Kohta menee kyllä hermot kun ei tervettä täysi järkisiä naisia ole lainkaan näköjään olemassa. Mitä hel.vettiä 30-40 v naiset on tehneet itselleen kun niillä on vaikka mitä sairauksia, on masennusta, mielialahäiriöö, lihavuutta, syömis häiriöö, ei ole harrastuksia tai eivät jaksa harrastaa mitään. Aina kun tutustuu uuteen naiseen niin se ei ole yhtään terve joten vit.tu alkakaa hoitaa itseänne kuntoon vähän vauhdilla.
Sinkku naiset on huonoja ja sairaita
täysjärkinen mies
10199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Opettele sinä edes yhdyssanat ennen kuin alat muita ojentamaan.
Ennen vietiin lapsilaumat kurjissa oloissa läpi lumen ja jään.
Naiset vaatii kyllä miehiltä tiukkaa kroppaa mutta naiset ei tee oman krpoppansa eteen juuri mitään.
So what?
Äläpäs aloittaja yleistä. Ei kaikki naiset eikä kukaan nainen ole täysin pilaantunut tapaus vaikka olisikin vaivoja.
Täytyy kyllä sanoa, että kun palstoja on käynyt lävitse niin suurin osa naisista on todellakin normaalipainon ylittäviä ja sitten useamman kohdalla tapaamisessa onkin vielä selvinnyt, että kaikki intiaanit eivät ole kanootissa. Huolettamaan alkanut tuollainen. Poikkeuksiakin toki löytyy, mutta treffipalstoilla tuntuu pyörivän lähinnä juuri tuollaiset.
Kiva kuulla, että palstoilla on paljon tasoisianne naisia ja siitä poikkeuksia on vain vähemmistö. Palstan epänormaaleilla miehillä on siis runsaasti kaltaisiaan naisia foorumilla.
"masennusta, mielialahäiriöö, lihavuutta, syömis häiriöö, ei ole harrastuksia tai eivät jaksa harrastaa mitään"
Miehilläkö näitä sitten ei ole? Varsinkaan näillä naisettomiksi jääneillä miehillä?
Minulla on ainakin harrastuksia, en ole lihava, ei ole syömishäiriöö, en ole masentunu, fyysinen työ ja tyttöystävää ei ole koskana ollut. ikääkin on kohta 40 vuotta.
uuteen mieheen, se on tyhmä ja sivistymätön. Oikeinkirjoitustakaan se ei hallitse.