Olen hoikka nuori nainen. Harrastan kohtuullisesti liikuntaa. Lihastreenistä minulla ei ole kokemusta.
Olen aina ihmetellyt sitä, että mielestäni toinen reiteni näyttää isommalta, paksummalta, kuin toinen. Vähän aikaa sitten ostin elämäni ensimmäisen mittanauhan, ja kun mittasin molemmat reiteni samasta kohtaa, huomasin, että toinen reiteni todella on sentin toista paksumpi!
Huomaan eron itse ja se häiritsee minua. Haluaisin että reiteni olisivat yhtä paksut.
Jos treenaan kapeampaa reittäni enemmän kuin paksumpaa, muuttuuko se (kapeampi reisi siis) paksummaksi vai pienemmäksi treenin myötä? Kannattaako minun siis alkaa treenata kapeampaa reittäni enemmän? En siis tiedä, kasvaako ympärysmitta lihastreenin myötä vai hoikentaako se entisestään.
Kiitos vastauksesta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mistä näitä idiootteja sikiää ???
Rasvaa ei voi polttaa paikallisesti.
Onko jalkojesi voimissa eroja? Kun lähdet treenaamaan, huomioi tämä. Esim. askelkyykyt voivat paljastaa heikomman kintun. En lähtisi treenaamaan toispuoleisesti, sillä se vaikuttaa kaikkiin muihinkin lihaksiin ja kehon tasapainoon. Treenaa tasaisesti kumpaakin jalkaa, kyllä se siitä tasoittuu jos on tasoittuakseen. Harva ihminen edes on symmetrinen, jos kukaan.
Selvitä mieluummin mistä se johtuu että toinen kinttu on ohuempi. Tosin sentin ero reidessä ei ole kauheen vakavaa, ihminen kun ei ole symmetrinen. Mutta aina kannattaa olla kiinnostunut mistä tälläiset asiat mahtavat johtua. Onko esim. Ohuempi jalka ollut kipea...?
Jos tuollainen kovasti häiritsee niin älä missään tapauksessa mittaa käsistäsi samoja mittoja. Oikea kätisellä esim oikea käsi on isompi kuin vasen, myös vahvempi toki.
Jalat nyt ei oikeen oo kummankaan puoleisia mutta eroja on. Jotenkin silti tuo oikea jalka on vahvempi kuin vasen vaikka niitä käyttää yhtäpaljon. ja joku 1cm ympärysmitan heitto. PÖH hemmetti kun oot pölöjä.
Hähää, ei muuten mee aina noin. Ite oon oikee kätinen, mut vasuri 1,5cm paksumpi ja yllättäen myös vahvempi;)
Ihmisillä tahtoo olla toispuoleisuutta, oikeakätisillä oikea jalka, pakara sekä kädet ovat paksummat ja/tai vahvemmat
Sentin ero ympäryksessä on niin huomaamaton että sellaista asiaa ei kannata edes miettiä. Vaikka olisi kyse tuumasta on sekin pieni ero, jalassa. Eroa voi olla myös rasvan varastoitumisessa, eikä lihaksen koosta
Tarkkaile voimaa ja kestoa; tee yksipuoleisia kyykkyjä (esim. askel, bulgaarialainen, pistooli) painoilla ja tarkkaile, kumpi on heikompi ja säädä painoa ja toistoja sen mukaan, jotta tilanne tasottuisi. Tämä ihan hyvin voi auttaa tuohon "epäsymmetrisyyteen"
Kiitos kaikille vastauksista :)
Olen oikeastaan aika helpottunut kuullessani, että kyse ei ole mistään niin epätavallisesta ilmiöstä, vaan että sitä asymmetriaa on muillakin.
Jalassani, kummassakaan, ei ole ollut kipua eikä muutakaan oiretta, eli tuskinpa sitten on mistään sen vakavammasta kysymys siltäkään osin.
Tavallaan on ihan ymmärrettävää, että toisen puolen jäsenet ovat vahvemmat ja myös isommat, kun yleensä ihminen vääjäämättä käyttää kehoan epäsymmetrisesti.
Mittasin sitten yläraajanikin mittanauhalla, ja niissäkin oli eroa hieman.