joo miten vietätte aikaa paisuhteesanne kumpanin kanssa meillä ollaan yhdessä kotona katsotaan telkkaria ja silti seurutselukumpanini vaitaa että muissa suhteisa tehdäään sitä ja tätä ja itse kumpanini suurimaksi osaksi nukkuu eikä saa keskustelu seuraa eikä vastaa juurikaan mihinkään mitään ei ole omaa mieltä mistään asiasta ni tämä on kuin yksin kotona olisi
miten vietättte parisuhteesanne aikaa kumpanin kanssa
jusssi..
321105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
No sano sielle naisellesi, että jos tekemistä haluaa, niin alkaa sitten itse keksiä eikä valita!
Vastauksensa otsikkosi kysymykseen: tehdään tavallisia arkisia juttuja enimmäkseen, laitetaan ruokaa, käydään lenkillä, katsotaan telkkaria. Viikonloppuisin toisinaan yhdessä viihteellä tai syömässä ulkona, sukulaisilla tai kavereilla kylässä tai he meillä kylässä.
Me tehdään ruokaa, syödään ja samalla katsotaan leffaa tai jotain meidän lempisarjaa. Käydään kuntosalilla pari kertaa viikossa ja samalla uimahallissa. Käydään kaupassa, lenkillä, ravintolassa syömässä. Joskus harvemmin mennään elokuviin. Keskustellaan asioista, pelleillään.
Niin ja seksiäkin tietysti. Eipä kai sen kummempaa :)
Yhdessä lenkkeily/kävely tekee kuulemma hyvää parisuhteelle. Ehkä voisitte kokeilla aloittaa siitä?
viet ravintolaan ja maksat laskun, pidätte peli-iltaa kavereiden kanssa lähikuppilassa, käytte matkoilla, viet näköalapaikoille, laavulle makkaraa syömään, riippuu mitä nainen kaipaa
Sanopas yksikin hyvä syy, miksi MIEHEN pitää vinkuvaa naista viedä yhtään minnekään? Nainenhan se tässä on aloittajalle vinkunut tekemisen puutetta, joten hän näyttäköön mallia. Minkä vuoksi miehen pitäisi viedä raflaan syömään ja maksaa lasku? "Riippuu mitä nainen kaipaa" , just joo... Jos nainen saa päähänsä kaivata vaikka illallista Eiffel-tornissa just nyt, niin pitääkö miehen viedä ja maksaa?!
Ja olen itse muuten nainen, jolle ei ole ikinä tehnyt tiukkaa keksiä tekemistä miehensä kanssa - eikä miehellä minun kanssani.
Niin... jokainen pitää suhteessa huolta vaan omista orgasmeistaan...
Tämä ei liity aiheeseen, mutta miksi ihmeessä aikuiset ihmiset kirjoittavat tuolla tavalla? Kirjoitusvirheitä sattuu kaikille, mutta tällainen on suoraan sanottuna aika köyhää. Kuka tuollaista jaksaa lukea?
Elämähän on valtaosin arkea, siitä kannattaa tehdä kummallekin mieluisaa. Siis joku loma on muutaman viikon ja sit jos koko loppuvuoden odottaa sieuraavaa huippukokemusta, on minusta hukassa. Arki on ihan kivaa!
Meillä käydään lenkillä, hoidetaan koiraa, käydään kirjastossa, katotaan telkkua kainaloisina, jutellaan, vitsaillaan ym. Ostokset hoidetaan yhdessä ja sitten käydään kaljalla, joskus otetaan kotona. Seksiä tietysti ja saunavuoro on. Kävelylle saatetaan ottaa kahvit termariin, pihagrillissä pidetään nuotiota näin syksylläkin ja paistetaan makkarat.
Lapseton pari, yhdessä 9v.
siis olen kokeillut hänen kanssaan juuri kävelyä metsäpollulla uimista nuotiolle viemista laavulle viemistä olemme käyneet syömässä olemme käyneet juomaasa olemme vietäneet elokuva iltaa MUTTA sitten hänen ehdotuksensa lähteä kävelyllylle ON KAUPPA KESKUS ETTÄ HÄN PÄÄSEE TAUTOINTI LIIKEESEE? katsomaan tatskoja mielestäni olenko nyt ymäärtänyt ihan väärin mutta en ole koskaan kokenut että kauppa keskus on kävelypaikka jos lähetäään kävelylle ni lähetään tuijotelemaan kauppojen ikkunoita TUUNTUU ETTÄ HÄNELE EI KELPAA OIKEIN MIKÄÄN hommasin video tykin että saadaan heijastettua elokuva isoksi seinäle ja on kiva katsoa ja pötkötää sohvalle ni ei vaikka se on täysin ilmaista ni hänen on päästävä ELOKUVA TEATERIIN vaikka sama elokuvan saisi kotona katsotuu
Mielestäni parisuhteessa tehdään juuri noita tämän ketjun mainitsemia arkisia juttuja. Oman kullan kanssa on kiva käydä kaupassa, kävelyllä jne.. Välillä voi esim. rauhoittua kynttilän valossa, kahvin kera, keskustella, rakastella rauhassa jne.. Mikä on nyt on sitten kenenkin juttu. Viikonloppuna on sitten omat juttunsa, jotka ehkä ovat vähemmän rutiinin omaisia tai sitten ei. Välillä taas on juhlan aika, välillä ehkä matkustellaan tai ainakin kyläillään tms.. Mutta loppupeleissä parisuhde on sitä arjen jakamista toisen ihmisen kanssa. Se, että toinen kyllästyy ja haluaa jatkuvalla syötöllä elämyksiä ja suuria tunteita, kertoo mielestäni siitä, että ei ole valmis /tai kykenväinen pitkään ja kestävään parisuhteeseen. Silloin voi mielestäni vapaasti hakea romanssia ja "elämääsuurempaa" rakkautta toisensa perään.
Niin, olisi mukava käydä yhdessä kävelemässä kun nuo ilmatkin ovat nyt todella mukavat.
Vanhusten virityksiä.
Päivärutiinit kotona.
Arkiaamuisin kummallakin on omat liikunnalliset harrastukset.
Palaan marketin kautta ja teen ruokaostokset. Perustarvikkeet ostan vain 1 - 2 päivän tarpeiksi.
Valmistan lounaan.
Köllöttelemme ja klo3:n jälkeen katsomme töllöä tunnin.
Lueskelua, juttelua.
Alkuillan tv-ohjelmia.
Välissä tämän kaltainen netissä luumuilu.
Iltapala.
Vaihtelevaa ohjelmaa.
Vaimolla on viikoittain vesivoimistelua, harmaahapsien kokous, saman klubin kutomiskerho.
Vuosittain muutama teatterimatka.
Entisten työkaverien sekä määräaikaisia, että sattumanvaraisia kokoontumisia.
Kausirutiinit.
Vuosittain 6-matkaa. 5pv -> 6 viikkoa.
Vaimo tekee myös omia reisujaan. Ulkkareihin 1 - 2krt/vuosi.
Pk-seudulle 3 - 4krt/vuosi.
Muutaman kerran vuodessa käymme katsastamassa 3:n sukupolven kasvun.
Kesäisin satunnaisia mökkireisuja.
Tuollaiseksi tuo "tapahtumarunkomme" on muodostunut.
olen kokkeillut juurikin sitä että antanut tämän naisen itsensä ehdotaa mutta ehdotuksia ei tule ja kunolisia keskusteluja ei juurikaan saa parin sanan vastauksia häneltä saa tai sitten hän ei vastaa mitään ja aika usein hänrupee kinaamaan tai riitelemään ja juuri siksi itsekään en hänen kanssaan oikestaan puhu mitään hän tulee kotiin sanon moi ja koitan olla mahdolisiman pitkää hiljaa ja katsotaan telvisioita eikä puhuta silloin kaikki on hyvin mutta hänen mielestään meidän pitäisi olla menossa joka paikaan ja minun pitäisi kustantaa miinun pitäisi nyt eletään siinä tilanteesa että kumpikin ostaa omat ruokansa ja se on tominut suht hyvin eli minä ostan omani ja nainen ei ole ostanut mitään syö kerran päivässä töissä ja sillä hän pärjää
Jos hän osoittaa mieltänsä kotona niin lähde sinä kavereittesi kanssa harrastamaan. Ota etäisyyttä. Ei tuollaista narinaa jaksa kukaan kuunnella, eikä pidäkään.
