Tamaris korkokengät 70 tai 80-luvulta

Löysin todella hyvässä kunnossa olevat retrot tamaris kengät ullakolta.
Pinkit, kenkien kaulus kuvioitua mokkaa, nyörit, "piikki"korot n.2cm.
Luulen, että ne ovat 70/80-luvun paikkeilta.

Mistä voisin kysyä kenkien tämän hetkistä hintaa?
Luultavasti nimittäin myyn ne..kukaan ei niitä pysty meidän perheessä käyttämään.
En ilmatteeksikaan niitä haluaisin myydä, mutta en liikaakaa haluaisi pyytää.
Eli iso kiitos sille, joka kertoo mistä saan tietää sen oikean hinnan :)
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tamaris ei ole koskaan ollut mikään huippumerkki, väri ja kengän tyyli viittaa 80-luvun puoliväliin, silloin pinkit ja aniliininpunaiset olivat muotia, sekä vaatteissa että jalkineissa. En itse pystyisi enää pitämään omia 80-luvun jalkineitani, ja tyylikin on ajanut ohitse, viimeksi heitin pois Gaborin nauhalliset nupukkikengät, joita käytin 80-luvulla, väri oli luumu tai munakoiso eli jotakin muuta kuin nykyään.

Äänestä

5-10 euroa on sopiva hinta, jos ne kunnossa kerran ovat. Ihan tavalliset kengät ne on, joten tässä tapauksessa myynnin idea on se, että joku nyt vaan sattuu tykkäämään niistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tamaris kengät kirjoitti:

Löysin todella hyvässä kunnossa olevat retrot tamaris kengät ullakolta.
Pinkit, kenkien kaulus kuvioitua mokkaa, nyörit, "piikki"korot n.2cm.
Luulen, että ne ovat 70/80-luvun paikkeilta.

Mistä voisin kysyä kenkien tämän hetkistä hintaa?
Luultavasti nimittäin myyn ne..kukaan ei niitä pysty meidän perheessä käyttämään.
En ilmatteeksikaan niitä haluaisin myydä, mutta en liikaakaa haluaisi pyytää.
Eli iso kiitos sille, joka kertoo mistä saan tietää sen oikean hinnan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu