Vaihdoin töissä osastoa ja työkaverini vaihtui. Tulemme hyvin juttuun ja huomasin hänen tulevan enemmän ja enemmän mieleeni vapaa-aikana. Sitten huomasinkin olevani ihastunut. Lisäksi aloin olla mustasukkainen työpaikan muille miehille, jotka juttelivat hänen kanssa. Tilanne on ongelmallinen, koska meillä molemmilla on perhe ja tämän vuoksi en aio edetä asian suhteen. Miten tästä pääsee eroon? Alkoholi ei pahemmin auta. Onko muusta apua kuin ajan kulumisesta? Uskaltaako edes jälkeenpäin tunnustaa asiaa? Voiko tästä edes puhua kavereille?
Paskamainen olla jälleen kuin teini.
Paskamainen olla jälleen kuin teini.
Vastaukset 29
Vanhimmat
"Paskamainen olla jälleen kuin teini. "
Jep, just siitä on kysymys. Kasva aikuiseksi ja tällaiset "ongelmat" poistuvat aivan itsestään.
Tänä on oikeasti jonkun teinin kirjoitus. Jos vähäkään tietää elämästä, niin tietää että ihastumista ei voi välttää kun se tulee kohdalle, ei siinä aikuisuus auta. Aikuinen ihminen voi mennä täysin sekaisin tunteista.
Teinin ja aikuisen välillä lienee ae, että aikuisen elämänkokemus auttaa käsittelemään näitäkin tunteita, nuorella ihastuminen voi merkitä ns. karrikoidusti sanottuna "maailmanloppua".
"Jep, just siitä on kysymys. Kasva aikuiseksi ja tällaiset "ongelmat" poistuvat aivan itsestään."
Paras vastaus koko ketjussa! Yhtään tuon vaikeampaa se ei ole. Tai siis, no, toisille se aikuiseksi kasvamimen näyttää kyllä olevan tosi vaikeaa.
" Jos vähäkään tietää elämästä, niin tietää että ihastumista ei voi välttää kun se tulee kohdalle, ei siinä aikuisuus auta. "
No höpö höpö. Et siis itsekään ole vielä aikuinen kun tuollaisi höliset.
No, totta kai joku voi tuntua ihastuttavalta ja sillä tavalla kiinnostavalta, että JOS OLISI vapaa, niin voisi antaa tunteiden viedä ja tutustua paremmin ja antaa itsensä ihastua ja rakastua.
AIKUINEN ihminen kuitenkin tunnistaa tuon pikku ihastumisen mahdollisuuden ja osaa aikuisesti hillitä itsensä, eikä ppstä asiaa sen pidemmälle.
Tämä ei oikeasti ole vaikeaa - kaikki terveet aikuiset osaavat tämän.
Poikkeuksena ovat vain nämä muutamat itsekkäät hedonistit ja narsistiset, itsekeskeiset ja vastuuttomat ääliöt, joiden maailmaan ei mahdu kuin oma napa - minä, minä, minä, mulle, mulle, mulle, mun täytyy saada kaikki ja siihen päälle hemmotellun kakaran täydellinen itsehillinän puute.
Ja tämän sanon aika paljon maailmaa ja ihmisiä nähneenä yli viisikymppisenä aikuisena.
toisille se kulissien pystyssä pitäminen on kaikista tärkein juttu.Jo alunpitäenkin on alettu seukkaamaan kaverin kanssa joka on kiva.sit tulee vauva kuume ja helpointahan se on edelleenkin tehdä jälkikasvua hyvän kaveri kanssa.Sit kun yhtäkkiä törmää töissä tai vapaa ajalla jalat alta vievään tyyppiin niin ei itku ole enää kaukana.Nää ihmiset ei edes tiedä miltä tuntuu olla rakastunut...siis ennen tätä törmäystä.
" Kasva aikuiseksi ja tällaiset "ongelmat" poistuvat aivan itsestään. "
Tämä oli hyvä neuvo! Tuo auttaa moneen muuhunkin parisuhde"ongelmaan".
Kuulostaa niin tutulta, paitsi että olen nainen, joka ihastunut työpaikassa mieheen..hän on varattu, minä vapaa eli en toimi mitenkään tän eteen.
Todellakaan alkoholi ei ole ratkaisu ongelmaasi! Tsemppiä sulle :)!
Sulla oli ihastumisen tarve joka vaan odotti sopivaa kohdetta. Nyt se tuli. Sulla on perhe, kerrot. Ilmeisesti et saa parisuhteeltasi jotain ...jotain. Se ajaa sinut hakemaan sitä muualta.
Sinänsä ihan tyypillinen tarina eikä sitä monikaan osaa itsessään tunnistaa. Siksi monet pettää eivätkä ymmärrä miksi vaikka puolison kanssa menisi "ihan hyvin".
Ihastumisesti tulee menemään ohi. Jos olet ehtinyt jotain sotkea, se vaan kaduttaa. Vaikka sinänsä tunteet joita nyt käyt läpi onkin ihania ja kamalia.
Keskity puolisoosi ja koita saada siihen suhteeseen jotain uutta hehkua.
Minä oon niin vanha että osaan suggeroida itseni pois ihastumisista mutta nuoremmille se voi tuntua omituiselle, jopa mahdottomalle. Tsemppiä vaan.
höpö höpö
Ei siitä selviä.
Voin lohduttaa, että tilanteesi on ihan normaali, hyvin useille käy samoin. Voit aloittaa vaikka siitä, että hyväksyt käytöksesi, etkä taistele ihastumisen tunnetta vastaan. Itselleni kävi lähes samoin neljä vuotta sitten. Nuori nainen ihastui työpaikalla samanaikaisesti kahteen eri mieheen, ja jäin 'ukkomiehenä' hopealle. Onneksi. En kuitenkaan luovuttanut ja kaksi vuotta sitten se toinen mies huomasi sen. Tilanne ajautui erittäin kiusallisen konfliktiin miehen (joka on myös työkaverini) kanssa ja jouduin käytännössä katkaisemaan puhevälit naiseen. Nyt olen pystynyt jo muutamia kertoja puhumaan naiselle muitakin kuin työasioita. Hän vain hymyilee ja on erittäin pidättyväinen. Oletan, että miehen mustasukkaisuudesta johtuen nainen ei uskalla puhua minulle mitään ylimääräistä. Suurin ongelma on se, että en pysty tai rohkene keskustelemaan tapauksesta kenenkään kanssa. Ihmiset yleensä tuomitsevat työpaikkaromanssit suoralta kädeltä ja rakentava keskustelu on vaikea. En halua tuon naisen kanssa sänkyyn, enkä muuttamaan samaan osoitteeseen. Enkä loukata omaa, maailman parasta vaimoani, enkä tuon työpaikan naisen miestä. Ihastukseni kohde on vain niin huikea pakkaus, että haluaisin jutella kahden kesken enemmän. Tätä etenkään naiset eivät varmaan koskaan hyväksy, mutta miehen perusluontoon nähtävästi kuuluu halu päästä kanssakäymisiin useampien naisten kanssa. Oma rajani kulkee siinä, mitä voi tehdä julkisilla paikoilla, kuten normaali vuorovaikutus ja tervehtiminen ja halaaminen. Pettämistä en hyväksy. Sänkyyn meneminen toisen kanssa on kuin hyppäisi kerrostalon parvekkeelta. Hetken leikkiminen päätyy aina huonosti. Rakkaudessa ei pikavoittoja ole.
"Miehen perusluontoon kuuluu halu päästä kanssakäymisiin useampien naisten kanssa"?
Et oo tosissasi..
Eiköhän se oo ihan yksilökohtaista ja pätee aivan samoin myös naisiin.
Vastuun omista haluista ja teoista voi ottaa ihan itsekin, eikä sysätä sitä genetiikalle.
Olet ihan oikeassa, päteehän halu olla muiden kuin oman puolison kanssa naisiinkin. Omakohtaisia kokemuksia? Tuntuu vain siltä, että kun nainen on löytänyt "sen oikean" ja päätavoite saavutettu (lapset tehty ja saatu maailmalle), se riittää. Mies ei tule tyydytetyksi koskaan? En tiedä, miksi itse haluan kahta naista; omaa turvallista ja kaunista puolisoani ja toisaalta toista kaunista työpaikan naista. Ihan kuin jotain puuttuisi vaikka minulla on jo kaikki.
Olisikohan vain niin, että olet itsekäs? Tai sinulla on heikko itsetunto, kaipaat useamman naisen huomiota. Joka tapauksessa ei vaikuta terveeltä haluta monta naista samaan aikaan, jos oikeasti rakastaa yhtä. Ehkä et kuitenkaan rakasta vaimoasi ja olet hänen kanssaan vain, koska hän pyörittää taloutta sinua hyödyttävästi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Polyamoria
Ehkäpä monet ihmiset ovat kumppaninsa kanssa yhteisten lasten takia. Aika harva varmaan on rakastunut kumppaniinsa vuosikausia, vaan rakkaus on muuttunut kumppanuudeksi. Tällöin rakkaudentarvetta täyttämään voi ilmentyä joku ulkopuolinen ihminen. Tunteilleenhan ei hirveästi voi mitään, tekoihin voi toki vaikuttaa.
Hieno oivallus tuo polyamoria-linkki, mielenkiintoista! Omalla kohdallani - ja luulen näin myös aika monessa työpaikkaromanssissa - ei ole kyse tästä. En halua elää ja vanheta työpaikan kaunottaren kanssa, vaan ainoastaan oman vaimoni kanssa. Arvostamme oikeasti ja pussaamme toisiamme päivittäin. Silti (!) olen ollut jo neljä vuotta ihan hulluna työpaikan naiseen. Olen yrittänyt työpaikalla arkeuttaa suhdettamme, mutta se ei ole onnistunut. Meidän kummankaan rohkeus ei ole siihen riittänyt. Tämä outo ihastumistauti liittyy jollain tavalla mystisyyteen ja salaperäisyyksiin. Kun asioita ei voi vapaasti puhua, oma ego muodostaa toisen käyttäytymiselle keksittyjä tarkoituksia. Ihan kuin eläisi jotain unenomaista elokuvaa. Saa nähdä, milloin juoni paljastuu draaman kaikille näyttelijöille...
Yleensä ihastumisesta saa hirveän tuomion kuin olisi joku suurrikollinen ja murhaaja! Totuus on kuitenkin se, ettei ihastumista voi estää, eikä kaikkia siihen liittyviä asioita. Ihastuminen/rakastuminen on niin voimallinen tunne, ettei sitä pysty kukaan täysin hallitsemaan ja vain päättää olemaan ihastumatta tai lopettaman sen kuin katkaisijasta kääntäen.
Aina puhutaan, ettei pitäisi tunnustaa ihastumistaan, ellei ole 100% objektiivisesti varma, ettei siitä seuraa turpaan ottaminen. Varsinkin naiset reagoivat asiaan todella voimallisesti, ellei heillä ole samanlaisia tunteita. Siitä ihastuneesta tulee yhtäkkiä kuin helposti tarttuvan kuolemaan johtavan sairauden kantaja, joka pahimmassa tapauksessa teilataan täydellisesti ja hänet nollataan ihmisenä. Se on todella törkeä toimintamalli, joka on valitettavasti erittäin yleinen.
Ihastunut voi saada tilanteesta todella pahat henkiset arvet pitkäksi aikaa. Kyseessä voi olla joku, jonka kanssa on ollut pitkänkin aikaa todella läheisissä ja luottamuksellisissa väleissä. Sellaisen ihmisen teilaaminen on todella törkeä teko. Itse en koskaan tekisi niin kenellekään. Ihastuksen kohteen tulisi muistaa, että se yksipuolinen ihastuminen voi olla todella rankka kokemus ihastuneelle, vaikka lähtökohtaisesti ihastumisen pitäisi olla hyvä asia.
Kun puhutaan esim. ystävyyssuhteessa tapahtuneesta ihastumisesta, on mielestäni todella omituista, että hyvä ystävä teilaa ihastuneen kuin spitaalisen. Tällöin ei kyse ole mistään ystävyydestä.
Hei, Voimia sulle! Kerrankin asiaa täynnä oleva teksti, josta näkee, että on sattunut myös omalle kohdalle. Allekirjoitan 102 %:sti tämän. Nyt tiedän, että en ole ainoa, joka ajattelee näin, kiitos! (Koht tulee joku besserwisser selittämään, että eihän siinä tarvita kuin vähän itsekuria....just joo...)
On sattunut omalle kohdalle ja todella karulla tavalla. En tosin tunnustanut ihastustani ääneen, mutta toinen osapuoli tiesi sen aivan varmasti, sillä en peitellyt asiaa muuten lainkaan. Toinen osapuoli teki sen pahimman eli käytti sitä hyväkseen. Tiesi saavansa haluamansa, kun vain veti oikeista naruista. Lisäksi hän ruokki ihastumistani sekä kävi myös fyysiseksi omasta aloitteestaan. Saatuaan minut aina koukkuunsa vetäytyi kauemmaksi ja välinpitämättömäksi kunnes kelasi minut taas uudestaan sisään kuin kalan veneeseen jonkin ajan kuluttua. Tätä jatkui yli vuoden.
Tilanne oli lopulta minulle kestämätön ja aloimme riidellä, kun sain hänet kiinni valheesta ja yritin saada selvyyttä asioihin eli puhua ko. naisen kanssa. Hän oli paria päivää ennen riitelyn alkamista ylistänyt ystävyyttämme ja minua maasta taivaisiin. Se kaikki hävisi silmänräpäyksessä ja minusta tuli kuin hänen pahin vihollisensa. Hän kuitenkin leikitteli minulla vielä jonkin aikaa kunnes vaihtoi työpaikkaa jatkaen vielä jonkin aikaa sen jälkeen sitä leikittelyä. Ymmärsin lopulta, että minua oli vedetty höplästä. Siitä seurasi täydellinen välirikko ja nainen nollasi minut ihmisenä. Se oli todella kova pala niellä ja jäin tyhjän päälle tietämättä koskaan, mikä oli totuus kaiken takana.
Todella usein tosiaan syyllistetään se ihastunut tietämättä laisinkaan, millainen se tilanne on oikeasti ollut, missä ihastuminen on tapahtunut. Myös ihastuneella on oikeus saada inhimillistä kohtelua. Ei kukaan tahallaan ihastu aiheuttaakseen hankaluuksia. Ihastuksen kohteella on myös oma vastuunsa käytöksestään. On voinut tarkoituksella tai tarkoittamattaan ruokkia tilannetta.
Ikävää luettavaa, tsemppiä sulle. Mulla on ollut vähän samanlainen tilanne ja olen myös ajatellut tota hyväksikäytetyksi tulemista. Toivoisin, ettei asia ole niin, enkä usko hänesä sellaista. Tiedä sitten. Koetetaan jaksella.
Miksi toiseen ihastuminen automaattisesti tarkoittaisi, että omassa suhteessa on jotain vikaa? Ihmiset ovat niin kovin erilaisia ja eri ihmissuhteissa korostuvat eri puolet. Kaikkia omia puolia ei koskaan voi samalla tavalla jakaa yhden ihmisen kanssa. Lisäksi ihmiset yksinkertaisesti usein ovat ihastuttavia. Itse olen nyt 13 vuotta elänyt hyvin onnellisessa parisuhteessa täysin yksiavioisesti. Kuitenkin olen tänä aikana ollut useita kertoja ihastunut muihin. Entä sitten? Ihastukset tulevat ja menevät. Itselläni on kaiken lisäksi vastoin kaikkia yleisiä "sääntöjä" tapana hakeutua ihastusteni seuraan, koska haluan ensinnäkin nauttia heidän seurastaan ja toiseksikin se on nähdäkseni varmin tapa realisoida heitä kohtaan tuntemiani tunteita. Nähdäkseni parisuhde ei ole este sille, etteikö muiden ihastuttavien ihmisten kanssa saisi viettää aikaa. Este parisuhde on ainoastaan fyysiselle kanssakäymiselle, mutta fyysinen kanssakäyminen onkin ainoastaan pieni osa vuorovaikutuksessa jaettavissa olevista asioista.
Mutta eikö ihastusten kanssa vietetty aika saa tunteitasi voimakkaammaksi ja haluamaan heitä? Kuinka hillitset tämän? Vai oletko masokisti?
Jos toiseen ihastuu ni se on ihan sama onko työpaikka sama vai ei. Työpaikka on ihan yhtä hyvä, jos ei parempikin, kuin muukin paikka tutustua ja ottaa toisesta selvää. Ite sen vain tietää, mitä tuntee ja sen mukaan joko pyytää ulos tai ei.
Täytyy sanoa kokemuksesta, että se loppuu kyllä aikanaan. Onnistuin tappamaan tunteeni työkaveria kohtaan. Torjuin hänet, pysyin kaverilinjalla ja etsin mielessäni hänestä vikoja. Onnistuin myös vakuuttumaan siitä, ettei hänkään minusta tykkää (ainakaan torjunnan jälkeen. Ihastuin alunperin, koska hän vaikutti kiinnostuneelta ja käyttäytyi minua kohtaan hyvin huomaavaisesti). Nyt on voitokas olo. Järki voitti. Toisaalta pikku ihastumiset piristäisivät päivää, mutta tämä ihastuminen teki minusta onnettoman, ujon teinin. Oli työn kannalta parempi ryhdistäytyä ja tehdä moraalisesti oikein. Jess! Voitto kotiin!
Jes. Voitto kotin. Et saanut parisuhdetta, ja saat olla rauhassa yksin. Voit tehdä vaikka työstä koko elämän. Onneks mä en oo sä. Mulla on viel mahiksii parempaan.
Oho. Hyvä pointti "Jotain kaunista". Okei heti maanantaina pilaan maineeni ja työsuhteeni ja rikon pari perhettä siinä sivussa. Kun romanssi lösähtää, on sitten tosi jännää vältellä sitä toista osapuolta/etsiä uutta työpaikkaa. Onneksi erot ovat sentään muodissa, ettei ihan hylkiöksi tunne itseään siinä erolapsia lohdutellessa.
Työkaveriin ihastumiset on kiusallisimpia juttuja. Edellisellä keralla se oli molemminpuolista mikä kävi pikkujouluissa selväksi. Toinen oli kuitenkin menossa jo kihloihin jonkun muun kanssa ja tais odottaa muksuakin. Vaihtoi lopulta firmaa ja hyvä niin. Nyt kehittynyt taas yksi näitä paskamaisia juttuja mun päähän. En edes nimeä tiedä, mutta heti ekalla silmäyksellä kolahti. Ihastus varmaankin yksipuolista, en tiedä, en ole halunnut enkä pystynyt edes silmiin katsomaan enää. Yrittänyt vaan tappaa kaikki tunteet ja olemaan kylmän ammattimainen...ihan kuin se ei näkyisi kaikille ulospäin. Aikasemmin tän kanssa tulikin toimeen ja sen ehti unohtaakin, kun ei tullut nähtyä kuin kerran kuussa, jos sitäkään, mutta nyt sekin asia kääntynyt täysin päälaelleen ja joutuu olemaan joka päivä samassa tilassa.
Ihastumisia tulee ja menee. Tietysti paras keino olisi, että voisi olla törmäämättä ihastuksensa kohteeseen ja tällöin tunne hälvenee omia aikojaan, mutta työpaikalla tämä voi olla hankalaa. Itsekin olen pitkän parisuhteeni aikana ihastunut muutaman kerran, mutta olen ymmärtänyt jättää ne ihastuksiksi ja keskittyä omaan parisuhteeseeni, koska haluan olla mieheni kanssa. Tilannehan on ihan hirveä, kun ei haluaisi päästää ihastuksen kohdetta menemään, mutta se on pakko, kun kaikkea ei voi saada. Oma parisuhteeni on aina voinut hyvin ja meillä on ihanaa 10 v. yhdessä olosta huolimatta, joten ihastumisia ei tapahdu ainoastaan silloin, kun parisuhde on kriisissä. Tietty helpoiten niistä selviää silloin, jos parisuhde on kunnossa ja siksi näenkin vaivaa parisuhteeni eteen, ettei tilaisuus tee varasta.