Olen kokenut perheessäni lapsena henkistä ja fyysistä väkivaltaa, ja olen viime aikoina miettinyt, että vaikka me lapsena pahoinpidellyt lapset olemme jo kasvaneet aikuisiksi, lyöty lapsi ei meistä katoa. Olen myös alkanut kokea tarvetta puhua asiasta samoja kokemuksia omaavien nuorten aikuisten kanssa, mutta onko tällaisia vertaistukiryhmiä? Onko kukaan koskaan edes kuullut tällaisesta?
Entisten lyötyjen lapsien vertaistukiryhmiä?
Ven
191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
en ole kuullut, itsekin kerran sellaista etsin. Minä olen jo 40v nainen ja lapsuudenkodissa usein tulin isän pahoinpitelemäksi. Milloin mistäkin syystä. Yleensä vaan siks, että hän oli väsynyt ja pahalla päällä. Jos sanoin mielipiteeni johonkin, saatoin saada selkään sen takia. Vieläkin ihmettelen sitä, että miten aikuinen mies voi lyödä pientä tyttöä. Arvaatte vaan kuinka rumaksi ja kelvottomaksi minä lapsena itseni tunsin. Minä en voisi koskaan lyödä omia lapsiani.
Kerran kelasin lapsuusaikaa ehkä noin 5 - 12 v ajalta, mieleen on jäänyt vihainen isä, ja jatkuva varpaillaan olo. En muista että isä olisi koskaan sanonut rakastavansa minua.
Edelleen mietin, mikä minussa on ollut niin ärsyttävää.
Murrosiässä haukkui minua noita-akaksi, vaikkakin ihan kaunis minusta kuoriutui sittemmin. Kun hain jatko-opintoihin sanoi, etten tule koskaan valmistumaan. Ja valmistui yhtenä luokan parhaista.
Lyömiseen osallistui myös vanhin veljeni, joka ihan selkeästi sai mallin isältä. Jos oltiin koulun jälkeen kotina keskenään saattoi hän yhtä äkkiä käydä käsiksi ja repiä hiuksista ja hakata.
Koulussa lapsena pelkäsin kaikkia miesopettajia kun jotenkin oletin , että minulle ollaan vihaisia. Miehiä olen pelännyt nuorena aikuisena muutenkin.
Tässä vaan osa siitä , mitä väkivalta lasta kohtaan jättää jälkeensä. Onneksi tajuan nää asiat nyt. Valitettavasti isä on vanha ja tarvitsee paljon apua,,ei aina voisi kauheesti kiinnostaa. Autan kyllä, mutta halveksin häntä mielessäni.