Mitä henkilöitä maapallolla ovat ikinuoret?

Mitä sinkkumiehiä täällä maapallollla ovat sellaiset ikinuoret? Onko ne sellaisia joiden parhaat nuoruusvuodet ovat vielä edessäpäin kolmikymppisenä? Entä ajaako parikymppiset ikinuoret skoottereilla ja tavoittelevat 15-vuotiaita tyttöjä? Mistäpäin maapalloa tällaisia voisi löytää? :)
6525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ikinuori on se, joka viihtyy nuorten seurassa ja ymmärtää nuoria. Ikinuori on se jonka musiikkimaku ei pysähdy ja jota kiinnostavat uudet tekniset vempaimet yms. Monikaan tuntemani "aikuinen" ei halunnut ymmärtää itseäni 20-vuotiaana (ts. oli unohtanut oman nuoruutensa tai kielsi sen tietoisuudestaan) ja lähinnä suhtautui vihamielisesti ikäiseni ihmisen kiinnostuksen kohteisiin, joten noissa tapauksissa tulkitsin vanhenemisen alkaneen.

Äänestä

Ikinuori ei tarkoita, että olisi jäänyt teiniaikaansa ja nuoruutta ihannoimaan vaan ikinuori käytännössä tarkoittaa aikaansa seuraavaa ja itsestään huolta pitävää, positiivisesti kaikkeen suhtautuvaa ihmistä, joka ei sammaloidu. Ikinuorella on tuoreita mielipiteitä ja hän pystyy niistä keskustelemaan kaikenikäisten ja kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hän viihtyy kaikenikäisten ihmisten seurassa ja luo positiivista energiaa ympärilleen positiivisella elämänasenteellaan.

Äänestä

Ovat juoneet Lohikäärmeen verta ja kyyneleitä!

Äänestä

Huvittava mielikuva DarkFearista pälvikaljuisen hevilettinsä kanssa ajamassa liian pienellä skootterilla kadonneen nuoruutensa perässä.

Äänestä
  • Luuletko sä muka tosissasi, että mä suuresti hiuksia arvostavana ja ulkonäköön panostavana miehenä hyväksyisin itselleni jonkun rumentavan ja vanhentavan pälvikaljun? Onneksi on finasteridi-tabletit keksitty ja mä oon kyllä valmis menemään hiustensiirtoon silloin jos tukka alkaisi olla noin ruman näköinen.

    Äänestä

Muista että sä oot vielä alaikänen!
Linnasta niitä pedofiilejä löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuoruus on parasta kirjoitti:

Mitä sinkkumiehiä täällä maapallollla ovat sellaiset ikinuoret? Onko ne sellaisia joiden parhaat nuoruusvuodet ovat vielä edessäpäin kolmikymppisenä? Entä ajaako parikymppiset ikinuoret skoottereilla ja tavoittelevat 15-vuotiaita tyttöjä? Mistäpäin maapalloa tällaisia voisi löytää? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu