Miestäni en vaihtais mutta miksei se vaihda minua?

rose

otsikko kertoo sen.
Tuota kerron miehestäni joka vie monelta jalat alle.
ja mukavinta on se että monet naiset saisin kateeksi.


mieheni hoitaa lapset ja minut.
kodin, ruuan vaatteet ja tiskin
Auttaa kouluni käynnissä osittain ja hoitaa omansa 10 suorituksella oli parhain numero lukiossa
lisäksi saan nukkua pitkään, tänäänkin heräti minut 12.30 ja tuo aamukahvia sänkyyn. lisäksi hän ostaa minulle herkkuja kun itken kokeesta saavia nelosia.
ja hän leipoo- omanapiirakkaa, lättyjä ja korvapuusteja. hän ei juokse kavereiden kanssa tai katsopornoa ja eikä näe muita naisia.
hän ei ole visuualinen kaveri.
tänäänkin pelattiin yhdehssä halo 2 mutta hän lopetti ettein jyystettäisiin koko päivää kun lapsienkin tarpeet täytettävä.
ja nyt hän odottoo ja lukee kirjaa että päästään katsoon rillithuurussa kun ruksaan tänne.

itse väliin itken mitäättömyyttäni koska suurimman osan teen läksyjä ja suoriudun 4.


miksi siis tämä on minun kanssani? miksi hän palvoo maata jalkojeni juuressa?
en ole mikään missi ja mieskin on saanut minua lihotettua.
en pärjää edes lukiossa kun kärsin peruskoulun puutteista.

todellakin jo toivoin kuolemaani , että mies saisi paremman naisen.

16

130

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .............

      Ole Rose onnellinen, iloitse siitä mitä sulla on.

      • rose

        vaikeeta olla onnellinen. Etätunnit joudun vaihtaan iltaan eli olen pois enemmän kotoa. isäntä taas melki kokonaan pois koulusta mutta kuitenkin jatkaa ja on suoriutunut vähemmillä tunneilla todella hyvin.
        hän toteaa, ettei ole kuitenkaan opettaja. Ehkä minua on vaikee opettaa.


        Siinäänsä surullista että vanhempien vastuu silloin kun minä olen ollut lapsi vaikuttaa näinkin paljon TULEVAISUUDESSA.
        Jos kysyn isältäni jotain hän ei muista, mitään itse tiedän hänen oleen vain töissä.
        ja söin kaapista tonnikalaa purkista, ryynejä sokerin ja maidon kera. itse olen hoitanut teini-ikäni siskoni lapsia, jolloin en ollut koulussa kun en halunnut mennä kouluun, ilkeen sijaisopettajan vuoksi.
        opettajani päästi minut koulusta kun sanoi tietävänsä etten jatka koulua koska olisin täyttänyt 17v sinä vuonna.

        mitä teen peruskoulun todistuksella. yritin 18v nostaa numeroita mutta tuli vain 5 koska, en tiennyt vaikeasta dysleksiasta.
        Jolloin lopetin kesken, yritin todella sosiaali alalle 19v mutta sain pääsykokeesta 1 pisteen ja nyt sitten kun aloitin etänä-lukion minulle on selvinnyt että kärsin vaikeasta dysleksiasta ja erittäin vaikeana kielten osaaminen, olen ihan pihalla kuin kala kuivalla maalla(vertaus)

        ei se mitään olen näkökään vaan diagnoseja täynnä mutta kukaan ei osaa auttaa minua,Mikä on oikea opiskelu taktiikka minnulle? kun vielä lievä dysfasia.


        kyllähän mun pitäisi olla iloinen mutta jos en saatuloksia onneni laskee


    • Älä arvioi itseäsi muiden asettamilla asteikoilla.

      Sinun pitää asettaa itsellesi omat tavoitteet ja pyrkiä saavuttamaan ne.

      Eikä sinun ole pakko saavuttaa edes kaikkia niitä jotka olet itse asettanut.
      Riittää että yrittää.

      Onnellisuus on ainoa tavoite jota oikeasti kannattaa yrittää saavuttaa.
      Suurin osa ei pääse siihen, vaikka kuinka menestyisi muissa asioissa.

      Ihmisen pitäisi kelvata itselleen.
      Toisaalta en voi juuri tuossa antaa hyvää neuvoa, sillä itsekään en kelpaa itselleni.
      Itselleen kelpaamattomuuteenkin voi sopeutua ja jättää asian sikseen.

      • rose

        Yritä hymyillä itsellesi sinulla lahjoja joita minulla ei ole.
        osaan tehdä lapsia kasvattaa mutta en pystyisi huolehtimaan taloudellisesti. en edes sovellu mihinkään kun kaikkiin vaaditaan koulutus enkä voi todella käyttää lahjojani ja, että joutuisin pärjäämään kerjäämällä tai paskatyöllä(joka ei edes riittäisi)tai peräti niillä verohahoilla,mitä kaikki pelkää menettävän toimeentulotukeen muihin ilmaisiin juttuhin, kadun siivoukset- eläin raadoista sotkuista talonseinillä, lapsille ilmaiset koulut, koulun ruuat. peräti ilmaiset kerhot tai päiväkodit ja muut mitä kaikkee en osaa nimitäkkään.


      • rose kirjoitti:

        Yritä hymyillä itsellesi sinulla lahjoja joita minulla ei ole.
        osaan tehdä lapsia kasvattaa mutta en pystyisi huolehtimaan taloudellisesti. en edes sovellu mihinkään kun kaikkiin vaaditaan koulutus enkä voi todella käyttää lahjojani ja, että joutuisin pärjäämään kerjäämällä tai paskatyöllä(joka ei edes riittäisi)tai peräti niillä verohahoilla,mitä kaikki pelkää menettävän toimeentulotukeen muihin ilmaisiin juttuhin, kadun siivoukset- eläin raadoista sotkuista talonseinillä, lapsille ilmaiset koulut, koulun ruuat. peräti ilmaiset kerhot tai päiväkodit ja muut mitä kaikkee en osaa nimitäkkään.

        Se että osaa hankkia lapsia ja kasvattaa heidät on erittäin arvostettava kyky.
        Monilla ei ole siihen kykyjä tai mahdollisuutta.


      • rose
        buddy-love kirjoitti:

        Se että osaa hankkia lapsia ja kasvattaa heidät on erittäin arvostettava kyky.
        Monilla ei ole siihen kykyjä tai mahdollisuutta.

        sehän on ongelma etten pysty auttaa muita äitejä koska en saa koulutusta alle. vaikka itse olisin parhaillani halunnut filosofiksi ja kirjoittaa kirjoja,no mutta jos joskus pääsen kirjoittamaan lupaan omistaa kirjan nimimerkillesi eli sinulle.
        Jolloin näet että olen todellinen ja arvostin todella apuasi.
        no mutta varmaan on että mun ukosta tulee historijoiksiaksi kun kykyjäkin löytyy.

        itse olen miettinyt sijaislasta perheeseemme mutta siihenkin vaaditaan sosiaalinalan koulutus kyllähän luin että sovellustestikin voidaan tehdä,
        no mutta se siitä itseäni kyllä pelottaa sijaisperheenä oleminen, koska tiedän etten pysty luopumaan helposti.
        onhan se nähty jo sisaresta kun on hän joskus aatellut että tekisin hänelle lapsen vaikka hän on kykeneväinen ja on kaksi lasta mutta erittäin vaikeat raskaudet ja synnytykset ollut.


    • Hän varmaan rakastaa sinua.

      • rose

        Tuohon on pakko yhtyä,
        olen saanut ihmiseen myötätuntoa,
        Sen tiedän että hänelle sitä ei ole opettu.
        hänellä ei ole minkäälaisia tunteitaan lapsuuden perhettä kohtaa.
        niinkuin kerroin hänen äitinsä kuolemasta, hän vaan totee ettei pysty sellaisia murehtia kun hänelle ei ole myötätuntoa opetettu.
        todella kylmä peräistä.
        Luulin että myöntätunto tulee luonnostaan.


    • en todellakaan tykkää valittajista koska en itsekkään semmoinen oo.. eikä siten heru minkäänlaista myötätuntoa mutta nainen perkele! ota itsees niskasta kiinni ja lopeta märehtiminen! toki on hienoa että mies ymmärtää sen ettei kaikki voi aina mennä niin ku elokuvissa, jokaisella on huonoja kausia mutta silti, mene ihmeessä miestäki vastaan jossain, sama miten sua rakastais tai muuta liibalaabaa.

      on meillä akoillaki kyllä ihme jutut, eka märehditään sitä ettei joku välitä niin ku haluttais ja sitte märehditään että joku välittää. kyllä mulle vaan kelpais tuommoinen mies!

      • rose

        Olen taas ottanut itseäni itsestä kiinni, uusilla asein koulun penkille. toivotaan että saan käyttää nauhottaajaa ja toivotaan, että ei tule enään yhtään nelosta, niin olen tyytyväinen edistys askelista. opin asian kun minulle opetetaan se, mutta kirjasta oppimalla pystyn katsoon laaja tietoisest jos on tiedosta pohjaa itselläni..

        Uusien sanojen oppiminen on vaikeaa ja kuin sanoilla leikkiminen ymmärtävästi on sanajärjestykseen laittaminen vaikeata., noh pitää tässäkin elämässä haasteita olla ja ilman itkua ei voi olla vastapuoleisesti nauruakaan.


    • ....

      Ei kuolla tarvi miehen vapauttaakseen. Riittää eroaminen. Nojoo sarkasmia. Jos kokee ittensä taakaksi voi lakata olemasta taakka ja siihen on useita konsteja olemassa.

      • rose

        Erot ja kaikki kuolemiset käyty mielessä läpi monesti. Jos jokin taas pohjalle vie minulla on elämässä syytä pysyä hengissä ja ne on lapset jotka on moneen kerran pohjalta nostanut.


        Ja tuskin kukaan nainen minun lapsia hoitaa paremmin kuin minä.
        olen ollut niin monen lapsen suosikki täti ja moni lapsi toivonut äidekseen jolloin jos lapsenikin itkee sitä, että en rakasta muka häntä jos komennan häntä jolloin lopuksi toteen olevani tärkeä.

        koen minäkin heikkoja kohtia mutta toivon että olen vahva.
        vahvat luonnossa pärjää ja luonto karsii heikot.


    • "miksi siis tämä on minun kanssani? "

      Mieshän selvästi tykkää susta hirmuisesti, sen takia :) Pitääkö miestä siitä jotenkin rangaista?

      • Sangriaaa

        Niinhän te naiset teette pikku pelejä pelatessanne.


      • rose

        En rangaise, hän tekee paljon tän perheen eteen mun pitää keksiä hänelle jotain mukavaa.


      • Sangriaaa kirjoitti:

        Niinhän te naiset teette pikku pelejä pelatessanne.

        Jaapajaa, enpä nyt tiedä minkälaisia pelejä meinaat. Ehkä olen unohtanut jo sellaiset ajat, jos niitä on joskus ollut.

        En usko, että rose pelaa mitään pelejä, mutta saattaa ehkä riittämättömyyden tunteen takia olla joskus miehelle tyly, vaikka haluaisin olla kaikkea muuta.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1095
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      916
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      862
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      835
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      756
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      731
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      730
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      47
      650
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      602
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      602
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      600
    16. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    18. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      593
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      559
    Aihe