Anima ja Animus

Avioliitto on perinteisesti mielletty kahden puoliskon yhteenliittymäksi. 'Paremmasta puoliskosta' puhuminen ei ole pelkästään suomalainen, tai todellakaan edes länsimainen ilmiö, vaan likimain yleismaailmallinen. Jungin psykologia ja arkkityyppimalli perustuu hyvin pitkälle tämänkaltaisten asioiden varaan.

Jos historiallista perspektiiviä halutaan, roomalainen hääseremonioissa nainen lausui valan "Ubi tu Gaius, ego Gaia", korostaen täten Animan ja Animuksen tekemää pyhää liittoa. Platon kirjoitti lisäksi huumoripitoisissa esseissään ihmisen alkumuodon olevan eräänlaisen sukupuolielimillä varustetun pallon, joka saavutti elämällisen täyttymyksensä löytäessään vastakkaista sukupuolta olevan pallon. (homoseksuaalinen yhdyntä oli tässä yhteydessä pelkkää viatonta leikkiä) Muistanemme kreikkalaisesta tarustosta myös Hermafroditen legendan, joka kuvaa sukupuolten yhtymistä ruumiillisella tasolla, henkisen sijaan.

Tässä valossa lienee turvallista olettaa, että ihmisen halu löytää oman itsensä kadonnut puolisko, sielunkumppani, on ajaton ja rajaton missio, joka on kaikille ihmisille yhteinen. Tässä yhteydessä on samanaikaisesti ikävää ja tervehdyttävää todeta, että tuo vastakappale on vain oman mielemme rakennelma, kuvitelma täydellisestä kumppanista. Voimme ajatella tämän merkitsevän joko sitä, että on turha haaskata elämäänsä sellaisen etsimiseen, jolla ei todennäköisesti ole minkäänlaista yhteyttä todellisuuteen, tai vaihtoehtoisesti sitä, että huolimatta kumppanimme valinnasta, kannamme sisällämme täydellisen kumppanin arkkityyppiä.

Homous ja lesbous ovat tietysti mielenkiintoisia aiheita sinänsä, mutta niitä käsitellessä on tapana harhautua psykologisesta todellisuudesta moraalin hämärään maailmaan. Homoseksuaali on näkökannasta riippuen joko täysin viallinen arkkityyppimalleiltaan, tai kehittynyt psykologisesti niin pitkälle ettei niitä enää tarvitse. Edellistä näkemystä sopii käyttää, jos haluaa inhota heitä, jälkimmäistä jos heitä rakastaa. Homoseksuaalisuus ei omasta mielestäni kuitenkaan ole mitään muuta kuin Platonin kuvaamaa viatonta leikkiä.

PS. Jung kuvasi omassa filosofiassaan ihmisen lopulliseksi pyrkimykseksi täydellistymisen, tai aktualisaation, itseksi tulemisen. Tämä edellyttää toisaalta arkkityyppien yläpuolelle nousemista, toisaalta niiden kaltaiseksi tulemista. Lopullista aktualisaatiota edeltää vaihe, jossa ihminen hyväksyy itsessään olevat vastakkaiset puolet, animan, animuksen, varjon ja muut arkkityyppimallin edellyttämät psykologisten rakenteiden ilmentymät. Tätä seuraa aktualisoituminen, jota ei tietääkseni Jungin mukaan ole historiassa kenellekään tapahtunut.

Jotain tällaista se minäkin olen lukenut ja pohtinut. Itse omasta mielestäni olen tietoinen vastakkaisesta puolestani. Olen tutkinut sitä jopa liikaa... Olin tietoinen siitä ennen kuin edes luin anima/animus-juttuja. Tiedän, millainen vastakkaisen sukupuolen edustaja olisin ja tiedän millaista haen...

Aristoteleen metafysiikan mukaan samankaltaisuudet pyrkivät aktualisoimaan
toisiaan tai toteuttamaan toisessa olevaa potentiaa, mahdollisuutta. Toisin sanoen tästä näyttäisi seuraavan se, että esim. baareissa etc.
samanhenkiset hakeutuvat tiedostaen tai tiedostamattaan eli alitajuisesti toistensa seuraan. Mene ja tiedä...

Mutta mitäpä mieltä olette voluntarismia tai tahdon roolia koskevasta väitteestä, että ihminen tulee siksi, miksi hän tahtoo tulla. Voiko ihminen valita sen minkälaiseksi hänen karakteerinsa, roolinsa tai habituksensa muotoutuu ajan myötä? Esimerkiksi niin kutsuttu
"luuseri" ei ole luuseri ainoastaan olosuhteiden pakosta, vaan perustuu jotenkin ultimaalisessa mielessä tietynlaiseen tahdon vapauteen tulla siksi miksi ihminen tahtoo tulla etc. Outoa...