P-karjala tutkimus sai seuraajan

Kerrotiin että voi on tämän tutkimuksen mukaan vaaralista

"Tässä pitkään seuratussa, alkutilanteessa terveistä keski-ikäisistä miehistä koostuvassa aineistossa runsas voin käyttö oli yhteydessä lisääntyneeseen sydäninfarktiriskiin."

Mutta oliko?, minkälaiset ihmiset saivat sydäninfarktin?. Sydän infarktit laitettiin voin piikkiin vaikka sydänkohtauksen saajat oli muita vanhempia ja heillä oli monia tunnettuja riskitekijöitä, jotka varmuudella aiheuttavat sydäninfarketeja.

Artikkelissa kerrottiin...

"Tutkittavat miehet olivat lähtötilanteessa keskimäärin 52-vuotiaita. Keskimääräinen seuranta-aika oli 16 vuotta ja sen aikana ­sydäninfarktin sai 378 tutkittavaa. Seurannan aikana sydäninfarktin saaneet miehet olivat tutkimuksen alussa muita miehiä vanhempia ja heillä oli merkitsevästi suurempi painoindeksi, epäedullisemmat veren rasva-arvot ja korkeammat verenpainetasot terveenä säilyneisiin tutkittaviin verrattuna. He myös tupakoivat merkit­sevästi muita enemmän, heillä oli pienempi maksimaalinen hapenottokyky ja heidän ruoka­valionsa sisälsi enemmän voita, tyydyttynyttä rasvaa ja vähemmän folaattia, marjoja, hedelmiä ja tuoreita kasviksia."

Mihin suomen terveyden huolto on menossa?, Voin syyllistäminen saa jo varsin epätoivoisia ja suorastaan farssimaisia piirteitä.


Koko artikkeli

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/tiedeartikkelit/voi-ja-sydaninfarktiriski/
752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On tieteellisiä, korkealuokkaisia, puolueettomia tutkimuksia ja sitten on tutkimuksia joilla halutaan puolustaa vanhoja luuloja-siinä kuitenkaan onnistumatta ilman täysin tuulesta temmattuja asiaan sovellettuja johtopäätöksiä.
Naurettavinta asiassa on se että meitä asioita seuraavaa maallikkoja alkaa olla niin paljon että eihän se onnistu.

Äänestä

Unohdit mainita, että muut ihmeellistä ei ollutkaan ja muutenkin koko tukimus oli aika sekava. Kuitenkin siinä mainittiin, että tarkasteltaessa meijerituotteitden vaikutusta alaryhmittäin, havaittiin juuston ja leivänpäälysvoin käyttöä olisi merkittävästi yhteydessä sydäninfarktiin; juusto suojasi infarktilta ja voi lisäsi infarktin riskiä. Muuta havaintoja ei tehty.
No ei suurta riskiä, koska en syö voileipää

Äänestä

peltokenkku

Mainitu tutkimuksen kaltaisilla seurantatutkimuksilla ei pytytä "kovasta päästä", kuolemat ja kuolemaan johtavat sairaudet vetämään johto päätöksiä.
Kyseinen tutkimus on pelkästään käyttökelpoinen uuden tutkimuksen tekemiseen asian vahvistamiseksi ja ne tutkimukset löytyy korkealuokkaisista jo tänä päivänä ja kaatavat täysin mainitun tutkimuksen.

Äänestä

Tämä on juuri sitä tyypillistä suomalaista tutkimustoimintaa, jossa on vain yksi tekijä nimettynä, eli paljonko söit voita, mutta ei jakseta selvittää paljonko oli leipää voin alla, oliko tuo 6-7 palaa jota terveyshuoltomme suosittaa ja pastat ja perunat päälle.

Sanotaan vielä jokaiselle tutkittavalle tehdyn aluksi 4 päivän haastattelu ruokatottumuksista ja näköjään tupakoinnistakin, kaljoista ei kerrottu.

Kansainvälisesti tutkittu lääketieteellinen tosiasia on, että rasvoilla ei ole mitään vaikutusta kolesteroliarvoihin, ei voilla eikä kasvirasvoillakaan.
Suurin sydän-j a verisuonitautien aihauttaja on hiilihydraatit johon edelleen kansainvälisten huippututkijoiden mukaan olisi pitänyt kiinnittää huomio rasvojen siasta.

VOI tätä suomalaista yksinkertaisuutta kansanterveydessä. Maksajana oli ilmeisesti Raisio, Unilever ja "Dansk Sokker"

Äänestä

No ainakin yksi asia tutkimuksessa selvisi, korkea ikä on suuri riskitekijä. Ensi kerralla voisivat ottaa voinsyöjiksi 95 ja vertais-ryhmäksi 25 vuotiaat, ja tutkimuksen kestoaika 10 v. Niin olisi vielä selvempi lopputulos, kuolleisuus voinsyöjien keskuudessa suurempaa, voi todella vaarallista :)

siis jos tutkimuksia on pakko jatkuvasti vääristellä.

Ihmisillä on oikeus puolueettomaan tietoon, koska maksamme veroja ja verorahoilla maksetaan noiden vääristelijöiden palkat.

Äänestä

"heillä oli merkitsevästi suurempi painoindeksi... heidän ruoka­valionsa sisälsi enemmän voita"

Miten on mahdollista, että heillä oli suurempi painoindeksi, kun Veijo väittää voita syövien olevan hoikempia?? Valehteleeko Veijo?

Äänestä

Alfred J. Kvaak

Oletko todella noin yksinkertainen???

Tämä sivu on VHH ruokavalliosta johon myös LCHF kuuluu.

Opettele ensin tietämään mitä niillä tarkoitetaan, miten ja miksi ne toimii niin et tarvitse kysellä turhuuksia.

Aloita vaikka tästä, perustuu todelliseen tietoon:

http://lchf3356.blogit.fi/tietoja/terveempaa-tulevaisuutta-kohti/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karps1 kirjoitti:

Kerrotiin että voi on tämän tutkimuksen mukaan vaaralista

"Tässä pitkään seuratussa, alkutilanteessa terveistä keski-ikäisistä miehistä koostuvassa aineistossa runsas voin käyttö oli yhteydessä lisääntyneeseen sydäninfarktiriskiin."

Mutta oliko?, minkälaiset ihmiset saivat sydäninfarktin?. Sydän infarktit laitettiin voin piikkiin vaikka sydänkohtauksen saajat oli muita vanhempia ja heillä oli monia tunnettuja riskitekijöitä, jotka varmuudella aiheuttavat sydäninfarketeja.

Artikkelissa kerrottiin...

"Tutkittavat miehet olivat lähtötilanteessa keskimäärin 52-vuotiaita. Keskimääräinen seuranta-aika oli 16 vuotta ja sen aikana ­sydäninfarktin sai 378 tutkittavaa. Seurannan aikana sydäninfarktin saaneet miehet olivat tutkimuksen alussa muita miehiä vanhempia ja heillä oli merkitsevästi suurempi painoindeksi, epäedullisemmat veren rasva-arvot ja korkeammat verenpainetasot terveenä säilyneisiin tutkittaviin verrattuna. He myös tupakoivat merkit­sevästi muita enemmän, heillä oli pienempi maksimaalinen hapenottokyky ja heidän ruoka­valionsa sisälsi enemmän voita, tyydyttynyttä rasvaa ja vähemmän folaattia, marjoja, hedelmiä ja tuoreita kasviksia."

Mihin suomen terveyden huolto on menossa?, Voin syyllistäminen saa jo varsin epätoivoisia ja suorastaan farssimaisia piirteitä.


Koko artikkeli

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/tiedeartikkelit/voi-ja-sydaninfarktiriski/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu