Makaan sängyllä ja katson kattoa, mietin elämän sisällöttömyyttä. Aamulla pitää herätä. On levoton olo, syke on tavallista korkeampi, en tiedä saanko unta. Viikonloppu on ollut henkisesti raskas, ainakin välillä. Kaikki tuntuu turhalta. Jos olisin rikas, voisin ostaa astianpesukoneen. Se pesisi astiat, eikä niitä tarvitsisi harjata. Pitäisikö minun hankkia itselleni lisää rahaa, jotta saisin moisen vempeleen? Hankkiessani paljon rahaa voisin myös ostaa auton. Ajaa ajokortin. Mystistä ihmisten tiedettä! Auto muuttaa maitopurkillisen bensiiniä liikkeeksi! Kummallista on ihmisten elämä. Teknologia niin outoa. Arkisissa asioissa on mystiset puolensa, jtoka jäävät huomaamatta, kun ei pysähdy miettimään. Autot ja astianpesukoneet eivät toisi elämään mielekästä sisältöä. Sängyllä maatessani ja miettiessäni vallan arkisia asioita, ei keittiössä loju astianpesukone saisi mielialaani yhtään paremmaksi. Parkissa oleva autokaan tuskin tuohon pystyisi.
Nämä asiat ovat epäsuoraan liitoksissa syrjäytyneisyyden ja yksinäisyyden kokemukseen. Kun olisi elämässä enemmän normaaleja asioita, ei muu yhteiskunta välttelisi näiden omien standardiensa mittapuista jälkeenjääneitä ihmisiä. Autollisuus tekisi minusta enemmän normaalin, kuin nyt olen. Samoin tiskikoneen omistaminen. Autot ja tiskikoneet kertovat toisista asioista, yhteiskunnan menoon osallistumisesta. Tiskinpesukoneen kanssa ei voi seurustella, eikä jutustella asioita. Fyysistä läheisyyttäkään ei erityisemmin voi kokea, vaikkakaan en ole ruotsalaisia malleja tarkemmin tutkiskellut, joten varmaksi en uskalla väittää.
Koen olevani ihan hyvä tyyppi. Itsetuntoa voi tarkastella monesta näkökulmasta, siitä minkälaiseksi ihmiseksi muut sinut arvioivat, tai siitä minkälaiseksi ihmiseksi itsesi koet. Ajattelen olevani ihan miellyttävä, mutta rationaalisesti olen myös tietoinen muiden ihmisten näkemyksistä. Heidän mielestään en ole hyvä tyyppi, ja minussa on heidän mielestään liikaa vikoja. Vioiksi voisin näitä itsekkin kutsua, mutta minua häiritsee tässä asetelmassa ominaisuus, että minun täytyisi ympäristön kanssa vuorovaikuttaessani antaa signaalia, joka yleisten normien mukaan määrittelisi minut hyväksi tyypiksi.
En oikeasti kaipaa ihmisten seuraa hirveän paljon. En halua naisen seuraa niin polttavasti, että tämä tarve merkittävässä määrin ohjaisi toimintaani. Yksinäisyyden kokemukseni ei perustu valtavan tarpeen turhautumiseen, pikemminkin päinvastoin. Tiedän itsekin etten tarvitse seuraa erityisesti, ja se on yksi syy siihen ettei kukaan seuraani haluakkaan. Yksinäisyyden kokemusta se ei silti lievennä. Puutteen ja tyhjyyden kokeminen on erilaista, kuin jonkin asian tavoitteleminen.
En tiedä miksi kirjoitan tänne. Palstalla kirjoittavat ihmiset ovat sellaisia joiden kanssa en halua vuorovaikuttaa. Täältä löytyvät ihmiset eivät ole heitä, joiden kanssa haluaisin aikaani viettää. Ainoastaan aihealue on oikea. Ihmiset ovat samankaltaisessa tilanteessa, mutta ilmapiiri on liian epämiellyttävä.
Haluan löytää naisen seuraa, mutta se on toivonta. Juuri toivottomuus on raskainta yksinäisyydessä. Ei tämä päivä ollut sen kummempi kuin moni muukaan aiempi päivä. Tieto tulevista päivissä, jotka ovat sisällöltään hyvin samanlaisia on yksinäisyyden ytimessä. Kun ei ole yllätysten tai jännityksen mahdollisuutta, samaa harmaata puuroa, vuodesta toiseen.
Toivoisin jonkun naisen ottavan yhteyttä.
Nämä asiat ovat epäsuoraan liitoksissa syrjäytyneisyyden ja yksinäisyyden kokemukseen. Kun olisi elämässä enemmän normaaleja asioita, ei muu yhteiskunta välttelisi näiden omien standardiensa mittapuista jälkeenjääneitä ihmisiä. Autollisuus tekisi minusta enemmän normaalin, kuin nyt olen. Samoin tiskikoneen omistaminen. Autot ja tiskikoneet kertovat toisista asioista, yhteiskunnan menoon osallistumisesta. Tiskinpesukoneen kanssa ei voi seurustella, eikä jutustella asioita. Fyysistä läheisyyttäkään ei erityisemmin voi kokea, vaikkakaan en ole ruotsalaisia malleja tarkemmin tutkiskellut, joten varmaksi en uskalla väittää.
Koen olevani ihan hyvä tyyppi. Itsetuntoa voi tarkastella monesta näkökulmasta, siitä minkälaiseksi ihmiseksi muut sinut arvioivat, tai siitä minkälaiseksi ihmiseksi itsesi koet. Ajattelen olevani ihan miellyttävä, mutta rationaalisesti olen myös tietoinen muiden ihmisten näkemyksistä. Heidän mielestään en ole hyvä tyyppi, ja minussa on heidän mielestään liikaa vikoja. Vioiksi voisin näitä itsekkin kutsua, mutta minua häiritsee tässä asetelmassa ominaisuus, että minun täytyisi ympäristön kanssa vuorovaikuttaessani antaa signaalia, joka yleisten normien mukaan määrittelisi minut hyväksi tyypiksi.
En oikeasti kaipaa ihmisten seuraa hirveän paljon. En halua naisen seuraa niin polttavasti, että tämä tarve merkittävässä määrin ohjaisi toimintaani. Yksinäisyyden kokemukseni ei perustu valtavan tarpeen turhautumiseen, pikemminkin päinvastoin. Tiedän itsekin etten tarvitse seuraa erityisesti, ja se on yksi syy siihen ettei kukaan seuraani haluakkaan. Yksinäisyyden kokemusta se ei silti lievennä. Puutteen ja tyhjyyden kokeminen on erilaista, kuin jonkin asian tavoitteleminen.
En tiedä miksi kirjoitan tänne. Palstalla kirjoittavat ihmiset ovat sellaisia joiden kanssa en halua vuorovaikuttaa. Täältä löytyvät ihmiset eivät ole heitä, joiden kanssa haluaisin aikaani viettää. Ainoastaan aihealue on oikea. Ihmiset ovat samankaltaisessa tilanteessa, mutta ilmapiiri on liian epämiellyttävä.
Haluan löytää naisen seuraa, mutta se on toivonta. Juuri toivottomuus on raskainta yksinäisyydessä. Ei tämä päivä ollut sen kummempi kuin moni muukaan aiempi päivä. Tieto tulevista päivissä, jotka ovat sisällöltään hyvin samanlaisia on yksinäisyyden ytimessä. Kun ei ole yllätysten tai jännityksen mahdollisuutta, samaa harmaata puuroa, vuodesta toiseen.
Toivoisin jonkun naisen ottavan yhteyttä.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Hieno uusi poksuli :)
Ihanan suloinen poju, voi kun joku nätti tyttö ottaisi ja veisi.
Tuollaista se on mullakin pääni sisällä, vaikka olen parisuhteessa. Ei se parisuhde ole mua onnellisemmaksi tehnyt yksinäisyyden suhteen. Hetkittäin se yksinäisyyden tunne ja olo on poissa, mutta yleensä arki tuntuu samalta harmaalta puurolta 4 seinän sisällä.
Pelkästään jo kävely kodin ulkopuolella virkistää ajatusta, eikä tunnu niin sykeälle, kun kotona lojuessa omissa ajatuksissaan.
Mitä minä olen sanonut. Sitä, että ihmiset juuri tuolla tavalla harhaanjohtavasti kuvittelevat, että jokin parisuhde voisi pelastaa heidät, mutta ei. Todellinen pelastuminen ja onnellisuuden löytyminen lähtee sisimmästä, kun lakkaa samaistumasta mieleensä, joka kehittää pakonomaista ajattelua, stressiä ja yksinäisyyttä.
Tiedetään. Siksi mä tähän asiasta avauduinkin, ettei tarvi kuvitella parisuhteen olevan joku ratkaisu yksinäisyyteen tai huonon olon poistamiseen. Se olo tulee omien korvien välistä.
No jos kerran tiedät asian, sen, että se tulee korvien välistä, niin miksi sitten sanot arkeasi harmaaksi. Jos tiedostaisit onnellisuuden ja haluasit oikeasti olla esimerkkinä, sanoisit: "Olen onnellinen elämässäni, mutta se ei varsinaisesti johdu parisuhteesta, koska onnellisuus tulee sisimmästä ja on siksi pysyvää. Lopeta sinäkin siis murehtiminen."
Näin siis sanoo oivaltanut ihminen.
No se ei ole ihan noin yksinkertaista. On muitakin murheita ja huolia, jotka syö onnen tunteita aika isolla kouralla.
Ei ole murheita ja huolia muualla kuin ihmisen mielikuvissa. Kaikki on hyvin, ja ihminen voi lakata samaistumasta mieleensä, jotta se ei enää jatkossa söisi ihmisen onnentunnetta. Ymmärrätkö?
Miten sinä onnistut heittämään mielestäsi esimerkiksi sairauden, varattomuuden tai muun sellaisen elämän kannalta aika oleellisesti merkittävän asian?
Asian joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämääsi vaikeuttaen sitä.
Mielen tasolla sitä tilannetta on ainakaan turha alkaa vastustamaan masentumalla tai ahdistumalla. Älä yritä ulkoisten olosuhteiden lisäksi tuoda enää mitään ylimääräistä kärsimystä läsnäolevaan hetkeen. Se on kuin veden lisäämistä tulvaan. Sinun on hyväksyttävä mahdollinen sairautesi, jos se tulisi eteen, ei paettava sitä mielessäsi. Voit koittaa parhaasi mukaan toimia sen poistamiseksi, mutta mielesi ei reagoi oivaltaneena enää samalla sätkynukkemaisella tavalla kuin ennen eikä siten lisää kärsimystä läsnäolevassa hetkessä.
Mutta kun muut vaatii, miten minä ne muut saan tajuamaan etten kaikkeen kykene?
Mitä ja ketkä muut vaativat? Ketä varten sinä elät tässä maailmassa? Muita vartenko? Vai kenties itseäsi?
Yhteiskunta, perhe, lapsi, kumppani. Niitä vartenhan elämässä asioita tehdään itsen lisäksi. Yhteiskunnan vielä voin sivuuttaa ja haistattaa paskat, mutta en perhettäni. Jotka tarvitsee panostani silloinkin, kun en oikeasti jaksaisi.
Tämä mitä sanon, voi tuntua mielipuoliselta, mutta ihmisen ei ole mikään pakko elää ketään muuta kuin itseään varten. Omia vanhempia toki voidaan auttaa, jos tahdotaan. Usein meillä löytyy sellaiseen toimintaan tahtoa. Samoin meiltä löytyy tavallisesti myös tahtoa lapsen kasvattamiseenkin, jos lapsi on maailmaan siunaantunut.
On sisäinen pakko, kun on vastuuntuntoa. Sitä en pysty pakenemaan en vaikka joskus haluisinkin. Niin, eipä auta pienelle vauvalle sanoa ettei äiti nyt jaksa.
Tahdosta se ei olekaan kiinni, mutta jos on kuoleman väsynyt eikä saa tarpeeksi lepoa, se syö onnentunnetta. Jos taas kumppani ei koe samanlaista väsymystä, hän ei ehkä tajua toisen olotilaa ollenkaan. Ei edes kertomalla. Eikä näin ollen tajua asian vakavuutta tai tilaa. Eikä reakoi mitenkään asian ja toisen olotilan parantamiseksi.
Vetää joskus apeaksi, vaikka normaalisti olisikin kaikesta pahemmastakin selvinnyt.
Pienen lapsen elämisen jatkuvuuden kannalta onkin pakko, että jaksaa huolehtia. Kaikkia asioita voidaan miettiä eri kantilta. Jos minulla olisi lapsi ja ajattelisin itseni kannalta asiaa, niin mikään pakko minun ei ole. Tiedän varsin hyvin, että jos jättäisin hoitamatta oman lapseni, saisin siitä sanktiota lain nimissä, mutta kuitenkin itseni kannalta se ei ole välttämättömyys, lapsen kannalta tokikin, jos lapsi haluaa pitää henkensä.
Jos on väsynyt, täytyy nukkua. Jos väsymys ei ole nukkumisen puutteesta johtuvaa, vaan masennusperäistä, niin silloin masennukseen auttaa se, että ei samaistu mieleensä, joka masennusta kehittää.
Ja nyt sen vastuun pariin, rakkaudellakaikesta huolimatta.
No se nukkuminen ei aina onnistu. Pitäis jonkun muun silloin huoletia lapsen perustarpeista. Masennustaasmulle tulee riittämättömyyden tunteesta. Ei päinvastoin.
Kaikesta, mistä voit vain suinkin ottaa, otat sen ajan nukkumiseen silloin, kun et hoida lasta. Sinun ei sitä tarvitse selitellä kenellekään, että olet väsynyt, siis silloin, kun velvollisuudet on hoidettu. Lapsen hoito voi hyvinkin viedä 16 tuntia, mutta ei sentään 24 tuntia vuorokaudesta niin, että et voisi ollenkaan saada unta. En kyllä tarkalleen tiedä, kuinka kauan aikaa se itse asiassa vie. Mutta jo 6-8 tuntia vuorokaudessa unta yhteensä ihmiselle riittää.
Tosin olen, ylläri ylläri, kuullut sellaisestakin unirymistä, jossa nukutaan vain 2-3 tuntia vuorokaudessa, ollen silti pirteänä. Tämä perustuu erilaiseen syklisyyteen, siihen, että valvotaan ensin neljä tuntia ja nukutaan sitten puoli tuntia, kunnes taas valvotaan neljä tuntia, jonka jälkeen nukutaan puoli tuntia. Työssä käyville se on usein aika vaikeaa toteuttaa, mutta en sanoisi mahdottomaksi työttömällä tai lomalaisella. Tosin sellaisen rytmin opettelu vie aikansa eikä sekään ole aluksi vaivatonta, mutta tällaisestakin mahdollisuudesta olen tosiaan joskus lukenut.
Jeps. Tilannetta helpottaisi, jos mulla ei olisi kroonista väsymysoireyhtymää ja fibromyalgiaa (muiden sairauksien lisäksi). Nämä kun tuntuu pahenevan tällä tahdilla jota nyky elämässäni joutuu ylläpitämään.
Kaikista pahinta on kuukausia jatkuvat yövalvomiset ja heräämiset. Juuri kun aivot olisi kipeimmin unta vailla. Oppinut olen aika vähällä unella pärjäämään, mutta sitten nuo muut sairaudet pahenee koska kroppa ei ehdi lepäämään ja palautumaan tarpeeksi. Kyllä sitä pakosta on joutunut tottumaan vähiin uniin ja noihin vaivoihinkin. Joskus olisi kiva huutaa suoraa huutoa, mutta kun luonne on sellainen että en valita enkä huuda. Mä vaan puren hammasta ja menen eteenpäin vaikka kontaten jos ei kävellen pääse. Mut kiitos sulle ajatuksistasi. :)
vaikkei aina samaa mieltä oliskaan, niin kivaa kuitenkin vaihtaa ajatuksia. Erilaisiakin.
Fibro tarkoittaa sidekudosta ja myalgia kipua lihaksissa. Fibromyalgia aiheuttaa kipua lihaksissa ja sidekudoksissa. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen ohella potilaat kärsivät lepoa antamattomasta yöunesta ja heti heräämisestä alkavasta uupumuksesta. Lisäksi heillä on erilaisia psyykkisen ja neurologisen tyyppisiä oireita. Oireiden kuva ei ole yhteneväinen. Sen vuoksi usein puhutaan oireyhtymästä. On väärin kuitenkin väittää, ettei tällaista sairautta ole olemassa.
Fibromyalgia on yleisintä keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla naisilla. Arvioiden mukaan fibromyalgiaa sairastaa kahdesta viiteen prosenttia väestöstä. Lapsilla ja nuorilla sitä tavataan melko harvoin.
Syyt ja tautimekanismit
Fibromyalgian synnyn syytä ei tiedetä. Luultavasti oireyhtymän puhkeamiseen vaikuttavat monet tekijät, joiden seurauksena syntyy eräänlainen keskushermoston herkistymisilmiö. Usein oireiden alkaminen yhdistetään infektioon, vammaan tai muuhun kipua aiheuttaneeseen tilaan. Joskus paikallisena alkanut kipu muuttuu yleiseksi kipuherkkyydeksi. Esimerkiksi nivelreumaa sairastavilla on melko usein fibromyalgiaan sopivia oireita. Jotkut potilaat kärsivät yliliikkuvista nivelistä, ja joillakin oireyhtymään liittyy sosiaalisia tai psyykkisiä ongelmia. Fibromyalgiaa sairastavilla on usein myös muita sairauksia samanaikaisesti.
Yhdeksi fibromyalgian syyksi on epäilty pitkäaikaisen stressin aiheuttamaa pahaa mieltä ja ahdistusta. Stressin lähteenä voi olla toistuva ja jatkuva ulkoinen ärsyke, kuten stressiä aiheuttava työ, kiire, liikenne, melu, ihmissuhteet, rahahuolet tai työttömyys. Fibromyalgiaa sairastavilla onkin todettu samanlaisia hormonierityksen muutoksia kuin pitkäaikaisesta stressistä kärsivillä ihmisillä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, onko stressi fibromyalgian syy vai onko stressi seuraus pitkäaikaisesta ja kivuliaasta taudista.
Unen vähäisyys tai huonolaatuisuus on tavallista fibromyalgiaa sairastavilla. Syvän unen aikana aivolisäke erittää kasvuhormonia, jolla on anabolista eli kudoksia vahvistavaa vaikutusta. Jos syvä uni puuttuu, kasvuhormonia ei pääse erittymään. Sairastuneilla on todettu kasvuhormonin erityksen vähenemistä. Fibromyalgian kaltaisia oireita on pystytty saamaan aikaan laboratorio-olosuhteissa, kun koehenkilöiden normaalia unta on häiritty.
Stressin, unihäiriön tai jonkin muun syyn aiheuttamat hormonierityksen häiriöt voivat vaikuttaa keskushermostoon siten, että kivun kokeminen voimistuu. Sairastuneet kokevat usein henkilökohtaiset ja sosiaaliset paineet ruumiillisina oireina, erityisesti kipuna.
Oireet
Fibromyalgian tärkein oire on kehon eri osissa tuntuva lähes jatkuva kipu, johon vaikuttavat erilaiset ulkoiset tekijät. Potilaat kuvaavat kipua kolottavana, jäytävänä, polttavana, kirvelevänä tai viiltävänä. Kipua pahentavat kylmä, kostea ja vetoinen ympäristö sekä psyykkinen stressi. Saunassa kipu lievittyy, mutta saunan jälkeen kivut pahenevat (saunakrapula).
Fibromyalgiaa sairastavilla väsymys, uupumus ja voimattomuus, turvotuksen ja puutumisen tunne ovat myös yleisiä. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen lisäksi heillä voi olla päänsärkyä, kuukautis-, maha- ja virtsaelinkipuja. Monet potilaat kokevat niveltensä turpoavan, vaikka lääkäri ei tällaista havaitsisikaan.
Sairastuneet uupuvat ja väsyvät nopeasti henkisessä paineessa. Lähes kaikki potilaat kertovat kärsivänsä lepoa antamattomasta unesta.
