voiko tylsyys ajaa ajatukset entiseen?

Erosimme jo aikaa sitten. Miehellä uusi, mutta silti ajattelen häntä ja ikävöin. Suhteemme ei ollut mitenkään normaali ja sain todella siipeeni mm. Petti.. Mietin, voinko ikävöidä miestä siksi, ettei elämässäni tällä hetkellä ole ihastusta tai miestä jota ajatella sillä tavalla. Vertailen itseäni jatkuvasti uuteen ja mietin, miksen riittänyt miehelle. Todella kuluttavaa.
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Totta kai nykyhetken tylsyys edesauttaa sitä, että alkaa haikailla menneiden perään. Mikään ei ole säälittävämpää, kuin fyysisesti ja henkisesti terve ihminen, joka ei mukamas pääse elämässään eteenpäin.
Kuka sen vauhdin loppupeleissä antaa ellei oma tahto ja tarpeet päästä eteenpäin?
Toisessa ihmisessä ei voi eikä kannata roikkua, sillä se ei ole itsenäisyyttä.

Äänestä

Ainahan sitä "aika kultaa muistot", niin myös joskus itselläni.
Monta yritystä jatkaa suhdetta, mutta kun joka kerta törmäsin samaan asiaan, joka inhoitti minua tämän miehen ylimielisessä käytöksessä, ymmärsin hakkaavani päätäni jatkuvasti seinään. Rakkaussuruun ei kuole. Tottakai sitä muistelee mennyttä aikaa, mutta on osattava myös elää elämäänsä eteenpäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tylsistynyt.. kirjoitti:

Erosimme jo aikaa sitten. Miehellä uusi, mutta silti ajattelen häntä ja ikävöin. Suhteemme ei ollut mitenkään normaali ja sain todella siipeeni mm. Petti.. Mietin, voinko ikävöidä miestä siksi, ettei elämässäni tällä hetkellä ole ihastusta tai miestä jota ajatella sillä tavalla. Vertailen itseäni jatkuvasti uuteen ja mietin, miksen riittänyt miehelle. Todella kuluttavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu