suolat

Hei,

kertoisitteko minulle erilaisista suoloista?

Minun mielestäni suola on suolaa, oli se sitten missä muodossa tahansa, vai onko?

Esimerkiksi ihmettelin, kun suunnittelin tekeväni jääkellarin lohta, niin ohjeessa sanottiin , että lohiliemen valmistamiseen pitää käyttää karkeaa suolaa. Kuitenkin tämä suola pitää liuottaa kiehuvaan veteen, johon tulee muitakin aineita. Miksei muka tavallinen suola käy, jos se kuitenkin liuotetaan veteen?

Ja noin ylipäätään, miksi maustamisessa käytetään erilaisia suoloja? Miksi näitä erilaisia suoloja on? En oikein ymmärrä :)
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä tavallinenkin natriumkloridi kelpaa ihan hyvin - varsinkin jos se liuotetaan nesteeseen.

Suoloissakin on eroja ja tämän voit itsekin kokeilla ostamalla muutamaa erlaista suolaa - ei se hinta nyt niin paha ole. Eri mineraalien osuus suolassa saa sen maistumaan hieman erilaiselta, mutta silti perusmaku on suolainen. Jotkut tosin ovat hifistelleet tämänkin överiksi ja maistelevat suoloja kuten viinejä. Mielestäni tällöin mennään yli aiheen ja se ei ole enää järkevää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suola on suolaa! kirjoitti:

Hei,

kertoisitteko minulle erilaisista suoloista?

Minun mielestäni suola on suolaa, oli se sitten missä muodossa tahansa, vai onko?

Esimerkiksi ihmettelin, kun suunnittelin tekeväni jääkellarin lohta, niin ohjeessa sanottiin , että lohiliemen valmistamiseen pitää käyttää karkeaa suolaa. Kuitenkin tämä suola pitää liuottaa kiehuvaan veteen, johon tulee muitakin aineita. Miksei muka tavallinen suola käy, jos se kuitenkin liuotetaan veteen?

Ja noin ylipäätään, miksi maustamisessa käytetään erilaisia suoloja? Miksi näitä erilaisia suoloja on? En oikein ymmärrä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu