Onko teistä helppoa kertoa ystävillenne asioista jotka painaa mieltä? Miten alotatte keskustelun?
Itselleni tämä on todella vaikeaa, jotenkin hävettää. En juuri koskaan kerro huolistani, nyt on ollut jo pitkään suuri tarve avautua mutta en ole saanut suutani auki. Haluaisin vinkkejä kertokaa vaikka omia kokemuksianne. Rohkaiskaa minua :(
Itselleni tämä on todella vaikeaa, jotenkin hävettää. En juuri koskaan kerro huolistani, nyt on ollut jo pitkään suuri tarve avautua mutta en ole saanut suutani auki. Haluaisin vinkkejä kertokaa vaikka omia kokemuksianne. Rohkaiskaa minua :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskaltaminen riippuu mm. siitä, millaisesta ystävyyssuhteesta on kyse. Jos siinä ollaan ja puhutaan yleensä vain helpoista ja kivoista aiheista, on huolten käsittely sitä vaikeampaa niin kuuntelijalle kuin puhujallekin.
Mutta se ei tarkota sitä, etteikö ystävyyssuhdekin voisi syventyä käsittämään myös elämän ongelmakohtia.
Aloittaa voi vaikkapa hiljentymällä ja sitten aloittamalla pehmentävästi selittäen, että mulla olis nyt tarve puhua vähän erilaisesta aiheesta, jos jaksasit kuunnella. Jne.
Eli valmistella kaveri kuuntelemaan muutakin kuin vain helppoa läpätystä.
Riippuu sitten hänen taidoistaan osaako hän esim. vain kuunnella ja olla läsnä, vai alkaako heti neuvoa ja ratkaista ongelmaa, kenties jopa ilman erillistä pyyntöäkin, vai vetäytyykö hän neuvottomuuteen ja on vain hämmentynyt ja kiusaantunut.
Mutta myös sinä tunnet jo omat ystäväsi ja tiedät kenelle uskoa ongelmasi ja kelle ei. Käytä siis myös intuitiotasi äläkä uskoudu kenelle vaan.
No minusta taas ei kannata aloittaa vakavaa aihetta syvästä hiljaisuudesta ja pohjustamalla sitä selityksillä.Siitä tulee niin painostava olo. Itse puhun vakavista asioista tavallaan huomaamatta. Tai että esimerkkinä, : jutellaan niitä näitä ja sitten kun toinen kysyy että no mitäs sulle kuuluu, saatan vaikka vastata No ihan hyvää tässä, ei kummempia, paitsi yks juttu kyllä vaivaa mitä oon pidemmän aikaa miettiny.." ja sitten jatkan kertomista, jos huomaan et kaveri vaikka kysyy et ai mikäs se on,,tai jonkun muun merkin et ollaan nyt samanlaisissa fiiliksissä ja pieni avautuminen on ok.. :) vaikea selittää. Mutta musta tärkeintä ensin alottaa vähän kevyemmin ja huumorilla myös, vähän itseironiaa. Ja todella harvalle avaudun koska rehellisesti tiedän vaan pari joiden neuvoja ja mielipiteitä näissä vakavammissa jutuissa todella arvostan. Kavereille tosin puhun myös avoimesti elämästäni, huonoista ja hyvistä jutuista mutta varsinaiset isommat mieltä askarruttavat jutut vain parhaille kavereille..
Mä en nykyisin avaudu juuri kellekkään. Kun yksi narsisti käytti hyväksi kaikkia"avautumisiani",silloin oppii.Että älä luota kehenkään,VARSINKAAN sellaiseen ihmiseen jonka seurassa sulla on tullut muutaman kerran "kiusaantunut" olo,että onkohan tuo minulle rehellinen. Sydän yleensä on OIKEASSA.
Kiitos pajon vinkeistä! :) oikeastaan tiedän jo suunnilleen kenelle aion yrittää kertoa huolia. Rohkeus aloittaa enää puuttuu ja pitäisi saada pois se tunne etteivät ongelmani ole avautumisen arvoisia.