoja. Olikoha niin että pumppulobbarit eivät taida uskaltaa mennä sinne.

    Äänestä

joko valiokunta on aloittanut toimintansa?

Äänestä
  • On, aatu ja juhana saa lemput!

    Äänestä

  • Anonyymi00224 kirjoitti:

    On, aatu ja juhana saa lemput!

    Ei kahta ilman kolmatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Empimättä paras kirjoitti:

Nytpä Heikki näyttää mistä tuulee. Taitaa vetää epäilijät hiljaiseksi. On oikea mies oikealla asialla. Kemijärvi nousee.

Kun saahaan vielä tuulimyllyt pyörimään, niin aina vain paranee. Paneppa Heikki tulta pesään tässäkin asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu