Ovatko "kunnon miehet" aleksityymikoita?

Ookko päässy opiskelemaan oikein psykologiaa tänä syksynä? :D

Olen yksin kotona, ja minulla ei ole parisuhdetta, eikä tällä hetkellä yhtään ihastustakaan, mutta muuten olen päästä varpaisiin rakastunut [ei tarvita kohdetta] ja suorastaan lumoutunut [ei tarvita kohdetta], enkä voi oikein keskittyä työhöni kun koko ajan haikailen [ei tarvita kohdetta], ikävöin enkä voi olla erossa [ei tarvita kohdetta]. On ihanaa olla rakastunut ei keneenkään ja tuntea tälläistä intohimoa asiaa kohtaan.

Jos ymmärsin oikein, niin kirjoittaja pyrkii selittämään aleksitymian syyksi siihen, että osa nettideittailevista miehistä jää ilman yhteydenottoja tai puolisoa. Huomaamatta tosin jäi mahdollisuus, että syy-seuraussuhde voi olla myös toisinpäin.

Itse todennäköisesti Asperger-piirteisenä sivuhuomauttaisin että kyllä ainakin joiltakin assi-ihmisiltä löytyy tunteita. Toki on niitä enemmän autismiin päin kallellaan olevia näpertelijöitä jotka saavat parhaat kiksinsä jonkin mielenkiintoisen hankkeen parissa puuhastellessaan (hilavitkuttimet ja tutkimus on em. ihmiselle ainoa oikea intohimo), MUTTA on myös meitä joilla on oikeastaan vähän liian voimakkaatkin tunteet. Jos mietin joitakin omia hölmöilyitäni ja tuntemiani assi-ihmisiä, niin tunteet saattavat olla hivenen lapsenomaisia ja herkästi sitten otetaan nokkiinkin koko loppuelämäksi kun mieli pahoittuu herkästi. Itse esim. nuorempana pari kertaa yksipuolisesti ihastuttuani sain niin täytisen tarpeekseni moisesta että en halua enää koskaan ihastua yksipuolisesti. Ennen vaikka tapan tunteeni täysin kuin alan semmoiseen hölmöilyyn enää uudestaan. Kuulostaa varmaan kamalalta, mutta minä en vaan sitä enää jaksa.

Assi voi siis olla (aikuisena) tomera, ärhäkkä tapaus. Jos ei liian monta kertaa tule tölvityksi ihmisten taholta, tulee myös helposti lörpöteltyä kaikki omat asiat muille, ja siinäkin sitten tietysti tulee pahaa mieltä kun muut käyttävät niitä seikkoja kärkkäästi hyväkseen. Itse ei ymmärrä että minkä takia omalle itselle tyypillinen avoimuus ei johda siihen että puolin ja toisin jaetaan juttuja, vaan siihen että toiset panttaavatkin omaa itseään ja kieroilevat sen minkä ehtivät avointa ihmistä vastaan.

Kaikkein eniten nettideittailusta keskusteltaessa olen kuitenkin ihmetellyt juurikin sitä että miten niin monelle tavalliselle ihmiselle on hämmästys ja kummastus jos kertoo että haluaa löytää kumppanin jonka kanssa on oikeasti ne kemiat eli sovitaan hyvin yhteen ja on juuri sopiva sekoitus erilaisuutta & samanlaisuutta. Tuntuu että jotkut ihmiset suorastaan vaativat että pariudutaan tuosta noin vaan että siinä sitten hoituu se seksipuoli ja muut sos. tarpeet mukamas jotenkin itsestäänselvästi. Hetkan päästä ollaankin tyytymättömiä kun ei kumppani ole se jonka kanssa pääsee samalle taajuudelle, ja tyytymättömyyden vimmalla joko yritetään muuttaa sitä toista osapuolta (yleensä nainen miestä) tai haukutaan kumppania kaikille.

Sanotaan nirsoksi ja krantuksi ja vaikka miksi ja lopuksi väitetään että luulet jotain itsestäsi jos korostat että pitää olla se tietty, hyvin sopiva. Ei kuka tahansa. En ollenkaan koe että ihmiset jotka tuosta noin vaan alkavat seurustelemaan "sen naapurin pojan kanssa" ovat tunteettomia, heillä vaan se asenne on jotenkin niin täysin erilainen. Tuntuu ettei heille ole olemassa minkäänlaista intiimiyttä toisen ihmisen kanssa, enkä nyt tarkoita vain seksiä, vaan koko kokonaisuutta. Pidetään itsestäänselvänä että "ei kumppani voi olla paras ystävä". Itselleni taas jos kumppani ei ole paras ystävä, hän ei voi olla kumppanini.

Varmaan vaikutan tunteettomalta monen mielestä kun en innostu tuosta noin vaan kenestä tahansa. Monet naiset kuvailevat että ovat tavanneet "ihania miehiä" ja minä ihmettelen että missä ne ihanat miehet oikein ovat. En kykene maalailemaan ruusunpunaisia värejä, en osaa ihastua ihastumisen tunteeseen. Siksi tarvitsen tietyn, spesiaalin ihmisen, enkä pysty simuloimaan tunteita joita ei ole. Minä en usko mihinkään "ihaniin miehiin", vaan siihen että joku mies voi olla nimenomaan minulle ihana kun kaikki kolahtaa kohdilleen.

Se miten ihanasti yhteensopivaa ihanaa miestä etsitään on minulle ehkä vähän hankalaa, koska en tykkää mistään lässyttelystä enkä lepertelystä. Yököttää jos ajattelenkin että laittaisin deitti-ilmoon jotain romantiikkaan tihkuvaa sössötystä, enkä ole kiinnostunut kuvailemaan luonnettani koska eihän sitä pysty kuvailemaan - se selviää kanssakäymisessä. Siksi tyydyn luettelemaan asioita joista olen kiinnostunut ja toivon että joku niistä jutuista herättää kiinnostuksen.

Ehkä se on joidenkin mielestä karua?

Jee. Joku on nähnyt hienon uuden termin ja floodaa sitä nyt joka palstalle.

Jaajaa. Taas vaihteeksi syytellään miehiä siitä että naiset nirsoilevat, laativat kilometrin pituisia vaatimuslistoja, eivätkä lämpene ihan normaaleille tavallisille miehille.

Onko ihan mahdoton ajatus, että te nettinaiset ette olisikaan niin täydellisiä ja niin paljon parempia kuin nettimiehet?