En ole ollut koskaan avo- tai avioliitossa, joten minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta niistä, mutta monet tuntemani avioituneet miehet ovat sanoneet, että ”älä h---ssä tee sitä”. Onhan se totta, että puolet avioliitoista päättyy eroon, mutta ihmetyttää aviomiesten äärimmäiset reaktiot. Tämä on varmaan yksi syy miksi en halua avioitua: kun on nähnyt esimerkkejä rikkonaisista liitoista, ja miten lapset kärsii siinä.
Netissä on kylläkin tämä MGTOW ilmiö, ja ymmärrän perusajatuksen, ettei mies tarvitse naisen hyväksyntää omalle elämälleen. Tykkään olla omissa oloissa ja minulla on paljon kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia elämässäni. En tarvitse naista tähän elämäntilanteeseen muuta kuin korkeintaan ystävänä... Joillekin tämä tuntuu olevan ongelma, vaikka oma on elämäni.
Onko täällä muita miehiä, joilla on samanlaiset ajatukset?
Netissä on kylläkin tämä MGTOW ilmiö, ja ymmärrän perusajatuksen, ettei mies tarvitse naisen hyväksyntää omalle elämälleen. Tykkään olla omissa oloissa ja minulla on paljon kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia elämässäni. En tarvitse naista tähän elämäntilanteeseen muuta kuin korkeintaan ystävänä... Joillekin tämä tuntuu olevan ongelma, vaikka oma on elämäni.
Onko täällä muita miehiä, joilla on samanlaiset ajatukset?
Vastaukset 4
Vanhimmat
En pysty antamaan sinulle pitkää vastausta tähän (koska olen itsekin käytännössä kokematon), mutta minua kiinnostaisi tietää, minkä ikäinen olet. Uskon että ihmiset jotka ovat sinua pelotelleet noilla parisuhteen varjopuolista ovat itse joutuneet kärsimään pettymyksiä joista johtuen he eivät kykene muistamaan suhteitaan hyvällä.
Nuorena ihminen ei välttämättä tunne halua jakaa elämäänsä kenenkään kanssa, vaan haluaa ennemmin pitää hauskaa ja nauttia omasta vapaudestaan. Jossain vaiheessa parin-ja kolmenkympin välillä keskivertoihminen yleensä alkaa tuntemaan kaipausta toisen ihmisen läheisyyteen ja halua sitoutua johonkin pysyvämpään. Noi jutut tulee ajallaan, niitä ei kannata missään nimessä väkisin kaivaa esiin tai hoputtaa se saattaisi tuntuakin ajankohtaiselta.
Kiva kuulla, että sinulla on paljon kiinnostuksen kohteita omassa elämässäsi. Yleensä se auttaa kestämään paremmin myös yksinäisyyden mukanaan tuoman ahdistuneisuuden ja osoittaa henkistä rikkautta yksilössä jos ei toisessa ihmisessä kiinniroikkuminen ole mikään pakkomielle. Uskoisin että useimmat ihmiset tuntevat jossain elämänvaiheessaan jos jonkinlaista tarvetta sitoutua, mutta kannattaa kuitenkin priorisoida oma henkinen hyvinvointi koska sinä olet ihan yhtä arvokas kuin muutkin ihmiset ja sinun pitää saada tehdä omat ratkaisusi.
Kiitos vastauksesta miehenalku. Käyn kolmattakymmentä, ja parisuhteesta on kokemusta. Vuosia olen ollut sinkku, mutta en näe tätä ongelmaksi, vaan voimavarana. Kun ei roiku yhdessä henkilössä kiinni, voi tehdä vapaasti kaikennäköistä. Olisi heikkoutta, jos olisi pakkomielteinen tarve saada "se oikea". En ymmärrä sitoutumispakkoa. Se ei vain ole mun juttu (perheen hankkiminen), koska en saa siitä mitään. Yksinään oleilu ei ole tuottanut koskaan ahdistusta, koska nautin siitä.
Sitoutuminen pysyvään tarkoittaa yleensä sitä, että muuttaa yhteen ja muutaman vuoden päästä kihloihin, joskus mahdollisesti naimisiin. En tahdo tähän rulettiin mukaan, koska menetän "oman aikani" ja mahdollisuuden omiin harrastuksiini. Aviomiehet joita tunnen ovat yleensä pian avioitumisen jälkeen joutuneet lopettamaan entiset harrastukset (ainakin suurimman osan) eivätkä halua nähdä vanhoja sinkkukavereita (muita aviomiehiä saa silti morjenstaa!?). Se on suoraan sanottuna p:stä. Ei kiitos mulle.
Vanhemmat ihmiset moralisoivat valintaani mutta kun kysyn missä olen väärässä niin en saa vastausta. Ehkä he ovat väärässä?
En pysty valitettavasti antamaan kovin pitkää vastausta tähänkään, mutta uskoisin että jos vanhempasi eivät pysty sinulle perustelemaan ja/tai rationalisoimaan MIKSI sinun nimenomaan pitäisi sitoutua/lyödä hynttyyn jonkun naispuolisen kanssa, niin se kuulostaa äkkilukemaltani melko kapeakatseiselta (olen pahoillani että muotoilen asian tällä tavalla ulkopuolisen näkökulmasta, tarkoitukseni ei ole loukata vanhempiasi tai vähätellä heitä). Heidän tulisi kuitenkin nähdä asia sinun näkökulmastasi ja sisäistää se asia ettei parisuhde tule toimimaan kunnolla ellei molempi osapuoli sitä halua.
Vanhempasi ovat varmasti ihan hyviä tyyppejä mutta vaikuttavat kertomasi perusteella omaavan hyvin konservatiiviset arvot. Monille ihmisille avioituminen ja jälkikasvun hankkiminen kuuluvat elämän peruspilareihin, mutta miksi sen pitäisi olla itsestäänselvyys kaikkien kohdalla? Suomalaisten ongelmana on valitettavan usein se, ettei omista tunteista puhuta tai että niiden tiedostaminen on ylipäätään vaikeaa. Mekaanisesti operoiva ihminen myötävaikuttaa usein yhteiskunnan hyvinvointiin, mutta unohtaa samalla kyseenalaistaa oman sisäisen minänsä, johon kuitenkin piiloutuu rajattomasti mahdollisuuksia.
Itse olen seurustellu 16 vuotiaasta asti, erosin edellisestä suhteesta viime helmikuussa. Tuolle aikajanalle sopii kolme naista, eli suhteet olivat pitkiä ja taukoa niiden välillä mitättömän vähän. Kokemusta siis vuosia kestäneestä yhdessä asumisesta ja elämän "rakentamisesta löytyy".
Nyt eron jälkeen en ole halunnut vakavaa suhdetta. Tuntuu, että vapaus on jotain, mitä olen pidemmän aikaa etsinyt. Saan mennä ja tulla kuten haluan. Mistään sitoutumisesta en tällä hetkeläl edes haaveile, tilanne voi joskus muuttua tai sitten olen löytänyt suuntani.
Asiat, joita kaipaan kuitenkin, ovat naisen läheisyys, hellyys ja huomio. Ilman sitoutumista. Se, että vois "ystävänaisen" kanssa käydä leffassa, syömässä ja harrastaa jotain. Myös seksi kuuluisi asioihin, joita kaipaan.
Kaverinaisia minulla onkin, ja oikeastaan monenlaista tekemistä voisinkin harrastaa, mutta läheisempi suhde puuttuu ja yhdenyön suhteiden hankkiminen ei ole onnistunut minulta. Olen tavallaan onnellinen, mutta kuitenkin elämässä on naisen mentävä aukko. Ja se aukko on "ystävänaisen" kokoinen, läheisyydellä täytetty.
Olen 25 vuotias nuorimies.