Rakkaudesta totuuteen, eli oikeaan.

Totuus on valoa pimeyteen. Eli oikeutta vääryyden sijaan, rehellisyyttä valheellisuuden, puhtautta likaisuuden ja saastaisuuden, toivoa toivottomuuden, rakkautta vihan, terveyttä sairauksien, hyvinvointia kurjuuden sijaan. Tuo myös vastuuta vastuuttomuuteen, oikeita valintoja väärien sijaan, rauhaa sotimisen sijaan, vanhurskaita palvelijoita ja tuottajia sekä muita yhteisten asioiden hoitajia näiden vääryyttä palvelevien sijaan, ym. vastaavaa.
Mutta miksi valoa on niin vähän, että lähes kaikki kuitenkin edelleenkin elää suuressa synkässä pimeydessä, sekasorrossa ja epätoivossa, ymmärtämättä edes etsiä valoa, valon lähdettä, Vaikka valkeus on tullut maailmaan jo lähes 2000 vuotta sitten ? Jonka tähden ja todistukseksi, vuosilukumme v 2004 Jälkeen Kristuksen syntymän, on alettu laskemaan.

Ihmiset on syntynyt ja kasvatettu tähän maailmallisuuden, pelkän uskonnollisuuden ja maailmallisuuden sekoitususkontoon, pimeyteen ja sekasortoon. LUULLEVAT varmaan että, se kuuluu olla näin pimeätä. Luullen että sekasorto ja ristiriitaisuus ja niistä aiheutuvat pahat ja kalliit seuraamukset / kärsimykset on normaalia ja kuuluu elämään. Kyllähän se kuuluukin kaikkeen pahan perustalla olevaan elämään, mutta kuka sitä vaatii, että pitää palvella pahan tarkoitusperiä, itselle ja muille pahoinvoinniksi ja onnettomuuksiksi, aina kansanmurhia ja sotia myöden ym. hirveitä katastrofeja. Jotka sitten ihmiset itse kustantaa erilaisilla veromaksuillaan ja muilla konsteilla heiltä lypsetyillä omaisuudella. Syystä että ovat palvelleet pahan tarkoitusperiä, olleet suosimassa ja pyörittämässä tätä sekasortoa / tuottamassa näitä pahoja seuraamuksia.

Mikä saa teidät ihmiset näin tyhmästi elämään ja toimimaan, siitäkin huolimatta että, kaikki mahdollisuudet oikeinkin elämiseen (valossa elämiseen) = totuuden ja oikeudenmukaisesti, eli oikein tekemisiin ja toimimiseen on. Niin sanoilla kuin teoillakin hyvinvointia ja turvattua turvallista tulevaisuutta tuottamiseen, kaikille onnelliseksi jopa ikuiseksi hyväksi tulevaisuudeksi. Jota yksikään itsekkäästi, vain omaa parastaan ajatteleva, muista välittämätön ei koskaan voi saavuttaa. Sellaisten elämä voi muuttua ihan yllättäen tai loppua onnettomuuteen, kuolla, tai vammautua pysyvästi, tai joutua vakavaan pahan sairauden valtaan päivänä minä hyvänsä. Lisäksi se ikuisuuden paha, kadotuksen puoli osanaan.

Etsikää edes te, jotka ette hyväksy vääryyttä, ettekä halua osaksenne sen pahoja ja raskaita seuraamuksia kärsittäviksenne, etsikää siis sitä totuuden lähdettä, joka kaikki pimeyden kätköt ja ansat paljastaa. Sille lähteelle on ilmoitettu osoite, ja viitoitettu tie Raamatun uudessa testamentissa.
Etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan, anokaa niin teille annetaan. Mutta enennen kaikkea nöyrtykää sen Pyhän Sanan edessä, että pystyisitte tulkitsemaan suunta viitat oikein.

Valistukseksi ja muistutukseksi Jeesuksen Kristuksen nimessä / Esko H.
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Valo ? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu