Elämän laki - vain silkkaa elektronien tanssia

Matti käveli aamulla bussipysäkille aikeinaan tarttua työn toimeen. Hän odotti ja odotti bussia, ja alkoi muuttua levottomaksi ja kärsimättömäksi. Hän kirosi ääneen: "Perhana! Kohta myöhästyn enkä enää ehdi ajoissa töihin." Silloin vieressä istuva vanha rouva lepytteli: "Rauhoittuisit vähän. Tämähän on vain elämää. Arvaa, otanko minä tätä tuumaakaan liian vakavasti, vaikka tässä aika rajoilla aika ajoin tunnenkin ehkä olevani vaatimattoman kansaneläkkeeni ja pullojen keräilystä saamieni varojen ansiosta. Paistaa se aurinko tänne risukasaankin." Rouva hymyili ja Matti katsoi häntä epäluuloisena, että mitähän rouva oikein mahtaa tarkoittaa.

Viimein bussi saapui ja Matti katsoi huolestuneena kelloaan kaivellessaan taskun pohjia etsiäkseen bussikortin, jonka hän kyllä mielestään muisti ottaneensa mukaan. Hän joutui kuitenkin tyytymättömänä toteamaan, ettei ollut muistanut ottaa koko lompakkoaan jostakin ihmeellisestä syystä mukaan ja astui bussista pois ja käveli kotoaan hakemaan sen, joten hän missasi tuon ensimmäisen bussivuoron. Kuljettaja sanoi tyynesti hänelle: "Älä ota sitä niin vakavasti, tämähän on vain elämää. Ei menneestä lipsahduksesta kannata huolestua." Matti ajatteli mielessään, että kumpa bussikuski olisi vain pitänyt suunsa kiinni.

Päästyään viimein työpaikalleen Matti sai kuulla ikäviä uutisia. Työpaikkojen määrää kuulemma supistetaan aivan pian roimasti eli työntekijöitä tullaan sankoin joukoin irtisanomaan ja lomauttamaan. Matinkin työpaikka saattaa olla uhattuna, jopa hyvin suurella todennäköisyydellä. Kului päiviä ja kului öitä ja viimein tämä asia varmistui: Hänet on irtisanottu. Työnantaja sanoi Matille, joka oli juuri keräämässä tavaroitaan ja poistumassa: "Hei. Elämäähän tämä vain on. Tällaisia tilanteita vain sattuu eteen ja kyllähän sen pystyy ymmärtämään, kun oikein oivaltaa." Matin olisi selkeästi tehnyt mieli sanoa: "Haista vittu." Mutta hän jostakin syystä hillitsi raivoaan. Samana iltana uutisissa oli juttua, jonka mukaan sattuneista syistä suuri työttömyysaste kurittaa kansaa, ja Matti vaipui jälleen epätoivoon.

Matti oli juuri käymässä iltatoimilleen, kun hänen tyttöystävänsä tuli sanomaan hänelle: "Valitan, Masa, mut mä en enää oikeesti pysty tähän. Oot niin ihana ja sulonen tyyppi, mut musta tuntuu, ettei meil oo enää kemiaa, enkä mä ehkä siks pysty jatkaan. Me riidelläänki nykyään ihan liikaa. Oon pahoillani." Jonkin ajan päästä, kun nainen oli saanut tavaransa pakattua ja juuri lähdössä, hän sanoi vielä Matille: "Hei, älä nyt sure. Täähän on vaan elämää. Ei mitään kauheen vakavaa siis. Chillaa vähän." Matti näytti naiselle keskisormea.

Eräänä iltana, juovuksissa ja turhautuneena, Matti meni ulos lenkille. Hän samalla ajatteli, että voisi ehkä vielä jotenkin selvittää kaikki sotkunsa, vaikka kaikki näytti hänen mielestään täysin toivottomalta. Yhtäkkiä ääni hänen selkänsä takana komensi: "Ota kännykkäsi ja lompakkosi taskustasi välittömästi ilman vastarintaa, jos henkesi on sinulle kallis." Niin Matti joutui taipumaan, kun aseen piippu oli kohdistettu hänen niskaansa. Matti sai säilyttää henkensä, mutta ryöstäjä käveli pankkikortteineen ja seteleineen metsään. Juuri tähän hätään ei enää ollut edes puhelinta, jolla soittaa poliisit, ja Matti luovutti. Eräs ohikulkija kuunteli hetken Matin valitusta ja sanoi sitten: "Jumankauta, äijä, se on vaan elämää, ei siitä pidä lannistua!" Matti ei edes katsonut häneen päin.

Eräänä yönä Matti näki unta, jossa kymmenkätinen ja torahampainen hirviö raateli häntä hengiltä. Se ei osannut karjua Matille muuta kuin: "Anna periksi, anna periksi!" Viimein Matti heräsi keskellä yötä painajaiseensa ja katsoi kelloa. Sen jälkeen hän valvoi koko loppuyön ja mietti mielessään, mitä unta hän oli nähnyt. Anna periksi? Hän kävi parvekkeella tupakalla ja sitten yhtäkkiä hänen päässään välähti. Hän alkoikin ajatella uudella tavalla: "Hyvä on. Annan periksi, antaudun. Tämähän on vain elämää, eikä siis mitään turhan vakavaa. Elämän laki on kukaties silkkaa elektronien tanssia eikä sitä vastaan kannata kapinoida, ainoa mitä voi tehdä on laskea aseensa ja ymmärtää suloinen todellisuus." Aamulla Matti söi kaurapuuroa. Mutta jokin oli muuttunut. Hänen aamiaisensa maistui nyt paremmalta kuin koskaan ennen. Hän oli muuttunut.
19139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jos paskan jauhaminen olisi olympialaji, sinut olisi entisaikaan hylätty ammattilaisuuden vuoksi.

Äänestä
  • Lol.

    Äänestä

Olet palstan suurin idiootti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinäpä sen sanoit.

    Äänestä

Minusta tässä kirjoituksessa keskeiset teemat ovat pyrkimys arvon kieltämiseen, reduktionismi ja pelkistäminen. Kirjoituksessa vaikuttaa olevan sellainen "opetus", että näillä keinoilla elämän laatua voi parantaa, koska elämän kolhuista voi selvitä paremmin kieltämällä elämän merkitys.

Varsinainen "opetus" perustuu katkeruudesta luopumiseen ja elämän vastoinkäymisten hyväksymiseen.

Arvon kieltäminen johtaa myös katkeruudesta luopumiseen, koska menneessä roikkuminen menettää arvonsa. Mutta näitä asioita ei tarvitse eikä kannata sekoittaa.

Reduktionistinen tapa analysoida helpottaa asioiden ymmärtämistä, sekä auttaa yleistysten muodostamisessa, mutta tässä prosessissa asioiden arvoja ei pidä sekoittaa.

"Pupujussi" täyttää useita eri kriteereitä tai määritelmiä, kuten "eläin" "karvainen" tai "metsästä löytyvä alle 7kg painava asia". Mutta emme voi sekoittaa "pupujussin" merkitystä "alle 7kg painavan asian" kanssa. Yhtälailla vaikka "pupujussi" sisältää eleketronipilviä, ei pupujussin arvoa kannata kieltää tai käsittää samaksi kuin vaikka sen elektroni pilven arvoa, joka sijaitsee jossan kivenmurikassa, tai yrittää yleistää "pupujussin" merkitystä samaksi kuin kaikkien elektroneita sisältävien asioiden merkitys on.

Kirjoittajan oivallus on minusta harhalaukaus. Hän haluaa jakaa tämän oivalluksen opettavaisen tarinan muodossa. Tarinan opetus on osittain toimiva, mutta eri syistä kuin kirjoittaja ajattelee. Minusta "sama" "opetus" toimii paljon paremmin tässä tyyneysrukouksessa:

"Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan."

Äänestä

  • Aloittaja

    Tarinan syvimmän opetuksen pitäisi olla täysin toimiva, jos se ei siltä vaikuta, niin mielesi tai muiden ihmisten mieli saattaa olla näkemisen esteenä. Ihmiset lukevat tekstejäni usein mielensä avulla, ei sydämmellään, ja joutuvat siksi usein ihmetyksen valtaan. Elämäntilannehan voi siis olla mitä on. Sen ei kuitenkaan tarvitse vaikuttaa itse elämään, joka ei tietenkään ole sama kuin elämäntilanne. Elämäntilannehan on näet vain muuttuva, ulkoinen osa. Sen siis ei tarvitse vaikuttaa meihin mitenkään. Elämäntilanteen merkityksen voi toki kyseenalaistaa, jotta näkisi kaiken takana piilevän elämän. Vaikka elämäntilanne ei olisi yhtään suotuisa, niin elämästä voi silti nauttia aina. Tämän luulisi tulleen varsin hyvin tekstissä esille. Itse elämä on selkeästi tärkeämpi kuin elämäntilanne. Matti antautui elämälle, joka on, kaikesta huolimatta.

    Äänestä

On ajoittain varmasti raskasta olla väärinymmärretty nero mutta hei, se on vaan elämää, ei siitä pidä lannistua!

Äänestä
  • Aloittaja

    En edes ole nero, siksi tässä ei ole mitään raskasta. Jos näkisitte minut kadulla, tuskin tunnistaisitte niin tyyntä ja rauhallista otusta kuin Aparaatti. Ympärillä oleva maailma ei tungeksi tyyneen ytimeeni; en salli niin käyvän, koska sellaiselle ei ole mitään tarvetta. Jos alkaisin ajattelemaan, että olisin nero ja ottaisin sen vakavasti, joutuisin vaikeuksiin. Mutta minussa ei ole mitään erikoista, niin kuin ei kenessäkään muussakaan, koska olen samaa eloperäistä ainetta kuin kaikki muutkin ja mitään ei tarvitse ottaa vakavasti.

    Jeesuskin oli väärinymmärretty, mutta arvatkaa, lannistuiko hänkään liioin...

    Äänestä

Diippiä shittiä, yhdistetään uskonto ja new-age. Missä on Jeesus kun ryöstäjän pistooli kylmää niskaa? Missä on Jeesus kun mies hoipertelee taas kerran yksin yökerhosta lähiöluukkuunsa pettyneenä? Onko koditon rääsyläinen yhtä hyvä uskova kuin multiperheen lestadiolaiset?

Se että joutuu muiden alistamaksi ei todellakaan ole mitään elämää.

Haluatko elää kuin apina häkissä ilman vaikutusta omaan kohtaloon?

"Vain elämää" toteutuu kun on vaikkapa villin saaren raivannut ja asuttanut, omaa vallan tappaa ja rakastaa mitä ja ketä haluaa ilman vaikuttimia.

Elektronit eivät tanssi kuin hiukkaskiihdyttimessä. Todellakin moni elämä on kuin atomi joka toivoo koko ajan ohjausta jotta pääsisi vihdoinkin eteenpäin kiertoradaltaan.

Tuonkin tarinan "Matin" tulisi olla ylpeä että sai olla naisensa kanssa edes tuon ajan. Monelle miehelle siihen yhteiseloon EI tarjoudu mitään tilaisuutta koko elinikänä ja se on todellakin vain elämää. Lohdutonta elämää.

Äänestä

Matti on pannut mies. Hyvin sillä menee, moni saa tyytyä käteensä.

Äänestä
Aloittaja

Jättäkää taaksenne kaikki se maailman paska, joka hallitsee ja orjuuttaa teitä! Päästäkää lopullisesti irti sivistyksen ja aineellisen omaisuuden yliotteesta. Nämä ovat pyhiä sanoja. Kuunnelkaa oikeita uskonpuhdistajia, jotka ovat havainneet syvimmän totuuden eivätkä palvo jotain epäjumalia.

Koulu opettaa kaikenlaista - matematiikkaa, kirjallisuutta, kieliä, historiaa, politiikkaa, liike-elämää ja yhtä ja toista puutaheinää. Mutta se kaikkein oleellisin asia eli tässä tarkoittamani elämä taitaa puuttua oppiaineista. Meille opetettiin kaikkea muuta, mutta ei elämää. Miten elää? Vastaus on tässä ja nyt. Eräs henkilö sanoi kerran: "Olen saanut aika mittavan koulusivistyksen. Vei vuosia päästä siitä eroon." Voitte toki koittaa sivistyä kouluissa vuosikaudet ja hankkia kotiinne kaikenlaista mainonnan johdattamana, mutta miettikää samalla, haluatteko sotkeutua kaikenlaiseen paskaan, jota ette välttämättä tarvitse.

Äänestä
  • Mihin voin jättää opetuslapsihakemuksen? Luovun omaisuudestani ja seuraan sinua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pietari Kalastaja kirjoitti:

    Mihin voin jättää opetuslapsihakemuksen? Luovun omaisuudestani ja seuraan sinua.

    Ei sinun tarvitse ryhtyä kenenkään opetuslapseksi tai seurata ketään. Kuka tuollaista on puhunut? Sehän olisi vain ulkoista muutosta, mutta ei sisäistä. Voit kasvaa viisaudessa eli poisoppimisessa yhtä paljon kuin minäkin. Voit säilyttää omaisuutesi tai luopua siitä, miten vain. Tarkoitan orjuuttamisella sitä, että ihmiset pitävät liian tärkeinä aineellista omaisuuttaan ja koulusivistystään, mutta on silti olemassa vielä niitäkin käytännönläheisempi asia - itse elämä. Elämä on sitä, joka tapahtuu ihmisten suunnitellessa muita juttuja.

    Äänestä

  • UPDATE_10272533 kirjoitti:

    Viisaita sanoja! Seuraan sinua vaikka maailman ääriin. Minusta saat oman uskonsoturisi, joka on valmis kuolemaan vuoksesi!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Life of Brian kirjoitti:

    Viisaita sanoja! Seuraan sinua vaikka maailman ääriin. Minusta saat oman uskonsoturisi, joka on valmis kuolemaan vuoksesi!

    Ei kenenkään vuoksi kannata kuolettaa lihaa perinteisessä mielessä. Mutta jos itse puhun kuolemisesta, tarkoitan sillä ihmismielen harhoille kuolemista, joka voisi tapahtua kaikilla maailman ihmisillä vaikka nyt heti, jos he niin sallisivat. Ylösnouseminen iankaikkiseen elämään on nyt.

    Äänestä

Pikaisen silmäyksen perusteella tässä ketjussa on eri kanteilta katsottuna niin yllärinäkökulmia, että eihän tätä kantsi poistaa. Sisältää viisauksia ja silti herättää ärsytystä :)
Taidanpa yrittää perehtyä pupun elektronipilviominaisuuksiin illalla tarkemmmin......

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10272533 kirjoitti:

Matti käveli aamulla bussipysäkille aikeinaan tarttua työn toimeen. Hän odotti ja odotti bussia, ja alkoi muuttua levottomaksi ja kärsimättömäksi. Hän kirosi ääneen: "Perhana! Kohta myöhästyn enkä enää ehdi ajoissa töihin." Silloin vieressä istuva vanha rouva lepytteli: "Rauhoittuisit vähän. Tämähän on vain elämää. Arvaa, otanko minä tätä tuumaakaan liian vakavasti, vaikka tässä aika rajoilla aika ajoin tunnenkin ehkä olevani vaatimattoman kansaneläkkeeni ja pullojen keräilystä saamieni varojen ansiosta. Paistaa se aurinko tänne risukasaankin." Rouva hymyili ja Matti katsoi häntä epäluuloisena, että mitähän rouva oikein mahtaa tarkoittaa.

Viimein bussi saapui ja Matti katsoi huolestuneena kelloaan kaivellessaan taskun pohjia etsiäkseen bussikortin, jonka hän kyllä mielestään muisti ottaneensa mukaan. Hän joutui kuitenkin tyytymättömänä toteamaan, ettei ollut muistanut ottaa koko lompakkoaan jostakin ihmeellisestä syystä mukaan ja astui bussista pois ja käveli kotoaan hakemaan sen, joten hän missasi tuon ensimmäisen bussivuoron. Kuljettaja sanoi tyynesti hänelle: "Älä ota sitä niin vakavasti, tämähän on vain elämää. Ei menneestä lipsahduksesta kannata huolestua." Matti ajatteli mielessään, että kumpa bussikuski olisi vain pitänyt suunsa kiinni.

Päästyään viimein työpaikalleen Matti sai kuulla ikäviä uutisia. Työpaikkojen määrää kuulemma supistetaan aivan pian roimasti eli työntekijöitä tullaan sankoin joukoin irtisanomaan ja lomauttamaan. Matinkin työpaikka saattaa olla uhattuna, jopa hyvin suurella todennäköisyydellä. Kului päiviä ja kului öitä ja viimein tämä asia varmistui: Hänet on irtisanottu. Työnantaja sanoi Matille, joka oli juuri keräämässä tavaroitaan ja poistumassa: "Hei. Elämäähän tämä vain on. Tällaisia tilanteita vain sattuu eteen ja kyllähän sen pystyy ymmärtämään, kun oikein oivaltaa." Matin olisi selkeästi tehnyt mieli sanoa: "Haista vittu." Mutta hän jostakin syystä hillitsi raivoaan. Samana iltana uutisissa oli juttua, jonka mukaan sattuneista syistä suuri työttömyysaste kurittaa kansaa, ja Matti vaipui jälleen epätoivoon.

Matti oli juuri käymässä iltatoimilleen, kun hänen tyttöystävänsä tuli sanomaan hänelle: "Valitan, Masa, mut mä en enää oikeesti pysty tähän. Oot niin ihana ja sulonen tyyppi, mut musta tuntuu, ettei meil oo enää kemiaa, enkä mä ehkä siks pysty jatkaan. Me riidelläänki nykyään ihan liikaa. Oon pahoillani." Jonkin ajan päästä, kun nainen oli saanut tavaransa pakattua ja juuri lähdössä, hän sanoi vielä Matille: "Hei, älä nyt sure. Täähän on vaan elämää. Ei mitään kauheen vakavaa siis. Chillaa vähän." Matti näytti naiselle keskisormea.

Eräänä iltana, juovuksissa ja turhautuneena, Matti meni ulos lenkille. Hän samalla ajatteli, että voisi ehkä vielä jotenkin selvittää kaikki sotkunsa, vaikka kaikki näytti hänen mielestään täysin toivottomalta. Yhtäkkiä ääni hänen selkänsä takana komensi: "Ota kännykkäsi ja lompakkosi taskustasi välittömästi ilman vastarintaa, jos henkesi on sinulle kallis." Niin Matti joutui taipumaan, kun aseen piippu oli kohdistettu hänen niskaansa. Matti sai säilyttää henkensä, mutta ryöstäjä käveli pankkikortteineen ja seteleineen metsään. Juuri tähän hätään ei enää ollut edes puhelinta, jolla soittaa poliisit, ja Matti luovutti. Eräs ohikulkija kuunteli hetken Matin valitusta ja sanoi sitten: "Jumankauta, äijä, se on vaan elämää, ei siitä pidä lannistua!" Matti ei edes katsonut häneen päin.

Eräänä yönä Matti näki unta, jossa kymmenkätinen ja torahampainen hirviö raateli häntä hengiltä. Se ei osannut karjua Matille muuta kuin: "Anna periksi, anna periksi!" Viimein Matti heräsi keskellä yötä painajaiseensa ja katsoi kelloa. Sen jälkeen hän valvoi koko loppuyön ja mietti mielessään, mitä unta hän oli nähnyt. Anna periksi? Hän kävi parvekkeella tupakalla ja sitten yhtäkkiä hänen päässään välähti. Hän alkoikin ajatella uudella tavalla: "Hyvä on. Annan periksi, antaudun. Tämähän on vain elämää, eikä siis mitään turhan vakavaa. Elämän laki on kukaties silkkaa elektronien tanssia eikä sitä vastaan kannata kapinoida, ainoa mitä voi tehdä on laskea aseensa ja ymmärtää suloinen todellisuus." Aamulla Matti söi kaurapuuroa. Mutta jokin oli muuttunut. Hänen aamiaisensa maistui nyt paremmalta kuin koskaan ennen. Hän oli muuttunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu