Eli siis millaisia ihmisiä teille on jäänyt mieleen, joiden kanssa selkeästi oli yhteys, mutta mitään ei sitten tapahtunut? Siis oletuksella, että edes suutelua ei missään vaiheessa ollut, mielellään ei edes mitään treffien tyylistä.
Kysymyksiä:
Miten tutustuitte?
Miltä se tuntui?
Tekikö kumpikaan mitään liikkeitä tutustumisen eteenpäinviemiseksi?
Miksi se ei edennyt?
Huom! Ei mitään sellaisia kaukoihastumisia, jossa joku on flirttaillut kerran tai pari (kuten on luultavasti tehnyt kymmenille muillekin samaan aikaan) ja sitten sinä jäit odottamaan, että teistä tulee pari, mutta ei tullutkaan. Niissä tapauksissa "kemiaa" tunsit vain sinä.
Kysymyksiä:
Miten tutustuitte?
Miltä se tuntui?
Tekikö kumpikaan mitään liikkeitä tutustumisen eteenpäinviemiseksi?
Miksi se ei edennyt?
Huom! Ei mitään sellaisia kaukoihastumisia, jossa joku on flirttaillut kerran tai pari (kuten on luultavasti tehnyt kymmenille muillekin samaan aikaan) ja sitten sinä jäit odottamaan, että teistä tulee pari, mutta ei tullutkaan. Niissä tapauksissa "kemiaa" tunsit vain sinä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Monta kertaa noita tulkinnanvaraisia silmäpelejä. Ensimmäinen kesti 4 luokalta peruskoulu loppuun asti. Neljännellä kuulemma tyttö oli minuun ihastunut, mutta minä en koko tyttöjuttua tajunnut, enkä häntäkään mitenkään noteerannut. Yhtenä päivänä hän oli sitten riisuunut silmälasinsa ja ihmettelin, että kuka tuo kaunis olento on? Luokasta lähtiessä tuli outo halu hipaista oven vieressä istuneen enkelin hiuksia tai olkapäätä. En tainnut siihen kyetä, muistaakseni. Yläasteella sitten olin umpi-ihastunut, mutta eihän se mihinkään edennyt.
No lukiossa oli sitten ainakin kolme vähän vastaavaa, jotka kai tekivät aloitteenkin. Yksi kysyi lukujärjestystä, vaikka se oli seinällä 2m päässä ja kaverinsakin huutelivat, että miksi se minulta kyselee, kun heilläkin se oli. Yksi kysyi tupakkaa illalla vastaantullessa ja yksi kelloa käytävällä, jolla varmaan kelloja riitti. Kaksi viimeisintä olivat vuotta tai kahta nuorempia, joten tuskin sattumalta juuri minulta kuukausien silmäpelien jälkeen kysyivät. No kaikille kolmelle vastaus oli joku burgermurahdus "eimullaoo, pitää mennäÖööö..". Kauheaa kuinka paljon nuorta teinirakkautta tuhlasin..
Tyypillisiä naisia, ei voida tehdä suoraa aloitetta sitten millään.. kaikki olisi varmaankin onnistuneet jos olisivat kysyneet suoraan vaikka että tehtäiskö jotain yhdessä koulun jälkeen?
Naisille tiedoksi, että miehet ei tajua mitään hymyilystä, vilkuilusta tai jostain kellon kysymisestä.
Veikkaanpa, että kohde olisi mennyt entistäkin enemmän hämilleen noin suorasta toiminnasta.
Voi olla, mutta jos nainen pystyisi kysymään samaa vaikka 2-3 kertaa viikon välein, niin olisin varmaan pystynyt nyökkäämään lopulta. No liikaa pyydetty tietysti, nytkin pidän etenkin sitä nuorempaa blondia suurena sankarina. Hän vielä oli usein yksin välitunneilla, ehkäpä oli ujo, mikä vielä lisää sankaruuttaan. Toivottavasti on elänyt hyvän elämän ja löytänyt ihanan ähkijän.
Kukapa nainen olisi sellainen, että useamman kerran torjutuksi tultuaan yhä yrittäisi epätoivoisesti vongata? Miehissä noin sinnikkäitä kyllä löytynee, mutta nainen yleensä uskoo kerrasta, että ei kelpaa.
Niinhän se on. Saisi olla hyvin itsevarma ja tunneälykäs nainen. Ja hyvin ihastunut.
Säälittävää.
Jos kysyy sydämeltään niin tiedät vastauksen. Pää voi erehtyä mutta ei sydän.
Onko tuollainen edes torjuntaa? Eikö noissa naisten epäsuorissa "aloitteissa" ole juuri se pointti, että eivät voi tulla torjutuksi kun kysyvät vaan ihan viattomasti kellonaikaa. Tuollaisia epäaloitteitahan voi tehdä ihan huoletta vaikka sen 2-3 kertaa viikossa ilman, että tulee missään vaiheessa torjutuksi.
En tarkoittanut aloitteella kellonajan kysymistä, vaan kysymistä esim. kahville, treffeille tjs.
Hyvä huuli!
Onko kahvin juonti hyvä ruoka-aikana klo13.00 kun voi yhdistää samantien kahvia ja leivosta, silloin ei tarvitse edes syödä työn aikana lisää. Lämmin pulla ja kahvi syksyisenä päivänä... Ihanalta tuntuu
Elikkäs omat vastaukset tähän.
Ensinnäkin täytyy sanoa, että yleisesti en pidä aiempien kohtaamisten muistelusta. En omalla kohdallani, ja vielä vähemmän, jos muut sitä tekevät. Pidän sitä hukkaanheitettynä aikana, ja mahdollisuksien viemisenä omalta tulevaisuudelta sekä mahdollisesti jonkun toisen, kiinnostavan ihmisen tulevaisuudelta myös. Käytännön esimerkkinä ihan vain se, mitä suhteelle tekee, jos toinen muistelee entisiään.
Se, että tein tällaisen aloituksen, ei oikeastaan liity niinkään siihen että haluaisin lukea jotain romanttisia tarinoita, vaan siihen, että haluaisin oppia niistä tarinoista jotain. Ehkä silloin osaisin tulevaisuudessa toimia oikein.
Törmäsin nimittäin netistä tämänhetkisiin tehtäviini tietoa hakiessani erään naisen nimeen, jonka tunnistin. Nimi kuului luovan alan akateemiselle tutkijalle. Yritin miettiä mistä naisen nimi on tuttu, mutta ei tullut mieleen. Googletin. Tajusin, että kyseessä oli yksi nainen, jonka kanssa olin samalla kurssilla kuutisen vuotta sitten. Yhtäkkiä nainen palasi mieleeni poikkeuksellisen hyvin.
En tosiaan yleisesti muistele aiempia naisiani enkä kohdattuja naisia, ainakaan positiivisessa mielessä. Se on turhaa. Tämä yksi nainen kuitenkin muistui mieleeni poikkeuksellisena kokemuksena, koska meillä oli niin vahva yhteys hänen kanssaan. Olimme samalla kurssilla koko syksyn, mutta valitettavasti eri tiimeissä. Kurssin työskentely tapahtui tiimien sisällä, joten näin tätä naista, sanotaan vaikka Anniinaa, vain silloin kuin koko kurssin osallistujille pidettiin jotain yhteistä ohjelmaa.
En osaa oikein kuvailla sitä yhteyttä mitenkään tarkasti. Anniina katseli minua usein silmiin ja hymyili hiukan. Hän oli hyvin hiljainen nainen, ja näytti usein vähän huolestuneelta. Hän oli hiukan pyöreä, mutta ei mitenkään pahasti, pikemminkin söpöllä tavalla. Hän oli erittäin älykäs ja luova. Sanoisin että kaunis mieli, mutta siitä tulee harmillisesti mieleen vain se leffa.
Joka kerran kun tapasimme kurssin yhteydessä, juttelin hänen kanssaan kaikenlaista, vaikkakaan mitään pitkiä aikoja emme ehtineet jutella.. Juttelu soljui helposti, vaikka nainen olikin aika ujo, enkä itsekän ole mikään supliikkimestari. Hän oli kiinnostunut monista samanlaisista asioista kuin minä. Kurssiin sisältyi iltatilaisuuksia pari kappaletta, ja ajattelin, että yritän lähestyä häntä sellaisessa.
Kurssi järjestettiin kahden kaupungin välillä, ja ensimmäin iltatilaisuus oli kotikaupungissani. Jostain ihmeen syystä innostuin, kun tuona iltana osa porukasta päätti lähteä baareihin iltatilaisuuspaikasta suhteellisen aikaisin. Ajattelin kai, että Anniinakin lähtisi, ja sitten voisin olla oppaana kaupungilla ja tosi isäntänä. Eihän siinä tietenkään niin käynyt, Anniina oli kiltti ja kunnollinen, ja halusi mitä ilmeisimmin olla selvinpäin seuraavana aamuna kahdeksalta, kun kun kurssin tunnit alkoivat. Itsehän vedin kauheat kännit sitten kaupungilla pettymykseen, kun Anniina ei tullutkaan mukaan, ja olin seuraavana päivänä aivan pois pelistä kurssin tilaisuuksissakin.
Seuraava iltatilaisuus järjestettiin toisessa kaupungissa, jossa meillä oli osia kurssista. Iltatilaisuus oli keskiviikkona, ja saman viikon perjantaina meillä oli kurssin töiden loppuesittely sekä tähän liittynyt cocktail-tilaisuus. Perjantain ohjelmaan ei liittynyt enää mitään iltajuhlaa tai vastaavaa. Olin siis varautunut keskiviikon iltatilaisuuteen ajatuksella: "nyt on pakko päästä juttelemaan Anniinan kanssa". Iltatilaisuus alkoi ruokaravintolassa alkuillasta. Valitettavasti meidät oli jaoteltu tiimien mukaan pöytiin, ja Anniina istui minusta hyvin kaukana. Katselimme toisiamme usein pitkän pöydän eri kulmilta. Harmitti, kun taas meni pieleen.
Ruokaravintolasta lähdettiin jatkamaan iltaa erään kurssilaisen ja hänen miehensä luokse, jotka asuivat kantakaupungilla, noin kilometrin päässä ravintolasta. Ravintolasta lähtiessämme ajattelin, että nyt pääsen juttelemaan Anniiinan kanssa. Mitä käy? Juuri kun lähdemme ravintolasta, törmään heti ovesta ulostultuani Päiviin, entiseen lukio luokkakaveriini. Päivi on jotenkin kovin innostunut minun näkemisestäni, ja innostus tarttuu hiukan minuunkin, koska en tuolloin ollut nähnyt enää vuosikausiin yhtään ketään entisestä lukiostani. Päivi ja porukka jossa hän on, ovat menossa suunnilleen samaan suuntaan kuin meidän kurssiporukka, joten kävelen sitten Päivin kanssa tuota matkaa. Ajattelen, että "no, onhan minulla vielä koko ilta aikaa tutustua Anniinaan".
Nyt saavumme sitten sinne kurssilaisen ja hänen miehensä kämppään, jossa on tarkoitus olla juomassa vielä muutama. Keskustelu soljuu ja tunnelma on rento. Olen juuri oikeassa kondiksessa jutellakseni Anniinalle ja yrittääkseni tutustua häneen intiimimmin. Otan kenkiä pois eteisessä, ja jään hetkeksi kaivelemaan laukustani juomia ja muuta sälää. Menen ruokahuoneeseen. Voi itku! Ruokahuoneessa on pitkä pöytä, johon mahtuu koko illanistujaisporukka, yli kymmenen henkeä. Anniina istuu nyt blokattuna yhteen kulmaan, eikä hänen lähellään ole tilaa missään kohtaa. Jään useamman ihmisen päähän hänestä, pöydän toiselle puolelle. Katselen häntä, ja hän katsoo takaisin. Katse on samaan aikaan hymyilevä ja huolestunut, juuri se mihin hänessä ihastuin.
Keskustelemme sitten porukalla kaikenlaista. Yritän keskustella pöydän yli aina Anniinan suuntaan, mutta ei siitä mitään meidän omaa keskustelua tule. Aika menee nopeasti. Mietin, miten voisin saada jonkun tekosyyn päästä juttelemaan pelkästään Anniinan kanssa. En kuitenkaan keksi sellaista koko aikana. Kuluu muutama tunti ja illanistujaiset loppuvat. Ihmiset päättävät lähteä koteihinsa, koska seuraavana päivänä täytyy vielä kokoontua omien tiimien kanssa ja viimeistellä esitys perjantaita varten. Ajattelen, että kävelisin hänen kanssaan asemalle. Kun olemme ulkona talosta, kadulla, käy ilmi, että joku on tilannut taksin jo sisällä. Taksi on menossa samaan suuntaan missä Anniinakin asuu, ja Anniina suostutellaan taksiin mukaan. En tiedä miksi hän menee mukaan. Ehkä hän on samanlainen assburger kuin minä, ja miettii että "olisi ehkä muiden mielestä omituista, jos en menisi taksiin kun halvalla pääsee". Katseemme kohtaavat vielä kerran, kun Anniina menee taksiin.
Nyt siirryttiin sitten jo perjantaiaamuun. Esitys piti olla valmiina aamupäivään mennessä. Ajattelin, että ehkä iltapäivän cocktailtilaisuudessa voisin vielä yrittää jutella Anniinalle. Aamu menee panikoidessa, koska olin tiimimme vetäjä, ja olin viestinyt joitain asioita aika huonosti. Olin olettanut, että esitysksen visuaalista puolta tehnyt tyttö tajuaisi itse, millainen esityksestä pitäisi tulla. Eihän se tietenkään niin mene. En ollut neuvonut riittävästi, ja hän ei ollut miettinyt esityksen visuaalista puolta kokonaisuuden kannalta. Säädämme koneiden äärellä pää märkinä aivan viime minuuteille asti ennen kuin esitykset alkavat. Saamme aikaan jotain siedettävää, välillä jopa kohtuullisen hyvää, mutta ei millään tavalla erinomaista. Se näkyy myös varsinaisesta esitystä pitäessämme. Olemme hermostuneita, ja esityksemme taso vaihtelee välillä kovasti.
Olen pettynyt. Esityksemme jälkeen istun auditoriossa, katselen meidän jälkeen tulevat esitykset. Pää lyö tyhjää. Puolen tunnnin päästä alkaisi cocktailtilaisuus, jossa olisi viimeinen mahdollisuuteni yrittää tutustua Anniinaan. Heti kun pääsen auditoriosta ulos tiimimme kanssa, niin minulla räjähtää. Sanon lyhyesti, mutta vähän liian ikävään ja aggressiiviseen sävyyn sille esitystämme tehneelle tiimiläisellemme ja muillekin kahdelle tiimiläiselle mitä mieltä olin siitä, että he eivät olleet yhtään yrittäneet miettiä esityksen kanssa niitä asioita, joita olin neuvonut aiemmin. Lähden pois, koska jos jäisin siihen paikkaan, alkaisin huutaa enemmän. Olin valvonut edellisestä yöstä suurimman osan, se sanottakoon puolustuksekseni.
Kotona tajuan, että minulla ei ole enää mitään keinoa tutustua Anniinaan En voinut kysyä hänen yhteystietojaan tiimiläisiltämme, sillä en uskaltanut enää olla kuin lyhyen viestin verran yhteydessä tuon raivostumiseni jälkeen. Pahoittelin käytöstäni.
Mistään muualta en Anniinan yhteystietoja olisi saanut, ja muutenkin olisin vaikuttanut totaalistalkkerilta, jos olisin hänelle yhtäkkiä lähettänyt vaikka meiliä, vaikka en olisi saanut osoitetta häneltä enkä hänen tuntemiltaan ihmisiltä. Facebookikin levisi laajemmin vasta noin puolen vuoden sisällä tuosta meidän kurssista.
Muistaakseni sinulla oli melko normaalit jutut vielä alkuvuodesta, ei ollut noita hallitsemattomia tekstiryöppyjä eikä silmitöntä naisten syyttelyä kaikesta olevasta ja olemattomasta. Oletko sinä sairastunut mieleltäsi kesän aikana?
Oli mikä oli, nyt ei näytä hyvältä.
Niin kyllä. Alkoi kesän lopussa, ja oli selvästi kemiä. Ei saa erehtyä. En koskaan tuntenut aikaisemmin sellaista. Se alkoa niin äkkiä ja niin voimakas. Jopa en pystynyt hengittämään oikein. Näin vahva vaikutus. Menetin ruokahalua ja laihduin neljä kiloa viikossa. Luulin että pian kuolen. Onneksi ymmärsin juosta ja korjata olotilaa hengittämään syvään ja saada energia takaisin. Sellainen voimakas tunne. Onko se rakkaudesta?
Yksi ERITTÄIN voimakas tapaus tulee mieleen:
Miten tutustuitte?
Tapahtumassa, jossa molemmat olimme työn puolesta. Olemme olleet (nyt jo muutaman vuoden) eräässä ohjausryhmän tapaisessa toiminnassa, joten tapaamme noin kerran vuodessa.
Miltä se tuntui?
No miltä nyt voimakas kemia tuntuu? Joka paikassa? Tulimme juttuun erinomaisesti ensi hetkestä lähtien ja vetovoima on käsin kosketeltava.
Tekikö kumpikaan mitään liikkeitä tutustumisen eteenpäinviemiseksi?
Ei, päinvastoin jarruttelua.
Miksi se ei edennyt? Olimme molemmat varattuja.
Kysymyksiä:
Miten tutustuitte? Näimme ekakertaa parikymppisinä yökerhossa
Miltä se tuntui? Miltä se nyt maanjäristys tuntuu
Tekikö kumpikaan mitään liikkeitä tutustumisen eteenpäinviemiseksi? Teki, parilla ensinäkemisellä tanssimme hitaita puhumatta mitään, sanoja ei tarvittu
Miksi se ei edennyt? Hän oli liian kaukana, eri yhteiskuntaluokkaa ja jo varattu