Lehtineekeri

Mistä tulee vanhemmassa kotimaisessa kirjallisuudessa esiintynä sana ”lehtineekeri”? Sana tuli viimeksi vastaan Marton Taigan Yhdeksänhäntäisessä kissassa. Sanallahan tarkoitetaan sanomalehtimiestä.
9651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen lukenut sellaisen selityksen, että nimitys johtuisi siitä, että vanhoina aikoina toimittajatkin sotkeutuivat painomusteeseen. Tässä http://fi.wiktionary.org/wiki/lehtineekeri asia tarkentuu:
"Lehtimies joutui ottamaan teksteistä vedoksia, joiden painoväri mustasi."

Lienee mainitsemattakin selvää, että mustia ihmisiä sanottiin ennen neekereiksi.

Äänestä
  • Kylläpä sitä ollaan ennen oltu moukkia.

    Äänestä

  • Nehtileekeri kirjoitti:

    Kylläpä sitä ollaan ennen oltu moukkia.

    Neekeri oli ennen suomen kielessä aivan neutraali ilmaus. Sitten joku kukkahattu sattui keksimään, että koska "nigger" on englannin kielessä loukkaava ilmaus, niin täytyyhän suomenkielisen neeekeri-sanankin olla samanlainen.

    Älyllinen kapasiteetti ei vain yltänyt huomaamaan, että samankaltaisilta näyttävien sanojen sävy ja merkitys on kielestä riippuva ominaisuus.

    1Äänestä

Suomessa sanaa käytti 1920 -luvulla presidentti Ståhlbergin vaimo Ester Ståhlberg. Hän rinnasti kirjoituksessaan lehtimiehet neekereihin, koska nämä olivat arvostelleet presidenttiä vaikka eivät hänen mukaansa ymmärtäneet mistään mitään. Ilmeisesti "neekeri" oli tuohon aikaan sana, joka kuvasti jonkin asteista älyllistä jälkeenjääneisyyttä.

Äänestä

Turun Sanomalehtimiesyhdistys julkaisi aikoinaan myös hyväntuulista vappulehteä nimeltään Vappuneekeri. Lehti ilmestyi vuosina 1950-2006.

Lehden nimi tulee samasta syystä, eli kun lehtimiesten kädet olivat ennen mustina painomusteesta. Nykyisinhän näpytellään tietokonetta, eivätkä sormet saa enää väriä.

1Äänestä

Meidän alalla alihankkijoita kutsutaan yleisesti neekereiksi. Kutsuvat siis sillä nimellä myös itseään. Viitannee orjuuteen... mut ei siitä kukaan loukkaannu. 40-vuotta vanha termi.

Äänestä

Ylläpito ei näköjään salli kyseistä nimitystä siten että sanat siinä ovat toisessa järjestyksessä!
Oi kuinka siveellistä ja sivistynyttä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


§1§ kirjoitti:

Mistä tulee vanhemmassa kotimaisessa kirjallisuudessa esiintynä sana ”lehtineekeri”? Sana tuli viimeksi vastaan Marton Taigan Yhdeksänhäntäisessä kissassa. Sanallahan tarkoitetaan sanomalehtimiestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu