Juttelen nykyään kaupungillakin tuntemattomille jotain. Pakko saada jutteluseuraa ja esimerkiksi tankatessa autoa saatan jutella jotain.
Tuntuu mielenvikaiselta, ahdistun :( Tekisin mitä vain että olisi ystäviä joiden kanssa voisi jutella.
Mutta ainoat seurat tulevat small talkina vain siellä sun täällä eivätkä johda mihinkään. Kunhan saisi jotain sosiaalista seuraa, se 20 sekunnin sananvaihto bensa-asemmallakin siitä kuinka setelit eivä suostu menemään automaattiin kun pitäisi tankata ,teki tosi hyvää vaikka asiasisältö oli todella huono.
Tuntuu mielenvikaiselta, ahdistun :( Tekisin mitä vain että olisi ystäviä joiden kanssa voisi jutella.
Mutta ainoat seurat tulevat small talkina vain siellä sun täällä eivätkä johda mihinkään. Kunhan saisi jotain sosiaalista seuraa, se 20 sekunnin sananvaihto bensa-asemmallakin siitä kuinka setelit eivä suostu menemään automaattiin kun pitäisi tankata ,teki tosi hyvää vaikka asiasisältö oli todella huono.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jep, yksinäinen minäkin, onneks kumminkin asiakaspalvelutyössä niin näitä hetken juttukavereita ilmaantuu pitkin päivää :)
Tosin kyllä kaipaan sellaista aitoa ja pitkäaikaista ystävyyttä kuin elokuvissa, jos sitä nyt edes on mahdollista löytää oikeasta elämässä ..
Miksette sitten hommaa niitä kavereita? Ei se niin vaikeeta ole, nettiin vaan ilmoitusta esimerkiksi. Kohtalontovereitanne vois olla enemmän tuolla Yksinäisyys-palstalla.
Jep. Yksi konsti on perustaa tänne profiili. Jonkun pitää kuitenkin tehdä aloite, ja omalla kohdallani olen saanut olla rauhassa vuosia kun en ole itse hyvä yhteydenotoissa.
Varokaa kuitenkin roistoja, eli ihan jokainen yhteydenotto ei ole välttämättä rehellinen tai tositarkoituksella.
Mutta pystyt kuitenkin lähestymään tuntemattomia ja juttelemaan. Sekin on jo paljon! Jos olet kovakin juttelemaan niin mulle voi kyllä jutella. Oon kylläkin itse semmonen vähän hiljasempi kaveri mutta tykkään kuunnella kyllä jos joku jaksaa minulle puhua :)
En huomannut että täällä on sellainen yksinäisyys- palstakin :(
Ja eikä se ystävien saaminen ole niin helppoa.
Minäkin olen yksinäinen ja tunnen ahdistusta siitä. Joka ilta nukkumaan mennessä se on mielessä, yksin oleminen, ja herätessä ensimmäisenä mielessä, että olen yksin. Olisi niin kiva tehdä jotain yhdessä ja puhua toisen kanssa. Edes jotenkuten säännöllisesti, joskus.
Olenhan minä yrittänyt hankkia ystäviä ja tehnyt aloitteita ja kutsunut kotiin ja tarjonnut kahvit tai illallisen ja juhliakin olen järjestänyt isommallekin porukalle,
Vaan eipä niitä vastakutsuja ole herunut. Tai kutsuja ja yhteydenottoja mihinkään.
Minustakin tuntuu joskus, että sekoan. Kun tietäisin, mikä minussa on vialla.
Ammatillisesti sitä vastoin menee hyvin - ihan olen mukavasti edennyt urallani ja olen korkeasti koulutettu. Niin, olen ammatiltani professori. Ja esimiestehtävissäkin.
Yritän olla rehti ja reilu ja asiallinen, mutta yksin olen jäänyt. Sukukin on kääntänyt minulle selkänsä.
Kun tietäisin, mitä teen väärin, niin yrittäisin tehdä toisin. Sekin ahdistaa, kun näen, miten ihmiset, jotka ilkeilevät ja kiusaavat toisia tai käyttävät toisia hyväksi, eivät todellakaan jää yksin, vaan heillä tuntuu ystäviä ja sosiaalista elämää riittävän.
Sekin ahdistaa, kun näen, miten ihmiset, jotka ilkeilevät ja kiusaavat toisia tai käyttävät toisia hyväksi, eivät todellakaan jää yksin, vaan heillä tuntuu ystäviä ja sosiaalista elämää riittävän.