Ehkäpä hän alkaa keksimään tekemistä kun joutuu olemaan yksin. Jos sama vaan jatkuu näytä pikkupimatsulle ovea jos ei kerran mikään kelpaa!
ja esim hänen mielestään emme voi pestä pyykiä jos minä käyn päivitäin aina uimassa 2 tuntia ni siihen menee kokopäivä että sitten emme voi tehdä mitään ja kun meilä ei ole yhteisiä harrastuksia olen ehdotanut että tulee mukaan mutta usein on että ei jaksa tai sitten valitaa että hallissa on tylsää kai on tylsää jos istuu porealtaasa vain ja jos taas hän ui ni sitten seuraavana päivänä valitetaan kun sattuu kaikki on vaikeeta siis en ole vieläkeksinyt sellasta asia mikä hänellä ei olisi hankalaa ja kielteistä ainut nyt on että olemme menossa katsomaan hevos showta veikaan että siitäkin hän sanoo eipä nyt ollut kummoinen pistää ihan hulluuden partaale
Kaikinpuolin turha nainen sulla. Ei kannata omaa elämää pilata tollasen tapauksen kanssa, vaan olla sellaisten ihmisten kanssa, että sulla on hyvä olla.
Turhautuminen on kavala elämäntilanne, se tekee kyyniseksi.
Mikähän sen naisen on saanut muuttumaan noin pessimistiseksi että valittamisesta on jo tullut hänen normipuhetyylinsä ja -asenteensa vähän kaikkea kohtaan? Tuskinpa hän on syntynyt sellaiseksi kuitenkaan.
Omien tapojen ja asenteiden muuttaminen on pirullisen pitkä tie. Paras kannustin siihen työhön alkamiselle olisi ymmärtävä puoliso, joka tukee kumppaniaan.
Puolin ja toisin syyttelystä ei ole mitään hyötyä, päinvastoin, se panee vain kaivautumaan syvemmälle poteroihin.
Puhuminen on ihmisen tapa ymmärtää itseä ja muita, joten keskustelua kannattaa harrastaa, vaikka joka päivä.
Miten niin moni pystyy tekemään yhdessä ruokaa? Meiltä se ei onnistu sitten millään..
Ei onnistuisi meilläkään!
Vaimoni ei ole keittiöön tunkemassakaan enkä minä sitä hyväksyisikään.
Joskus, kun kokkauksen prosessiajat painavat päälle, pyydn häntä kattamaan pöydän.
Vastavuoroisesti, sen ainoan kerran vuodessa kun hän periaatteen vuoksi valmistaa aterian, en minä yritä tunkeutua kyökkiin.
Tämä on ainoa meillä toimiva ( tai kokeiltukaan ) järjestelmä.
Jos nyt ihan ensimmäisenä terottaisit itsellesi, ettet ole mikään SAATANAN SIRKUSAPINA, jonka pitää yrittää jatkuvasti viihdyttää jotain neitiä, jolla ei ole omia ajatuksia!!!
MInulle riittäisi tuo kaikki.
Oma mieheni pelaa päivät pitkät, eikä käy töissä ei missään ja aina kun tulen kotiimme samat tehtävät odottavat..
Ei siitä enempää, mutta musta tuntuu että sun naisesi on todella turhautunut johonkin muuhun elämässään koska suhteessa ei tunnu olevan vikaa, ainakaan sun puoleltasi.
Tuli mieleen kysyä että onko teillä ystäviä? itseäni välillä turhauttaa kun meillä ei ole enään oikein mitään "nuortenmenoja" kun ei oikein ole ystäviä vielä täällä uudella paikkakunnalla, tuntuu kuin olisimme 40vuotiaita.. ei sillä ettei arki riittäisi, itse olen kuitenkin vielä niin nuori että pakosti kiinnostaisi muukin.
oikeat iät 18v (mä) ja mies 21v.
noh varsinaisia yhteisiä YSTÄVIÄ EI OLE justiinsa sen takia koska tyttöystäväni on aika usein ajatelematon mitä sanoo ja misä tilanteesa että esimerkiksi saataan ihmisten ensi tapaamisella ruveta ketomaan joh koko elämänsä kerralla negativisine puoleineen ja haukua exsänsä ja yms yms joskus yritimme tutustua minun naapurin pariskuntaan mutta muut ovata eri aaltopituuksialla kun tyytö ystäväni kun olen yritänyt sanoa että kuuntele ja mieti enenkuin sanot että ei tule niitä pitkiä katseita koska ketään pariskuntaa ei vältämättä kiinosta rupee kuuntelemaan että toinen osapuoli haukuu omaa suhdetansa ja exsäänsä
Me ollaan vähän nuorempi pari, alle kolmekymppisiä vielä molemmat.
Ollaan asuttu useamman vuoden yhdessä, jos se nyt jotenkin liittyy.
Yhdessä tehdään aika paljon, käydään kaupassa, laitetaan yhdessä ruokaa, siivoillaan välillä yhdessä, katotaan telkkaria/elokuva, lenkkeillään, pyöräillään ja käydään molemmat kuntosalilla ja yleensä mennään yhdessä ja autetaan joissakin treeniliikkeissä toisiamme, yhdessä myös ollaan lemmikkimme kanssa ja hoidetaan sitä yhdessä, pelaillaan erilaisia pelejä, käydään elokuvissa, ravintolassa syömässä, kierrellään kirpputoreja/kauppoja, käydään yhdessä kylässä jommankumman vanhempien/sissaruksien/muiden sukulaisten luona. Miehen äiti asuu muualla joten kerran kuussa matkustamme sinne yhdessä ja viivymme 1-2yötä.Joskus käydään yhdessä baarissa joko kahdestaan tai sitten mukaan yhteisiä kavereita.. Ollaan myös matkusteltu ulkomaita myöden yhdessä, käyty risteilyillä yhdessä ihan vaan olemassa kaksin, shoppailemalla ja syömällä hyvin ilman ryyppäämistouhuja.
Joskus varattu Helsingistä hotellli pariksi yöksi ja "paettu" arkea sinne.
Ihan kaikenlaisia asioita tehdään yhdessä. Joskus toki on aikoja että on "tylsää" molemmat esimerkiksi istuu tietokoneillaan useamman tunnin päivässä eikä yhdessä tehdä mitään, mutta vaihtelu virkistää, joskus niinkin perin. :D
Mun tuleva tyttöystävä ei saa olla sohva pottu. Raahaan sen salille vaikka väkisin.
Jussi, elä omaa elämääsi. Kuulostaa siltä, että haaskaat aikaasi tuon naisen kanssa. Hän tuskin koskaan tulee "jaksamaan" mitään sen enempää kuin nytkään, joten säästä oma aikasi ja nauti elämästäsi.
Jotenkin tuntuu, että nyt en enään edes viitsisi kertoa, mitä me mieheni kanssa tehdään, kun se on niin erilaista kuin sinulla.
Joskin minunkin piti elää 2 pitkää parisuhdetta, ennenkuin löysin miehen, kenen kanssa voin jakaa kaiken elämässäni ja olla vapaasti oma itseni.
Meillä on yhteiset harrastukset, käymme yhdessä lenkillä, rullaluistelemassa, hiihtämässä, kuntosalilla. Musiikki on molemmilla lähellä sydäntä.
Pelaamme kotona lautapelejä, katsellaan leffoja ja dokkareita sohvalla löhöillen, keskustellaan pitkät illat viinilasien, välillä irish coffeen voimin kaikenmaailman asioista.
Käydään kaupungilla syömässä, elokuvissa. Käydään keilaamassa, suunnitellaan yhdessä illan tai vapaapäivien vietto, tai sitten ei suunnitella mitään, mennään vaan fiiliksen mukaan. Puhutaan omat fantasiat, nautitaan toisistamme.
Sitten on taas päiviä, että kumpikin tekee ihan omiaan, saattaa mennä pitkäkin tovi ettei puhuta oikein mitään.
Ehkä meidän molempien elämän kokemukset ja koettelemukset ovat opettaneet meidät nauttimaan toistemme seurasta ja omasta elämästä.
Tulen tyhjään kotiin. Mies tulee harrastuksesta viiden aikaan. Minä otan päiväunet. Katsotaan emmerdale. Minä teen kotihommia. Mies katsoo telkkaria. Menen nukkumaan. Mies jää katsomaan telkkaria. Illan aikana vaihdetaan muutama lause. Ei jaksa jutella yksinäänkään kun miehestä ei irtoa vastausta. Näin menee päivästä toiseen.
No nyt teidän tarttee yhdessä keksiä jotain vaihtelua.. me ollaan menossa syömään thai-ruokaa ja sen jälkeen vähän bailaamaan, vaihtelua arkeen jossa kyllä muutenkin on vaihtelua, teinit merkillisine ideoineen pitää tällä hetkellä siitä huolen :D Mutta aikuistenkin tarvii joskus kehitellä tekemistä kaksistaan, joka rikkoo arkikuviot.
miten vietättte parisuhteesanne aikaa kumpanin kanssa
Television katselemista, Kynttilä-illallisia, Yhteisiä reissuja
Arkisia asioita :katsotaan telkkua,tehdään ruokaa,siivoillaan,välillä kumpikin omia juttujaan vaikka samassa tilassa ollaan, välillä käydään uimassa,viihteellä,kaveri-iltamia..Jääkiekko kummankin intohimo, joten sm-liiga ja mm-kisat ovat yhteinen harrastus, niin kotihallilla,vieraspelireissuilla kuin kisastudioissakin, nukutaan yhdessä, hullutellaan, välillä riidellään..eli ihan normaalia parisuhdearkea
Me tehdään yhdessä ruokaa, katotaan leffoja ja pidetään yhteiset kahvi- ja teehetket :)
Tärkein on lähekkäin kiehnääminen ja juttelu! Löysin miehen joka on puhelias ihan kuin minä! Se on ihan mahtavaa! Voi vaan puhua ja pälättää monta tuntia sohvalla, saunassa ja sängylle maaten yms.
Edelliset kumppanit ovat olleet naama norsunvitulla olleita tuppisuita. Epäkunnioittavia, ilkeitä, pettäjiä. Keskustelut ha riidat eivät onnistunet. Miehillä ei koskaan ollut syitä mihinkään eikä myöskään mielipiteitä yhtään. Se oli turhauttavaa. Olen halunnut kumppanin jonka kanssa voin keskustella paljon! Ja voi kuinka ihanaa onkaan kun tämä ihana kihlattuni on täydellistä jutteluseuraa ja paljon paljon muuta! Unelmamies~
olen tässä tämän viikon aikana koitanut ehdotaa hänele päivitäin että lähdetääkö olus kävelylle haluatko lähteä uimaan kaikeen on ei vastaus tai että hän ei jaksa ja hänen loppupäivänsä kuluukin sitten sängyllä maaten ja tupakala ravaten ei halua yksin kertaisesti tehdä mitään muttakun hänen kaverinsa soitti hänelle eilen ja kertoi että ovat miehensä kanssa menossa syömään niin JOHAN TÄMÄ ALKOI HÖSSÖTÄMÄÄN joo hän kin tulee hän lähtee taxila tule maan sinne ihmetelin että mitä helvettiä toi energia pommi kohtaus nyt oli hetki kun muista on kysymys ni johan innostusta löytyy
Mielestäni parisuhde ei voi olla kaiken aikaa jonnekin menemistä.
Tuossa moni kirjoitti melkomoisen litania. Salit, elokuvat, ulkona ruokailut jatkuvasti maksavat valtavasti, kaikilla ei ole varaa moiseen, ja onhan ne lapset monissa perheissä, joten minnekä ne sitten laitatte, jos pitää yhtenään olla menossa johonkin suuntaan.
Eli onko tässä juuri se tympääntymine, kun ei pääsekään joko rahan puuten vuoksi tai puolison ei pääse lasten vuoksi mukaan. Sitten mennään yksin ja siellä niitä olkapäitä riittää ja small talkin puhujia, jotka eivät ymmärrä sanasta vastuu yhtään mitään.
Tuntuu kai niin halkkarin helpolta, että pitää sitten alkaa elää sitä parielämääkin tämän salasuhteena tämän ulkoisen salaisen keskustelukumppanin kanssa.
Ja niin sitä sitten ennepitkää maksaa elareita ja huutaa pitkin kujia, kuinka pitää omia lapsiaan elättää ja yrittää kiertää kaikintavoin, että saisi ne mahdolisimman alhaisiksi.
Mutta sattaa tulla yllätys että tällä uudellakin on maksettavan elarit tai lapset jossakin, että tuliko paremmaksia lainkaan. Tuksin, nyt vain ei oel varaa oiekin tunnustaa toimineensa erittäin tyhmästi, kun olisi ollut koti ja nyt on vain majapaikka.
Joskus kysyin toiselta puoliskolta, että miksei me koskaan tehdä mitään yhdessä.
Puolisko keskeytti hetkeksi irkkaamisen ja kysyi, että "Mitä sitten pitäis..." ja jatkoi irkkaamista. Ihan kuin mitään ei voisi tehdä muuten vaan olisi joku pakko? Sen koommin en ole kysynyt.
Eli ei vietetä aikaa yhdessä. Yksin saa tehdä aivan kaiken, kun toista ei vaan kiinnosta yhtään mikään. Sama kuin yksin asuisi.