Mummon mustasukkaisuus

Onpas tosiaan pattitilanne sinulla! Minulle olisi jo ahdistavaa äidin noin tiukka läsnäolo vauva-arjessa..

Tässä ei ap taida olla sellaista nättiä lähestymistapaa äitiäsi kohtaan, jolla saisitte etäisyyttä äitiisi ja omistuksenhalua laimenemaan. Ainut keino taitaa olla tiukka keskustelu ja rajojen asettaminen äidillesi milloin hän saa tulla ja mitä saa tehdä.

Mitä äitisi elämään kuuluu? Onko hänellä muuta omaa sisältöä sinun ja vauvan lusäksi? Onko hän työelämässä vai eläkkeellä, entä puolisoa? Sinun äitisi pitäisi saada nyt jotain muuta tekemistä kuin vauvan kanssa touhuilu ja teidän arjessa oleminen.

Osallistuvasta mummosta on toki hyötyä, mutta kuten olet itsekin huomannut, liika on liikaa. Nyt on varmaan hyvä hetki suitsia äitisi tekemisiä, sillä miten luulet käyvän kun vauva kasvaa taaperoksi, jolla on oma tahto. Saako mummo hemmotella lasta kuinka paljon? Ja uhma kohtauksissa mummo hyvittelemällä kävelee lasta kieltävän äidin/isän yli?

Minun miehen sisko jäi yksinhuoltajaksi kahdelle pienelle lapselle (13 kk ikäero) ja muutti asumaan vanhempiensa luokse. Loistava järjestely siihen saakka kunnes lapset hoksasivat sen, että vaikka äiti kieltää niin ukki tai mummi antaa periksi.. Ja ne oppivat sen jo alle kahden vuoden ikäisinä. Nykyisin kun lapset ovat kohta kymmenvuotiaita niin voit vaan kuvitella millaisia heistä on tullut kun ovat saaneet kaiken haluamansa.. Ja äitiä (ja isäpuolta) ei kunnioiteta tippaakaan. Koulu muistaa viikottain yhteydenotoilla ja vanhemmat käyvät koululla seuraamassa lasten koulupäivää.. Ukki ja mummo lupaavat kuun taivaalta, jos lapset käyttäytyvät kiltisti koulussa viikon.. Ja hakevat silti kuun taivaalta, vaikka ongelmia on ollut. Eivätkä näe mitään väärää toiminnassaan.

Tämä on ääriesimerkki, mihin omistushaluiset curling-isovanhemmat pääsevät kun heille antaa valtaa. Ehkä sinulla ei tilanne ole yhtä paha kuitenkaan kuin meidän lähipiirissä? Vai mihin luulet tilanteen johtavan?

Ainiin ja tuohon miehesi morkkaukseen pistä stoppi. Sinä ja miehesi olette pienen vauvanne koti, jossa hänen on paras paikka kasvaa.. Ja teidän parisuhde on tärkeintä mitä vauvalla kodissa on. Perheenä teidän pitää vetää yhtä köyttä ja se tarkoittaa myös sitä, ettette hyväksy pahan puhumista puolisostanne. Jos vaan hymistelet äitisi ilkeitä sanoka puolisostasi niin silloinhan sinä toimit parisuhdettanne vastaan. Vai haluaisitko, että jos anoppisi sanoisi sinusta jotain ilkeää miehellesi, että miehesi vaan hymistelisi eikä sanoisi mitään? Vai haluaisitko, että miehesi toteaisi äidilleen, että: "En pidä tavastasi puhua vaimostani ja lapseni äidistä, jota rakastan. Arvostellessasi vaimoani koen sen kohdistuvan myös minuun, omaan poikaasi ja lapseemme. Ole hyvä ja lopeta".

Keskustele miehesi kanssa tilanteesta.. Jos alkaa mennä liian hankalaksi niin onnistuuko muutto äidistäsi vähän kauemmaksi?

Tsemppiä vauva-arkeen!! Nauti pikkuisesta.. Ne tuppaavat kasvamaan yllättävän nopeasti! :D Täällä on vauva 10 kk ja esikoinen 2,5-vee. :)

Eikai siinä auta muu kuin keskustelu äitisi kanssa noista käytännön asioista esim. mitä mainitsit kun vierailette hänen luona/ juhlissa. Ja näihin anoppikylästelyihin... Älä vaan piittaa äitisi sanomisista tai paukauta, että höh, oletko sinä mustis vai miksi näitä "tekosyitä" keksit?

Taas tuo herran mollaaminen... Sille pitää tehdä piste, jos se vielä on ajankohtaista. Meidän mummo (äitini siis) alkoi tässä taannoin mollaamaan minun miestäni ja melkoista tekstiä sieltä tulikin. Olkoonkin, että meillä joku aika ennemmin oli mennyt huonosti, mutta hän yritti kaikkensa saadakseen meidät eroamaan. Silloin ei auttanut kuin nostaa kissa pöydälle ja sanoa, että ihan sama vaikkei hän tule mieheni kanssa toimeen, minä rakastan miestäni enkä aio hänestä luopua tai luovuttaa meidän parisuhteemme kanssa. Siihen loppui narinat ja jälkikäteen hän on myöntänytkin, että oli tyhmä ja väärässä.

Minun äitini käy töissä ma-pe ja välillä jopa viikonloppuisinki ja on naimisissa isäni kanssa. Vapaa-aikana hän ei tee mitään muuta kun on meidän luona. Jos mieheni on kotona niin on sillon vaan tunnista kolmeen tuntiin, mutta jos mieheni on omien vanhempien luona niin sillon äitini tulee meille ja on iltamyöhäseen meillä. Ymmärrän kyllä kun hän haluaa nähä kuinka ensimmäinen lapsenlapsi kasvaa ja kehittyy joka päivä ja siedän ne pikaset käynnit. Monesti kun mieheni on suunnitellu lähtevänsä omien vanhempien luokse niin olen aina sanonut että katotaan semmonen päivä joka sopii minullekkin ettei minun tarvitse sitten "kärsiä" höösäävää äitiäni useamman päivän ajan.

Sitä minä tässä pelkäänkin että lapsesta tulee lellitty piloille -lapsi tällä menolla, kun olemme mieheni kanssa sovittu ja suunniteltu mimmonen kuri lapsellemme tulee ja ettei kaikkea periksi tule saamaan, mutta kun äitini ja isäni höpinöitä kun kuuntelee niin ne jo on suunnitellu että antaa melkeempä kaiken lapselle mitä lapsi vaan voi haluta ja asiasta olen maininnutkin heille ettei meidän sääntöjä ja kuria saa lytätä vaan toivomme etteivät minun vanhemmatkaan kovin poikkea siitä sitten. Mutta tuntuu ettei äitini minun toiveita ja pyyntöjä kuuntele vaan sulkee korvansa kaikelta.

Siitä mieheni mollaamista olen äidilleni sanonut millon mitenki että se on todella loukkaavaa, mutta kun tosiaan korvansa sulkee eikä taho kuunella minun sanomisiani. Hän saattaa olla pari päivää ettei mainihe miehestäni yhtään mitään mutta sitten se alkaa uudestaan. Äitini on ollut aina semmoinen että jos minun tekemiset ja valinnat elämässä ei miellytä häntä niin hän alkaa mollaamaan joko minua tai miestäni. Ja minä kun nuoresta lähtien olen ollut itsenäinen enkä ole paljon tarvinnut vanhempieni apua, niin tuntuu siltä kuin äitini ei kestäisi sitä ettei voi enään määräillä minua ja tekemisiäni, mutta kaikella mahollisella tavalla yrittää siltikin kaikkensa että voisi siltikin olla se joka määrää kaikessa mikä liittyy minuun. Minä kun olen minun sisaruksista ainut joka on vahempiensa helmoista muuttanut pois. Ennen kun muutimme asumaan vanhempieni naapuriin asuin mieheni kotipaikkakunnalla ja sinne kun muutin niin äitini suuttui siitä eikä pitänyt pariin kuukauteen mitään yhteyttä minuun ja isälleni oli sanonut että mieheni aivopesi minut kääntymään heitä vastaan. Mieheni tulee hyvin toimeen isäni ja veljieni kanssa mutta äitini ei vaan voi sietää miestäni yhtään. Miehellänikin alkaa käämit palaa äitini takia ja monesti äitini tekemiset ja sanomiset johtaa siihen että me riitelemme mieheni kanssa, kun molemmat kypsyy äitini sanomisiin. Nyt mitä äitini on sanonut minulle miehestäni niin niitä en ole enää uskaltanu kertoa miehelleni, kun pelkään että se aiheuttaa uuden riidan välillämme. Äitilleni olen sanonut asiasta että tahtooko se tahallaan aiheuttaa mielipahaa minulle kun puhuu miehestäni pahaa, mutta hän vetoaa mieheeni ku on niin tempperamenttinen ja hankala ihminen. Kyllä mieheni on tempperamenttinen muttei tosiaankaan paha.

Muutosta olemme puhuneetkin mieheni kanssa vaan nyt se ei ihan heti tule onnistumaan mieheni töiden vuoksi. :/ tähän asuntoon olemme kolmisen kuukautta sitten muuttaneet eikä kummallakaan haluttaisi alottaa uutta muutto-operaatiota ainakaan puoleen vuoteen. Olemme suunnitelleet muuttoa takaisin mieheni kotipaikkakunnalle, jos mieheni saa sieltä töitä. Vaan siitä kun äitini kuulee niin alkaa se mykkäkoulu taas.

Niin ja olen kanssa miettinyt että jos äitini yrittää paikkailla tuolla höösäämisellään meidän välejämme, koska kun olin 6 tai 7 luokalla niin äitini aina mollasi minua jos en suostunu siivoamaan omaa huonettani (olin tosi hankala silloin) ja sitten hän aina sano ettei minusta tule ikinä hyvää vaimoa saati äitiä, koska en suostu tekemään kotihommia sillon kun hän niin sanoo? Kun olin 8luokalla niin silloin alkoi minun itsenäistyminen pikkuhiljaa ja majotuin viikonlopuiksi isoveljeni kämpälle ettei tarvinnu kotona olla mollattavana ja höösäämässä pikkuveljiäni. Veljeni, varsinkin minusta nuorimmat (toinen on syntynyt -95 ja toinen -96) he ovat olleet aina vahemmilleni pieniä enkeleitä joita ei oo ikinä käskytetty eikä mollattu. Ja aina äitini toisti sitä että joku veljistäni tekee heille ensimmäisen lapsenlapsen ja kaikki veljistäni menee naimisiin, mutta minä en tuu saamaan mitään aikaseksi enkä tule saamaan miestä eikä minusta tosiaan äidiksi ole. Tämän takia olen ollut aina vähän etäinen vanhemmista eivätkä he tunne oikeestaan minua yhtään. Nyt anoppini on minulle se jonka puoleen käännyn jos mieltäni painaa joku tai jos tarvitsen äidillistä apua tai neuvoa.

Ihana kuulla etten ole ainut joka kärsii höösäävästä mummosta saati pahaapuhuvasta äidistä. Nämä rasitteet vaivaa ja painaa harteillani turhan paljon tällä hetkellä enkä haluaisi että se alkaa vaikuttaa vauvaan milläänlailla. :/