Tätä minäkin olen aikoinani ihmetellyt
Vaan en ihmettele enää: kas, ihmisen luonne on sellainen ellei ole henkisesti kehittynyt, 'valaistunut'.
Herkkä ja älykäs ihminen toisaalta näkee ihmisissä ja heidän käytöksessään niin paljon ristiriitoja, ettei tiedä miten suhtautuisi. Esim. jokainen haluaa tulla hyväksytyksi omana itsenään, sellaisena kuin on - mutta silti vetää roolia ja edellyttää toistenkin vetävän vastaavasti omaa rooliaan. Kun sitä omaa ja toisen epätäydellisyyttä ei voi/pysty kohtaamaan...
Elämän tyhjyyttä täytetään tavaralla ja pinnallisella sosiaalisuudella, ns. hauskanpidolla.
En kaipaa mitään tuollaista. Sellaisella sosiaalisuudella/ystävyydellä (?) ei ole minulle annettavaa - eikä minulla sille!
Olen ja elän marginaalissa. Tunnen ja hyväksyn itseni ja haluan elää sovussa itseni(kin) kanssa. Tähän sisäistettyyn elämän harmoniaan eivät ulkopuoliset eksy. Mutta olen oppinut yksinäiseen olooni tyytymään. Joskus jopa iloitsen, päivittäin.
Nimimerkille "Yksin minäkin". Olen elänyt juuri samoin, kuin sinäkin. Järjestänyt juhlia niin, että kaikki olisivat tullet tietoiseksi, että juuri heitä olen ajatellut ja pitänyt suuressa arvossa.
En itse ole kuitenkaan saanut osakseni muuta, kuin kuvailemaasi välinpitämättömyyttä ja unohtamista, myös sukulaisteni taholta, aivan kuten sinäkin.
Sinussa ei todellakaan ole mitään vikaa, sinulle ollaan vain kateellisia ja voit lopettaa itsesi tutkiskelut. Aivan ensimmäisenä ala arvostaa itseäsi, juuri niin ihanana ihmisenä, joka oletkin ja myönnä, että olet eksynyt pinnallisten siipiveikkojen seuraan.
Pelkään, että olet pahasti uupumuksen partaalla ja tarvitset kunnollista irroittautumista "normaali" rutiineistasi ja ehduttomasti syliä, jossa saisit vain itkeä ja levätä. Olen itse käynyt läpi uupumuksen helvetin, enkä toivo sitä kenenkään toisen kohdalle. Voin olla väärässäkin, mutta jos olen oikeassa, niin voit saada vertaistukea minulta, jos vain haluat ja huolit.
Moi! "Yksin minäkin" Olisi kiva puhua sinun kanssasi.
Hei "Yksin minäkin", et sinä vastanut. Haluaisin puhua professorin kanssa, mutta äkkiä mietin mistä? voi olla jotain tekemistä. Tai jos tanssia, vaikka minä en osaa, kyllä menen kurssille sitten.
Moi! kuinka pitää huutaa, että professori saa kuulla?. Taitaa hän ei halua ystävystyä.
Muita? Mistäpäin olet...?
Laita s.postiosoite,niin otan yhteyttä!
Eipä taida moni pystyä olemaan ilman molemminpuolista roolinvetoa tekemisissä. Se vain on niin, antaa samanlaisten pelata keskenään.
Täälläkin yksi yksinäinen, tosin en juurikaan enää kärsi yksinäisyydestä, välillä nautinkin suunnattomasti. Olenkohan jo erakko, kun juttelen ja jupisen välillä ihan ääneen?
Olisi kyllä ihanaa, jos löytäisi ystäviä, joiden kanssa voisi harrastaa ja viettää aikaa yhdessä. Itselleni luonto kaikkinensa on sydäntä lähellä ja sellaista ystävää toivon vaikkapa vaelluksen tai muun erästelyn merkeissä.
Eihän sitä tiedä koska tärppää, toivo ainakin on hyvä pitää mielessä.
Täällä toinen luontoihminen. Toivottavasti erästelysi ei tarkoita eläinten ampumista... tiedän että hirviä ym. pitää harventaa, mutta ihminen on syy siihenkin. Hämmästyin kun luin lehdestä että ilveksen kaatolupia on myönnetty täksi talveksi yli 500 kpl. *shock*
Kun joskus olen saanut katsekontaktin villieläimen kanssa, tuntuu kuin olisi kohdannut Jumalan... tai enkelin ainakin. ;-)
Hei metsän-eläin ja kiitos näin aluksi huomioimisestani!
Mielipahaksesi tunnustan, että erästelyni sivuaa myös metsästystä, vaikka en itse olekkaan metsästäjä sanan varsinaisessa merkityksessä. En siis omista metsästyskorttia enkä aseita, mutta lähipiirissäni on metsästäjä ja lähden kyllä mukaan metsästystilanteisiin, jos vain huolitaa.
Ihmettelit ilvesten kaatolupia ja se tuntuukin näin äkkiseltään todella suurelta, mutta asiaa todella läheltä seuranneena ei sitä ole. Ainakin täällä omalla asuinseudullani ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti.
Tunnustan myös, että eläimen ampuminen tuntuu joskus todella pahalta ja väärältäkin ja varmasti joskus sitä onkin, enkä hyväksykkään metsästystä mässäilynä.
"Erästelyni" tarkoittaa kokonaisvaltaista luonnon tuntemusta ja tunnetta siitä, että olen itsekkin osa luontoa. On vaan niin hienoa selvitä luonnon ehdoilla ja samoilla luonnossa välillä eksyenkin, se on seikkailu ja minulle elämänsuola.
Tiedän hyvin tuon sydäntä rutistavan tunteen, kun eläimeen saa lähikontaktin ja etenkin, jos voi auttaa pulaanjoutunutta villieläinta ja huomata luottamuksen syntymisen. Todellakin, silloin voi tuntea kohdanneensa jotakin pyhää.
Palataanpas sitten ystävän etsintäteemaan, ettei aivan metsästysjutuiksi kariutuisi. Marjastu, sienestys, kalastus, ihan vain extemporee samoilu, patikointi, tai lyhyet nuotio/telttaretket olisivat tervetulleita syvällisine keskusteluineen. Löytyykö metsän-eläimellä halukkuutta ja kiinnostusta, vai lensikö lapsi pesuvesen mukana jorpakkoon?
Siis pesuveden piti tietenkin kirjoittaa!
Tulin iltakierroksella tänne kuopsuttelemaan ja *hui!* metsämies olikin käynyt samoilla apajilla. Henkikulta on kallis repolaisellekin ja saman isän lapsia olemme.
Katsohan näitä: http://www.kafa.fi/pages/the-house-in-the-woods.php
Olisipa mukava olla yhtenä tuossa joukossa! Minulla on nro 21 tietsikan taustakuvana. :)
Vastikään oli lehdissä juttua, kun eräs meloja pelasti kylmettyneen pöllön vedestä. "Nostin tärisevän pöllön kajakin päälle. Se ryömi syliini ja työnsi päänsä pelastusliivieni sisään." Siinä on varmasti miehen sydäntä rutistanut.
Olet muuten ensimmäinen ihminen, joka sanoo ymmärtävänsä tuon tunteen. Me ihmisinä pääsemme sellaisessa kohtaamisessa kokemaan jotain mihin meidät on luotu, mutta olemme joutuneet siitä eroon. Olisiko (eläimen) puhtaus ja viattomuus. Ja siksi kurkkua kuristaa.
Aivan mahtavia kuvia! Anteeksi, tarkoittaako tuo metsämies minua? Jos, niin en suinkaan ole mies!
Olen kyllä nähnyt sen pöllökuvan ja kuvaajakin on samalta puolelta Suomea.
Tuosta rintaa rutistavasta tunteesta ei monikaan ehkä halua puhua, vaikka minun kokemuksen mukaan on ihan yleinen, myös metsästävillä. Kyllä metsästajätkin joutuvat kamppailemaan omien tunteidensa kanssa, jos joutuvat tilanteeseen, jossa joutuvat lopettamaan eläimen, tai esim. ylemmältä taholta on annettu kaadettava hirvikiintiö ja joutuu ampumaan vasoja emiltä, jotka vielä yrittävät turvata jälkikasvuaan. Se tuntuu eettisesti väärältä.
Miten sitten voi erotella eläimen viattomaksi ja ihmisen syylliseksi samasta asiasta, eli ruoan hankinnasta ja oman pesän puolustamisessa? Eikö nämä ole samanarvoisia, olemmehan itsekkin osa luontoa ja siinä mielestäni kulkeekin eettinen raja hyväksytyn ja paheksuttavan metsästyksen välillä. En henkilökohtaisesti voi hyväksyä vesilintujen, kettujen, hillerin, kärpän, oravan tai kanalintujen metsästystä. Mielestäni kaikki nämä on sitä epäeettistä metsästystä. Voin kyllä mielelläni perustella kantani, jos kiinnostaa.
Heiiiiii!!! Nyt voisi vaihtaa ajatuksia jostakin muusta aiheesta, vaikka aihe puhuttaakin!
Kerroppa vuorostasi jotain itsestäsi?
Oletko tarkastanut seurakuntasi toimintaa? Siellä yleensä on melko laaja valikoima eri aiheita joihin voi osallistua joko vain seuraajana tai aktiivisena osallistujana. Ilman taloudellisia kustannuksia.
Entäs kirjastosi kirjakerhot? Sekin on ilmaista jossa porukka lukee saman kirjan koontuen myohemmin keskustelemaan siitä.
Kenties voisit vapaaehtoisena mennä avustamaan kyläsi/kaupunkisi järjestämissä riennoissa. Googeloi mitä on menossa.
Onko kylässäsi/kaupungissasi mitään aikuiskursseja tarjoavaa paikkaa? Ehkä sieltä loytyisi mielenkiintoisaa tekemistä ja samoista asioista kiinnostuneiden kanssa on helppo jutella.
Ei ole yksinkertasta loytää puhekavereita, se useimmiten vaatii omaa osallistumista. Kokeile sinäkin useampia, sinua kiinnostavia paikkoja, aivan varmasti pikkuhiljaa alkaa tuttavien ryhmä muuttumaan ystäviksi.
Hohhoijaa, taisi "yksinäiset" kadota bittiavaruuteen, kun ei mitään kuulu. Olivatko sitten näitä pinnallisia hätähousuja? Toivottavasti eivät seonneet lopullisesti!
Aloittajalle, jos sattuu vielä tänne eksymään, niin minusta on hauskaa, kun joku juttelee niitänäita vaikka siellä autoa tankatessa. Pohjois-Karjalassa on aivan normaalia ja jossain muualla katsotaankin, kuin vähäjärkistä. Eipä tarvitse ihmetellä yksinäisyyden lisääntymistä, kun spontaanista kommunikoinnista on kansa vieraantunut.
Jos täällä on rupattelutaitoisia, niin voisin rupatella vaikka puutarhajutuista, tai ihan mistä vain.
Nyt kyllä lähden koiran kanssa metsään tutkailemaan, mitä siellä tänään näkyy.
AAAAPUUUVA!!!!! Onko täälläJOKU käynyt, kun on peukutettu! Luulin, että ihan yksikseni saan täällä höpäjehtää. No eilen tutkailin sitten pupusen jälkiä ja suureksi ilokseni paljon kärpän jälkiäkin ja myyriä tuntuu olevan jäljistä päätellen runsaasti. Tupsu höyheniä kertoi pyyn jääneen jonkin petolinnun saaliiksi ja lumikkokin oli pintellyt. Ihan hyvä luontokierros!
Se ystävä edelleen puuttuu!
Onko Helsingin alueen yksinäisiä?
Melkein Helsingistä, Itä-Vantaslta ölen. Yksinäinen minä myös.
Oletko mies tai nainen?Ja minkä ikäinen?Työelämässä?
Hei kaverit. Tuli vähän kehno olo kun luin teidän yksinäisten juttuja täällä, kun itsellä ystäviä riittää eikä sitä aina osaa edes niin arvostaa. Miks ette vahtele toistenne skype osotteita täällä? siellä sitte voitte aloittaa ihan pienestä. Teillä on jotai yhteistä. Olette yksin siitä on hyvä lähteä ja sitten voi vaikka sopia seuraavan ajan skypeen.. ja mahdollisimman lyhyitä puheluita kerralla. Yrittää ymmärtää että sillä toisella on myös luultavasti yhtä vaikeaa puhua.
Elämän tilanne merkitsee paljon ystävyydessä ja mitä yhteistä on?Ei ole mitään mieltä jatkaa ystävyyttä,jos ei ole mitään edes yhteistä puhuttavaa.Ja luottamusta pitää olla toista kohtaa.
Eikö yksinäisillä oo yhteistä se että on yksinäinen?
Näin :) Rohkeesti vaan. Ei taida olla mitään hävittävää :)