Ylläpito poisti edellisen viestini, joten kirjoitan nyt paremmassa muodossa jossa se ei varmasti riko sääntöjä.
Ajatukseni oli siis, että jos on kerran kokenut rakastumisen tunteen niin silloin on vaikea enää kelpuuttaa sellaista, jota pitää vain "ihan kivana". Ne sinkut, jotka valittavat toisen ihmisen nirsoudesta eivät luultavasti ole ikinä olleet rakastuneita, enintään ihastuneita.
Rakkaus on asia joka osuu kohdalle vain harvoin. Usein kyse on yhteenkuuluvuuden tunteesta joka on molemminpuolinen, mutta ei aina. Minusta kyseessä on asia, jota kannattaa odottaa. En halua tuhlata aikaa seurusteluun ihan kivan ihmisen kanssa aikaa, jos epäilen että se vaikeuttaa mahdollisuuksia löytää sellainen joka todella on minua varten.
Ajatukseni oli siis, että jos on kerran kokenut rakastumisen tunteen niin silloin on vaikea enää kelpuuttaa sellaista, jota pitää vain "ihan kivana". Ne sinkut, jotka valittavat toisen ihmisen nirsoudesta eivät luultavasti ole ikinä olleet rakastuneita, enintään ihastuneita.
Rakkaus on asia joka osuu kohdalle vain harvoin. Usein kyse on yhteenkuuluvuuden tunteesta joka on molemminpuolinen, mutta ei aina. Minusta kyseessä on asia, jota kannattaa odottaa. En halua tuhlata aikaa seurusteluun ihan kivan ihmisen kanssa aikaa, jos epäilen että se vaikeuttaa mahdollisuuksia löytää sellainen joka todella on minua varten.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Allekirjoitan. Itselläni on ollut vain yksi rakastuminen kolmikymppisenä. Sen jälkeen kukaan ei ole tuntunut paljon miltään. Ihastumisista ei ole tullut rakastumista tai rakkautta. Turhauttavaa!
Kiinnostavaa, että monella voi mennä tosiaan vaikka 30-vuotiaaksi ennen kuin rakastuu. Siinä mahtaa mennä maailmankuva uusiksi. Itse rakastuin ensimmäisen ja ainakin tähän asti viimeisen kerran 16-vuotiaana.
Useat ihmiset pariutuvat tietämättä edes miltä todellinen rakastuminen tuntuu ja saattavat jopa mennä naimisiin. Sitten kun rakkaus osuukin kohdalle se on kriisin paikka. Itseni ei onneksi tarvitse ainakaan sitä kokea.
Ehkä olen vain niin nuori sielu, että teen erittäin pitkällä viiveellä asioita, joita toiset tekevät jo yläasteella. Se kolmikymppisenä tapahtunut ensirakkaus oli kyllä niin maailmoja mullistava ja minua henkisesti muuttava asia, että en olisi nyt sama ihminen ilman sen kokemista, vaikka toinen ei samalla vakavuudella suhteessa ollutkaan. Molemmat kumminkin pidimme/pidämme toisiamme sielunkumppaneina, vaikken ole ollut hänen kanssaan tekemisissä kymmeneen vuoteen. Henkinen yhteys ei vain katkea, vaikkei mitään fyysistä yhteyttä enää ole. En enää huolisi häntä kumppaniksi tai edes ystäväksi, enkä häntä edes halua tavata tai olla tekemisissä, niin silti hän on jotenkin merkinnyt minut. Kaikkia hänen jälkeensä tulleita kumppaneita on tullut verrattua häneen, mikä on erittäin väärin, eikä kukaan ole täyttänyt yhtä isoa paikkaa sydämessäni kuin Hän.
naiset on nirsoja ja en ole koskaan seurustellut. Ei minulla ole edes nais ystäviä joten en tiedä mitään rakkaudesta.
Yö/Särkynyt enkeli
Kauan aikaa sitten annoit hänelle huoneesi avaimen,
yksinäisyyteesi päästit'sisään uuden ihmisen,
hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään,
kaiken annoit rakkaudelle mut saitko siltä mitään.
Nyt hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan,
hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan,
et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiin,
vasta aamulla heräsit todellisuuteen jota pelkäsit aina niin.
Chr.
Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa
Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään,
nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää,
nyt kukaan ei sua tajuu, et osaa enää katsoa silmiin,
moni tahtois silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin
http://2.bp.blogspot.com/-q8ZkH-K5KNs/Ufj5ZXXPSmI/AAAAAAAAIqw/-EVxuVEZQMM/s1600/Arnold Schwarzenegger shows off to some elderly women in the 1970's.jpg
Mutta kun kaikki on yleensä jännittävintä ja hauskinta kun sen kokee ensikerran. On vähän tyhmää jäädä odottelemaan jotain samankaltaisia kokemuksia kuin ensirakkauden kohdalla, koska niitä tuskin tulee enää koskaan.
Tämä koskee ennen kaikkea sitä sellaista salamarakastumista. Sitä kipinöivää tunnetta kun kaikki on niin uutta ja jännitävää. Ei sitä tule enää toista kertaa. Sen sijaan rakkauden aidoimmillaan, eli sen mikä muodostuu pitkällä aikavälillä, voi kokea vielä vahvempana kuin koskaan. Mutta ei sitä varmaan tule koskaan kokemaan jos odottaa että jokaisen tapailun pitäisi tuntua saman tien yhtä ihanalta kuin se ensirakastuminen.
Ja koko soppaa sotkee lisäksi kaksi asiaa:
A) Naisten seksuaaliarvo ja parisuhdearvo ovat kaksi eri asiaa.
Tämä tarkoittaa sitä, että monesti miehet saattavat mennä kaikenlaisiin suhteisiin itseään paljon alempitasoisten naisten kanssa, vain saadakseen seksiä. Joku pulska tyttö saattaa tapailla unelmiensa adonista ja rakastua häneen korviaan myöten. Mutta mies kuitenkin esitti kiinnostunutta vain saadakseen seksiä. Tämän jälkeen tämä pulska nainen kuitenkin etsii loppuelämänsä ajan itselleen samankaltaista adonista, sillä eihän hän voi tyytyä "ihan kivaan", vaikka se ihan kiva olisi oikeasti juuri hänen omaa tasoaan, eikä hän oikeasti voisi koskaan saada itselleen parisuhdekumppaniksi sellaista adonista.
B) Naisten markkina-arvo laskee heidän vanhetessaan. Eli naisilla ei ole vanhempana samalla tavalla varaa valita miesten suhteen. Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä vaikeampi hänen on löytää jotain muuta kuin "ihan kivaa". Jos ei halua tyytyä ihan kivaan, niin kohta saa huomata että tarjolla ole kohta enää kuin melkein kivoja miehiä.
Hyvin huomaa, että joko et ole koskaan rakastunut, tai olet mielenterveyspotilas. Ei kukaan rakastu pelkän hengityksen hajun perusteella. Se on pitkä prosessi, mihin menee kuukausia aikaa. Mä olen ollut kahdesti rakastunut ja pitkään kesti molemmilla kerroilla ja vaatii pitkän tutustumisen.
Ihastuminen tulee ja muuttuu rakkaudesksi kuukausien päästä, jos muuttuu. Jos ei muutu, niin tunteet loppuvat.
Kun valitetaan naisten nirsoudesta, kyse on joko käsittämättömistä sekopääjutuista, kuten, että seksiä harrastettaessa miehen on pitänyt jo syntyeessään osata jotain shinto-suuntauksen bondagesysteemiä ja treffeillä täytyy noudattaa jotain sekopääetikettiä jne. tai sitte nkyse on siitä, että nainen vaatii, että miehen tulot on 100 000€ vuodessa...
Olen kolme kertaa elämässäni ollut niin täysillä ihastunut/rakastunut tyttöön/naiseen, että kaikki pienemmät ihastukset kalpenee reilusti niiden rinnalla ja unohtuu helposti. Nämä kolme suurta ihastusta on tapahtuneet aikavälillä yläaste - nykyaika. Olen nyt vajaa 30-vuotias.
Jokainen näistä suurista ihastuksen kohteista on tavallaan vienyt minusta palasen pois mutta toisaalta myös antanut jotain myönteistä energiaa, jota on kantanut vuosien ajan mukanaan, joka saman aikaisesti on masentanut mutta myös antanut voimia.
Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan?
Avioliitto ei ole mikään rakkauden osoitus, vaan sopimus myötä ja vastoinkäymisiin kunnes kuolema erottaa.
Tämä olisi kurppienkin hyvä tajuta edes jälkikäteen kun eivät kelpaa enää kuin ilmaiseksi huoranpilluksi ja tulevien kurppien jotka käyttävät parhaat vuotensa sekalaisten miesten spermareikänä.
Ihminen voi rakastaa vaan itseään ja lapsieen, koska he ovat puoliksi omaa verta.
Totta, vaikka en usko että rakastunut olen ollut milloinkaan... Yksi nainen on tähän 29 ikävuoteen mennessä tuntunut siltä, että saatoin olla rakastunut. Tosin hän ei pitänyt minusta kun seksipartnerina. En tiedä, kyllä senkin jälkeen on paljon mukavia naisia ollut ja seksiä tullut monen kanssa harrastettua, mutta yhtään naista en ole tavannut jonka kanssa voisin edes kuvitella seurustelevani.
Ei mene omaan jakeluun miten joku voi erota ja alkaa parin päivän tai parin viikon jälkeen olemaan taas uuden kumppanin kanssa. Tosin fakta on se, että moni "tyytyy" kumppaniin helposti. Kavereita kun on kattonut niin monelle heistä riittää pelkästään naisen hyvä ulkonäkö jos luonne on edes "sinnepäin" mieleinen. Naiset tuntuvat vähän tarkemmin katsovan kenen kanssa seurustelevat.
Tosin jos on luonteeltaan yleisesti parisuhdeihminen tai sellainen, joka ei viihdy yksin niin alitajuisesti hakee varmaan aktiivisemmin kumppania ja ei tarvitse välttämättä mitään rakastumista, riittää että ehdokas on juuri "ihan kiva". Itse viihdyn vallan mainiosti yksin niin ei ole tarvetta ottaa jotain "ihan kivaa".
Minusta iso osa ihmisistä tekee sen virheen, että he uskovat vain salamarakastumiseen ikäänkuin se olisi ainoa oikea tapa rakastua. Itse olen ihastunut muutamia kertoja, mutta rakastunut vain kahdesti. Kummallakin kerralla rakkaus hiipi huomaamatta ja kasvoi kasvamistaan ajan kuluessa. Valitettavasti vain ensimmäisellä kerralla tunne oli yksipuolista minun osalta ja toisella kerralla tämä mies oli muilta osin liian erilainen, jotta suhde olisi voinut toimia.
En oikein tiedä, että millaista olisi olla järkisuhteessa, jossa ollaan vaan hyviä kavereita, mutta välillä ei ole kemiaa eikä kiintymystä syvempiä tunteita ja jossa seksikin olisi lähinnä mekaanista hinkkaamista, jotta laukeaa. Eikö semmoisessa suhteessa tule kova halu olla yksin tai etsiä sellaista aitoa suhdetta? Minusta tuntuu, että tuommoisessa tilanteessa olisi kova ikävä sinkkuutta. Ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset ovat tylsässä suhteessa rahan, turvallisuuden tai vanhuuden turvan takia, mutta minusta tuskin olisi siihen.
Juu ei järkisuhteita ainakaan minulle! On kokemusta. Mies oli mukava, kiva, kunnollinen, hyvä isä lapsilleen ja ajattelin, että vähitellen opin haluamaan ja rakastamaan häntä (tapasimme netin kautta, kuinka muutenkaan, koska livenä en olisi koskaan kiinnostunut hänestä). Hän oli ylipainoinen mutta minähän en halunnut olla pinnallinen vaan antaa _kunnon miehelle_ mahdollisuuden.
En ikinä alkanut haluta häntä, päinvastoin. Hän olisi ollut kaverina ihan ok, mutta kaikki läheisyys ja koskettaminen tuntui koko ajan yhä vastenmielisemmältä; kuin olisi yrittänyt veljeä "hiplata". Niinpä aloin vältellä tapaamisia, keksin esteitä, tein riitoja tyhjästä jotta ei tarvitsisi tavata, ja lopulta oli pakko viheltää peli poikki.
Jokainen mies, joka jankuttaa, että naisen pitää valita mies tasojen perusteella ja etsiä sellainen, joka on kunnollinen ja oman tasoinen, voisi jo yrittää ymmärtää, että ihastuminen, rakastuminen ja seksuaalinen halu eivät katso tasoja. Ei ihminen VOI päättää esimerkiksi ravintolassa, että "tuossa on suurin piirtein minun tasoiseni ihminen, minäpä alan ihastua häneen". Jos tuo olisi mahdollista niin te itse voisitte päättää ihastua ylipainoisiin naisiin, sehän olisi vain päätöksestä kiinni. Ai heppi ei nouse heidän kanssaan? No nyt ehkä ymmärrätte, miksi naiselle ei riitä "kunnollinen mies" vaan miehen pitää herättää myös halut. Sittenhän sillä ei ole merkitystä, jos haetaan seksitöntä liittoa, mutta kuinkahan monelle teistä sellainen riittäisi?
Ai että jokaiselle rumalle, tylsälle ja arkipäiväiselle lortonpuolikkaallekin kuuluu oma karismaattinen komistus? Siinähän odotat vielä haudassakin sitä itseäsi tasokkaampaa miestä.
"Ei ihminen VOI päättää esimerkiksi ravintolassa, että "tuossa on suurin piirtein minun tasoiseni ihminen, minäpä alan ihastua häneen"."
VOIPAS! Ainakin itse pystyn himoitsemaan joka ikistä naista maan päällä. Siis ihan jokaista. Läskistä epämuodostuneesta mummosta nuoreen kaunottareen. Ja kyllä se heppi vain nousee kummasti jokaisen kanssa, sillä kiihottuminen on ennen kaikkea omasta itsestään, eikä ulkopuolisista tekijöistä kiinni.
Ehkä sinun pitäisi opetella kiihottumaan.
On täysin oma päätökseni, että haluan itselleni oman tasoiseni naisen vaikka voisin milloin tahansa saada itseäni aempitasoisen naisen ja voisin varmasti rakastaakin häntä loppu elämäni.
Mutta haluan oman tasoiseni naisen koska kerran pystyn sellaisen saamaan.
Jos noin kerran on, voisit aivan hyvin vaihtaa miehiin. Antaisivat helpommin.
Mieluummin yksin kuin suhteessa ruman ja läskin miehen kanssa.
Tottahan se on, että ihastuminen ei katso tasoja. Sitä ei voi pakottaa ihmiseen joka ei viehätä. Jos voisi, kaikki olisi helvetin helppoa. Vaan kun ei ole.
Ja se, viehättääkö joku vai ei, ei riipu millään tavalla omasta viehättävyydestä.
Kuuluu? Ei kenellekään KUULU yhtään mitään.
Enkä usko, että hautaan asti tarvitsee odotella, ei nämä "between relationships" -kaudet ole ennenkään kauan kestäneet. Mieluummin olen sinkku ja vapaana kuin tuon kuvaamani kaltaisessa suhteessa uudestaan. Sinkkuna olen ainakin vapaa ihastumaan ja rakastumaan kunhan taas sopiva mies osuu kohdalle ;-)
Joskus itseasiassa mietinkin, että voisinko kiihottua seksistä miesten kanssa.
100% varma en ole, koska en ole kokeillut. En ole koskaan haaveillut kyrvästä. En ole koskaan haaveillut oikeastaan mistään mieheen liittyvästä, joten en ole ihan varma että millaisia fantasioita minun pitäisi päässäni kuvitella pystyäkseni himoitsemaan miestä.
Naisten (siis rumienkin) kanssa seksi on helppoa, koska jokaisella naisella on kuitenkin rinnat ja pillu. Asiat joista haaveilen aina. En tiedä edes osaanko kosketella rintoja kiihottumatta?
Onhan miehilläkin tietenkin perse. Vähän erinäköinen kuin naisilla yleensä, mutta kuitenkin. Peppuseksistä en tosin ole koskaan fantasioinut edes naisten suhteen, mutta kaiken pähkäilyn jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että kyllä minä luultavasti pystyisin harrastamaan seksiä miehenkin kanssa ja kiihottumaan siitä, sillä kuten sanoin kiihottuminen on kuitenkin ennen kaikkea itsestä kiinni.
Se olisi kuitenkin sama kuin harrastaisi seksiä sen kaikkein rumimman ja vastemmielisimmän naisen kanssa joka maan päältä löytyy. Ja vaikka siitä pystyisikin nauttimaan, niin se ei kuitenkaan kiinnosta minua tarpeeksi, sillä en ylipäänsä ole kovinkaan kiinnostunut pelkästä panemisesta.
Se ei ole minulle koskaan ollut mikään ongelma että naiset eivät anna tarpeeksi helposti, koska harvemmin seksi on päällimmäisenä mielessä kun tutustun naiseen. Etsin yleensä suhdetta tositarkoituksella ja siihen hommaan en miehiä kelpuuta.
Rumalla naisella ei tee mitään?
Ei kuulu minun hokemiini. Kyllä rumaakin naise kanssa voi ihan hyvin rakastella. Ruma nainen voi olla myös ystävä. Ja ruma nainen sopisi hyvin elämänkumppaniksi rumalle miehelle.
Suurin osa ei ole noin vähään tyytyviä ja itsekiihottuvia että seksi onnistuisi vastenmielisen ihmisen kanssa. Edellyttää ehkä pidempiaikaista puutetta tms.
Ei toiseen ihmiseen tyytyminen ole koskaan vähään tyytymistä. Itsekiihottuminen vaatii kai vain hyvää mielikuvitusta. Pitää osata löytää kaikesta aihetta seksifantasiaan. Ehkä se vaatii vain harjoittelua. Kokeilkaa! :)
Olen kyllä jo kokeillut mutta ei siitä mitään tullut. Silmiä pitäisi pitää kokoajan kiinni tai katsella muualle. Ja ehkä nenästäkin.
Niin joo, unohdin mainita että sekin ominaisuus pitää ihmisestä varmaan löytyä, että osaa nähdä kauneutta kaikessa.
Olkoonkin että jotkut asiat ovat toisia kauniimpia, niin kyllä kaikki kuitenkin omalla tavallaan kaunista on.
Ehkä tuotakin kykyä pystyy itse harjoittamaan?
Palstan teoriat ovat tulleet toteen, jopa naiset myöntävät sen tällä kertaa! Nainen kuuluu korkkaajalleen? ATM- aisuri ei saa kokea koskaan aitoa rakkautta naisten puolelta? Nyt suuret kysymykset pinnalla....jatkuu seuraavassa jaksossa:D lol
Joo, alkaa tätä ketjua lukiessa tuntua, että rakastumisneitsyt on ainoa vaihtoehto. Olkoon sitten vaikka maksullinen nainen, mutta minun pitää olla ensirakkaus hänelle ja hänen minulle.
Mä olen vähän pölvästi, mut mitä toi ATM tarkoittaa..? :D En oo ikinä kuullutkaan ja tuo nimitys näkyy usein kirjoituksissa... :b
Alemman Tason Mörkö.
Oliko se Foucault joka sanoi, että jos emme koskaan olisi lukeneet romanttisesta rakkaudesta emme tietäisi mitä se on - tai jotakin sellaista.
Siitähän tässäkin aloituksessa on oletettavasti kysymys, henkilö uskoo vieläpä olevansa jotenkin ainutlaatuinen vaikka kysymys on nimenomaan julkisesta fantasiasta, fiksaatiosta.
Sellaista ihmisen elämä on, se alkaa artikuloimattomasta rääkäisystä, jota vanhemmat ovat heti sanoittamassa: vauva haluaa ruokaa, sillä on kylmä, sillä on kakat housussa... Tosiasiassa oli vain epämääräinen epämukavuus. Pikkuhiljaa ihminen oppii tämän leikin ja lopulta kuvittelee, että ulkoa tullut sana on sisäinen tunne, matkittu haave on kaikki kaikessa.
No niin romantikot, raivostukaa.
Ettei vain aloittaja sekoittaisi kiiman ja rakkauden. Se kiima mikä syttyy, kun kohtaa itseään tasokkaamman YT-miehen ei ole mitään rakkautta.
En sekoita. Tuollainen halu on paljon yleisempi tunne.
Aloitus on kyllä täyttä asiaa ainakin omalla kohdalla. Siihen ihan kivaan ei vaan voi tyytyä. Ihmisten pitäisi olla rehellisiä itselleen ja toisilleen. Ehkäpä silloin pettämisiä ja muita tapahtuis vähemmän. Monet kun tuntuu olevan ihan kivoissa suhteissa ja odottavan sitä parempaa. Sitten vaihdetaan lennosta ja jotain taas sattuu. Itse ainakin olen ennemmin yksin kun koitan saada ihan kivaa toimimaan.
Juuri näin.
Välillä käy kyllä mielessä suhteen aloittaminen jonkun sellaisen kanssa joka ei niin kauheasti sytytä mutta kenelle kuitenkin kelpaisi. Ikääkin alkaa jo olemaan sen verran ettei noita harvoin kohdalle osuvia " sielunsiskoja" ehtisi enää kovin kauaa odotella. He kun harmillisen usein sattuvat vielä olemaan varattuja.
Yhteisöllinen painekin on jo sen verran kova ettei viihdy kovin pitkään missään suuremmassa porukassa kun ei jaksa kuunnella sitä jatkuvaa ihmettelyä ja homottelua.
En tiedä kuinka kauan sellaista kulissielämää ja valhetta sitten jaksaisi ja alkaisiko siinä vain loppujenlopuksi vihaamaan itseään.
"Yhteisöllinen painekin on jo sen verran kova ettei viihdy kovin pitkään missään suuremmassa porukassa kun ei jaksa kuunnella sitä jatkuvaa ihmettelyä ja homottelua.
En tiedä kuinka kauan sellaista kulissielämää ja valhetta sitten jaksaisi ja alkaisiko siinä vain loppujenlopuksi vihaamaan itseään."
Aloittaa suhde naisen kanssa josta ei ole kiinnostunut pelkän sosiaalisen paineen takia ja sitten kärsiä sen takia katsellen päivästä toiseen naista josta ei ole kiinnostunut.
Entä sitten kun varattuna ollesasi tapaatkin sen naisen josta oikeasti kiinnostut?
Vielä pahempaa on sosiaalisen paineen takia antaa toisen luulla ihan muuta. Sen takia olen ennemmin yksin kun tietoisesti lähden satuttamaan. Sillä ihan kivalle tuntuvat naiset ovat kuitenkin olleet aina mukavia ja symppiksiä. Jokin vaan on puuttunut. Senkin tiedän että isoja tunteita herättäviä naisia on maailmassa on enemmän kuin yksy. Sillä välin elän ja pidän silmäni auki.
No siitähän se riemu syntyisikin. Tämä nyt oli pelkkää "ääneen" ajattelua. Oikeasti olen sen verran huono valehtelemaan ja näyttelemään että sellaista tilannetta tuskin pääsisi edes syntymään vaikka yrittäisinkin.
jokaiselle meille on 20 tuhatta right onea
chatista luettua.
kantsii etsiä vähiten väärää.
t.mies30w
Preferenssikäyrän lokaali maksimi riittää.
Ajattelin tulevana viikonloppuna tosiaan lähteä testaamaan YKSIN BAARIIN :D tuota asiaa, että vieläkö voin tuntea jotain miestä kohtaan jotakin. Ajatus tuntuu mahdottomalta, tuskin toista kertaa voi salama iskeä samaan puuhun, tai loton päävoitto osua toistamiseen kohdalle. Mietin tuota "ihan kiva" vaihtoehtoa, miten sen saisi tuon "sata salamaa" koetun rakastumisen jälkeen tuntumaan edes siedettävältä...uh,,,ei taida onnistua. Käyn testaamassa..
Lähdet lottamari avoimin mielin sinne baariin. Et etsimään suurta tunnetta vaan pitämään hauskaa! Kyllä se voi ja osuukin kun vaan ei lopeta elämistä ja etsi sitä epätoivoisesti. Oma edellinen suuri rakkaus päätyi vielä isompaan pettymykseen. Olin varma että en koskaan tule tuntemaan ketään kohtaan yhtään mitään. Vielä vaikeampaa oli kuvitella että voisin luottaa tai avata itseäni enää kellekkään. Kävin oman eron läpi ja sitten aloin elämään, olin edelleen varma että mitään ei koskaan tule tapahtumaan. Kunnes yksi baari reissu tapasin aivan mielettömän neidon, siis se hymy,silmät ja koko olemus... koko yön keskustelu. Ne vaan oli sellaiset että ei tarvinnu miettiä pystyisinkö luottamaan ja antamaan kaikkeni tuolle naiselle. Valitettavasti hän oli varattu ja meistä tuli ystäviä. Tosin tästä ystävyydestäkin olen ottanut etäisyyttä sillä parempi olla sotkematta kenenkään elämää.
Mitäs sit jos rakastuminen johtaakin nirsouteen? Ehkä nirsous on viisautta? Tietää, mitä haluaa eikä halua tyytyä vähempään. Eikä tyydy kun ei tarvi. Sinkkunakin voi olla onnellinen ja elää täyttymyksellistä elämää.
Jos ei kohtaa ihmistä, joka tois elämään kaiken sen parisuhdevaivan edestä myös myönteisiä juttuja, niin ei kai sitä kannata parisuhdetta väkisin alottaa vaan sen takia, kun parisuhde on iha kiva juttu välillä?
Pitää silmät auki, ei välttele kohtaamisia ja elää elämäänsä niinkun oikeelta tuntuu nii eiköhän se siitä turhia murehtimattakin etene niinku pitäis? Ehkä uusiin ihmisiin kannattaa joka tapauksessa tutustua vaikka täysin ilman suurempia taka-ajatuksia aina kun siihen on virtaa ja mahollisuuksia. Jonain päivänä sitä sit taas huomaa rakastuneensa johonkuhun.
Juuri noin. Miksi etsiä ihmistä, jonka kanssa voi elää, jos oikeasti haluaa löytää ihmisen, jota ilman ei voi elää. Jälkimmäistä lausetta ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti, kaikki me pystymme elämään myös ilman toista ihmistä tai vaikka se toinen ihminen jättäisi, mutta se kiteyttää eron rakastumisen ja "ihan kivaan" tyytymisen välillä.
Ne, jotka valittavat nirsoudesta, tuskin tarkoittavat sitä että loppuelämä olisi elettävä suhteessa joka ei täysin tyydytä. Eiköhän kyse ole enemmänkin aikajänteestä eli kritiikki kohdistuu siihen millä aikataululla kumppanin kelpaamattomuus todetaan.
-M- koitit varmaan siis sanoa, että nirsoudesta valittavien mielestä nirsot ihmiset tyrmäävät toisen kelpaamattomaksi liian nopeasti? Onnistuit yksinkertasen ajatuksen esitteleen niin jännällä tavalla, että joutu hetken miettiin, että mikä se pointti sulla täs on.
Nirsouden ja siitä valittamisen pohjalla on varmaan se ongelma, että jengi ettii seuraa "tositarkoituksella", missä ei oo mitään järkee sillon, kun sitä The Oikeaa etitään täysin random valikoimasta. Deittailun, parinmuodostuksen ja seuranhaun pohjalla pitäisi olla vain se yksinkertainen ajatus, että tutustutaan ihmisiin ja katotaan mitä tapahtuu. Jos lähet ettiin tosissaan ventovieraasta ihmisestä heti sitä tyyppiä, kenet haluat raahata alttarille, niin todennäköisesti se ei ikinä kelpaa. Täs tapauksessa nirsoilun pohjalla on täysin väärä asenne jos puhutaan deittailusta.
Siinäkin tapauksessa, että jostain syystä päätät vieraisiin ihmisiin tutustuessa, että joku niistä nyt vaan kelpaakin elämänkumppaniksi, niin se päätös ei perustu mihinkään muuhun kun ohimeneviin fiiliksiin, koska toista ihmistä ei opita tuntemaan nopeasti.
Pitäis vaan tutustuu ja viettää aikaa niiden kans, jotka on edes jollakin tavalla mielenkiintosia ja sit päivä kerrallaan kattoo johtaako se mihinkään vai ei, ilman sen suurempia odotuksia ja taka-ajatuksia. Siinä mielessä ei pidä hakea parasta tai täydellistä, vaan ainoastaan tutustua ihmisiin ja seurata tilanteiden kehittymistä. Ei sen tutustumisen tarvi olla totista ja vakavaa, voihan sitä löytää ihan vaan kavereitakin siinä samalla, vaikka kuinka olis alunperin ollutkin deittailusta tai deittipalvelusta tai vastaavasta kyse. Sit kun alkaa tuntuu jonkun kanssa siltä, että siinä vois olla jotain enemmänkin, niin sit asialle voi tehdä jotain ja ottaa selvää onko vai eikö ole.
Khihiii. Ihastuin taannoin palavasti rumahkoon mulkvistiin, joten rimaa ei ole ihan hankala ylittää.
Muutenkin luulen että tuollaisen järjettömän ensihullaantumisen tarkoitus on olla lähinnä jokin kehitysvaihe, joka vähän suhteuttaa asioita.
Sitä seuraavaa odotellessa...
Ja ei jumalauta mitä kaikkea saa lukea.. "sielunkumppaneita" ja "tarkoituksia".. niinpä niin.. sitten myös ufoja, kohtaloa sekä menninkäisiä, astrologiaa, kotitonttuja ja pääsiäispupuja..