Kortteliralli ei kuulu keskustaan!

Kyllä pitäisi kunnioittaa keskustassa asuvia ihmisiä ja kieltää nuorisolta kortteliralli keskustassa. Monissa taloyhtiöissä alkaa hiljaisuus kello 21-22 välisenä aikana ja sitä noudatetaan. On väärin, että hiljaisuuden periaatteita ei noudateta kaupungin keskustan yöelämässä, vaan sallitaan koetteliralli ja ylenmääräinen meluaminen aina aamutunneille asti. Hyvin yksinkertaista olisi kieltää kaupungin keskustassa joutavanpäiväinen kortteliralli. Siihen tarvitaan kaupungin päättäjiltä tahtoa ja resusseja poliiseille lisätää valvontaa ja sakottaminen olisi tehokas keino puuttua nuorison kortteliralliin.

Korttelirallia, joutavanpäiväistä yöajelua keskustassa en hyväksy, enkä sitä ymmärrä. Kortteliralli lisää roskaamista ja aiheuttaa epäsiisteyttä keskustan katukuvaan. Joutavanpäiväinen kortteliralli on kallista huvia rahaa ja pensaa palaa ja kuulovaurioita tulee autossa istuville, jotka sitä jumputusta soittavat autoissaan.
47534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Monessakin kaupungissa sekä Suomessa että ulkomailla asuneena tulee ihmeteltyä, miksi tämä asia on juuri Torniossa niin iso ongelma ja jatkuvasti tapetilla. Johtuisiko siitä että tuo keskusta-alue on niin älyttömän pieni? Kaikki mahdollinen pakkautuu muutaman aarin alueelle ja se aiheuttaa yhteentörmäyksiä. En ole missään muualla tästä havainnut keskusteltavan yhtä kiihkeästi kuin Torniossa. Ja ihmiset ovat, ainakin oman kokemukseni mukaan, ihan samanlaisia kaikkialla.

Äänestä
  • Heititpä keskusteluun hyvän kommentin. Keskustan alue älyttömän pieni. Siitähän ne ongelmat johtuu. Ihmiset kaikkialla samanlaisia, kuten sanoit. Ongelmana ei voida pitää ihmisiä, jotka muuttavat keskustaan. Muuttavat ihmiset keskustaan ovat eläkeläisiä. Palvelut ovat lähellä heillä, Ja liikkuminen on helpompaa. Ovatkohan kaupungin päättäjät tätä tosiasiaa ottaneet huomioon? Suuntaus on monissa muissakin kaupungeissa sama. Ikääntyvä väestö muuttaa keskustaan kaupunkien ulkopuolelta. Keskustassa asuminen on helpompaa. Palvelut, kaupat, apteekit, virastot, taxit, linja-autot. rautatieasemat ovat lähietäisyydellä.

    Äänestä

Yöelämä, ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt kuuluvat keskustaan. Basson jyminä on tietenkin toinen juttu, siihen pitäisi lainsäätäjän puuttua,eli minkälaista äänentoistoa saa vakio autoon rakentaa, siitä kun olisi laki voisi poliisi ja katsastusviranomaiset puuttua asiaan.

Äänestä
  • Yöelämä kuuluu keskustaan, ihmisten liikkuminen ja seurustelu. Ylenmääräinen äänenkäyttö, puhe tai huutaminen ei ole normaalia yöaikaan, silloin kun vallitsee hiljaisuus. Eikö hiljaisuus, jota noudatetaan taloyhteisöissä, koske myös keskustan yöelämää? Onko sallittua mesota kaupungin keskustassa keskellä yötä, noudattamatta hiljaisuuden lakeja.?

    Mielestäni autoihin voi rakennella äänentoistolaitteita, mitä kukin haluaa. Mutta niiden käyttö, jos se aiheuttaa ylenmääräistä melua ja häiritsee keskustan asukkaita, niin siihen on puututtava viranomaisten tahoilta, tai muuttamalla kaupungin järjestyssääntöjä ottamalla huomioon keskustassa asuvat ihmiset.

    Äänestä

heh, pojat on poikia ja tykkäävät ajella pillurallia.voi pojat, oli ne aikoja kun ajeltiin tosissan ympyrää.

Äänestä
  • Oli ne aikoja, mutta ajat muuttuvat. Nyt on otettava keskustassa asuvat ihmiset huomioon. Autoissa voi äänentoistolaitteita vääntää hiljemmälle, jotta jmputus ei kuulu kerrostalojen asukkaiden huoneistoihin yöllä. Jumputusmusiikkia voi sitten syrjemmillä seuduilla kuunnella stereot täysillä, mutta ei keskustassa.

    Äänestä

  • mikko-mathias kirjoitti:

    Oli ne aikoja, mutta ajat muuttuvat. Nyt on otettava keskustassa asuvat ihmiset huomioon. Autoissa voi äänentoistolaitteita vääntää hiljemmälle, jotta jmputus ei kuulu kerrostalojen asukkaiden huoneistoihin yöllä. Jumputusmusiikkia voi sitten syrjemmillä seuduilla kuunnella stereot täysillä, mutta ei keskustassa.

    Ei aika muutu miksikään katoppa kellosta,mutta jospa mies vanhenee ja ajatukset muuttuu.

    Äänestä

  • Matti Mikko Seppo kirjoitti:

    Ei aika muutu miksikään katoppa kellosta,mutta jospa mies vanhenee ja ajatukset muuttuu.

    Olipa fiksu kommentti. Totta, ei aika muutu miksikään. Aika on aina sama, sekunnit, minuutit, tunnit, päivät, kuukaudet ja vuodet. Siinä ajanjuoksussa mies vanhenee ja ajatukset muuttuvat. Muuta en osaa sanoa kommenttiisi.

    Äänestä

Miksi ihmeessä pitää avata aina uusi keskustelu samasta asiasta?
Ollaanko sitä niin itsekeskeisiä narsisteja, vai...
Eikö sitä saa itseään kuulluksi (nähdyksi) jotta voisi jo aloitettuun ketjuun asiaansa sanoa? Taitaa suomi24 säännöissäkin vissiin tämä mainita?

Äänestä
  • Ei mikään kiellä tekemästä uutta avausta samasta aiheesta. Viittauksesi narsismiin oli huono. Narsismista ei ole kyse.

    Kortteliralli on sairasta touhua, eurojen tuhlausta. Bensa on kallista ja vielä kalliimpaa joutavanpäiväiseen kortteliralliin käytettynä. Joka korttelirallia ajelee, älköön vaivautuko valittamaan bensan kalleutta.

    Äänestä

Miten sitä korttelirallia voi sitten maaseudulla ajaa kun ei ole kortteleita siksi se on ajettava keskustassa nimensä mukaan.:)

Äänestä
  • Mikä pakko sitä korttelirallia on ajaa? Sitä minä en ymmärrä. Kortteliralli on turhanpäiväistä ja kallista. Kaupukiajossa pensaa palaa. Kallista huvia. Hullujen touhua koko kortteliajo.

    Äänestä

  • mikko-mathias kirjoitti:

    Mikä pakko sitä korttelirallia on ajaa? Sitä minä en ymmärrä. Kortteliralli on turhanpäiväistä ja kallista. Kaupukiajossa pensaa palaa. Kallista huvia. Hullujen touhua koko kortteliajo.

    Ei siellä mittää rallia ajeta, pelkkää fiilistelyä vaan. Keskituntinopeuskin taitaa jäädä alle 35km/h?
    Siinä sitä rallia kerrakseen. Mua ei häiritse, kiva ajankuluks joskus parveketupakoinnin yhteydessä katella.

    Äänestä

  • Hilajoen Antti kirjoitti:

    Ei siellä mittää rallia ajeta, pelkkää fiilistelyä vaan. Keskituntinopeuskin taitaa jäädä alle 35km/h?
    Siinä sitä rallia kerrakseen. Mua ei häiritse, kiva ajankuluks joskus parveketupakoinnin yhteydessä katella.

    Saisivat kieltää tuon parveketupakoinnin.

    Äänestä

  • Hilajoen Antti kirjoitti:

    Ei siellä mittää rallia ajeta, pelkkää fiilistelyä vaan. Keskituntinopeuskin taitaa jäädä alle 35km/h?
    Siinä sitä rallia kerrakseen. Mua ei häiritse, kiva ajankuluks joskus parveketupakoinnin yhteydessä katella.

    Mitä fiilistelyä se on, kun bassostereot autossa jumputtaa, niin että pellit autosta lentää ja korvien tärykalvot halkee?

    Äänestä

  • mikko- mathias kirjoitti:

    Mitä fiilistelyä se on, kun bassostereot autossa jumputtaa, niin että pellit autosta lentää ja korvien tärykalvot halkee?

    Sie taiat olla katteelinen? Eikö sulla autoa ja tyttöystävää? Ylipäänsäkään kavereita joiden kanssa tapailla? Vai elätkö korttelirallaajien kyttärinä ja kirjoittelet täällä?
    Olisiko jo aika hankkia elämä?

    Äänestä

  • Hilajoen Antti kirjoitti:

    Sie taiat olla katteelinen? Eikö sulla autoa ja tyttöystävää? Ylipäänsäkään kavereita joiden kanssa tapailla? Vai elätkö korttelirallaajien kyttärinä ja kirjoittelet täällä?
    Olisiko jo aika hankkia elämä?

    kortteliralliaVähän olen katteellinen, mutta ei harmiata. Ei ole autoo, ei tyttöystävää, eikä kavereita. Kyttään korttelirallia ja sitten kirjoittelen täällä. Elämä on hankittu, ja tämä on minun elämäni.

    Äänestä

  • mikko-mathias kirjoitti:

    kortteliralliaVähän olen katteellinen, mutta ei harmiata. Ei ole autoo, ei tyttöystävää, eikä kavereita. Kyttään korttelirallia ja sitten kirjoittelen täällä. Elämä on hankittu, ja tämä on minun elämäni.

    Good for you ; )

    Äänestä

Näin on ei minustakaan mitään häiritsevää ralliajoa ole ihan rauhallista menoa ja itsehän he bensansa ostavat jotka sillä ajelee.

Äänestä
  • Eihän se sinua häiritse, kun keskustassa et asu. Helppo se on sinun huudella vieraisiin pöytiin.

    Äänestä

Edelleen nuo yilisuuret ja tavaratilaan sijoitettavat bassopöntöt pitäisi julistaa laittomiksi.
Ei normaali autoilu tarvi moisia laitteita.
Ne on vain ja ainoastaan häirintä tarkoitukseen, ne vehkeet. Eli sen verran tulisi lain säätäjien ja poliisien jaksaa tehdä asian eteen, jotta tahallinen häirintä / metelöinti saataisiin loppumaan.
Kummaa piruilijoiden ja haitantekijöiden paapomista nykyisin tämä touhu ...

Äänestä
  • Olipa sinulta hyvä kommentti, samaa mieltä olen, haitantekijöiden paapomista, sanoisinko haitantekijöiden hyväksyntää ylimääräiselle metelille.

    Äänestä

Kuuluuko se sinne teille saakka kun paukuttavat täällä kaupungissa?

Äänestä
  • Kaupungissa jumputus kuuluu. Järjestysäänöt koskevat kerrostalon asukkaita. Hiljaisuus kello 21-22 alkaa ja sitä noudatetaan. Missä kaupungin järjestyssäännöt hiljaisuuden suhteen kaupungin yöelämässä eläville häiriköille, ylenmääräistä meteliä pitäville????

    Äänestä

  • mikko-mathias kirjoitti:

    Kaupungissa jumputus kuuluu. Järjestysäänöt koskevat kerrostalon asukkaita. Hiljaisuus kello 21-22 alkaa ja sitä noudatetaan. Missä kaupungin järjestyssäännöt hiljaisuuden suhteen kaupungin yöelämässä eläville häiriköille, ylenmääräistä meteliä pitäville????

    Aattelin pestä pyykit klo 23.00 ja käydä suihkussa. Älä tuu mun oven taa rynkyttään.

    Äänestä

  • Pyykkäri kirjoitti:

    Aattelin pestä pyykit klo 23.00 ja käydä suihkussa. Älä tuu mun oven taa rynkyttään.

    Nyt pesen pyykit päivällä, kuivuvat päiväsaikaan eivätkä haise autojen pakokaasuille. Laita pyykkikone tukevalle alustalle, ettei pidä ylenmääräistä meteliä, niin että muut saavat nukutuksi. Jos noudatat hiljaisuutta, ei ovesi takana rynkytetä. Jos et noudata taloyhtiön sääntöjä, en ovesi takana rynkytä, vaan siellä rynkyttävät poliisit.

    Äänestä

Minua häiritsee viereisen asunnon hässivä nuoripari.Hetekka kolisee koko yön eikä meinaa saada nukutuksi.Hässikää jatkossa virka-aikaan niin ihmiset saa nukkua rauhassa.

Äänestä
  • Ongelmaan löytyy ratkaisuja. Hetekan voi oljytä kettinkiöljyllä, mitä polkupyörien kettinkeihin käytetään, ei kolise sen jälkeen. Tai sitten pitää hankkia korvatulpat, jos taloyhtiön seinissä on huonot eristeet, jotka eivät pidä ylimääräisiä ääniä loitolla.

    Äänestä

Ei ole älliä joillakin tosiaan kun viimeyönäkin 03,30 erään kerrostalon edessä soitettiin auton äänitorvea moneen otteeseen liekkö oli tarkoitus ilmoittaa jollekkin että on saapunut paikalle,on torvi itsekkin kun ei tajua että se tyyttäily kuuluu jokaisen muunkin asuntoon eikä ainoastaan siihen minne hän sen tarkoittaa,torvessa oli vielä sellainen vanhanajan terävä ääni joka kuuluu kyllä kauas,eikö teillä ole kännyköitä että antaisi vaan hälärin se ei maksa mitään eikä häiritse muita ihmisiä.

Äänestä
  • Kännykän häläriääni olisi ratkaisu ongelmaan.

    Äänestä

kuinkahan moni valittajista itse on nuorena harrastanut samaista toimintaa? ei sitä niin vain saada loppumaan :) jos se kielletään keskustasta niin se siirtyy muualle haitaksi! p.s minkä ihmeen takia tästä pitää aina saada uusi keskustelu tehtyä?

Äänestä
  • Uusi keskustelu tehtyä? Siksi, asia on aina ajankohtainen. Kortteliralli, vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Ei ennen huudatettu musiikkia läheskään tuolla tasolla kuin nykyisin.
    Ei ollut tavaratilassa valtavia kaiuttimia aiheuttamassa häiriötä ulkopuolella oleville. Musiikkia huudatettiin auton sisällä omaksi huviksi ja omille korville.
    Nämä lahjattomat nykyteinit yrittävät vain saada huomiota keinolla millä hyvänsä, kun todellisuudessa ei omata mitään lahjoja tai osata yhtikäs mitään, jolla sitä huomiota normaalisti saisi.

    Äänestä

Sinne keskustaanhan se kuuluu , vai meinnaakko että arpelassa pitäs ruveta ajamaan kiekeröä. Pane se peitto paremmin korvilla eläkä piä sitä korvaa ikkunassa kiinni josko jotaki hyvvää musikkia kuulis ko itellä ei ole vara ostaa hyviä poppi vehkeitä jotta voi naapureita häiritä. Näin se on aina ollu ja näin se tulee aina olehmaan. Ei se lopukko haussa joten koita kestää rupuli valittaja.

Äänestä

Ei meän asuntoon kuulu mitään melua.Onko osa taloista, niin halvalla rakennettu 70-80-90 luvuilla, että kuuluu kärpäsen pierukin ulkoa sisälle.

Äänestä

Turhaa tästäkkään on jupista. Poliiseilla ei ole resursseja valvoa mittään pillurallia ja ajokiellokkaan ei toimi. Rovaniemelläki kokkeiltu ajokieltoja ja ei niistä perusteta. Rakentaisivat teille eläkeläisille ja vanhuksille asunnot vaikka juhannus-saareen. Nämät melusta valittavat ihmiset on niitä pää asiassa jokka on maalta muuttanu kaupunkiin ja sitten hohksannu että h*lvetti täällä ei olekkaan niin rauhallista ko tuolla maalla.

Äänestä

Hei oikeesti ihmiset, antaaka niitte ajella siellä ja huuattaa musiikkia. Eihän keskustassa voi olla hipihiljasta eikä asettaa mitään hiljasuus alkaa klo 22, ajaahan siellä muitaki. Mite sitte ko baarit on auki klo 4 asti, kiellättekö neki? Entä jos joskus saatte ralliajon loppuun, nuoret siirty kaduille ryyppään , siitäpä niitä ongelmia vasta syntyy, ilkivaltaa yms. Antakaa hyvät ihimiset jo olla tän asian, ne ajaa jos ajaa ja huuaattaa musikkiia jos ne nii haluaa! Ettete sitä ikinää voi kieltää, hi hihiiii! :) säälittävää lukea miten surkea elämä teillä on kun jaksatte puuttua toisten asioihin

Äänestä
  • Hyviä kommentteja. Linjoilla olen. Tullee niin kommenttia, ei mukana pysy, Huomenna vastailen, se on periaatteeni, kun keskusteluun on lähtenyt. Täytyyppi perehtyä nkommentteihin ja vastailla, vaikka erimielipitellä. Aina ei voi olla samaa mielipidettä. Palataan asiaan.

    Äänestä

Tappelut ei kuulu jääkiekkoon!

Äänestä

Ei ne nyt oikeesti tappele jääkiekossa. Näyttelevät tappelevansa. Yleisö odottaa pientä kahinointia painiotteluja kaukalossa. Mitä sitten vaikka nyrkit vähän heiluvat? Onhan jääkiekkoilijoilla varustukset päällä. Ei tule tapaturmia.

Äänestä

Näyttäis Tornion "eläkeläisillä" olevan halu kieltää kaikki sellainen mikä itsestä ei ole kivaa , tai mitä ei itse harrasta !!!! Sorry nyt vaan kaupunkiin kuuluu kaupungin äänet !!! Linnun laulua kenties voi kuunnella arpelassa !! Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan !!!

Äänestä
  • Kyllä kaupungissa ääniä saa olla, vaikka aamutunneille asti. Musiikki ei ole musiikkia, jos volyymit säädetään täysille, niin että musiikki muuttuu melusaasteeksi. Metelöintiä tulee vältää, yöaikaan ja antaa ihmisille yörauha. Kyllä laki ja järjestyssäännöt koekevat myös keskustassa.

    Äänestä

  • Nyt täytyy sivusta ja ihan ulkopuolisena, enkä edes vielä eläkeläisenä - kaukana siitä todeta, että ymmärrän kyllä tuolla keskustassa asuvia tyyppejä aika hyvin. Kaupunkiin kuuluu toki äänet ja liikenteenmelu ym. mutta kyse on kai öisin autoista kuuluva basson jumputus. joka jatkuvana on ihan oikeasti sairaan ärsyttävää. En usko että mistään autojen äänestä tms.onkaan kysymys mutta just tästä basson jytkeestä, mikä tulee läpi ikkunoiden. se on raivostuttavaa pitemmän päälle. Joka muuta väittää, valehtelee.

    Äänestä

  • minna37 kirjoitti:

    Nyt täytyy sivusta ja ihan ulkopuolisena, enkä edes vielä eläkeläisenä - kaukana siitä todeta, että ymmärrän kyllä tuolla keskustassa asuvia tyyppejä aika hyvin. Kaupunkiin kuuluu toki äänet ja liikenteenmelu ym. mutta kyse on kai öisin autoista kuuluva basson jumputus. joka jatkuvana on ihan oikeasti sairaan ärsyttävää. En usko että mistään autojen äänestä tms.onkaan kysymys mutta just tästä basson jytkeestä, mikä tulee läpi ikkunoiden. se on raivostuttavaa pitemmän päälle. Joka muuta väittää, valehtelee.

    Osuit kommentissasi naulan kantaan. Basson jumputus? Sanoisinko, että säälittävää ajankulua. Halutaanko sillä kiinittää ulkopuolisten huomiota? Vai onko bassojumputtajilla jokin pätemisen tarve? Että he saisivat huomiota osakseen? Säälittävää touhua soittaa autostereoita täysillä. Se on melusaastetta ja aiheuttaa kuulovaurioita autossa istuville.

    Äänestä

  • mikko-mathias kirjoitti:

    Osuit kommentissasi naulan kantaan. Basson jumputus? Sanoisinko, että säälittävää ajankulua. Halutaanko sillä kiinittää ulkopuolisten huomiota? Vai onko bassojumputtajilla jokin pätemisen tarve? Että he saisivat huomiota osakseen? Säälittävää touhua soittaa autostereoita täysillä. Se on melusaastetta ja aiheuttaa kuulovaurioita autossa istuville.

    Hanki earit apteekista tai eristä luukkusi.

    Äänestä

Bassosoitannasta rikesakkoja.

Liian äänekäs autostereoiden soittaminen rapsautti sakot kahdelle autoilijalle Torniossa.
Poliisi valvoi perjantain ja torstain välisenä yönä Tornion Jääkärikatua, jossa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo on kielletty öiseen aikaan. Liikennemerkeistä piittaamatta Jääkärinkadulla kuitenkin autoillaan kiellettynä aikana jatkuvasti. Alueen asukkailta on tullut poliisille useita valvontapyyntöjä.

Peräpohjolan poliisilaitoksen mukaan poliisipartiot kirjoittivat yön aikana kymmenkunta rikesakkoa. Lisäksi kaksi autoilijaa sai rikesakon autostereoiden liiallisesta bassoäänien soittamisesta.

Äänestä

Tornion vanhemmat miehet ajavatkin iltaisin Kemiin pralliin. Siellä ei tarvitse pelkästään ajella vaan voi pysäyttää auton yöksi ja pitää hauskaa. Aamulla taas kotiin. Ei häiriinny tornion keskustan asukkaat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikko-mathias kirjoitti:

Kyllä pitäisi kunnioittaa keskustassa asuvia ihmisiä ja kieltää nuorisolta kortteliralli keskustassa. Monissa taloyhtiöissä alkaa hiljaisuus kello 21-22 välisenä aikana ja sitä noudatetaan. On väärin, että hiljaisuuden periaatteita ei noudateta kaupungin keskustan yöelämässä, vaan sallitaan koetteliralli ja ylenmääräinen meluaminen aina aamutunneille asti. Hyvin yksinkertaista olisi kieltää kaupungin keskustassa joutavanpäiväinen kortteliralli. Siihen tarvitaan kaupungin päättäjiltä tahtoa ja resusseja poliiseille lisätää valvontaa ja sakottaminen olisi tehokas keino puuttua nuorison kortteliralliin.

Korttelirallia, joutavanpäiväistä yöajelua keskustassa en hyväksy, enkä sitä ymmärrä. Kortteliralli lisää roskaamista ja aiheuttaa epäsiisteyttä keskustan katukuvaan. Joutavanpäiväinen kortteliralli on kallista huvia rahaa ja pensaa palaa ja kuulovaurioita tulee autossa istuville, jotka sitä jumputusta soittavat autoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu