Ongelma numero 1 naisen löytämisessä

ainakin minulle.

Tiedän aika tarkkaan, millaisen naisen kanssa tulisin toimeen.
Tiedän myös sen, millainen nainen tulisi minun kanssani toimeen.

En kuitenkaan tapaa näitä naisia lähes ikinä missään. He eivät kuulu kaveripiireihini edes kaverin kavereina, vaan ilmeisesti liikkuvat aika paljon omissa pienissä kaveriporukoissaan. Kyse ei ole siitä, että ajattelisin haluavani itselleni jotenkin todella paljon erilaisen naisen kuin itse olen. Ei, haen samantyylistä, kotona viihtyvää ja nörttimäisistä puuhista tykkävää naista kuin itse olen miehenä. Eli ongelma on se, että en tapaa juuri missään näitä naisia, ja jos irl joskus vahingossa tällaiseen törmään, niin minulla on liian vähän aikaa (yksi ilta tai luultavammin vain pari tuntia) yrittää tehdä vaikutus, pyytää treffeille jne. Ei vain onnistu, olen vääränlainen ihminen noin nopeaan toimintaan.

Tietenkin on vielä yksi mahdollisuus. Internet. Netissä kuitenkin, jos löytää jonkun tällaisen naisen nettideitti-ilmoituksen, niin hyvin harvoin pääsen edes meilailuvaiheeseen. Puhumattakaan treffeistä. Luulen tämän johtuvan siitä, että naiset ns. eivät tiedä omaa parastaan. Nainen kuin nainen saa kymmeniä ellei satoja meilejä, jos laittaa deitti-ilmoituksensa nettiin. Näistä nainen sitten yrittää haarukoida sopivaa miestä, mutta mitä ilmeisemmin keskittyy liiaksi miesten ulkonäköön, sekä tekstistä löytyvien seikkojen "seksikkyyteen" ja norminmukaisuuteen. Nörttinainen nettideiteillä ei yhtäkkiä haluakaan hyväksyä nörttimiehiä, vaan valitsee miehistä niitä perinteisempiä, kovempia, supliikimpia, aggressiivisempia, vähämmän intellektuelleja tyyppejä. No, sehän on selvää, että ei ne jutut mitenkään kovin mahtavasti pääty. Ehkä nainen tapaa muutaman kovismiehen, antaa niistä yhdelle seksiä ja tapaa sitä muutaman kerran, mutta oikeaa suhdetta ei synny. Sen sijaan nörttimiehet eivät ikinä pääse edes näyttämään olemustaan naiselle, koska nainen on mieluummin valinnut kovismiehet.

Mitä tässä voisi tehdä? Tiedän hyvin tarkkaan millainen nainen minulle sopisi. Missä yhteydessä pääsisin tämän näyttämään niin, että sopivaan naiseen tulisi kontaktia enemmän kuin yksi ilta, ja että kovismiehet eivät pääsisi niin paljon häiritsemään siihen väliin?
9313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei se ehkä ihan noinkaan mene. Kyllä naiset oman parhaansa tietää. Ne haluaa sosiaalisesti kyvykkään miehen. Eikä kaikki sellaiset ole mitään koviksia.

Äänestä
  • Niin ja voi,

    luin tekstisi jo eilen ja se jäi mieleeni pyörimään. Ymmärrän tuon näkökannan että hiljaisempaa miestä vastaan ovat nuo "kovinmiehet" jotka kohkaamisellaan vievät tuon huomion.

    Ihan vain omasta kokemuksestani voisin sanoa että naiseen voi tehdä vaikutuksen monella tavalla, ei vain kohkaamisella. Sosiaalisuudella toki, mutta myös mielenkiintoisilla puheenaiheilla, ystävällisyydellä ja karismalla.

    Tuo karisma se näistä onkin se juttu jota on hieman vaikeaa kehittää itsessään...

    Mutta mutta, tuohon esimerkkiisi baari-illasta. Kuinka vaikeaa olisi selvittää, vaikkapa nyt sitten kyselemällä tai Facebookista tämän naisen tarkkoja mieltymyksiä: leffoja, tv-ohjelmia, musiikkimakua? Kun löydät jotain yhteistä tai aihealueen. jossa itse olet ekspertti, anna palaa äläkä päästä muita tuohon keskusteluun väliin briljeeraamaan.

    Sama juttu pätee nettideittailussa: jos etsit naisia, joilla on sinun kanssasi yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia, lähtee juttukin luistamaan helpommin ja saat varmemmin vastauksia, kun osat kysyä ensimmäisessä viestissäsi mielenkiintoisia kysymyksiä / kertoa yhteisistä mielenkiinnon kohteestanne mielenkiintoisia juttuja.

    Onnea elämääsi, toivottavasti tärppää!

    Terveisin Heli E-kontakti.fistä
    www.e-kontakti.fi

    Äänestä

Sitä paremmin pärjää, mitä paremmin tunnistaa omat ennakkoluulonsa ja osaa vapautua niistä.

Esim koko tämä kappale: "Luulen tämän johtuvan siitä, että naiset ns. eivät tiedä omaa parastaan. Nainen kuin nainen saa kymmeniä ellei satoja meilejä, jos laittaa deitti-ilmoituksensa nettiin. Näistä nainen sitten yrittää haarukoida sopivaa miestä, mutta mitä ilmeisemmin keskittyy liiaksi miesten ulkonäköön, sekä tekstistä löytyvien seikkojen "seksikkyyteen" ja norminmukaisuuteen. Nörttinainen nettideiteillä ei yhtäkkiä haluakaan hyväksyä nörttimiehiä, vaan valitsee miehistä niitä perinteisempiä, kovempia, supliikimpia, aggressiivisempia, vähämmän intellektuelleja tyyppejä. No, sehän on selvää, että ei ne jutut mitenkään kovin mahtavasti pääty. Ehkä nainen tapaa muutaman kovismiehen, antaa niistä yhdelle seksiä ja tapaa sitä muutaman kerran, mutta oikeaa suhdetta ei synny. Sen sijaan nörttimiehet eivät ikinä pääse edes näyttämään olemustaan naiselle, koska nainen on mieluummin valinnut kovismiehet." on pelkkää tarinankerrontaa, jolla selität itsellesi jotain mitä et tiedä.

Sitten kun tapaat mahdollisesti sopivan naisen, älä yritä selittää tälle mitä kuvittelet tämän elämästä (koska semmoinen besserwisseriys ärsyttää jos mikä varsinkin vakavampaa ja fiksua naista), vaan ota selvää (kysymällä ja kuuntelemalla) miten asiat on oikeasti menneet. :)

Äänestä
  • Etkös sinä ole kovasti menevä ja liihottava ja ympäriinsä sosialisoiva, Nörtti_N? Et ehkä ole kaikkein tyypillisin nörttinainen.

    Äänestä

  • huomauttaisin vain kirjoitti:

    Etkös sinä ole kovasti menevä ja liihottava ja ympäriinsä sosialisoiva, Nörtti_N? Et ehkä ole kaikkein tyypillisin nörttinainen.

    Itse asiassa monet nörtit (naiset) ovat aika meneviä, jos menevyyteen lasketaan erilaiset harrastukset. Mutta toki tunnen vain rajallisen määrän nörttejä.

    Ja juu, olen kyllä hiukan enemmän ekstro- kuin introvertti (vaikka molempia puolia löytyy vahvasti), niin selviän sos. tilanteissa huomattavasti keskivertoa nörttiä (etten vain nyt yleistäisi ;)) paremmin. Siksi en ruvennutkaan neuvomaan, mistä aloittaja löytäisi naisia, koska minulle selkein keino olisi harrastusten (eli omiin kiinnostuksiin liittyvien sosiaalisten tapahtumien jne) parista tai kaverien kaverien kautta (mikä on usein sama asia).

    Nettideittailusta tiedän sen verran kaverien kommenttien perusteella, että erilainen ennakoiva passiivis-aggressiivisuus ("et sä kuitenkaan musta tykkää, koska ei sun kaltaiset ikinä tms") on turn off. Ylipäänsä vittuilevan henkisten kommenttien laukomista kannattaa varoa, koska niitä luetaan naisystäville ääneen jälkeenpäin "jestas mikä urpo jätkä" -hengessä. Ystävällisyys sen sijaan kannattaa. :)

    Tuo voi olla vaikeaa, koska voi olla, että miesten kesken neutraaliksi tulkittu puhetapa tulkitaan naisen taholta ylimieliseksi besserwisseriydeksi. Jälleen kerran, sosiaalinen herkkyys on plussaa (mikä ei oo helppoa).

    Äänestä

Hah!
Kun sen naispuolisen nörtin pitäisi kuitenkin olla se kympin nainen, niin ei se nörttiys tässä kuitenkaan ole se pääasia mitä haet.

On vaan sitten niin helppo haikailla nörttinaisen perään kun ei se kelpaa kuitenkaan sellaisena kuin se on. Kun taas se nörttimies pitäisi kelvata sellaisena kuin se on.

Äänestä
  • On kaksi pääasiaa: nörttiys ja ulkonäkö. Jos jompi kumpi puuttuu, niin nainen ei ole seurustelumielessä kiinnostava.

    Äänestä

  • atm #5334 kirjoitti:

    On kaksi pääasiaa: nörttiys ja ulkonäkö. Jos jompi kumpi puuttuu, niin nainen ei ole seurustelumielessä kiinnostava.

    Kun ei ole kiinnostava edes tutustumismielessä vaikkei olisi edes nähnyt toisen ulkonäköä?

    Mutta ulkonäkö tulee kuitenkin aina ensin olemaan se pääkriteeri, ei se nörttiys ja nörtithän tunnetusti ovat erittäin sosiaalisia ja meneviä ihmisiä :-P joten nörtit eivät viihdy kotonaan iltaisin, niin sitä voi sitten helposti tutustua nörttiin kunhan ensin näkee sen pärstäkertoimen :-D

    Kyllä se ulkonäkö aina enemmän siellä vaakakupissa miehillä painaa. Molemmat asiat vaikuttavat, mutta ei 50-50 vaan luokkaa 5-95.

    Äänestä

  • Joopa joo kirjoitti:

    Ja kun yhtään soraääntä ei ole kuulunut, niin voin taas todeta, että se pärstä tässä kuitenkin eniten painaa. Siis se, ettei se pärstä ole samaa laatua kuin mainosten ja lehtien muovaaman kauneuskäsitteen mukainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

analyysi kirjoitti:

ainakin minulle.

Tiedän aika tarkkaan, millaisen naisen kanssa tulisin toimeen.
Tiedän myös sen, millainen nainen tulisi minun kanssani toimeen.

En kuitenkaan tapaa näitä naisia lähes ikinä missään. He eivät kuulu kaveripiireihini edes kaverin kavereina, vaan ilmeisesti liikkuvat aika paljon omissa pienissä kaveriporukoissaan. Kyse ei ole siitä, että ajattelisin haluavani itselleni jotenkin todella paljon erilaisen naisen kuin itse olen. Ei, haen samantyylistä, kotona viihtyvää ja nörttimäisistä puuhista tykkävää naista kuin itse olen miehenä. Eli ongelma on se, että en tapaa juuri missään näitä naisia, ja jos irl joskus vahingossa tällaiseen törmään, niin minulla on liian vähän aikaa (yksi ilta tai luultavammin vain pari tuntia) yrittää tehdä vaikutus, pyytää treffeille jne. Ei vain onnistu, olen vääränlainen ihminen noin nopeaan toimintaan.

Tietenkin on vielä yksi mahdollisuus. Internet. Netissä kuitenkin, jos löytää jonkun tällaisen naisen nettideitti-ilmoituksen, niin hyvin harvoin pääsen edes meilailuvaiheeseen. Puhumattakaan treffeistä. Luulen tämän johtuvan siitä, että naiset ns. eivät tiedä omaa parastaan. Nainen kuin nainen saa kymmeniä ellei satoja meilejä, jos laittaa deitti-ilmoituksensa nettiin. Näistä nainen sitten yrittää haarukoida sopivaa miestä, mutta mitä ilmeisemmin keskittyy liiaksi miesten ulkonäköön, sekä tekstistä löytyvien seikkojen "seksikkyyteen" ja norminmukaisuuteen. Nörttinainen nettideiteillä ei yhtäkkiä haluakaan hyväksyä nörttimiehiä, vaan valitsee miehistä niitä perinteisempiä, kovempia, supliikimpia, aggressiivisempia, vähämmän intellektuelleja tyyppejä. No, sehän on selvää, että ei ne jutut mitenkään kovin mahtavasti pääty. Ehkä nainen tapaa muutaman kovismiehen, antaa niistä yhdelle seksiä ja tapaa sitä muutaman kerran, mutta oikeaa suhdetta ei synny. Sen sijaan nörttimiehet eivät ikinä pääse edes näyttämään olemustaan naiselle, koska nainen on mieluummin valinnut kovismiehet.

Mitä tässä voisi tehdä? Tiedän hyvin tarkkaan millainen nainen minulle sopisi. Missä yhteydessä pääsisin tämän näyttämään niin, että sopivaan naiseen tulisi kontaktia enemmän kuin yksi ilta, ja että kovismiehet eivät pääsisi niin paljon häiritsemään siihen väliin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu