Olen lukenut jo jonkin aikaa tätä Sinkut-palstaa. Olen huomannut että samat aiheet toistuvat ja toistuvat: naisten panojen määrä, naiset eivät tee aloitetta, naiset ovat hankalia ja heillä on itsestään aivan liian hyvä kuva, naisten ei tarvitse tehdä mitään kaiken ollessa miehen vastuulla.
Kävin baarissa, enkä voi muuta kuin yhtyä palstan vakiojuttuihin.
Baarissa naiset eivät tee elettäkään asian eteen, eivät edes katso päin. Miehen pitää aktiivisesti tunkea itsensä juttusille. Lähestymästäni noin 15 naisesta, noin 2 jäi jutustelemaan. Viihdyttäminen on tietysti miehen vastuulla. Mies on jo osoittanut kiinnostuksensa kun hakeutunut juttelemaan, mutta naisen ei tarvitse juuri mitään tehdä. Homma ei näiden kanssa oikein edennyt. Olisi pitänyt olla kusipää ja röyhkeä. Ehdotella jotakin panojuttuja? Kiusata? Ei normaalista juttelusta ole mitään hyötyä. Käytetyt naiset: todennäköisesti baarissa käyvät naiset käyvät siellä usein ja ovat sisäistäneet tämän saalistus- ja viettelyhomman. YTM miehet ovat heidät jo monasti puhkoneet. Sitten 30v he etsivät tositarkoituksella ja kunnonmiehille jää vain ... Ei kovin imarteleva kuva jää naisista.
En haluaisi syyttää naisia tästä. Otos on varmaankin pieni ja väärä. Jos haluaa hyvän naisen, ei hän löydy baarista. Baarissa käyminen on kallista, vie aikaa ja siitä voi saada päänsäryn. Typerää touhua. En ole juuri käynyt baareissa ja tulen jatkossa käymään entistä vähemmän, jos ollenkaan. Baarissa lähestyminen on poikkeuksellisen vaikeaa, siellä varmaan kaikki känniset rohkaistuvat kysymään.
Yhtä asiaa en kuitenkaan allekirjoita. Kukaan ei kysynyt olenko yksin tms. Baarissahan ihmiset harhailevat muutenkin ja hävittävät ystävänsä.
Kävin baarissa, enkä voi muuta kuin yhtyä palstan vakiojuttuihin.
Baarissa naiset eivät tee elettäkään asian eteen, eivät edes katso päin. Miehen pitää aktiivisesti tunkea itsensä juttusille. Lähestymästäni noin 15 naisesta, noin 2 jäi jutustelemaan. Viihdyttäminen on tietysti miehen vastuulla. Mies on jo osoittanut kiinnostuksensa kun hakeutunut juttelemaan, mutta naisen ei tarvitse juuri mitään tehdä. Homma ei näiden kanssa oikein edennyt. Olisi pitänyt olla kusipää ja röyhkeä. Ehdotella jotakin panojuttuja? Kiusata? Ei normaalista juttelusta ole mitään hyötyä. Käytetyt naiset: todennäköisesti baarissa käyvät naiset käyvät siellä usein ja ovat sisäistäneet tämän saalistus- ja viettelyhomman. YTM miehet ovat heidät jo monasti puhkoneet. Sitten 30v he etsivät tositarkoituksella ja kunnonmiehille jää vain ... Ei kovin imarteleva kuva jää naisista.
En haluaisi syyttää naisia tästä. Otos on varmaankin pieni ja väärä. Jos haluaa hyvän naisen, ei hän löydy baarista. Baarissa käyminen on kallista, vie aikaa ja siitä voi saada päänsäryn. Typerää touhua. En ole juuri käynyt baareissa ja tulen jatkossa käymään entistä vähemmän, jos ollenkaan. Baarissa lähestyminen on poikkeuksellisen vaikeaa, siellä varmaan kaikki känniset rohkaistuvat kysymään.
Yhtä asiaa en kuitenkaan allekirjoita. Kukaan ei kysynyt olenko yksin tms. Baarissahan ihmiset harhailevat muutenkin ja hävittävät ystävänsä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Baareissa on vain puhkottuja ja ties monenko miehen käyttämiä lutkia ja näitä lisää käyttämään yrittäviä "kunnon" miehiä jotka eivät välitä monenko miehen käyttämiä nämä lutkat ovat. Siksi baareista ei löydy kestäviä suhteita eikä tätä asiaa saisi sanoa edes ääneen.
Kunnolliset ja romanttiset miehet ovat tällä palstalla, mutta naiset eivät pidä heistä, koska he huorittelevat ja ovat rehellisiä ja romanttisia.
Samaa skeidaa jankataan sitten näköjään tässäkin keskustelussa. Tämän palstan mielenterveysongelmaisille miehille kun se on niin hirveä asia, jos naisella on ollut miessuhteita jo aikaisemmin. Sitten vielä jankataan täällä tätä iänikuista juttua siitä, miten kunnon miehet sitä ja tätä yms.
Naiset arvostavat miestä, jolla on pokkaa lähteä yksin baariin. Sellainen mies ei välitä muiden mielipiteistä vaan tekee ja menee minne lystää, vaikka yksin. Sellaiselle miehelle myös lohkeaa helpommin kuin jollekin laumalampaalle.
Olet unohtanut sen, että naiset eivät käy baareissa etsimässä miehiä vaan pitämässä hauskaa keskenään tai yksinään. Tietysti jos sopiva YTM sattuu tupsahtamaan heidän elämäänsä niin eihän siinä mitään. Mutta jos et ole YTM niin olet törkeä sika jos menet häiritsemään naisen hauskanpitoa.
Minä kyllä teen aloitteita miehille useasti baarissa, mutta vain komeille ja seksikkäille miehille.
Kävin yksin baarissa.
Olen lukenut jo jonkin aikaa tätä Sinkut-palstaa. Olen huomannut että samat aiheet toistuvat ja toistuvat: naisten panojen määrä, naiset eivät tee aloitetta, naiset ovat hankalia ja heillä on itsestään aivan liian hyvä kuva, naisten ei tarvitse tehdä mitään kaiken ollessa miehen vastuulla.
Kävin baarissa, enkä voi muuta kuin pistää vähän suksia ristiin palstan näkemysten kanssa.
Eka käynti röökikopissa, siinä seinään nojaillessa poiki vieressä olevalta naiselta kommentin "Kivat henkselit" ja pian perään tuhman hymyn kera "Ja kivat rintalihakset."
No mitäs minä siitä. Seuraava vierailu röökikopissa, huvituin kahden muijan jutuista ja naureskelin siinä vähn, kun tuon toisen kaveri huuteli sieltä kopin ulkopuolelta tupakoivalle kaverilleen. No tupakoiva kaveri hakeutui viereeni sitten. Ei siinä juuri vaihdettu sanoja, mutta sen jälkeen tuo nainen alkoi pyörimään lähelläni. Hän hakeutui tanssimaan tanssilattian nurkalle, selkeästi toivoen, että minä hänelle tulisin juttelemaan, katsoi minuun hymyilleen aina kun suuntaani kääntyi tanssiessaan.
Hieman etäämmällä tanssilattialla koko illan kavereidensa kanssa jorasi menemään punapää, joka katsoi minua koko illan ja hymyili niin ilkikurisesti aina kun erehdyin häntä vilkaisemaan.
No tuota joka minun lähelleni haketui "pakenin" sitten toiselle puollelle baaria, kun pelkäsin tuon saavan rohkaistua itsensä minun suoraan lähestymiseeni.
Sitten yhessä vaiheessa käväsin viereisessä pitseriassa kesken illan syömässä. Siinä pihalla pitsaa odottelin ja röökin sytytin, niin eikös siihen pysähy hyvännäkönen vosu kohdalle hymyillen kertomaan, että onpas siinä komea mies henkseleissä. Vastailuni olivat sellaiset, että ei vaan tule pyyntöä lähteä siinä samaa matkaa, mihin baariin oli sitten menossakaan. Toki tein sen hienosti, niin että ei varmaan pakeilta juuri kuulostanut.
Ei ollut seuranhaku päällä sinä iltana. Mulle tultiin juttelemaan, mulle näytettiin niin kirkasta vihreää valoa, että ei jäänyt arvailujen varaan. Olisi ollut saantia varmaan "Hei!" sanomalla. Se yksi lähelle hakeutunut näytti päälle päin siltä, että olisi ollut numeron saaminen aivan varma, vaikka en olisi tuota raahannut sinä iltana mihinkään.
Pieni otos ja oli tuo hieman tavallista baari-iltaa parempi, mitä tulee naisiin, mutta joo. Kysyttiin multa, että olenko mä yksin liikenteessä ja siihen kun vastasin, että olen... Niin... Ei mitään. Se ketään liikuta.
Ja joo sori. Olisi pitänyt jättää kertomatta.
Turha paukutella henkseleitä. Ainoa fakta on että et pannut, kaikki muu tapahtui pääsi sisällä, olet selvästikin vahvasti samaistunut mieleesi. Aina voi kuvitella että joku sattumalta tavattu nainen, joka sattuu katsomaan kohti tai sanoo jotain, on valmis vaikka mihin, mutta jos olisit oikeasti alkanut vongata pillua niiltä naisilta, niin olisit saanut huomata, että ne ovat siellä baarissa vain pitämässä hauskaa kavereidensa kanssa eivätkä suinkaan jakelemassa.
Näin se meni ;)
näin se menee. Useasti naiset(känniset, kuola valuen suupieliä) lähentelemään, röyhkeästi kehumaan jotain ruumiin osaa. Tanssiessakin nojailevat olkapäähän ja joskus kehuen hajuani(taas kuola valuen ovat umpitunnelissa), mutta sitten häviävät hetken päästä johonkin. Kun ei osaa pelimiehen eleitä, niin ei tilanteista kehkeydy mitään. Hyvällä ulkonäöllä ei tee mitään, jos on avuton raukka!
Pitääkö paikkansa, että naiset ovat niin yksinkertaisia, että tarttuvat yksinkertaisiin syötteihin? Laitat päähän jonkun hassun lakin tms. kuten henkselit, heti tulee naiset suu auki ihmettelemään? Tästä olen kuullut puhetta ja taitaa pitää paikkansa. Yksinkertaista porukkaa, kun hassu pipo tekee ihmisestä halutun... Jos nyt järjellä katsoo koko baaritouhua, on se aivan älyvapaata touha. Ryyppäämistä kalliilla, hyllymistä musiikin tahtiin, rasvaisen pitsan syömistä juhlakoltut päällä ja lopulta oksentamista. Pitäisiköhän alkaa arvioimaan naisia kysymyksellä, käytkö baarissa.
Henkselini toimii. Tiedä onko se yksinkertaisuutta... no ei ole. Se on joku mikä pistää silmään. Se on joku josta helposti heittää pientä kommenttia.
Ja se on yksi käsitys baaritouhusta se. Yksi käsitys on, pitää kivaa ja mielen taka-alalla jännittävä ajatus jonkun kivan tapaamisesta siinä kanssa.
Tuo henkselijuttu kuulostaa järkevältä ja perustellulta eikä se mene narritouhuksi toisin kuin monet muut miesten kujeet. Tuntuu siltä että naisia ei kannata lähestyä, jolleivat he vilkuile sinua. No Minua ei katsonut kukaan koko iltana, pitää vaan yritää muttei liikaa. Miehellä on jutusteluaikaa vain muutamia hetkiä naisen kanssa. Tällöin nainen pitäisi vakuttaa omasta kyvykkyydestään. Miten tämän teet? Salaperäisyys ja kiertely on usein mainittu tähän keinoksi, kiusoittelun lisäksi. Vaatii kyllä vikkelyyttä ja sanallista notkeutta. Mistähän sitäkin.
"Olen huomannut että samat aiheet toistuvat ja toistuvat: naisten panojen määrä, naiset eivät tee aloitetta, naiset ovat hankalia ja heillä on itsestään aivan liian hyvä kuva, naisten ei tarvitse tehdä mitään kaiken ollessa miehen vastuulla. "
Minäkään en tee aloitteita ja muita, koska en käy baareissa miesten takia. Miksi naisten pitäisi olla siellä vain miesten potentiaalisena seurana? Miksi pitäisi kiinnostua vain sen takia että mies on osoittanut kiinnostuksensa?
Ei kai kukaan nyt mene väittämään, että naisten pitäisi olla siellä vain miesten potentiaalisena seurana... Mutta jos hakee seuraa, niin sillä tavalla sitä tarkastelee ihmisiä.
Eikä oo pakko, jos ei haluu.
Henkselit (täällä päin ovat ylipainoisten pappojen vakiovarusteet), hiihtolasit, nahkaliivit, stetsoni, korvis (luokkaa jääkiekko), rolex (vaikka edes Phukettilainen), tatskat, bootsit. Tähän voisi latoa pari sataa artikkelia joilla nainen tupakkakopissa kiinnittää huomionsa että "ahaa jotain ytmiä, heitän jotain läppää".
Palstalla on lukuisia kunnon kilttejä miehiä jotka tietävät että ei-säkenöivä kauluspaita ja Citymarketin farkut eivät saa naista kipinöimään tarpeeksi baarissa jotta hän jotain mikrosignaalia antaisi että miehen rock-show saisi alkaa.
Ammun henkselimiehen glooriat alas, ONNEA, sinun naamasi on above average- siitä ne baari naiset kipinöivät- ei pelkistä henkseleistä.
En tietenkään kiellä etteikö funktionaalinen PUA-mies iske naisia nahkahenkseleissä ja pussihousuissakin, mutta epäsovinnainen habitus on parempi toki kuin assosisoitua kunnonkilttilällynössö-mieheksi.
Nimenomaan naiset (yleistettynä) pitävät yksin, bestiksensä, tai kaveri- panorinkinsä kanssa hauskaa joraten ja siideriä/long island teetä lipitellen kunnes jääkiekonpelaaja/bodarijuristi/seiskassa ollut mies/ ytm tulee iskemään kipinöivästi. Muut miehet ovat vain tiellä ja pilaamassa hauskaa iltaa. Moukat.
Bill Murrayllähän on se leffa "päivä murmelina" voisi olla hektinen kokemus olla "päivä naisena". Miehiä vasemmalta ja oikealta, miehet avaavat ovet, antavat istuma paikat, kavereita on ainakin 260 Facebookissa. Etuja on niin lukuisia että eihän niitä edes osaisi päivässä nauttia. Antaa pakkeja niille ujoille miehille etenkin. Laittaa tuhdisti meikkiä ja katsoa kun duunin ukot kiemurtelee, ai että pikanttia!
Toivon tosiaan että miehet saisivat/joutuisivat kokemaan päivän tai mielummin pari vuotta tavallisen naisen elämää. Vaikka kyllähän suomalaisetkin miehet tietävät että miehen asema se on yhteiskunnassa naisen asemaa parempi. Tai sitä mieltä oli yli 90% miehistä, oliko jotain 95%. Täytyy tarkistaa, lähde on tasa-arvobarometri, se tehdään neljän vuoden välein.
Minun tabletilla ei tuo pdf- linkki nyt auennut, mutta tästäa voi tarkistaa kuinka perseelleen muistin. Ja se oli niin, että valtaosa miehistä ei pidä naisen asemaa yhteiskunnassa parempana, toisin kuin tällä palstalla saa kuvan. Eli siis osa pitää sukupuolia tasa-arvoisina.
http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1845890
Valtaosa ihmisistä yleensäkin hyväksyy sen virallisen, korrektin totuuden pureksimatta. Tosin en minäkään koe miesten NYT olevan kokonaisuudessaan alisteisessa asemassa, mutta siihen suuntaan mennään mikäli feminismiä ei pian kielletä kiihotuksena vähemmistösukupuolta kohtaan.
Alkoi etomaan ja laitoin huoran pihalle kun pillusta löytyi käytetty kortsu kesken esileikin.
Onko totta
Piti heittää päiväpeitekin roskiin. Onneksi ei tullut ryhdyttyä olohuoneen puolella hommiin olisi muuten voinu mennä sohva pilalle.