Inhon tunteen voi selittää. Vaikkapa ulosteen näkeminen aiheuttaa sitä. Se palvelee henkiinjäämistä. Ulosteiden syöminen aiheuttaa kohonneen kuolemanriskin.
Vihan ja rakkauden voi selittää samantyyppisesti. Molemmat edistävät sekä yksilön että yhteisön selviytymistä.
Yksi tunne ja sen merkitys on jäänyt epäselväksi.
Miksi suru on kehittynyt? Mitä kautta se palvelee yksilön ja yhteisön henkiinjäämistä?
Vihan ja rakkauden voi selittää samantyyppisesti. Molemmat edistävät sekä yksilön että yhteisön selviytymistä.
Yksi tunne ja sen merkitys on jäänyt epäselväksi.
Miksi suru on kehittynyt? Mitä kautta se palvelee yksilön ja yhteisön henkiinjäämistä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oma olettamus on se että surua tuntevat eivät syö (tapa) omia jälkeläisiään niin herkästi ja oma geneettinen perimä jatkuu eteenpäin
Mutta suruahan voidaan tuntea vasta, kun jälkeläiset on jo tapettu, joten ei kelvanne vastaukseksi? Siinä tapausessa kelpaa tosin, jos ihminen(/apina/tms mikä kehitysvaihe tuolloin olikaan menossa) voi jotenkin saada tietää, että tappamalla omat lapsensa siitä seuraa surua tms pahaa mieltä. Ja tämän tiedon jollain tapaa saivat varmaan jo esihistorialliset eläimet. Eli varmaan jo dinosaurukset osasivat surra?
Suru on vain seuraus jostakin, ajatuksestakin, jota yritetään ehkäistä viimeiseen asti.
Se voi olla myös ennakoiva tunne, kuten tieto syöpään sairastuneen läheisen poismenosta.
Ilo ja suru kulkevat kuitenkin käsi kädessä samoin kuin viha ja rakkaus.
Siinä syy miksi ihminen voi itkeä sekä surusta että ilosta mutta tunne on kuitenkin toisessa päinvastainen.
Ilman tuota ennakointia ja seurausta - surua - ihminen ei olisi koskaan selvinnyt.
Surujen takana on ruotsalaispiireissä hyvin tunnettu ja arvostettu ruotsalainen, Helsingin yliopistossa 1800-luvulla vaikuttanut rasisti Axel-Olof Freudenthal, joka kehitti suomenruotsalaisuuden käsitteen ja loi pohjan ruotsalaisen kansanpuolueen synnylle.
Freudenthalin mukaan suomalaiset ovat sivistymätöntä ja oppimatonta metsäläiskansaa, jonka ainoa olemassaolon peruste on nöyrästi palvella ylempää ruotsalaista kansanosaa.
Sittemmin rkp on nimennyt Freudenthalin henkiseksi isäkseen. Ruotsalaiset jakavat mm. Freudenthal-mitaleita ruotsalaisuuden puolesta tehokkaasti työskennelleille. Myös suomalaiset ovat saaneet niitä, mm. Johannes Virolainen ja Paavo Lipponen.
Surullista.