olenko hullu vai parisuhteessa narsistin kanssa?

Kerron teille stoorin lyhyesti, mielelläni kuulisin ulkopuolisten mielipiteitä tilanteesta, koska olen alkanut epäillä omaa mielenterveyttäni aivan kunnolla.
Tapasin vuosi sitten ihanan miehen, meillä oli liiaksi välimatkaa ja elimme syksyn kaukosuhteessa. Alku oli ihanaa huumaa ja mies sai minut tuntemaan itseni erityiseksi, rakastetuksi, ihailluksi jne. Kuitenkin jossain vaiheessa hän lipsautti minulle että olen hänen mielestään isokokoinen, hieman lihava. Ja tämä ei ole totuus, olen ollut normaalikokoinen nainen. Muutama lisäkilo tuli siinä syksyn mittaan mutta lihavaa minusta ei saanut tekemälläkään. Silloin hälytyskelloni soivat ensimmäisen kerran, että kuka tekee tai sanoo näin ihmiselle jonka kanssa haluaa olla yhdessä? Mies kuitenkin vakuutti olevansa hulluna minuun ja muutimme yhteen vuoden alussa. Minä siis miehen paikkakunnalle. Tuo lause kuitenkin kaikui päässäni ja en ole sen jälkeen enää viettänyt päivääkään laskematta kaloreita ja nykyään olen siis langan laiha. Kun muutin miehen kanssa samaan asuntoon (luonnollisesti) uudelle paikkakunnalle, minulla ei ollut siellä töitä, eikä ollut miehelläkään. Mies oli luvannut minulle että hankkii töitä niin pian kuin mahdollista, että voimme laittaa oman elämän pystyyn ja muuttamaan toiseen asuntoon joka olisi sopivampi meille molemmille. Mies ei laittanut tikkuakaan ristiin asian eteen, ei tehnyt asioita joita oli luvannut. Minä kilttinä ihmisenä olin vain hiljaa ja ajattelin että kyllä se tuosta reipastuu (miehelläni ei helpoin mahdollinen tausta.) Hän ei vienyt minua ulos tapaamaan kavereitaan, auttamaan minua sosialisoitumaan. Sain työpaikan ja uusia ystäviä, joiden kanssa joskus mennään kahville tai kaljalle yhdessä töiden jälkeen, olen pyytänyt miestä mukaani monet kerrat että tulisi hänkin. Mutta ei, ei ole hänelle minun asiani ja menoni tärkeitä. Sanoo ettei jaksa. Meidän parisuhteessa on muutkin asiat vinksallaan, aina pitää mennä miehen mieleen ja jos minä en ole tyytyväinen johonkin ja ilmaisen mielipiteeni ja kerron kuinka hän voisi mahdollisesti parantaa toimintaansa tai yhteistä arkeamme niin hän heittäytyy lapseksi ja alkaa itkemään, sanoo ja lupaa maat ja taivaat. Mutta fakta on, ettei mikään koskaan muutu. Minun kuulemma pitäisi olla vähemmän töissä, jotta voisimme viettää enemmän aikaa yhdessä ja tämä on se miten miehen mielestä suhteemme paranisi, on saanut minut jopa uskomaan tähän. Mutta se tuntuu epäreilulta, koska minä olen jo tehnyt ne isot kompromissit että ME olisimme jotakin. On tässä paljon muutakin, mutta ajatus pätkii jo niin vahvasti että kirjoittelen vaikkapa lisää huomenna.
10474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miehesi kuulostaa enemmän laiskiaiselta kuin narsistilta. Siskoni on samanlaisen vätyksen kanssa joka on jo vuoden pelannut pokeria, ja lupaillut hakevansa töitä.. Ei ole ensimmäistäkään hakemusta kirjoittanut.. Riippuu paljon minkä ikäisiä olette/ mies on.. Jos mies lähellä tai yli 30 niin toivottomalta kuullostaa. Miehen pitäisi saada työtä & muutakin sisältöä elämäänsä kuin sinut. Rajoittaako hän menojasi?

Äänestä

Ontuu, ontuu suhde pahasti!
Mies työtön, ettekä ole saaneet toivomaasi asuntoa, eikä teillä ole yhteisiä ystäviä.

Mies ei halua tavata ystäviäsi, sillä hän häpeää työttömyyttään.
On kiusallistä lähteä siinä asemassa olevan tapaamaan työllisiä, jotka hehkuttavat töidensä jälkeen pätevyyttään.

Suuri osa ongelmista johtuu miehesi työttömyydestä ja sen mukana tulevasta passiivisuudesta että masennuksesta ja häpeästä.
Kun siihen vielä lisätään se, että pettyneenä häneen ripität reppanaa, niin kyllä siinä varmaan itku tulee.

Sekin vielä, että sinä löysit uudelta paikkakunnalta töitä ja hän ei osaa käyttää kotikenttäetuaan.
Mieheltä on kasvot menneet kerrassaan.
Yksi ongelma poikii toisen ja se taas toisen.

Ihmisen on yleensä vaikea kestää häpeäänsä.
Mies on jo heittänyt pyyhkeen kehiin ja odottaa ennakoiden päivää, jolloin sinä nostat kytkintä vihaisena ja pettyneenä ihanaan prinssiisi, josta muotoutui pelkkä sammakko.

Äänestä

Minullakin sisko on vätyksen kanssa. Ei saa kuulemma oman alan töitä ja muita töitä ei suostu tekemään. Tykkää mielummin olla kotona ja pelailla pelejä. Sisko osa-aikatöissä ja joutuu siis maksaan miehensäkin kuluja kun tämä ei pysty.

Vaikka asia ei minulle mitenkään kuulu, niin ärsyttää suunnattomasti.

Oma isämme on samanlainen työtön vässykkä ollut aina.

Oma mieheni puolestaan työnarkomaani, eikä sekään mikään kauheen kiva juttu ole.

Että silleen.

Äänestä
  • Tässä nähdään selvästi se, että mitä kotona on opittu pitää paikkaansa.

    Yleensä tytär hakee oman isän kaltaista miestä. Oma isäni on vauhdikas, sosiaalinen ja sellainen joka osallistuu kotitöihin. Ja isän on nykyään eläkkeellä, tekee paljon talkoilla töitä ja tietenkin liikkuu paljon. Samalla hän osallistuu vieläkin lastenlasten harrastuksiin...

    Oma mieheni on samanlainen, kun isäni eli osallistuu kodin ylläpitoon ja kaikkeen harrastukseen oman vuorotyön ohella.

    Itse olen sitä mieltä, että se parisuhteen malli opitaan omassa kodissa ja jos ei mielytä meno voi äänestää omilla jaloillansa.

    Äänestä

joo , miehes on laiska ja varmaan haluaa että sinä elätät hänet tulevaisuudessa eli ei nyt narsistilta vaikuta mutta ehkä siitä tulee sellanen vielä.

Äänestä

No ei toi nyt mikään narsisti ole, mutta selvästikään ette ole toisillenne ne oikeat, ettekä hyväksi.

Sinä odotat että miehesi tekisi sitä ja tätä sinulle ja sinua varten, siis tarvitset sellaisen miehen. Ja mies tarvitsisi selkeästi sellaisen naisen joka pistää asioihin vauhtia ja mieheenkin, ja on itsessään vahva ja reipas. Aikaa myöten vain pahennatte toistenne huonoja puolia; ehkä sinä saat miehestäsi narsistin esiin, ja mies sinusta jonkun läheisriippuvaisen ruinuttajan.

Ei kaikki ihastukset pääty siihen että eletään onnellisena elämä loppuun. Joskus on järkevää todeta että olemme toisillemme ne väärät.

Äänestä

Ap., oli mies narsisti vai muuten vain hankala, oletko kysynyt itseltäsi oletko onnellinen tämän miehen kanssa?

Äänestä

Jotkut ihmiset vain onnistuvat löytämään toiseksi puoliskokseen ihmisen, joka tuo kaikki huono piirteet itsessä esiin, ja päinvastoin. Silloin on vaan käveltävä eri suuntiin.

Äänestä

Ei ole narsisti etkä ole hullu :)

Äänestä

Ei kuullosta yhtään narsistin toiminnalta, veikkaan, että hän vain ei ole kasvanut aikuiseksi,
ilmeisesti hän myös elää itsesäälissä ja on huomattavan laiska ja saamaton.
Sinuna en kuitenkaan odottaisi tästä suhteesta liikoja, tuskin hän tuosta muutu, kulutat vain itsesi loppuun tuon miehen kanssa.
Itse olen elänyt narsistin kanssa, ja en tosiaan tunnista kertomasi piirteitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


whyyowwhyy kirjoitti:

Kerron teille stoorin lyhyesti, mielelläni kuulisin ulkopuolisten mielipiteitä tilanteesta, koska olen alkanut epäillä omaa mielenterveyttäni aivan kunnolla.
Tapasin vuosi sitten ihanan miehen, meillä oli liiaksi välimatkaa ja elimme syksyn kaukosuhteessa. Alku oli ihanaa huumaa ja mies sai minut tuntemaan itseni erityiseksi, rakastetuksi, ihailluksi jne. Kuitenkin jossain vaiheessa hän lipsautti minulle että olen hänen mielestään isokokoinen, hieman lihava. Ja tämä ei ole totuus, olen ollut normaalikokoinen nainen. Muutama lisäkilo tuli siinä syksyn mittaan mutta lihavaa minusta ei saanut tekemälläkään. Silloin hälytyskelloni soivat ensimmäisen kerran, että kuka tekee tai sanoo näin ihmiselle jonka kanssa haluaa olla yhdessä? Mies kuitenkin vakuutti olevansa hulluna minuun ja muutimme yhteen vuoden alussa. Minä siis miehen paikkakunnalle. Tuo lause kuitenkin kaikui päässäni ja en ole sen jälkeen enää viettänyt päivääkään laskematta kaloreita ja nykyään olen siis langan laiha. Kun muutin miehen kanssa samaan asuntoon (luonnollisesti) uudelle paikkakunnalle, minulla ei ollut siellä töitä, eikä ollut miehelläkään. Mies oli luvannut minulle että hankkii töitä niin pian kuin mahdollista, että voimme laittaa oman elämän pystyyn ja muuttamaan toiseen asuntoon joka olisi sopivampi meille molemmille. Mies ei laittanut tikkuakaan ristiin asian eteen, ei tehnyt asioita joita oli luvannut. Minä kilttinä ihmisenä olin vain hiljaa ja ajattelin että kyllä se tuosta reipastuu (miehelläni ei helpoin mahdollinen tausta.) Hän ei vienyt minua ulos tapaamaan kavereitaan, auttamaan minua sosialisoitumaan. Sain työpaikan ja uusia ystäviä, joiden kanssa joskus mennään kahville tai kaljalle yhdessä töiden jälkeen, olen pyytänyt miestä mukaani monet kerrat että tulisi hänkin. Mutta ei, ei ole hänelle minun asiani ja menoni tärkeitä. Sanoo ettei jaksa. Meidän parisuhteessa on muutkin asiat vinksallaan, aina pitää mennä miehen mieleen ja jos minä en ole tyytyväinen johonkin ja ilmaisen mielipiteeni ja kerron kuinka hän voisi mahdollisesti parantaa toimintaansa tai yhteistä arkeamme niin hän heittäytyy lapseksi ja alkaa itkemään, sanoo ja lupaa maat ja taivaat. Mutta fakta on, ettei mikään koskaan muutu. Minun kuulemma pitäisi olla vähemmän töissä, jotta voisimme viettää enemmän aikaa yhdessä ja tämä on se miten miehen mielestä suhteemme paranisi, on saanut minut jopa uskomaan tähän. Mutta se tuntuu epäreilulta, koska minä olen jo tehnyt ne isot kompromissit että ME olisimme jotakin. On tässä paljon muutakin, mutta ajatus pätkii jo niin vahvasti että kirjoittelen vaikkapa lisää huomenna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu