THE LISTA - Miksi en saa aloitettua parisuhdetta

Jokaisella on omia syitään, listaan tähän omani. Itse olen etsinyt miestä nettideiteistä, joku muu tietysti muualta. Tässä syitä miksi itselläni ei ole käynyt flaksi:

- mies ei vastaa ulkoiselta olemukseltaan sitä mistä pidän
- mies ei pidä olemuksestani (korkeintaan keskinkertainen naama, pienet rinnat, hoikahko keho)
- mies haluaa seksi/salasuhteen, minä parisuhteen jossa ei piilotella maailmalta
- välimatkaa on liikaa, minulla ei ole varaa ajella eestaas pitkää matkaa, ja tuntuu kohtuuttomalta vaatia että miehen pitäisi tehdä sitä kokoajan (toisaalta usein pitkämatkalaiset tuntuvat hakevan naista tahallaan mahdollisimman pitkän matkan päästä, että saa kerran sutaista ja sen jälkeen ei tarvitse muijaan törmäillä kotikulmillaan)
- mies allerginen eläimille
- mies on yli 4 v minua vanhempi, olen havainnut että reilummin vanhemmilla miehillä on sellainen asenne että akalta luulot pois
- mies on minua reilummin nuorempi ja haluaa kenties joku päivä lapsia ja minä en, toisaalta nuoren miehen "pitäminen" voisi olla rasittavaa puuhaa koska enhän minä tästä nuorene
- miehellä on lapsia ja hän vaatii että niihin pitäisi tutustua välittömästi, en ole koskaan ollut lasten kanssa tekemisissä enkä oikein tajua niistä yhtikäs mitään, ja haluaisin tutustua mieheen kaikessa rauhassa ennen kuin koko perhe tai suku sotketaan asiaan
- miestä inhottaa että en ole töissä, tai hän kaipaisi matkusteluseuraa joka kykenee itse maksamaan matkansa
- mies tupakoi, minä en ja tupakan hajustakin voi tulla päänsärkyä
- mies juo humalahakuisesti, en ole ihan varma jaksaisinko mitään pientäkään lipittelyä jossa mies on kokoajan hyvässä hönössä
- en halua etsiä miestä baareista enkä humppalavoilta, ja muutenkin ns. junttikulttuuri tympii
- en jaksaisi kuunnella mitään urheiluselostajan kiimahuutoa, joten ainakaan minun seurassani penkkiurheilua ei ole syytä harrastaa (toki keskenään voi tehdä mitä lystää)
- olen liian pelokas tulemaan moottoripyörän kyytiin, eräs sukulaiseni on kuollut liikenneonnettomuudessa ja muutenkin hirvittää meno ja meteli - aika moni mies tuntuu harrastavan pyöräilyä ja haluavat siihen kaverin
- miestä ärsyttää jotkut harrastuksistani (ns. henkiset ja katsomukselliset jutut ainakin, jotkut ovat inhonneet sitäkin että samaan aikaan harrastan myös tieteitä, ilmeisesti on liian "erikoiset" harrastukset)
- mies ei halua koskaan, siis nevö evö, lähteä kanssani ulkoilemaan luontoon, eikä osaa uida, jotenka aika tylsää hänelle varmaan kesällä tulisi seurassani kun kuitenkin oleilen paljon uimarannoilla (en välttämättä aina julkisilla, eli jos mies on ihmispelkoinen niin tiedän paikkoja joissa ei ole valtavasti kansaa)
- mies haisee eikä suostu käymään päivittäin suihkussa "koska tulee vilu" (ne jotka eivät halua tai osaa uida usein ovat tätä kategoriaa)
- mies haluaa jotain erikoista seksitouhua josta en ole kiinnostunut kuten esim. anaalia tai alistamista, tai hän on jämähtänyt yhteen ainoaan asentoon, tai hänellä on ongelmia potenssinsa kanssa tai on hätähousu tai ei halua käyttää kumia (ihmeen paljon ihmisistä saa selville jo ihan s-postin vaihdossa, eli ei ole tarvinnut jokaista livenä tavata näitä ongelmia todetakseen)
- miehellä rikollinen tausta tai muuten vaan erittäin negatiivinen persoonallisuus
- vakavasti mielenterveydeltään horjuvatkin on jo tullut nähtyä, seuraava mies saisi olla vähän paremmassa hapessa
- ikäisiäni miehiä kiinnostavat heitä itseään reilummin nuoremmat naiset, tai heitä ei kiinnosta lainkaan parisuhde
- on päästy ulkomaalaisten naisten makuun ja suomalaiset eivät vaikuta enää oikein miltään
- en ole kiinnostunut ulkomaalaisista miehistä tauteineen sun muine ongelmineen

Jos tulee lisää mieleen, lisään tähän perään...
17411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

nuo mainitsemasi asiot ovat ylitsepääsemättömiä ongelmia miehissä niin silloin voit ihan suosista varautua viettämään lopunelämääsi yksin ja kuolemaan sitten vanhana piikana. Karua, mutta totta.

Äänestä

Ihan hyvä lista sinulla, aivan kuin itse kirjoittamani.
Lisäisin vielä listallesi:
-mies ei tule toimeen sisarusteni ja vanhempien kanssa
-mies ei tule toimeen hyvien ystävieni kanssa
-mies on tyhjännauraja, mukahauskojen juttujen kertoja, aina vääntämässä läppää joka asiasta

Äänestä

- nirsous

Äänestä

Unohtui vielä mainita se että mies on sitä tyyppiä (voisi tietysti olla nainenkin, jos tilanne olisi niinpäin että minä olen mies) että hän kuvittelee että parisuhde aloitetaan pelkästään yhteisellä sopimuksella keinotekoisesti päättäen että nyt aletaan oleen. Täysin piittaamatta siitä tunteeko toista kohtaan yhtikäs mitään.

Kokeilin jo suhdetta jossa en tuntenut toista kohtaan mitään, joten niin nirso (heh) en ole etteikö olisi tullut kokeiltua "laskea rimaa". Ei toiminut. Mielestäni siinä tekee vain hallaa toista ja itseään kohtaan jos ei rakasta toista ja silti alkaa suhteen. Lopulta on pakko erota, jos ei halua perinteistä suomalaista suhdetta missä halveksutaan ja inhotaan toisiaan. Niitä riittää!

Noin kaikenkaikkiaan en minä ymmärrä mitä nirsoutta se on että ei suostu välittömästi tapattamaan elukoitaan uppo-oudon miehen hyväksi (tällaista on vaadittua). Mitä nirsoutta on se että hakee hoikkaa ja tietää että pääsisi itku jonkun läskin panopuuna, kun kuitenkin jokaiselle voi löytyä nimenomaan se mitä hän itse arvostaa ja mistä pitää. Miksi pitäisi väkisin olla sellaisen kanssa joka voisi jollekulle toiselle olla rakas, mutta itselle ei ole?

Sitä minulta on kuitenkin vaadittu lukemattomia kertoja, ilkuttu ja ilkeilty kun en tuollaiseen suostu enkä lähde. Tämä ketju on olemassa näitä ihmisiä varten ettei heille tarvitse sitä enää jokaiselle erikseen selittää, vaan voin aina viitata tänne että katsopa sieltä. Luultavasti se haukkuminen jatkuu tässäkin, kun miehille asia on niin yksinkertainen että "haluan panna tota ja sen pitää haluta olla pantavana", viis mistään rakkaudesta mitään.

Äänestä

Valitsisin ydinsodan ennemmin kuin Lissun.

Et siis Lissu "laske rimaa" jos otat sen markkina-arvoisen miehen mitä itse naisena olet.

Ne valkkaaja-ytmit katsos saa mistä vain kauniimpia naisia kuin sinä oletettavasti vaatimuksenesi olet vähemmällä vaivalla. Jos et kunnioita miehiä että heillä on erilaiset elämät etkä tosta vain voi ohjelmoida sitä miestä omaan malliisi, niin pidä hauskaa elukoittesi kanssa sinkkuna.

Vaadit mikrotarkasti sinulle sopivan miehen mutta mitä Sinä annat miehelle?

Luojan kiitos että sentään "akateemisuus" puuttuu listastasi. Ni-in, onko ruutupaitainen padia näppäävä insinööri isompi paha kuin Karjalaa ryystävä automekaanikko jääkiekkopelissä-se on naisen suurin haaste miehistä strereotyypit netillä setviä kun irl vasta totuus selviää.

Taidat olla muuten pian 30v ja toteat että Hyviä Miehiä ei ole, tai he ovat eronneita vkl-iskiä, ja muut miehet ovat jakojäännös-nahjuksia sinulle. Good Luck!

Äänestä
  • Heh, jos mies ei kertakaikkiaan pidä pärstästäni, niin miten lasken rimaa hänen kanssaan? Järkytyt listan pituudesta, mutta et huomioi sitä että siellä on myös kohtia jotka koskevat sitä miten minä en kiinnosta jotakuta miestä.

    Tietenkään nuo kaikki kohdat eivät päde jokaisen miehen kohdalla, tuo oli kooste kaikesta mahdollisesta mitä on vastaan tullut.

    Jos nyt muuten analysoisi lisää, niin en ole halukas luopumaan eläimistä siinä vaiheessa ettei edes tunneta toisiaan. Olisitko sinä, tai kuka mies muka olisi jos nainen vaatisi että "kenneli tai minä?" Miehilläkin on mielensä siitä millainen nainen kiinnostaa seksuaalisessa mielessä. Koska itse olen pieniin rintoihini tyytyväinen (joka muuten tuntuu olevan harvinaista naisten taholla), niin en ole kiinnostunut hankkimaan silikoneja ollakseni jotain mitä en ole.

    Välimatkaa en voi lyhentää jos mies keskii ottaa yhteyttä usean tunnin matkan päästä. Viihdyn mainiosti kotiseudullani, ja jos mieskin viihtyy omallaan, niin minkäs teet? Vaikuttaisi kuitenkin siltä että lähin suurkaupunki sisältää pääasiassa juurikin niitä baarista naisensa etsiviä miehiä, ja tässähän tietysti voi monella olla mäkätettävää, mutta tuskinpa se kenenkään etu olisi että otan jonkun puolijuopon miehen ja sitten ahdistun siitä. Minulla on ikäviä kokemuksia alkoholisteista (omainen sitä sorttia, plus muutama humalikko on aikoinaan ahdistellut minua).

    Se mitä olen himokas jakamaan miehen kanssa on:

    - luontoreissut ja liikunta (voi niitä erikseenkin harrastaa)
    - eri taiteet
    - eri tieteet
    - katsomus (jälkimmäinen voi toki olla pelkästään omanikin, mutta jos se ei miehelle kertakaikkiaan passaa, niin en voi valitettavasti hokkuspokkus uskoa toisin kuin uskon)
    - elokuvatillat vaikka luonani (valikoima on laaja)
    - maailmaa parantavia keskusteluja
    - huumori jos sattuu olemaan samankaltainen molemmilla
    - eläimeni
    - seksi lojaalisti eli uskollisesti eikä siellä täällä horostellen (sellaisiakin ihmisiä on joille on mukamas selviä että pannaan ketä huvittaa)
    - kehoni (jos siitä sattuu tykkäämään)
    - luovuuteni (tosin en vaadi ketään väkisin lukemaan fiktiivisiä tuotoksiani)
    - musiikki (jos löytyy edes jotain artisteja joita kumpikin fanittaa)
    - maailman ihmettely ja kaikkinaiset maailmankaikkeuden salaisuudet jos kummallakin on avoin mieli tarkastella asioita ja oppia uutta elämästä
    - ymmärtämykseni ja tukeni jos elämä mättää (mutta omaa turvallisuuttani en valitettavasti uhraa miehen takia, eli psykoottisten yms. kanssa en halua yhteen)
    - ymmärtämykseni että jos miehellä on lapsia, nämä tulevat aina elämässä etusijalla
    - kykyni olla myös "sivussa", eli en vaadi mitään 24/7-tyyppistä suhdetta enkä jatkuvasti vainoa miestä puheluin ja yhteydenotoin (sellaisiakin ihmisiä näemmä on)
    - haluni jakaa elämäksi kutsuttu seikkailu toisen kanssa hautaan asti

    Jäikö jotain tärkeää puuttumaan? Niin, olenhan minä kamala akka kun en noihin kykene jokaisen kaksilahkeisen kanssa. :P

    Äänestä

  • listaaja-Lissu kirjoitti:

    Heh, jos mies ei kertakaikkiaan pidä pärstästäni, niin miten lasken rimaa hänen kanssaan? Järkytyt listan pituudesta, mutta et huomioi sitä että siellä on myös kohtia jotka koskevat sitä miten minä en kiinnosta jotakuta miestä.

    vähän suhteessa siihen mitä vaadit. Tästä syystä tulet viettämään lopun elämääsi sinkkuna.

    Äänestä

En vain jaksa tuollaisia listojen vääntäjiä.

Äänestä

Ei voi kun taas ihmetellä miten jotkut naiset vetää tuollaisia miehiä puoleensa kuin uloste kärpäsiä ja miten he ryhtyvät suhteeseen näiden kanssa.

Äänestä
  • Itse en ole ryhtynyt suhteeseen noiden miesten kanssa, vaan listaan tässä miksi EN ryhdy suhteeseen noiden miesten kanssa.

    Kyseisiä miehiä on nettideittisaitit väärällään. On siellä kunnollisiakin miehiä, mutta tosiaankin jostain kumman syystä näistä melkein kaikki ovat aina jostain todella kaukaa. Selittäkääpä joku minulle miksi noin?

    Ja tämä lista on tosiaan laadittu utelijoita varten, viittaan siihen aina kun tarvis. Tai jos joku halua minua jatkossakin haukkua koska en ala hänen kanssaan pelehtimään, niin ohjaan hänet tähän ketjuun niin saa tässä haukkua & nimitellä niin paljon kuin lystää. Kommentoin sitten jos jaksan. Harrastuksestahan tämä jo alkaa käydä, yrittää jästipäille puhua järkeä. Hullun hommaa, mutta onpahan jotain tekemistä.

    Äänestä

Syy miksi et pääse hyvään parisuhteeseen on kilometrin pituinen lista. Itselläni hyvät suhteet on vain tapahtuneet ilman pitkiä vaatimuslistoja.
Ja olen siis nainen, enkä voi käsittää tuota naisille tyypillistä ehdottomuutta.

Äänestä

Sano vaan suoraan että olet liian nirsoja miehet liian rumia sinulle. Ei olisi noin pitkää listaa tarvinnut turhaa kirjoittaa. Suurin osa naisista on tuollaisia.

Äänestä
  • Sittenhän olenkin ihan normaali, jos suurin osa naisista on tällaisia. =)

    Mutta kahdelle edellä kirjoittavalle korostaisin sitä seikkaa että kaikki syyt eivät koske jokaista miestä. Yritin vain laatia mahdollisimman kattavan listan jossa on kaikki mahdolliset syyt miksei ole tutustuttu ja tavattu.

    Moni minulle käy s-postissani väittämässä että minun olisi pitänyt jo pariutua, kun kuvittelevat että saan "tuhansia vastauksia" joista sitten mukamas pystyn löytämään sopivan. En saa edes kymmeniä vastauksia, ja sopivaa niistä ei ole vielä löytynyt.

    Äänestä

Jos naisen vaatimuslistaa lukiessa joutuu käyttämään hiiren rullaa, niin lista on liian pitkä.

Äänestä
  • Ja sehän on varsinkin kamalaa jos listassa lukee myös että mies haluaa ja mies ei halua. Eihän semmoinen käy että nainen huomioi sen ettei hän välttämättä ole joka miehen unelma nro 1. Pois semmoinen, kannattaa olla prinsessa ja kuvitella että on koko maailman miehet jalkojen juuressa.

    Äänestä

Minusta listasi kuvastaa hyvin todellisuutta ja olen tehnyt samanlaisia havaintoja itsekin monien vuosien aikana, ikävä kyllä. Et ole vaativa, päinvastoin hyvinkin realisti, vaatimaton ja hyväksyvä. Joistain asioista ei vain voi tinkiä, jos haluaa toimivan parisuhteen. Pariutuminen kyllä tuntuu itsestänikin aika epätoivoiselta. Ainakin netin kautta.

Äänestä
  • Kiitos. :)

    Nettideiteissä saaminista vastauksista jää todella omituinen tunne, tuntuu että ei enää tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Kiva kuulla että edes jotkut ovat samoilla linjoilla, ettei ole ihan ainoa laatuaan ajatustensa kanssa.

    Ja ei noita listoja tietenkään kenellekään isketä päin naamaa varsinkaan tavatessa. Se on eri asia kohdatessa tutkia yhteensopivuutta kuin märehtiä asioita netissä. Kukaan miehistä jotka olen oikeasti tavannut ei ole alkanut sättiä jälkikäteen päätöstäni jos kerron että emme sopisi yhteen. Enkä minäkään ole kyseenalaistanut heidän päätöstään että ei tavata enempää (vaikka se joskus tapahtuukin niin ettei miehestä enää kuulu pihaustakaan, mistä voisi kyllä loukkaantua, jos viitsisi - mutta en viitsi koska kyseinen teko osoittaa että ko. mies ei ole sellainen josta pitäisin).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

listaaja-Lissu kirjoitti:

Jokaisella on omia syitään, listaan tähän omani. Itse olen etsinyt miestä nettideiteistä, joku muu tietysti muualta. Tässä syitä miksi itselläni ei ole käynyt flaksi:

- mies ei vastaa ulkoiselta olemukseltaan sitä mistä pidän
- mies ei pidä olemuksestani (korkeintaan keskinkertainen naama, pienet rinnat, hoikahko keho)
- mies haluaa seksi/salasuhteen, minä parisuhteen jossa ei piilotella maailmalta
- välimatkaa on liikaa, minulla ei ole varaa ajella eestaas pitkää matkaa, ja tuntuu kohtuuttomalta vaatia että miehen pitäisi tehdä sitä kokoajan (toisaalta usein pitkämatkalaiset tuntuvat hakevan naista tahallaan mahdollisimman pitkän matkan päästä, että saa kerran sutaista ja sen jälkeen ei tarvitse muijaan törmäillä kotikulmillaan)
- mies allerginen eläimille
- mies on yli 4 v minua vanhempi, olen havainnut että reilummin vanhemmilla miehillä on sellainen asenne että akalta luulot pois
- mies on minua reilummin nuorempi ja haluaa kenties joku päivä lapsia ja minä en, toisaalta nuoren miehen "pitäminen" voisi olla rasittavaa puuhaa koska enhän minä tästä nuorene
- miehellä on lapsia ja hän vaatii että niihin pitäisi tutustua välittömästi, en ole koskaan ollut lasten kanssa tekemisissä enkä oikein tajua niistä yhtikäs mitään, ja haluaisin tutustua mieheen kaikessa rauhassa ennen kuin koko perhe tai suku sotketaan asiaan
- miestä inhottaa että en ole töissä, tai hän kaipaisi matkusteluseuraa joka kykenee itse maksamaan matkansa
- mies tupakoi, minä en ja tupakan hajustakin voi tulla päänsärkyä
- mies juo humalahakuisesti, en ole ihan varma jaksaisinko mitään pientäkään lipittelyä jossa mies on kokoajan hyvässä hönössä
- en halua etsiä miestä baareista enkä humppalavoilta, ja muutenkin ns. junttikulttuuri tympii
- en jaksaisi kuunnella mitään urheiluselostajan kiimahuutoa, joten ainakaan minun seurassani penkkiurheilua ei ole syytä harrastaa (toki keskenään voi tehdä mitä lystää)
- olen liian pelokas tulemaan moottoripyörän kyytiin, eräs sukulaiseni on kuollut liikenneonnettomuudessa ja muutenkin hirvittää meno ja meteli - aika moni mies tuntuu harrastavan pyöräilyä ja haluavat siihen kaverin
- miestä ärsyttää jotkut harrastuksistani (ns. henkiset ja katsomukselliset jutut ainakin, jotkut ovat inhonneet sitäkin että samaan aikaan harrastan myös tieteitä, ilmeisesti on liian "erikoiset" harrastukset)
- mies ei halua koskaan, siis nevö evö, lähteä kanssani ulkoilemaan luontoon, eikä osaa uida, jotenka aika tylsää hänelle varmaan kesällä tulisi seurassani kun kuitenkin oleilen paljon uimarannoilla (en välttämättä aina julkisilla, eli jos mies on ihmispelkoinen niin tiedän paikkoja joissa ei ole valtavasti kansaa)
- mies haisee eikä suostu käymään päivittäin suihkussa "koska tulee vilu" (ne jotka eivät halua tai osaa uida usein ovat tätä kategoriaa)
- mies haluaa jotain erikoista seksitouhua josta en ole kiinnostunut kuten esim. anaalia tai alistamista, tai hän on jämähtänyt yhteen ainoaan asentoon, tai hänellä on ongelmia potenssinsa kanssa tai on hätähousu tai ei halua käyttää kumia (ihmeen paljon ihmisistä saa selville jo ihan s-postin vaihdossa, eli ei ole tarvinnut jokaista livenä tavata näitä ongelmia todetakseen)
- miehellä rikollinen tausta tai muuten vaan erittäin negatiivinen persoonallisuus
- vakavasti mielenterveydeltään horjuvatkin on jo tullut nähtyä, seuraava mies saisi olla vähän paremmassa hapessa
- ikäisiäni miehiä kiinnostavat heitä itseään reilummin nuoremmat naiset, tai heitä ei kiinnosta lainkaan parisuhde
- on päästy ulkomaalaisten naisten makuun ja suomalaiset eivät vaikuta enää oikein miltään
- en ole kiinnostunut ulkomaalaisista miehistä tauteineen sun muine ongelmineen

Jos tulee lisää mieleen, lisään tähän perään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu