Hei kirjoitin tänne aikaisemmin pitkän tapauksen perheestäni. Ongelmani ydin oli se, että vanhempani ovat kasvattaneet minut toimimaan oikein ja olemaan kiltti muille. Jos joku kiusaa "älä välitä", toimi järkevästi jne... Olen jäänyt paitsi normaalista nuoruudesta ja lapsuudesta. Tämän vaiheen täytti opiskelu ja ainainen työ. Nyt en enää osaa muuta. Olen 25-vuotias. Sain hyviä neuvoja täältä, että muuta pois ja ala tekemään asioita mitä haluat, mutta ongelmakseni muodotui se, että haluaminen ei riitä saamaan aikaan uusia ihmissuhteita. Minua ei yksinkertaisesti hyväksytä. En teidä mitä teen väärin. Viilsin 9 päivää sitten ensimmäistä kertaa itseäni. Vanhempani tietävät tämän, mutta eivät tee asialle mitään. Toisaalta ymmärrän, että asia ei kuulu heille. Olen jo 25-vuotias, mutta tämä on yksi syy myös perheemme riitoihin. Välinpitämättömyys. Itkin jopa sitä, että miksi vanhempani eivät välitä, vaikka viillän itseäni. Tämä johti itseni uudestaan viltelyyn seuraavana päivänä. Itse en uskalla hakea apua, koska opsikelen terveysalaa. En saa tukea vanhemmiltani. Alan olla henkisesti täysin loppu.
Aikaisempi tilanteeni löytyy merkillä: vanhempani ja veljeni tappoivat minut? suomi24-palstalta. Jos joku miettii, mikä on ongelman ydin. Mulla ei ole ketään kenenkä kanssa puhua, siksi käännyin tänne.
En oikeasti tiedä, mitä haen täältä, mutta kai jotain toivoa tai tietoa, miten mun pitäis muuttua, että mut hyväksyttäis. En jaksa oikeasti enää yksinäisyyttä enkä pysty jatkamaan tätä kulissielämää. En olisi uskonut, että pystyn satuttamaan itseäni tai että oikeasti olen 25-v. seurustelematon nainen jolla ei ole ystäviä. Tämä mun tilanne on oikeasti kuitenkin tosi kuluttavaa. Pelkään, että pystyn tekemään sen pahimmankin teon ja tapan itseni.
Mun elämä ei ole enää elämisen arvoista. Vanhemmat hokee ainoastaan, että pystyt kaikkeen. Todellisuudessa saan kuitenkin pärjätä edelleen itse.
Mä en enää vaan pysty tähän. Asun siis kotona ja toi kirjotus oli tilanne aikaisemmin. Aina menee pahemmaksi. Veli nukkuu äitini ja isäni vieressä samssa huoneessa eri sängyssä ja on 27v. Oksettaa perheeni sisäsiittoisuus. Mua hävettä seurustelemattomuuteni ja yksinäisyyteni.
En osaa lähestyäenää muita ihmisiä. Olen ollut liikaa yksin äidin ja isäni kanssa. Mää en vaan enää pysty tähän. En tiedä mitä tehdä?
Pystyykö kukaan auttaa mua?
Aikaisempi tilanteeni löytyy merkillä: vanhempani ja veljeni tappoivat minut? suomi24-palstalta. Jos joku miettii, mikä on ongelman ydin. Mulla ei ole ketään kenenkä kanssa puhua, siksi käännyin tänne.
En oikeasti tiedä, mitä haen täältä, mutta kai jotain toivoa tai tietoa, miten mun pitäis muuttua, että mut hyväksyttäis. En jaksa oikeasti enää yksinäisyyttä enkä pysty jatkamaan tätä kulissielämää. En olisi uskonut, että pystyn satuttamaan itseäni tai että oikeasti olen 25-v. seurustelematon nainen jolla ei ole ystäviä. Tämä mun tilanne on oikeasti kuitenkin tosi kuluttavaa. Pelkään, että pystyn tekemään sen pahimmankin teon ja tapan itseni.
Mun elämä ei ole enää elämisen arvoista. Vanhemmat hokee ainoastaan, että pystyt kaikkeen. Todellisuudessa saan kuitenkin pärjätä edelleen itse.
Mä en enää vaan pysty tähän. Asun siis kotona ja toi kirjotus oli tilanne aikaisemmin. Aina menee pahemmaksi. Veli nukkuu äitini ja isäni vieressä samssa huoneessa eri sängyssä ja on 27v. Oksettaa perheeni sisäsiittoisuus. Mua hävettä seurustelemattomuuteni ja yksinäisyyteni.
En osaa lähestyäenää muita ihmisiä. Olen ollut liikaa yksin äidin ja isäni kanssa. Mää en vaan enää pysty tähän. En tiedä mitä tehdä?
Pystyykö kukaan auttaa mua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
No ne edelliset ohjeet on aika käyvät väliajan otto ja oman ajan hankkiminen. Kuten totesit olet aikuinen jolla on elämä edessä ja opinnot joten? Unohda kylmyys hetkeksi ja ota aikaa itsellesi vaikka se hassulta tuntuukin alkuun. Lähde kylpylään, juoksemaan, kirjastoon tms. mitä vain joka saa sinut hyvälle tuulelle :)
Ikävä kuulla ettei tilanne ole parantunut. Vaikuttaa siltä että mietiskelet yhä tunnepitoisemmin tuota tilannetta. Se on tietysti ihan ymmärrettävää, mutta itsenäistymisen kannalta sinun pitäisi päästä sellaiseen ajatukseen/olotilaan että ei ole sinun elämäsi kannalta oleellista miten veljesi nukkuu, miten vanhempasi käyttäytyvät tai varsinkaan miten he suhtautuvat tekemisiisi. Voit vain todeta tilanteen.
Mitä jos yrittäisit tehdä rationaalisesti ns. etenemissuunnitelman. Laita tavoitteita joita haluat saavuttaa, ystävät, seurustelukumppani, kiva oma koti ym. Sitten alat käsittelemään näitä asioita pienempinä paloina. Esim. ystävyys. Mitkä asiat vaikeuttavat ystävyyden syntymistä. Listaat ne asiat, ja sitten mietit ratkaisuja ja toteutustapoja niihin.
Aiheeseen on varmasti myös kirjallisuutta josta voit saada vertaistukea. Huom. nämä olivat vain omia ajatuksiani mitä tuli mieleen.
Keskustelupalstan ohjeet eivät varmastikaan nyt oikein riitä. Varaa aika terveyskeskuslääkärille ja kerro samat asiat mitä täälläkin, saat lähetteen eteenpäin psykologille. Väsyneenä ja neuvottomana on vaikea tehdä päätöksiä, sinä tarvitset säännöllistä keskusteluapua ammatti-ihmisen kanssa.
Onko sulla edelleen opiskelua ja työtä? Opiskelijana sinulla voisi olla mahdollisuus soluasuntoon, jossa asuu muitakin nuoria, joihin voit tututstua. Minustakin oma asunto olisi todella tärkeä. On aivan selvää, että 25-vuotiaan asuminen kotona saa aikaan riitoja. Ne johtuvat siitä, että olet kehittynyt aikuiseksi ja että siipesi vaativat tilaa jotta voisit nousta lentoon omilla siivilläsi. Tarvitset tukea siihen, että uskalluksesi riittää. Vanhempasi ehkä myös tarvitsevat tukea siihen, että he laskevat sinut irti. Sinäkin voit tuota tukea antaa sitten kun olet ensin saanut ammattiapua.