Luettavaksi Jukka Kourin haastattelu http://yle.fi/vintti/yle.fi/genreportaalit/portaali-1126.html?genre=terveys&osannimi=hyvaolo_kehojamieli&jutunid=7975
Aloittaja on kadottanut elämänilon. Mutta yksin olossa ei ole mitään kamalaa, ainoastaan mieli kehittää yksinäisyyden ja alakuloisuuden tunnetta. Aloittajan tulisi tajuta, että onnellisuutta ei voi etsiä ulkoisista asioista, kuten kumppanista, koska silloin se ei olisi pysyvää. Todellinen elämänilo ja rauha tulee sisimmästä. Sinun tulisi oivaltaa, että voit jo nyt olla onnellinen siihen, mitä on. Hyväksy se, että vaikka elämäntilanne on mitä on, niin elämä on siitä huolimatta. Hyväksy tämä hetki ja lakkaa samaistumasta mieleesi, joka on kaiken yksinäisyyden ja onnettomuuden tunteen alku ja juuri.
En usko. Vastustan.
Tämä mitä sanon, ei liity uskomiseen, vaan oivallukseen. Sitä mikä on, ei sovi vastustaa, jos haluaa lopettaa taistelun. Malja elämälle!
En ymmärtänyt. Vastustan.
Sanotko vielä, että mitä kohtaa et ymmärtänyt?
Aloittaja sanoo olevansa yksinäinen ja masentunut sen tähden, että hänellä ei ole naista, jonka katsoo olevan hänelle tärkeä ja tuovan hänelle onnea elämään ja sisäisen rauhan. Kun sanot, että onni ei tule ulkoisista asioista, kuten parisuhteesta, niin silloin se ei ole pysyvää. No,..minusta sinä et voi verrata naisesta tulevaa onnea ja omaa sisäistä onneasi toisiinsa. Aloittaja haluaa naisen tyydyttämään hänen miehisyyden tarpeita, jotta hän voisi kokea olevansa MIES, jolle NAINEN rakkautensa antaa. Ei aloittaja voi kokea sisäistä iloa, jos häneltä puuttuu se ulkoa tuleva ilon antaja.
Tuo rauhakin saavutetaan vasta sitten kun se nainen on siinä miehen elämässä tuomassa sitä iloa ja onnea.
Ei, vaan yksinäisyyden ja masennuksen tunne johtuu korvien välistä. Ei mikään nainen voi pelastaa häntä, vaan masennus ja yksinäisyys on ensin hoidettava kuntoon. Tietoisuus on keino, jolla pimeässä harhailu loppuu. Sisäinen ilo ja rauha elämään on mahdollista löytää ja pysyy, vaikka vieressä ei olisi ketään. Mies, kuten nainenkin, voi oivaltaa todellisen ja pysyvän rakkauden löytyvän hänen omasta sisimmästään. Tuo, että sinä tai joku muu väitätte jatkuvasti, että vain ulkoinen voi tuoda rauhan, on teidän korvien välissä oleva harha. Minä olen saanut tuon rauhan ilman ulkoista henkilöä. Kuka tahansa pystyy oivaltamaan oman sisäisen rauhansa, jolloin ei tarvitse valittaa ja kamppailla. Oivallus tuo meidät elämään, mutta te haluatte ennen sitä vain masentua ja pitää ruumistanne hengissä. Sitä te teette, jos ette oivalla. Vain sisäinen rakkaus voi sammuttaa sen tyytymättömyyden. Todellinen voittaja löytää sielunsa ja saa rauhan. Hän elää maailmassa, mutta ei maailmasta.
Mistä tiedät ettei aloittajan masennus johdu naisen puutteesta?
Syy = yksinäisyys ja naisen puute.
Seuraus = masennus, elämänhalun ja ilon katoaminen.
Tietoisuus = tietää mitä tahtoo ja pyrkiä korjaamaan puute/tarve.
YKSIN ei voi iloita parisuhteen antamista jutuista, säännöllisestä seksin saannista ja yhdessäolemisesta, seurasta, keskustelusta, kaikessa yhdessä jakamisen ilosta ja onnesta.
TODELLINEN rakkaus koetaan vain miehen ja naisen välisessä suhteessa, muu on teeskentelyä ja asioiden kieltämistä ja pakoilua.
Kun kaikki ihmisen TARVE-elementit elämässä on kohdillaan, silloin hän voi kokea sisäisen ilon, onnen, autuuden ja rauhan. Jos elämästä PUUTTUU jokin tärkeä olennainen asia, niin ihminen ei enää ole tyydyttävällä tavalla onnellinen, hän voi joutua kyllä tyytymään olotilaansa, mutta mikään sisäisesti opittu mantra ja uskomus ei voi käytännössä poistaa tuota puutetta ihmisen elämästä.
Maailmassa eläminen on juuri sitä KAIKEN KATTAVAn rakkauden kokemista, joka tulee hyvästä PARISUHTEESTA, jossa koetaan rakkautta, YSTÄVISTÄ, jotka jakavat elämämme tuomalla siihen omia juttujaan, TYÖSTÄ, HARRASTUKSISTA ja MIELEKKÄÄKSI kokemista TEKEMISISTÄ, joka kaikki tuo sisäistä iloa, tyytyväisyyttä ja antaa onnentunteen ja rauhallisen mielen.
EI onni tulekaan tavaroista vaan toisisten ihmisten kautta saadusta välittämisen/rakkauden voimasta.
Oivalistiko?
Jotenkin noin. Plus tuohon vielä se, että on terveyttä ja tulee ymmärretyksi suhteissaan. Jos ei tule ymmärretyksi, mikään määrä ihmisiä ei sitä yksinäisyyttä poista.
Pikemminkin:
Syy = aloittajan ehdollistunut ja ohjelmoitu mieli.
Seuraus = hän tuntee yksinäisyyttä, masennusta, elämänhalun ja -ilon katoamista ja luulee sen johtuvan puutteesta.
Tietoisuus = oivaltaa, että elämässä voi olla onnellinen tässä ja nyt, ja että naisen puuttumisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Hän oivaltaa, että on ainoastaan samaistunut mieleensä, joka noita negatiivisia tuntemuksia on aiheuttanut, ja saavuttaa tietoisuuden, joka on murheiden tuolla puolen, rauhan, tyyneyden ja tyytyväisyyden tyyssijassa.
YKSINkin voidaan iloita elämästä, koulunkäynnistä, töistä, harrastuksista ja muista aktiviteeteista ja keskustella saa kenen kanssa haluaa silloinkin.
TODELLINEN ja pysyvä rakkaus koetaan omasta sisimmästä, joka säilyttää onnellisuuden ja tyyneyden silloinkin, kun ulkoisesti jokin menee "vikaan". Jos väität, että miehen ja naisen välinen kiintymyksen ja ihastumisen tunne olisi se rakkaus, jota minä tarkoitan, pakenet todellisuutta etkä silloin hyväksy sen sisimmästä tulevan ja pysyvän rakkauden olemassaoloa, joka ei häviä ja joka oikeasti säilyttää sen elämän tasapainon ja elämänilon.
Ihmisellä noita TARVE-elementtejä on happi, vesi, ravinto, nukkuminen, ulostaminen ja virtsaaminen. Muut elämässä tavoiteltavat asiat ovat halujen kohteita, joiden puutteeseen ei kuole. Parisuhdetta on turha alkaa leimaamaan miksikään tarpeeksi, koska sen puutteeseen ei kuole, monet elävät ilman sitä ja pystyvät silti säilyttämään elämänilonsa, onnellisuutensa ja rauhansa.
Maailmassa eläminen on sitä, että oivaltaa, että voi olla onnellinen jo tässä ja nyt eikä parisuhde ole mikään välttämätön tarve. Maailmasta eläminen taas on sitä, että ehdollistunut ja ohjelmoitu mieli aiheuttaa sinussa masennusta ja yksinäisyyttä ja saa sinut kuvittelemaan, että tarvitset ulkoisia asioita, kuten parisuhdetta, ollaksesi onnellinen. Onni lähtee ihmisen sisimmästä, ja siten se voi olla jotakin todella aitoa ja pysyvää. Muilta ihmisiltä saatu ilo on vain tilapäistä, mutta onnellisuus ja mielenrauha on pysyvää. Eli se ei tule mistään ulkoisesta halun kohteesta.
Oivalsitko sinä?
Vaikka kukaan ei ymmärtäisi sinua, voit olla silti onnellinen, ja sinun ei tarvitse tuntea yksinäisyyttä, kun et samaistu mieleesi. Se muiden ymmärtämättömyys ei vie ihmisen sisimmästä saatua onnellisuutta, elämäniloa ja rauhaa.
Olen eri mieltä, jokainen tarvitsee jonkun joka ymmärtää sinua. Mitä sinä sanot ja ajattelet. Voit olla onnellinen vasta jos noilla asioilla ei ole sinulle merkitystä.
Tosta loppu osasta olen aikalailla samaa mieltä.
Maailmassa eläminen on sitä, että oivaltaa, että voi olla onnellinen jo tässä ja nyt eikä parisuhde ole mikään välttämätön tarve. Maailmasta eläminen taas on sitä, että ehdollistunut ja ohjelmoitu mieli aiheuttaa sinussa masennusta ja yksinäisyyttä ja saa sinut kuvittelemaan, että tarvitset ulkoisia asioita, kuten parisuhdetta, ollaksesi onnellinen. Onni lähtee ihmisen sisimmästä, ja siten se voi olla jotakin todella aitoa ja pysyvää. Muilta ihmisiltä saatu ilo on vain tilapäistä, mutta onnellisuus ja mielenrauha on pysyvää. Eli se ei tule mistään ulkoisesta halun kohteesta.
Mutta jos itsensä kanssa ei ole hyvä olla, ei se auta että sulkee muut pois tai yrittää olla tarvitsematta. Tai on muista riippumaton muuten. Jos minulla ei ole terveyttä jolla elää elämääni, kai mulla on oikeus olla siitä surullinen ja ehkä pystyt ymmärtämään sinäkin ettei se onni ole niin simppeli juttu silloin, kun että olis terve ja voisi tehdä mitä haluaa. Jos kukaan ei sitä surua ymmärrä, mitä jää?
En minä voi sanoa olevani onnellinen, jos joku asia vie onnentunnettani. Vaikkei se olisi mitenkään muista kiinni.
Minä, kuten muutkaan oivaltaneet, eivät tarvitse muiden ymmärrystä osakseen eivätkä elä siitä. Vaikka olisi yksin jossakin eikä kukaan ymmärtäisi sinua, sinun ei ole pakko valittaa, vaan voit säilyttää sisäisen rauhasi ja olla onnellinen. Arvatkaa, ymmärrettiinkö Jeesusta noin yleisesti ottaen paljon paskaakaan aikalaisten keskuudessa, mutta miten hän silti oli voimissaan?
Sisäinen rauha kuitenkin syntyy pienistä asioista, hyväksymisestä. Jos taas ei kykene hyväksymään, mitä sitten?
Niin ja papithan on tunnetusti niitä joille avaudutaan, toivossa että he edes antavat siunauksensa sinulle ja asioillesi. Eli on tämä oongelma ollut kautta vuosituhansien olemassa ettei ihmisillä ole kaikki hyvin. Mieli järkkyy ja horjuu onnellisemmallakin joskus.
Silti sellaisiakin ihmisiä on, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja sisäisessä harmoniassa sairaudenkin keskellä. Mistä tämä johtuu? Kokonaisvaltaisesta oivalluksesta, tietoisuudesta. Miksi olla murheissaan? Todellinen autuas saa lohdutuksen sairaudenkin keskellä, vaikka se sairaus rajoittaisikin elämää. Itsensä kanssa on mahdollista elää tasapainossa, vaikka ulkoinen asia olisikin "vialla". Jos omasta toiminnasta ja muiden läheisten sekä henkilökunnan toiminnasta huolimatta kuolee sairauteen, niin sitten kuolee, eikä sille voi sitten mitään. Mutta kärsimystä ei tarvitse tuoda enempää läsnäolevaan hetkeen, samaistumalla mieleensä. Läsnäoleva hetki on joka tapauksessa hyväksyttävä, sitä vastaan ei tarvitse ehdollistuneella mielellä taistella.
Ei ole mitään läsnäolevassa hetkessä, mitä ei pystyisi hyväksymään. Mielen on tosin mahdotonta ymmärtää sellaista, koska se on jotakin mielen tuolla puolen olevaa, ei mieleen samaistumista.
Minä en tarvitse papin siunausta enkä aamenta ulkoisille ongelmilleni. Sen sijaan minä voin säilyttää sisäisen rauhan, jos en samaistu mieleeni. En edes muista, koska minä olisin järkkynyt kuluneina aikoina, vaikka olen ollut korkeakuumeisessa flunssassakin nyt syksyllä.
Paljonkin pystyy hyväksymään, muttei loputtomiin ehkä sietämään.
Noh itselläni on ollut läpi elämän sairauksia, joista joku muu oisi voinut jo vetää ranteet auki. Koska elämä ei ole ikinä ollut mitenkään spontaania ja huoletonta.
Tässä mä olen ja ihan sisulla mennyt eteenpäin. On kuitenkin hetkiä, kun tuntuu sille että minunkin jaksamiselle alkaa tulla tienpää eteen.
No tästähän voida viedä keskustelua eteenpäin vaikka loputtomiin, mutta olen ainakin selittänyt kaiken voitavani. Jos jollakulla on korva, se kuulkoon.
Niitä hetkiä on monilla, mutta selittämieni asioiden avulla ne voidaan kestää kuin lujasti juurtunut ja vankka puu. Minäkin flunssan kourissani kysyin itseltäni, että miksi antaisin tämän vaikuttaa itseeni?
Kyllä. Samat sanat, kuulkoon jatajutkoon se joka tajuaa mitä sanon. Muille jääköön hepreaksi. :)
Ei saisi vähätellä, mutta flunssa tuntuu niin turhalta murheelta perusterveellä ihmisellä.
Noinhan se itsellänikin on mennyt vuosia. Ulkopuolisten edes tajuamatta miten paljon olen kantanut sisälläni murhetta ja henkistä tai fyysistä tuskaa. Ulospäin kun ei näy muuta kuin tasainen ja hyväntuulinen minä. Mulla kun ei ole tapana rankaista muita ihmisiä omista ongelmistani, niin monen voi olla hankalaa uskoa että mulla mitään ongelmia tai murheita onkaan.
Kun tarpeeksi sattuu siihen tottuu sanotaan ja tuo pitää aikalailla jopa paikkansa. Siinä joutuu kasvamaan mukana tai antamaan periksi ja itse en ainakaan pidä mielekkäänä antaa periksi. valehtelisin silti jos väittäisin, etteikö muuten henkisesti hyvässä balansessa itseni kanssa olevana mullakin olisi hetkiä, kun tunnen olevani onneton ja ihan yksin. Näin oli joskus koulukiusattuna ja työpaikkakiusattuna, parisuhteissa ja sairauksien keskellä. Se vaan on niin, että joskus vahvinkin taipuu vaikkei murtuisi.
Siksi minusta on itsensä huijaamista sanoa, etteikö koskaan onnentunteet olisi koetksella. Vaikka olisi kuinka hyvin tasapainossa, ehkä ei vaan ole sattunut tarpeeksi pahoja juttuja niitä onnentunteita horjuttaakseen. Helppoa se silloin on jos vähän on mitään vastoinkäymisiä.
Olipa hieno kirjoitus, hyvin oivallettua,..syvällistä pohdintaa. Osui ja upposi täysin..noin se juuri on. Osasit todella hienosti tuoda ajatuksesi esiin ja voin samaistua niihin täysin..hmm...joskus täältä voi jopa löytää hienoja helmiajatuksia.
Kiitos ja ole hyvä. :)
Keittiö psygölogi
Aloittaja, olet kyllä varsinainen kultakimpale. Joku mukava tyttö saa sinusta vielä loistavan poikaystävän joskus!
Tsemppiä! :)
Samaa ovat sanoneet minullekin. Ei ole toistaiseksi näkynyt.
Ei ole mitään varmoja takeita, että hän olisi jollekulle poikaystävä koskaan. Mutta sen sijaan hänen on antauduttava elämään, ei vastustettava.
Tulihan se "Forever alone"-rohkaisulause sieltä.
"Joku mukava tyttö saa sinusta vielä loistavan poikaystävän joskus! "
Heh ei taas jaksa näitä uberkliseitä. Tämäkin on vain myytti ja sanonta, jonka tytöt ovat keksineet. Toivoa sopii että lauseen kuvaamalla tavalla tapahtuisi. Mutta useimmiten sitä ei tapahdu. Jospa naiset olisitte vain ihan hiljaa. Tai lohduttaisitte jollain muulla tavoin.
Ei näillä myyteillä ja kliseillä kiitos.
Itse heitin just puolet sängystäni varastoon, kun en sitä koskaan ole tarvinnut. Sellainen 2 x (80X200 sänkyä) oli vierekkäin ja niiden päällä petari. Toinen puoli keräsi vain pölyä, joten se sai mennä. Nyt on enemmän tilaa makkarissa ja mukavampaa. Symbolisesti jälleen julistin näin oman elämäni yksinelettäväksi. Mikä on ok. Kyl se hyvin menee.
Ehkä sitä vielä 24-vuotias uskoo/luulee/toivoo, että toi klisee ei ole klisee?
Vaikka ite tiedän, että tohon kliseeseen uskominen on älytöntä, niin jotain suloisen viatonta on kun joku noin uskoo. Toivottavasti ei tyttö itse joudu kokemaan pettymystä :-(
Mutta! Jos Sinkkutyttö24v luet tämän ja edellisen viestin, niin ota neuvosta vaari, äläkä ikinä enää sano noin ainakaan miehelle tai ylipäänsä kenellekään vieraalle ihmiselle.
Mitä se muulla tavalla lohduttaminen on solitary_manin mielestä? Et kai sentään sitä p.illun antamista tarkoita? Onko naistenvihaajat saaneet uuden jäsenen joukkoonsa? :-(
Parisuhteessa olleena, voin kertoa, että ei parisuhde tuo onnea. Onni on omassa itsessä ja sitten kun sen oivaltaa, voi elää onnellisena parisuhteessa, jos puoliso ei ole narsisti tai juoppo.
En usko ollenkaan siihen, että joku astianpesukone tekisi ihmisestä onnellista. Itse asiassa on suuri harhaluulo, että ihminen olisi onnellinen, kun hänellä on mahdollisimman iso taulu-TV, pleikkari, tallentava digiboksi, jääpala-automaatillinen jääkaappipakastin jne. Ihminen voi olla hyvinkin yksinäinen maallisesta mammonasta huolimatta.
Jos ajat yksin autollasi tai kuljet julkisilla kulkuneuvoilla, niin kyllä on tosi paljon todennäköisempää tavata ihmisiä ja jutella heidän kanssaan ihan tavallisessa bussissa, juna-asemalla, metrolippua ostaessa jne.
Aika monella elämän sisällöttömyyttä tuskailevalla pitäisi ensiksi hoitaa masennus kuntoon. Sen jälkeen pitäisi miettiä, että mitkä asiat innostavat ja mitä voisi harrastaa tai opiskella, jotta elämässä olisi sisältöä. On ihan turhaa haaskata aikuisikäänsä siihen, että kuvittelee elämänsisällön löytyvän naisen jalkojenvälissä olevasta kolosta. Ennemminkin se on niin päin, että kun teet sinua kiinnostavia asioita, niin olemuksestasi näkyy, että olet onnellinen ja tasapainoinen, mikä puolestaan voi vetää naisia puoleensa.
Vastustan.
"Ihminen voi olla hyvinkin yksinäinen maallisesta mammonasta huolimatta."
Sitähän tässä yritin tavallaan sanoakkin, vaikka ehkä se nyt hukkui tuonne kirjoituksen epäselvyyteen. :D
Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka kokevat itsensä yksinäsieksi, vaikka olisi parisuhde ja kavereita elämässä, ehkä se on kovin kiittämätöntä, kun on myös meitäkin, joilla ei ole juuri mahdollisuuksia parisuhteeseen.
Mihin perustat tuon "ei juuri mahdollisuuksia parisuhteeseen"? Sekö ettei sinulla ole autoa ja astianpesukonetta ja siksi naiset pitävät sinua jollain lailla outona?
Kyllä niitä naisia on, jotka eivät välitä miehen tulotasosta ja ulkoisista puolista. Niitä vain harvoin löytää baareista tai muista perinteisistä iskupaikoista.
Laajentakaa sitä reviiriä josta naisseuraa etsitte, laittakaa haku ystävät-palstalle (ystävyydestä voi kehittyä rakkaus),alkakaa harrastaa asioita joista naiset (osa ainakin naisista) harrastavat: vieraan kielen opiskelu, kokkauskurssit, zumba, aikuisbaletti, käsityöt (enkä tasan tarkkaan tarkoita "niitä" käsitöitä!).
Vaikka nuo harrasteet ei kiinnostaisi tippaakaan, niin kyllä naisia kiinnostaisi tietää miksi mies olisi mukana. Juttuseuraa saisi ihan varmana ja samalla tutustuisi ja voisi pyytää jotakuta treffeille.
Kaikki harmittomat keinot vaan käyttöön jos parisuhdetta haluaa, ei kukaan nainen tule oven taakse treffeille kysymään. No ite kyllä oon jo sen verran epätoivoinen ja niin "halukas" ja toiveikas parisuhteeseen, että voin tulla ovelle koputtelemaan ja pyytämään kahville, jos asutaan samoilla seuduilla. Meiliosoitetta mulle tiedoksi tämän viestini jälkeen niin lähden kyllä kahville. Ei sitten tarvitse valittaa naisten passiivisuutta! Ja ihan tosissani olen enkä välitä yhtään mistään "hirvee tyrkky olet"-mielipiteistä. Olen tätä jo joissakin keskusteluissa kertonut, mutta eipä ole kelvannut!
Mutta tapaaminen ei ole sitten "treffit" vaan aluksi juttelemista ilman rasittavia treffipaineita,kun sellaista en itse enää jaksa. Jos tuntuu "synkkaavan" niin tapaamisia voidaan jatkaa. Enkä pane painoa sille ensitapaamiselle niin hirveästi ellei tunnu jo heti, ettei tästä nyt kyllä mitään tule ja siihen "tarvitaan" just sitä p.illun vonkaamista, joka on aina turn-off uskokaa nyt miehet jo.
Ja voin taas arvata, että tääkin menee "sokeille silmille" ja valittelua ja haikailua voidaan jatkaa.
Tuossa yhteydessä halusin eritellä yksinäisyyttä potevat ihmiset sillä perusteella onko heillä ihmissuhteita tai onko niitä tiedossa niistä ihmisistä, joilla on ihmissuhteita ja parisuhteita...
Koen ettei minulla ole mahdollisuutta parisuhteeseen, koska kukaan ei halua tutustua minuun.
Ihminen, jolla ei ole mitään tekemistä haluaa auton ? Jotta voit siirtyä nopeammin paikasta toiseen? Mihin sinulla on kiire jos sinulla ei ole mitään tekemistä?
Yksinkin voi tehdä vaikka mitä hauskaa. Toki kavereitakin olisi hyvä olla ja ne ovat paljon parempi apu yksinäisyyteen kuin parisuhde. Ei parisuhde korvaa kavereiden puutetta ja sen olen itsekin todennut kun muutin naisen perässä paikkakunnalle, jossa minulla ei ole yhtään kaveria kun olen työttömänä eikä näin ollen kontakteja ole oikeastaan keneenkään muuhun kuin naisystävääni paitsi puhelimen ja netin välityksellä.
Yksinäisyydentunne pysyy hyvin poissa kun keksii jotain mielekästä tekemistä. Itse keksin mielekästä tekemistä enemmän kuin ehdin tehdä, koska rakastan urheilua, lukemista, elokuvia yms. Toki kavereitakin kannattaa pyrkiä hankkimaan ja niitä itsekin saisin varmasti uusien harrastusten kautta, mutta jotenkin tuntuu, että niiden pariin lähtee vasta sitten kun on saanut työpaikan ja elämä alkaa vakiintumaan.
AP haluaa naisen, jotta hänen elämässään on sisältöä. Entä jos nainen sanoisi, että hän haluaa miehen, jotta hänen elämässään olisi sisältöä ja että mies panemalla voi poistaa kaikki hänen ongelmansa ja että ihanilla orgasmeilla elämän synkkyys hälvenisi? Jos nainen sanoisi tuolla tavalla, hänet lynkattaisi täällä heti.
Jos takertuu ja ripustautuu ihmiseen liikaa, niin se taakka käy kohtuuttomaksi tyttö- tai poikaystävälle. Tuntuu siltä, että juuri silloin tapahtuu niitä katastrofaalisia tekoja, jos se takertumisen kohteeksi joutunut ihminen yrittää pyristellä suhteesta irti. Suhde on paljon paremmalla pohjalla, kun jonkinlaista tasa-arvoa on suhteessa ja kummallakin on muitakin ihmissuhteita esim. kavereita ja sukulaisia, joihin pitää yhteyttä.
Ei se nyt tarkoita sitä, että 24h ollaan toistensa kimpussa, eikä elämässä muuta olisi. Ei parisuhde mikään vankila tarvitse olla, eikä siitä mitään ahdistavaa riippumista toiseen tarvitse tulla. Aloittaja haluaa naisen ihan vaan sen vuoksi, että on MIES ja miehen TARPEET, joita ei voi mikään ystävä tai sukulaiset poistaa. Parisuhteeseen kuluu niin paljon, se antaa kuitenkin miehelle ja naiselle kaikkein eniten, se on voimavara. Toki tarvitaan vastapainoksi omiakin menoja, omaa aikaa ja kaverien seuraa.
Minusta ei ole väärin haluta rakkautta elämäänsä, rakastumista naiseen tai mieheen, onhan se kaiken elämän tarkoitus täällä kuitenkin. Kaikki eivät sitä halua, jotkut vaan on luotuja elämään ja olemaan ja viihtymään yksin. Toiset taas eivät halua olla yksin, tarvitsevat sen kumppanin, ovat parisuhdeihmisiä ja kokevat, että vain silloin itsellä on hyvä olo, kun on lämmin kainalo, hellä syli, keskusteluyhteys toiseen, seksinälkä tyydytetty jne....
Oma kumppani on se tutuin ja turvallisin, hänen kanssaan jaetaan herkät ja vähän vaikeimmatkin hetket. Harva sukulainen tai ystävä pääsee niin lähelle kuin oma puoliso tai kumppani...Kumppani nukkuu siinä vierelläsi ja on läsnä sinun arjessasi, mitä sukulaiset ja ystävät ei tee ja ole.
Kumppanin kanssa tullaan yhdeksi lihaksi...ja tämä tarkoittaa sitä, että kumppanin tarpeet tunnistaa ja tunteen sen vuoksi niin hyvin, koska hän asuu niin lähellä sydäntä ja hän tulee niin tärkeäksi aivan kuin olisi osa sinua itseäsi.
Voimavaraa on turha etsiä ulkoisesta asiasta, kuten parisuhteesta, koska todellinen ja pysyvä voimavara tulee sisältä päin. Ja kyseessä on todellisuudessa joidenkin ihmisten voimakas tai pakonomainen halu päästä parisuhteeseen, ei tarve. Ihminen haluaa parisuhdetta, ei tarvitse. Esimerkiksi minäkin saatan haluta sitä parisuhdetta yhtä lailla kuten kuka tahansa muukin, mutta koska olen ymmärtänyt halun ja tarpeen eron, olen onnellinen jo tähänkin, mitä minulla on nyt, enkä valita, koska onnellisuus tulee ihmisen sisimmästä ja kyseessä ei ole tarve. Tämä ei tietenkään silti tarkoita, että en voisi joskus tehdä haluamani asian eteen mitään. Toimintani jonkin ulkoisen asian tavoittelemiseen voi olla tehokkaampaa, kun sitä ei tarvitse tehdä epätoivosta, vaan vapaaehtoisuudesta ja halusta käsin. Ihmisen elämä on jo kunnossa, kun ihminen lähtee etsimään parisuhdetta. Tästä on hyvä pohja lähteä.
Ja tämän asian voisi sisäistää jokainen ihminen maapallolla. Ei se ole vain niin, että tietyt ihmiset vapautuvat mielestään ja huomaavat, että kyseessä on pelkkä halu eikä tarve, vaan jokainen voi tämän asian oivaltaa. Ja tämä tekee parisuhteessakin elämisestä helpompaa ja tervettä, kun ei tarvitse olla omistushaluinen tai mustasukkainen. Omistushaluisuus ja mustasukkaisuus nimenomaan ovat merkkejä mieleen samaistumisesta ja sen aiheuttamasta voimakkaan tarvitsevuuden ja psykologisen riippuvuuden tilasta. Mutta niin kuin olen sanonut, tästä kaikesta on mahdollista vapautua ja sen jälkeen et tule enää CAPS-LOCK-päällä selittelemään jostakin "tarpeesta", jota ei todellisuudessa ole muualla kuin ehdollistuneessa mielessä. Ja sitä paitsi elämällä ei edes ole tarkoitusta, sinun mielesi on vain kehittänyt elämälle tuollaisen tarkoituksen.
Jos siis lähdettäisiin tältä pohjalta liikkeelle, mitä olen sanonut, niin silloin voitaisiin välttyä sellaisilta katastrofeilta parisuhteessa, josta StaGram puhuu. Yritän tässä piirtää kuvaa siitä, mistä takertuminen ja ripustautuminen johtuu. Se kaikki on kuule lähtenyt ihan tuosta samasta harhaisesta ajatusmallista, jota sinäkin yrität kylvää täällä alinomaa, eli siitä, että kyseessä olisi jokin "tarve" tai että parisuhde olisi itsessään jokin "voimavara" joidenkin ihmisten kohdalla, vaikka asiathan ovat aivan toisin, niin kuin olen jo selittänyt, ja ne voi jokainen ihminen tällä pallolla oivaltaa.
Lähden purkamaan täältä loppupäästä tätä sinun sanomaasi. En tiedä, voit olla viisaampi minua näissä asioissa, en väitä tietäväni totuutta, mutta väitän, että sinäkään et sitä tiedä. Kumpikin tekee omia tulkintojaan ja johtopäätöksiään sen mukaan, mitä on tullut vuosien varella luettua, koettua, nähtyä ja kuultua. Kummallakin on oma näkemyksensä ja kummankin versiot ovat varmasti oikeat, se miten me nämä asiat itse sisäistämme ja koemme ja mikä meille tuntuu sopivan ja olevan tärkeeä ratakaisee mielestäni enemmän kuin joku epäspesifi määrittelemätön totuus, josta meillä kummallakin on vain hämärä aavistus.
No...mitä tuohon onnellisuuteen tulee, niin miksi Jumalan kuvitellaan luoneen maapallon ja ihmisen..jos katsotaan tätä onnellisuus asiaan näin uskonnolliselta kannalta. Raamattu kertoo meille, että Jumala loi ihmisen ja koko maapallon omaksi ilokseen, koska halusi kokea ILOA ja ONNELLISUUTTA. Olen ajatellut niin, että tuo oli tavallaan kuin synnyttäminen, siinä Jumala loi tai synnytti jotain uutta, joka antoi hänelle iloa ja onnellisuuden tunteen. Aivan kuin äiti synnytettyään lapsen tuntee aitoa rakkauden iloa ja hehkuu äitiyden onnea. Tämä on minun ajatusteoriani siitä miksi Jumala loi maan ja taivaat ja mikä Jumalan tarkoitus tälle oli. Ymmärrätkö? Elämällä on siis tarkoitus ja se tarkoitus on rakkaus-rakkauden kokemisen kautta tuleva ilo ja onnellisuus..ei tämä nyt sinullekaan pitäsi mitään uutta tietoa olla.
Tämän teoriani pohjalta tarkasteltuna voit hyvinkin olla oikeassa, että Jumalalla oli tähän ilon ja onnellisuuden kokemiseen halu, eikä tarvetta. Toisaalta taas, jos ajatellaan toista kautta minun teoriaani tarpeesta, niin miksi Jumalalla olisi ollut halu ellei hänellä olisi siihen haluun ollut tarvetta? Ymmärrätkö? Jos Jumala jo koki iloa ja onnellisuutta, niin miksi hänellä oli halu synnyttää jotain,,,miksi hänelle ei riittänyt oma sisäinen mielenrauha, onni ja ilo. Vastaus on, että hän ei ollut onnellinen, hänellä oli tarve luoda itsensä kaltainen olento kokeakseen tämän kanssa onnea ja iloa...vertaa tätä nyt parisuhteeseen muru..niin ymmärrät mistä minä olen tolkuttanut sinulle nämä viimepäivät itseni puuduksiin, etkä sinä kakara vieläkään ole oppinut mitään :)
No tämä asiasi eksyy nyt vähäsen varsinaisesta aiheesta, koska tuot uskonnon tähän mukaan. Mutta antaa eksyä, uskonnon tuominen tähän on luvallista. Oletko aivan varma, että olet käsittänyt Raamatun ja Jumalan oikein? Huomioi siis, että sana "Jumala" on pelkkä käsite, se siis viittaa johonkin, mutta se ei varsinaisesti ole itse asia, vaan ikään kuin tienviitta. Joudut käyttämään tienviittoja löytääksesi tietyn talon luo, mutta talon edustalla sinun on noustava ratsailta astuaksesi sisään, eikä siellä enää ole tienviittoja, koska se on paikka, jossa olet jo perillä.
Tasapaino, onnellisuus, tyyneys, rauha, oleminen, ilmentymätön. Saman asian voi ilmaista monella eri tavalla. Jumala on vain yksi tapa muiden joukossa. Miten siis Jumala itsessään enää voisi jollakin ulkoisilla muodon muutoksilla tehdä olonsa onnellisemmaksi, jos Jumalassa on jo onnellisuus? Muotojen syntyminen onkin ehkä vain leikkiä, tanssia. Tanssia siitä hyvästä, että Jumala on jo onnellinen, eikä siksi, että tanssi itsessään tekisi Jumalan onnelliseksi. Oletko koskaan pohtinut tätä?
Ymmärrän kyllä, että tällaisten asioiden liiallisella pähkäilemisessä ja saivartelulla voikin saada päänsä puuduksiin, mutta kaikki asiat, jota olen selittänyt, ovat kuitenkin jokaisen oivallettavissa äärimmäisen helposti, ja kuka sellaisen löydön tekee, kokee elämässään ikään kuin kultakaivoksen. Miksi oppia jotakin uutta? Sen sijaan, haluavatko ihmiset ikinä oppia pois erilaisista ehdollistumista ja yhteiskunnan, kulttuurin ja uskontojen asettamasta ohjelmoinnista? Suuri Mestari Eckhart, 1200-luvulla elänyt teologi, ilmaisi asian viisaasti: "Jumalaa ei saavuteta lisäämällä todellisuuteen jotakin, vaan vähentämällä siitä jotakin." Tästä on kysymys. Turhaan siis miettiä päätään puuduksiin tarkastelemalla asioita monimutkaisista näkökulmista, kun voisi vain yksinkertaisesti oivaltaa. Tai eräs mies sanoi kerran: "Olen saanut aika mittavan koulusivistyksen. Vei vuosia päästä siitä eroon."
En tiedä mikä sínun ongelmasi appis on, mutta minulla on sellainen tunne, että et lukenut tuota minun tekstiäni ollenkaan vaan vain yliolkaisesti nopeasti ajattelit, että haaa,,,uskontoa,,..eikä siksi kannata lukea..'
No, oletko itse miettinyt, että sinun uskosi on samalla tavalla uskontoa kuin tuo raamatun aikalaisten ajatukset Jumalasta, elämästä ja ihmisestä. Ei tietosi poikkea raamatun uskonnosta mitenkään.
Puhut oivaltamisesta, mutta kun jokainen ihminen oivaltaa asioita, ei siinä mitään mystistä ja vaikeatajuista ole. Tekstissä vaan toistit kaiken saman minkä minä jo olin sanonut., et tuonut mitään uutta. Miksi Jumala olisi luonut mitään uutta, jos hänellä jo oli se kaikki....Jumala luo jatkuvasti uutta, maailmankaikkeus muuttaa jatkuvasti muotoaan, vanha kuollessaan synnyttää uutta,..sinä et käsitä, et vaan käsitä...sinun täytyy olla nainen..ajatuksen juoksusi on naiselle ominaista..yhtä ristiriitaista...
Olenko pohtinut,? no, juurihan pohdin ja kerroin miksi Jumala on kaiken luomisensa luonut.. Tanssia voi kummastakin syystä, siksi että tanssi itsessään voi tehdä onnelliseksi, tai siksi että on jokin syy, joka laittaa hyppelemään, tanssimaan.
Sinä et vaan tajua, et vaan tajua. Ei edes Jumala tahtonut olla yksin...hän loi, koska tarvitsi sitä...ei hän ottanut mitään pois, koska mitään pois otettavaa ei ollut. "Ja alussa maa oli autio ja tyhjä"....
Olen lukenut tuon ylemmän viestisi hyvinkin huolella. Mutta vaikka kuinka luen ja luen, en näe siinä niitä tietoisuuden hedelmiä, joita itse olen koittanut kertoa. Kummassakin teoriassasi, jotka ovat ylemmässä viestissäsi, päädyt samaan johtopäätökseen, eli että Jumala ei valmiiksi ollut jo onnellinen, vaan hänen täytyi sen eteen tehdä jotakin. Miksi kaikkivoipa Jumala ei voisi vain tanssia omasta ilostaan? Huomaa sanamuoto: omasta ilostaan, ei siis omaksi ilokseen. Omaksi ilokseen tarkoittaisi, että hänen täytyisi tehdä onnellisuutensa eteen jotakin, mutta omasta ilostaan tarkoittaa sitä, että hänessä on se jo; sitä ei voi saada enää ulkopuolelta millään toiminnalla. Ja koska Jumala on jo kaikkea sitä mitä voi olla, niin hän kaikkivoipaisuutensa tähden tanssii omasta ilostaan, eli vain tämän seikan on täten mahdollista toteutua.
Oivallus on hyvin yksinkertaista. Sinä olet pitkällä keskustelulla vain yrittänyt tehdä siitä kaikkea muuta, minkä vuoksi keskustelemme edelleen. Ja jos olen mielestäsi nainen, niin sittenhän meidän on suorastaan väistämätöntä tavata jokin päivä, jotta voin osoittaa väitteesi empiirisesti eli kokemuspohjaisesti epätodeksi.
Hyvin oot osannut ilmaista millaista parisuhteessa oleminen voi parhaimmillaan ol tuoda elämään.
Ok, ajatellaan sitten vaikka niin, että Jumala oli valmiiksi onnellinen ja iloinen ja tanssi omasta ilostaan, siitä että oli alfa ja omega. No,.jos näin olisi sinun teoriasi mukaan ollut niin, kuten olet minulle sanonut vain luopumalla turhasta voi saavuttaa täydellisen onnentilan. Ok..Jumala eli siis yksin sisäisessä onnentilassaan, eikä tarvinnut siihen turhia muita. Nyt herääkin kysymys, MIKSI JUMALA sitten loi niinkin turhan kuin maapallon kaikkine elollisine olentoineen ja ihmisen.
Oivallus on yksinkertaista kyllä ja olen oivaltanut rakkauden ja rakastamisen merkityksen sisäisen rauhan saavuttamiseksi, sinusta en tiedä mitä sinun oivalluksesi pitää sisällään..?
Olen sama mieltä siinä, että kaikki eivät tarvitse tai voi saada kumppania ja parisuhdetta, mutta voivat siitä huolimatta olla onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, jos elämä on kyllin täyteistä elämää muuten. Sisällykstetön elämä ei tee kenestäkään onnellista vaan onnettoman. Vanhapiika voi korvata puuttuvan miehen auttamalla muita, hoitamalla vaikkapa naapurin lapsia ja käydä auttamassa toista naapurin vanhusta. Rakkauden tekojen tekeminen antaa elämälle sen tarkoituksen, jota Jumalakin luomisellaan halusi itselleen osoittaa. Jumala koki onnea osoittamalla rakkauttansa luomalla ja synnyttämällä elämää..Mies ja nainen osoittavat hekin rakkautta rakastamalla toisiaan ja synnyttämällä uutta elämää. Se sinun kuuluisa oivalluksesi on rakkauden sisäistämistä...ymmärtämistä sen tärkeyden ihmiselle ja elämälle. Kun ihminen on valmis rakastamaan aidosti sillä rakkaudella, joka kumpuaa jumalisesta rakkaudesta meitä kohtaan ja jonka ansiosta mekin osaamme rakastaa sekä itseämme että muita, hän on oivaltanut ja saapunut perille.
Mitä tapaamiseen tulee, niin minulle se käy hyvin sillä mielenkiintoista on nähdä ihminen, joka tanssii minua vastaan omasta ilostaan, eikä siksi että saa tulla minua tapaamaan.
Ahaa, sanot siis, että rakkauden tekoja tekemällä elämä saa tarkoituksen. Vai niin. Ja sanot myös, että sisällyksetön elämä tekee elämästä onnettoman. Eli toisin sanoen peität siis mieluusti päässäsi olevaa onnettomuuden tunnetta tekemällä rakkauden tekoja? Mutta se ei vielä ole oivaltamista. Oivaltamiseen kuuluu sen tajuaminen, että olet todellakin jo valmiiksi onnellinen, koska onnellisuus virtaa sisimmästä. Emme me tekojemme kautta pelastu, vaan sen kautta, mitä me olemme. Mutta tottakai sinä Voit tehdä rakkauden tekoja eikä siinä mitään. Eikä kenenkään tietenkään tarvitse viettää sisällyksetöntä elämää. Voit tehdä ihan sitä, mikä sinusta itsestäsi on mieluisinta, kuten hankkia harrastuksia, perustaa perheen tai miten vain. Niinhän minäkin teen erilaisia asioita, mutta en sen takia, että peittäisin jotakin onnettomuuden tunnetta, vaan silkasta onnellisuudesta; se on minussa jo joka tapauksessa. Tanssin vain omat tanssini. Mutta elämällä ei ole objektiivisesti ilmaistuna tarkoitusta. Tarkoituksen olet nyt sinä kehittänyt omassa mielessäsi.
Ja miten tämä liittyy siihen, miksi Jumala tanssii meidät, niin kuten sanoin jo aiemmin, hän tekee sen omasta ilostaan, etkä pääse tästä yli etkä ympäri, vaikka kuinka kehittäisit hienoja vastalauseita. Ihmisen on joskus myönnettävä olevansa väärässä. Voit hyvin sanoa: "Olen väärässä." Tajuatko, miten vapauttavaa se on? Minä olen huomannut joskus ennen useinkin olleeni väärässä ja olen vielä tänäkin päivänä sitä joissakin asioissa, eikä sen myöntäminen nykyään ole vaikeaa. Kolme ihmiselle haastavinta tehtävää ovat seuraavia: vihamiesten rakastaminen, ulkopuolelle jätettyjen huoliminen joukkoonsa ja sen myöntäminen, että on väärässä. Mutta nämä ovat todella yksinkertaisia asioita sellaiselle, joka on jo oivaltanut, tietoinen.
Kukaan ei voi olla valmiiksi onnellinen. Onnellisuus on tila, jota koetaan vain kun kohdalle on sattunut jotain hyvää, joka nostaa mielialan tavallisesta tyytyväisyydestä onnellisuuden kokemiseen. Onnellisuus on tyytyväisyyden yläpuolella oleva tila, joka ei ole jatkuva olotila. Olet siis väärässä.
Saamalla jotain tai tekemällä itse jotain, josta tuloksena on onnellisuuden kokeminen on ainut keino päästä tuohon onnellisuuden kokemisen tilaan, muutoin ihmisen olotila on neuraali joko tyytyväisyyden tai tyytymättömyyden tila.
Onnea koetaan vain tietyissä tilanteissa, eikä se ole ihmisen perusmielentila.
Elämällä on tarkoitus, muutenhan emme olisi tässä sitä ihmettelemässä ja pähkäilemässä mitä tarkoitusta sillä on. Elämä itsessään on jo tarkoitus, koska se on olemassa, sillä on olemisen tarkoitus,. näkee, että et ole lopultakaan oivaltanut mitään. Kysymys on sinun mielestäsi, ei minun. SInä torjut oman mielesi, halusi, ihmisen, jumalan, elämän,....Sinä tahdot karsia kaiken muun itsesi ympäriltä, jotta et joutuisi kokemaan mitään tunteita, etkä siten käsittelemään niitä. Pakenet itseäsi ja elämää. Siitä kohdallasi on kysymys.
Minulle asioiden myöntäminen ei koskaan ole ollut vaikeaa,...se minun on myönnettävä, että vaikutat kovin kypsymättömältä, hukassa olevalta ja epävarmalta. Tietosi nojautuvat ainoastaan pelkkiin lukemiisi tarinoihin, joihin uskosi perustat. Sinulla on kyllä perustiedot, mutta lopullinen asioiden ymmärtäminen ja oivaltaminen sinulta mielestäni puuttuu. Ehkä tapasi on vaan ärsyttää tai jotain..en tiedä,,.ehkä et todellakaan ole vakavissasi noissa omissa jutuissasi, vaan haluat vaan pitää yllä tät pellekeskustelua,..no..huvinsa kullakin.
Nyt koen olevani oikeassa ja se riittää minulle tiedoksi, että sinä olet väärässä ja minä olen oikeassa....tai minä olen väärässä ja sinä oikeassa tai me molemmat olemme väärässä tai oikeassa.
I
Sinä takerrut taas yhteen sanaan. Mitä väliä sillä on, kutsunko minä sitä tilaa, johon jokainen voi päästä, rauhan, rakkauden, onnellisuuden, tyyneyden tai tyytyväisyyden tilaksi. Se on joka tapauksessa se tila, joka tulee sisimmästä eikä ulkoisista asioista. Jos koet jotakin hetkellistä, arkisen asian ylittävää, sanottakoon sitä vaikka iloisuudeksi, väriseväksi onnen tuntemukseksi tai sen sellaiseksi. Minun perusmielentila on sisimmästä tuleva rauha, ja se jo itsessään on minulle onnellisuutta, joka ei täten katoa.
Miksi puhua todellisuuden torjumisesta tai pakenemisesta, kun tämä, mitä olen sanonut, on todellisuuden hyväksymistä ja kohtaamista parhaimmillaan. Todellisuus ei tunne negatiivisia tunteita, vaan ehdollistunut mieli. Mutta mieleen samaistumisen lopettaminen ja läsnäolevaan hetkeen palaaminen tarkoittaa, että kohdallasi ei ole enää kärsimystä. Olet saanut tasapainon ja rauhan, täten voit siis olla onnellinen. Niitä alamäkiä ei tarvitse tulla eikä niiden tarvitse kuulua elämään, koska vain mieli on ne aiheuttanut.
Ja mitä sinuun vielä tulee, niin miksi haluat leimata juuri minun olevan hukassa, epävarma tai kypsymätön? Huomaatko, että minä en edes suoranaisesti sano sinun olevan mitään noista, koska minun ei tarvitse. Eikö siis tämä pikemminkin osoita jonkinlaista kypsymistä, oivallusta ja aikuistumista, eli että ei pode jatkuvaa tarvetta leimata toista keskustelijaa koko ajan joksikin? Ja toiseksi, minä en usko johonkin, vaan minä tiedostan. Elämässäni on tapahtunut radikaali askel ja se on nimeltään tietoisuus. So be it.
Miten se sinulle pitää sanoa, että sisäinen rauha ei ole itsestään selvä asia ja jo ihmisellä valmiina oleva, vaan se pitää saavuttaa tekemällä sen eteen jotain.
Kerro nyt sitten minulle, miksi ihmisillä sitten olisi rauhaton olo, rauhattomuus- sisällä,- sisäinen rauhattomuus, jos se rauha on jo alkujaan olemassa sisällämme, mitä sitä sitten enää tavoittelemaan..??
Teoriasi ontuu aina vaan pahemmin mtä enemmän sinua "kuuntelen" Olen edelleen vakuuttunut, että sinä olet vaan huijannut mielesi, manipuloinut sen uskomaan johonkin teennäiseen rauhajuttuun.
Tosiasiassa mielenrauha voidaan saavuttaa vaan kohtaamalla ihmisen sisin, kaikki mitä siellä on, pelot ja ristiriidat jne.,..käsittelemällä ja ymmärtämällä mistä ne johtuvat, mikä niiden sanoma on jne...ne voidaan mielestä karkoittaa kun ymmärrys niitä kohtaan aukenee. Monenlaista terapiaa on ihmisille tarjolla, jolla tuo sisäinen rauha voidaan saada tasapainoon. Ihminen ei silti ole mikään yli-ihminen, ei enkeli, eikä jumalolento, jonka rauha ei mistään horju. Kyllä sisäisen rauhankin omistavalla voi rauha hetkellisesti kadota ja hän tippua tikapuilta, mutta hänen mielensä on kuitenkin vahvempi kestämään nämä järkytykset, sillä hän on joutunut käsittelemään samanlaisia tunteita jo aikaisemmin, eikä siksi säikähdä vähästä. Kokemus opettanut luottamaan oman mielen tasapainoon.
En leimaa sinua, mutta sanon sinulle vain sen mitä sinä et näy itse tajuavan ja näkevän itsessäsi. Joskus me vaan olemme niin soikeita itsellemme...minäkin..olen...ja minua ei se haittaa, minua haittaa se, ellei kukaan minulle siitä sano, mitä minä itse itsessäni en huomaa. Se on rakkautta, välittämistä, ei tuomtsemista tai leimaamista...tässäkin suhteessa sinulla on vielä opittavaa. Teennäisyys ei ole aikuisuutta, se on lapsellista leikkiä leikkiä aikuista.
Sinä et tiedosta vaan sinä nimenomaan uskot johonkin fanaattisesti, johan tuo sinun jankuttamisesikin sen kertoo. Et pyri näkemään asioita realistisena ja totuutta totuuna vaan puet totuuden hunnun alle piiloon, jotta paremmin kestäisit maailman julmuuden ja kaiken sen epämukavan olotilan, jonka kanssa ihminen joutuu väkisinkin välillä kamppailemaan.
Joillakin on selittämätön paha olla ja ahdistunut olo, eivätkä he osaa sanoa mikä sen aiheuttaja on. He ovat rauhattomia ja elämästä on puhti pois. No..miten sinä lähdet auttamaan tälläistä ihmistä? Kerro minulle.
"Kerro nyt sitten minulle, miksi ihmisillä sitten olisi rauhaton olo, rauhattomuus- sisällä,- sisäinen rauhattomuus, jos se rauha on jo alkujaan olemassa sisällämme, mitä sitä sitten enää tavoittelemaan..??"
Kuten sanottua, monilla ihmisillä on rauhaton olo elämässään, koska he ovat samaistuneet mieleensä eivätkä oivaltaneet. Tähän voi olla syynä kasvatus. Monia ihmisiä on lähdetty kasvattamaan väärästä päästä, niin, että he ovat saaneet ehdollistetun ja ohjelmoidun mielen terveen mielenrauhan sijasta. Sellainen kasvatus taas johtuu siitä, koska heidän vanhempansakin ovat olleet samanlaisia. A.S Neillin kirjassa Summerhill sanotaan seuraavasti: "Jokaisessa lapsessa asuu Jumala. Meidän yrityksemme muokata lasta muuttaa Jumalan perkeleeksi." Tästä on kysymys. Juuri tästä johtuu kollektiivinen mielen häiriö ja rauhattomuus. Ihmiset karkoitetaan jo kasvuiässä paratiisista. Myöhemmin he joko palaavat sinne tai joutuvat kadotukseen, jos eivät koskaan opi tajuamaan ihmiselämän kauneutta ja suloisuutta. On valitettavaa, mutta se ei valkene joillekuille koskaan. Tähän voitaisiin kyllä asenteilla ja yhteiskunnan toimilla tehokkaasti vaikuttaa. Sisäinen rauha ei ainakaan vielä toistaiseksi ole selviö kansan keskuudessa, mutta tämä voimasuhde voi kylläkin muuttua kollektiivisessa mittasuhteessa. Mutta se kollektiivisesta kärsimyksestä.
"Tosiasiassa mielenrauha voidaan saavuttaa vaan kohtaamalla ihmisen sisin, kaikki mitä siellä on, pelot ja ristiriidat jne.,..käsittelemällä ja ymmärtämällä mistä ne johtuvat, mikä niiden sanoma on jne...ne voidaan mielestä karkoittaa kun ymmärrys niitä kohtaan aukenee. Monenlaista terapiaa on ihmisille tarjolla, jolla tuo sisäinen rauha voidaan saada tasapainoon."
Olet aivan oikeassa siinä, että kohtaamalla ihmisen sisin saadaan mielenrauha. Mutta jos halutaan olla täsmällisiä, niin ihmisen sisin ei sisällä pelkoa, ristiriitoja tai muuta. Ihmisen ehdollistunut mieli pitää niitä sisällään. Se tässä siis on ymmärrettävä, että ne ovat lähtöisin mielestä. Mieli on ihmisen työkalu ja se on ottanut hallinnan. Mutta sisäinen rauha lähtee siitä, että ymmärrämme, ettemme ole tuo työkalu eli mielemme, joten siksi meidän ei tarvitse ottaa sitä kovin vakavasti eli toisin sanoen samaistua siihen. Tällöin meillä avautuu tie sisimpään eli mielenrauhaan.
Mitä taas tulee tuohon väitteeseen, että ihmisen sisäinen rauha saattaisi joskus hetkellisesti horjua, riippuu täysin siitä, kuinka hereillä on. Täysin herännyt eli täydellisen tietoisuuden ja sisäisen mielenrauhan saavuttanut henkilö ei putoa tikapuilta, näin kuvainnollisesti. Näin rohkenen väittää. Se on täysin itsestä kiinni, haluatko avata silmäsi vain osittain vain haluatko avata ne kokonaan todellisuudelle. Jos havahtuu kokonaan todellisuudelle, niin mikään ei voi järkyttää sinua. Kiitoksella tai moitteella ei ole enää merkitystä, samoin kuin ei silläkään, että esimerkiksi joku sanoisi sinun kuolevan muutaman päivän päästä vakavaan sairauteen eikä sitä voi enää ollenkaan parantaa. Minkään ei tarvitse järkyttää mieltämme, jos emme halua.
On turha syyttää minua fanaattisuudesta, teennäisyydestä tai huijaamisesta. Pyrkimyksenäni ei koskaan ole sanoa ihmisille sellaista, joka ei pidä paikkaansa. En vain kykene sellaiseen. Heränneenä ihmisenä en pysty sanomaan muuta kuin totuuden ja sen mikä parantaa ihmisen häiriintyneen mielen. Tämä on asioiden näkemistä totuuden valossa aidoimmillaan.
"Joillakin on selittämätön paha olla ja ahdistunut olo, eivätkä he osaa sanoa mikä sen aiheuttaja on. He ovat rauhattomia ja elämästä on puhti pois. No..miten sinä lähdet auttamaan tälläistä ihmistä? Kerro minulle."
Sanon heille vain: "Herätkää. Lakatkaa samaistumasta mieleenne ja kohdatkaa läsnäoleva hetki ilman kärsimystä, niin parannutte. Kaikki on hyvin. Herätkää." Jos he kaipaavat tarkennusta, selitän heille mielihyvin aiheesta enemmänkin.
Kyllä joka päivä on yhtä raskas oli sitteb jouluaatto tai juhannus. itsellä ei ole mitään kavereita edes joten en jutella kenellekkään joten olen jo aika epäsosiaalinen ja hiljainen mies. Niin se vaan menee että meikästä tuli erakko kun entiset pulsu kaverit on jo naimisissa ja yhä pulsuja.
"alkakaa harrastaa asioita joista naiset (osa ainakin naisista) harrastavat: vieraan kielen opiskelu, kokkauskurssit, zumba, aikuisbaletti, käsityöt ("
Eikä naiset varmaan naurais jos mies menis baletti tunnille tai muuhun ryhmä toimintaa jossa ois naisia. Nää suomen naiset ei nyt mitään kauhean suvaitsevaisia ole ja jos ei ole mikään kovin sosiaalinen niin kyllä naiset alkais heti selän takan puhelee et mikähän psyko tuokin on kuin tänne tuli. Et takuulla sais naisista mitään kaveria tosi elämään kun meet kokkaus tunnille, jos et ole sosiaalinen puhelias, hyvännäköinen mies.
Ja höpsis!
Tiedän ite pari miestä, jotka uskaltautui menemään aikuisopiston kurssille kun kiinnostusta esim kokkailuun ja zumbaan oli ihan oikeestikin. Eivätkä mitään kovin
sosiaalisia olleet. Toinen pääsi treffeille ja toinen löysi ystävän.
Ei ole olemassa mitään yhtenäistä ryhmää nimeltä naiset! Jokaikinen nainen on yksilö, jokaisella on omat mielipiteet. Se, että olet tavannut vain tietynlaisia naisia ei tarkoita, että kaikki naiset ovat samanlaisia. Samalla argumentilla voi sanoa, että miehet ovat tietynlaisia.
Hyvin kärkevänä esimerkkinä voisi sanoa:
Jotkut miehet raiskaavat, mutta määritteleekö joidenkin miesten toiminta sanomaan, että miehet raiskaavat?
Tämä oli siis kärkevä ESIMERKKI ei oma mielipide!!
Kaikki riippuu ulkonäöstä.
Ulkoinen olemus määrittää 99.9% saamastasi huomiosta, loput on niitä "ihme naisia"joille kelpaa muka kaikki!
Luovuttakaa. Myöntäkää olevanne(muiden asettamien kriteerejen) mukaan huonoja, ja lakatkaa haluamasta asioita jotka eivät todellisuudessa tee onnelliseksi.
Ihmisistä on aivan helvetisti haittaa.
Kärsin luultavasti aspergerista(ei ole koskaan todettu, mutta oletan näin), koska haluan olla erakko. Kaipaan ihmisiä, mutta heti kun olen heidän kanssa vähänkin pidempään tekemisissä yhtäjaksoisesti, niin kaipaan yksinäisyyttä. Haluaisin vain paeta, yritän miettiä tekosyitä miten saisin olla yksin.
Eli en ole tyytyväinen muiden kanssa, mutta en ole tyytyväinen yksinäisyyteen. Mihinköhän helvettiin minä olisin tyytyväinen? Mitä minä haluan?
Joskus teininä sitä kuvitteli, että olisi kiva löytää kumppani. Kun sitten kokeilin seurustelua, niin halusin jatkuvasti olla yksin. Tyttö luuli että olin jotenkin välinpitämätön, ja kylmä kun en halunnut viettää hänen kanssaan tarpeeksi aikaa.
Näin jälkikäteen olen ajatellut mitä haluan naisista... En tiedä. Tottakai seksiä on kiva saada, mutta en tarvitse sitä yhtä paljoa kuin 95% ihmisistä, ja kun toinen vaatii useammin, niin se vain hermostuttaa..
Läheisyys on mukavaa joskus, sellainen oleminen... ei puhuta, ei tehdä mitään, ollaan vain lähekkäin, mutta ei liikaa sellaistakaan.
Perkele kun pitäisi kai saada jatkuvasti jotain pientä vaihtelua, että voisi pysyä tyytyväisenä. Olisin kai tyytyväinen sellaiseen elämäntyyliin, joka ei voisi olla mahdollinen käytännössä.
Ehkä vain sinkoilen joka suuntaan, enkä ole koskaan oppinut olemaan, tai ottamaan rennosti. Mietin kaikkea paskaa 24/7 ja näen painajaisia. Olen liian negatiivinen, mielessäni käännän kaikki asiat päättymään mahdollisimman(epärealistisen) negatiivisella tavalla. Uskon aina, että minulle tapahtuu jotain paskaa, vaikka usein tiedän kuinka epärealistisen negatiivisia ajatukseni ovat.
Ei mitään tietoa mikä oli pointtini tai miksi tilitin. Kai tuo aloitusviesti vain laukaisi jonkun kaoottisen itsekritiikkimyrskyn minussa.