Uuden kielen oppiminen " espanja " !

Mielessä ollut jo pitkään uuden kielen oppiminen. Olen sitä jo jonkin verran täällä Suomessa ja Teneriffalla. Eli perusasiat on jollain tavalla tiedossa. Olisiko halukasta opettamaan sitä minulle lisää. En ole tällä hetkellä töissä joten kalliiseen opetukseen minulla ei ole mahdollisuutta.
1287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaa varmaankin etsiä esim. paikkakunnan kansalaisopistojen harraste - kurssi tarjonnasta edullisia espanjan tunteja. ( Meille tulee aina ennen syksyä harrastelehti postitse kotiin, ainakin tampereella).
Kannattaa etsiä netistä esp.kursseja. Eteen on tullut myös "lähdössä espanjaan matkalle?" - oppikursseja, joissa opetetaan käytännöllinen asionti, matkailu sanastoa ja small talk ja niin edelleen.
Kirjastoista löytyy espanjan oppikirjoja, alkeista alkaen. :)
Mikäli paikkakunnallasi on aikuislukio, kannattaa selvittää opetetaanko siellä espanjan kursseja. Aikuislukiossa kun voi suorittaa kursseja ihan muuhunkin tarpeeseen taitojensa kehittämis mielessä, kuin vain ylioppilaaksi tähdäten.
Itse opiskelin 5 kurssia espanjaa lukiossa.
Yksi vaihtoehto on myös laittaa lehti-ilmoitus tai ilmoitus ruokakaupan ilmoitustaululle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


g_t_x_f_i kirjoitti:

Mielessä ollut jo pitkään uuden kielen oppiminen. Olen sitä jo jonkin verran täällä Suomessa ja Teneriffalla. Eli perusasiat on jollain tavalla tiedossa. Olisiko halukasta opettamaan sitä minulle lisää. En ole tällä hetkellä töissä joten kalliiseen opetukseen minulla ei ole mahdollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu