Mitä äitisi tai isäsi ajattelee että olet atm?

Tietääkö vanhempasi että et ole harrastanut ikinä seksiä, tää on siis kaikille ätmeille? Mun isä ainakin epäilee jotain ja on alkanut syytää rahaa mulle paljon.
Olin muuten kahvilla laivalla tapaamani tytön kanssa ja olemme jutelleet facessa aika monesti. En ole mitään ehdotellut sille kun tuntuu et ei se halua mitään suhdetta mutta täytyy nyt katsoa. Keskiviikkona ajattelin viedä sen raflaan.
61501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Ätmit on jo peiton alla runk runk rukkaamassa.

Äänestä

Isäni oli ainakin sanonut eräälle YTM-kaverilleni kaupassa, että pitäisi sen pojan jo nainen löytää.

Äänestä
  • Se tosin vaatisi, että yrittäisit etsiä. Ääh, liian hankalaa, vinettäminen on helpompaa.

    Äänestä

Hieman päinvastainen kysymys: Mitähän oma isä ajattelee jos oma poika nussii jo säännöllisesti 13-14 vuotiaana? Onko hän ylpeä pojastansa vai jopa hieman kateellinen jos itse ei aikoinaan noin nuorena päässyt panemisen makuun.

Äänestä
  • On ylpeä! Kännissä ylistää ja kehuu. Veljeni on oikea nussikone joka nussi jo 7-luokalla välitunnilla, kylän legenda. Nussi ensimmäisen äpärälapsensa siten että oli nipinnapin 18 kun mukula syntyi.

    Äänestä

monesti ei ajattele kummoisiakaan, koska luonne ja mentaliteetti osin periytyy.
Se, että ovat/olleet yhdessä, on tullut aikansa olosuhteista, nyt sinkkuus on ollut jopa muotia, ympäristön paine pakkoliittoon on pienentynyt.

Äänestä

En tiedä, miten hyvin he ovat perillä seksielämästäni, mutta parisuhteen puute vaikuttaisi huolestuttavan äitä, joka on alkanut jälleen ohjeistamaan, että nyt minun pitäisi kyllä se nainen itselleni hakea. Hän on huolissaan, ettei hän saa lapsenlapsia koskaan, ja että minä jään yksin, jos hänestäkin aika jättää. Isä ei ole sen kummemmin ajatuksiaan aiheesta avannut.

Äänestä
  • Isä tietää että jälkeläisiä on tehty kylille varmuuden vuoksi pari ylimääräistä ja oma geeniperimä siten varmistettu.

    Äänestä

Äitini luulee että olen homo ja isääni ei kiinnosta.

Äänestä

naivii. Kehoitti minua vakiintumaan ja varoitti, että "kaikenlaisia tauteja on liikkeellä" jos eri naisten kanssa vehtaa. Isä siis ilmeisesti kuvittelee että vietän "villiä poikamieselämää"

Äänestä
  • Isälläsi menee vielä huonommin kun sulla. Se on niin pihalla että luulee että baarista kuka tahansa mies saa naista mukaansa.

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    Isälläsi menee vielä huonommin kun sulla. Se on niin pihalla että luulee että baarista kuka tahansa mies saa naista mukaansa.

    Niin saikin vielä 60 ja 70-luvulla, kun sotien jälkeistä naisenemmistöä oli vielä hieman jäljellä. Isukkisi muistelee nuoruuden kulta-aikojaan ja kuvittelee, että olosuhteet olisivat pysyneet muuttumattomina tähän päivään asti.

    Äänestä

Monesti vain ihmettelevät miksi olen usein kotona ja sitten kun kysyn ehdotusta mihin mennä niin vastaus on tyyliin kirjasto.. yeah right

Äänestä

Vanhempani eivät kyllä ole täysin kartalla. He ovat kyllä aina silloin tällöin vihjailleet, että nyt olisi poika aika pariutua vakituisesti. Mutta toisaalta minulla on ollut kuitenkin naisia ystävinä (huom - ystävinä) aina sen verran, että olen muutaman kerran kuullut "rivien välistä", miten vanhempani olettivat minulla myös olevan sukupuolielämää näiden naisten kanssa. Se kieltämättä hämmensi, kun luulo ei ole tiedon väärti, valitettavasti. Nimim. 31-vuotias kokematon mies.

Äänestä

Vuosia sitten isäpuoleni kännipäissään kertoi minulle kuinka monia naisia hän oli jo minun ikäisenäni pannut. Äitini ei ole koskaan udellut noita asioita. Taitaa olla niin että vanhemmat sittenkin vaistoavat asioiden laidan eivätkä halua kääntää veistä haavassa.

Työpaikalla kerran kun työkaverini selitti jotain tyttärensä koulunkäynnistä niin hän kysyi minulta että onko minulla lapsia. Olin ällikällä lyöty moisesta kysymyksestä. Minun kohdallani se on vaan niin absurdi. Kenties se olikin jonkinlainen kohtelias small-talk kysymys.

Äänestä
  • Kyllä tuollainen lapsista kyseleminen tuntuu varmasti at-miehestä pahalta. Varsinkin vanhemmalle at-miehelle se on kuin kääntäisi veistä haavassa.

    Äänestä

  • 9+17 kirjoitti:

    Kyllä tuollainen lapsista kyseleminen tuntuu varmasti at-miehestä pahalta. Varsinkin vanhemmalle at-miehelle se on kuin kääntäisi veistä haavassa.

    Itse asiassa en minä ole koskaan itsekään lapsia halunnut. Naisenpuute on ollut se suurin murhe mutta jos jonkin laihan lohdun atm:yydestä haluaa löytää niin ainakin tuo että olen välttynyt perhe-elämältä joka ei minulle sopisi alkuunkaan.

    Sitä paitsi kun itsekin olen selvästikin jonkinlainen evoluution ohilaukaus niin hyvä ettei minun paskat geenini pääse jatkamaan elämää.

    Äänestä

Oma isäni lakkasi tyystin kyselemästä jo varmaan 10 vuotta sitten. Parempi niin, sillä olen syyttänyt vanhempiani, että he kasvattivat minut nujertamalla ja siten tuhosivat minut ihmisenä. Asiasta on turha enää riidellä.

Jos alkaisi liikaa muistuttamaan niin minunpuolestani voidaan riidellä, kuinka tuhosi käytöksellään lapsensa elämän. Millainen idiootti nujertaa oman lapsensa ja tuhoaa tämän elämä? Sellainen ali-ihminen ei maailmankaikkeudenkaan silmissä ansaitse lapsenlapsia vaan on kirottu. Harmi vain, että myös minä joudun täysin viattomana kärsimään tästä asiasta.

Äänestä
  • Olen pahoillani puolestasi. Oikeasti. Vanhempiesi kaltaiset ihmiset eivät ansaitsisi tulla vanhemmiksi.
    Toivotan Sinulle kaikkea hyvää.

    Äänestä

Jos poikani on vielä yli 20-vuotiaana ilman ensimmäistä tyttökaveria, kustannan hänelle maksullisen naisen.

Haluan varmistaa, ettei hänestä tule katkeraa AT-miestä.

Äänestä
  • Jos saan joskus omia tyttäriä, niin vien itse niiden neitsyyden. On tytön kannalta parempi, että oma isä korkkaa, kuin että joku räkivä mopopoika pääsee perheen arvokkaimman omaisuuden päälle ähkimään.

    Äänestä

  • Sitä eivät ole omat vanhempani tehneet eikä heillä taida olla pienintäkään aikomusta siihen suuntaan.

    Äänestä

  • Atm-24v kirjoitti:

    Sitä eivät ole omat vanhempani tehneet eikä heillä taida olla pienintäkään aikomusta siihen suuntaan.

    Kustantaa maksullista naista minulle.

    Äänestä

Äiti jaksaa jankuttaa kyllä joka kerta että nainen pitäisi löytää. Kysynyt myös aika usein että et kai vaan ole homo. Isä ei ole puhunut aiheesta mitään enää pitkään aikaan.

Äänestä
  • Käske äitisi hommata sinulle joku. Varmaan hänellä on tuttuja, joilla on tyttäriä vapaana, mene ja tiedä...

    Äänestä

Mummoni sääli minua, enoni teki minusta ivasi minua illanistujaisissa, tätini on ivannut minua selkäni takana, isäni häpeää minua ja äitini elää omituisessa harhaluulossa että olen normaali ja menestyvä nuori mies.

En halua että ihmiset näkevät minua. Häpeän itseäni ja piiloudun varjoihin.

Äänestä
  • Palkkaa joku nainen esiintymään tyttökaverinasi. Joku vähävarainen tyttö voisi hyvinkin näyttäytyä kanssasi suvun tapahtumissa, jos maksaisit hänelle satasen/tapahtuma.

    Jonkinlainen kulissi kannattaa pystyttää, jos noin hävettää.

    Äänestä

  • Isälle kannattaa vaan sanoa, että keskittyy omaan elämäänsä jos sellaista on. Ilmeisesti isällä ei sitä ole, vaan pitää elää sinun kauttasi. Jos isä ei sitä kestä kuulla, niin voit kysyä siltä että mikä v*tun neiti se on kun ei suoraa puhetta kestä?

    Enoon ja tätiin taas kannattaa katkaista välit ja kertoa asiasta vanhemmillesikin. Mitä sä tuollaisilla m*lkuilla teet elämässäsi? Stalin on ilmaissut asian hyvin: "Death solves all problems. No man, no problem." Ton voi muuttaa vähän inhimillisempään muotoon, joka on kuitenkin melkein sama asia: "Turning your back solves all problems. No relationship, no problem."

    V*ttumaiset ihmiset kannattaa poistaa sosiaalisesta elämästään ihan Isä Aurinkoisen metodeja mukaillen, kohdellen heitä kuin he olisivat kuolleet. No man, no problem.

    Äänestä

Saavat suhtautua miten haluavat, ei kiinnosta. Tämä on minun elämäni ja elän mahdollisuuksien rajoissa kuten haluan.

Äänestä

Täällä maaseudulla yksi kokematon 36-vuotias ei herätä mitään ihmetystä. Kylällä on todistettavasti yli 80 vuotiaita kokemattomia ukkoja. Minä en kuitenkaan jaksanut alkaa ennätystä rikkomaan, vaan retkahdin rakoon "jo" 33 vuotiaana. Seurustellut en ole silti koskaan.

Äänestä
  • Sääliksi käy lampaita.

    Äänestä

  • Tämä se on sitä peräkylien maalaisidylliä. Varmaan aika moni kaltaisesi saamaton maajussi sekaantuu kotieläimiin.

    Äänestä

  • sivvv kirjoitti:

    Tämä se on sitä peräkylien maalaisidylliä. Varmaan aika moni kaltaisesi saamaton maajussi sekaantuu kotieläimiin.

    Joo. Älä vain koskaan eksy maaseudulle.

    Pian hevonen tulee ja hässii sinua.

    Äänestä

  • sivvv kirjoitti:

    Tämä se on sitä peräkylien maalaisidylliä. Varmaan aika moni kaltaisesi saamaton maajussi sekaantuu kotieläimiin.

    En ole maajussi. Ja ihan nettitreffien kautta naisiin tutustuin. Ja homma jatkuu, kunnes emäntä löytyy ;)

    Äänestä

  • Parempi siis mitä isompi kaupunki. Maalla kaikki asiat juorutaan, isossa kaupungissa saat unohtua yksin asuntoosi ätmiytesi kanssa.

    Äänestä

  • nainenkin_voi_ollaAT kirjoitti:

    Parempi siis mitä isompi kaupunki. Maalla kaikki asiat juorutaan, isossa kaupungissa saat unohtua yksin asuntoosi ätmiytesi kanssa.

    Riippuu tosi paljon paikasta. Mielestäni minulla on erittäin fiksut naapurit. Arvelisin asuvani sikäli vauraalla alueella, eikä kateutta suuremmin ole kun kaikilla on "hatussa lippaa" omiksi tarpeiksi. Täällä myös nämä vanhemmatkin kokemattomat miehet pyörittävät omia yrityksiään ja omistavat komeat talot ja hyvin hoidetut pihat. Maaseudulla naisettomuus johtuu enemmänkin kohtaamisongelmista, ja työpaikkojen puutteesta puolisoille. Itse olen suunnitellut asunnon ostoa lähi kaupungista, ja alan käymään töissäni kaupungista käsin.

    Äänestä

  • sivvv kirjoitti:

    Tämä se on sitä peräkylien maalaisidylliä. Varmaan aika moni kaltaisesi saamaton maajussi sekaantuu kotieläimiin.

    Reikä kun reikä. Lampaassa on se hyvä puoli ettei tarvi keskustella.

    Äänestä

En ole ATM, mutta silti.
Äitini ei ole pahemmin kysellyt, osittain tiennyt syyn miksi tytär ei ole koskaan seurustellut ja on neitsyt. Äitini on muutaman kerran sanonut olevansa surullinen, kun hänellä ei ole lapsenlapsia. Tänä vuonna pystyin ensimmäisen kerran sanomaan äidilleni, että hänessä on osasyy. Muutaman kerran olemme riidelleet asiasta- paremmin sanottuna minä raivoan ja ihmettelen miten ei muka tajunnut että hänen toiminnallaan oli myös vaikutusta.

Isäni pilkkasi neitsyyttäni tyttöystävänsä kanssa kun olin 28 v. Luulivat, etten ymmärrä mitä puhuvat. Nyt muutaman kerran sanonut olevansa surullinen kun ei saa lapsenlapsia. Hah! Isälläni on äpäräpoika, joka on menossa naimisiin joten valitettavasti isäni paskageenit siirtyvät eteenpäin. Velipuoleni on normaali, koska hänellä ei ole ollut kontaktia isäämme hänen ollessa lapsi, hän ei myöskään tiedä kuinka mieleltään häiriintynyt isämme on eikä uskoisi vaikka kertoisin.
Isäni on siis pääsyyllinen siihen, miksi minulla ei ole perhettä, ja jota olen surrut usein.

Vaikka nyt olen äidilleni muutaman kerran raivonnut, en ole sanonut isälleni mitään, koska mitä hyövää sanoa näitä puhelimessa, en saisi mitään järkevää sanottua. Sitäpaitsi isäni kiistäisi kaiken tekemänsä.
Miksi en sitten mene sanomaan päin naamaa? Isä asuu - onneksi- useamman
tunnin lentomatkan päässä, mutta pääsyy on se, että vaikka tuo hirviö on pilannut tähänastisen elämäni en halua, että hän pilaa loppuelämäni myös, koska en halua
viettää vuosia vankilassa taposta.
Odotan, kunnes isäni kuolee ja saan hyppiä ja nauraa hänen haudallaan.

Äänestä
  • Oletpas sinä vihainen. En minäkään pidä vanhemmistani mutten kuitenkaan vihaa niitä.

    Äänestä

  • Toivottavasti pääset yli tuosta katkeruudesta, vaikka se oikeutettua ja ymmärrettävää onkin.
    Minäkin olin pitkään katkera vanhemmilleni, mutta eipä se paljon auta. Ei mikään siitä muutu, että kerron heille yksityiskohtaisesti kaikki virheensä, kun eivät he niitä enää voi korjata kuitenkaan. Itselleni ollut tärkeää tietysti ymmärtää mikä on mihinkin johtanut. Mutta sen jälkeen kun syyt on selvitelty ja on sinut menneen kanssa, on aika suunnata tulevaan ja se on aikuisen rakennettava itse.
    Joku hyvä syyhän isälläsikin saattaa olla hirviöityyteensä. Ehkä omat vanhempansa.

    No ehkä olet nämä jo tajunnutkin ja vanhempasi kyllä kuulostavat omiani friikimmiltä, mutta menneessä ei kuitenkaan kannata piehtaroida. Pahoitteluni jos oli taas turhaa paasaamista, mutta ehkä edes jollekin vähän apua.

    Äänestä

  • ätmi kirjoitti:

    Oletpas sinä vihainen. En minäkään pidä vanhemmistani mutten kuitenkaan vihaa niitä.

    Minä rakastan äitiäni, kaikesta huolimatta ja tiedän, että hän rakastaa minua ehdoitta.
    Ei kyse ole pitämisestä vaan siitä, että on olemassa ihmisiä, joiden ei pitäisi hankkia lapsia. He siirtävät omat traumansa ja katkeruutensa seuraavaan polveen.
    Toisekseen et voi tietää millaisia vanhempani ovat ja mitä he ovat tehneet.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Toivottavasti pääset yli tuosta katkeruudesta, vaikka se oikeutettua ja ymmärrettävää onkin.
    Minäkin olin pitkään katkera vanhemmilleni, mutta eipä se paljon auta. Ei mikään siitä muutu, että kerron heille yksityiskohtaisesti kaikki virheensä, kun eivät he niitä enää voi korjata kuitenkaan. Itselleni ollut tärkeää tietysti ymmärtää mikä on mihinkin johtanut. Mutta sen jälkeen kun syyt on selvitelty ja on sinut menneen kanssa, on aika suunnata tulevaan ja se on aikuisen rakennettava itse.
    Joku hyvä syyhän isälläsikin saattaa olla hirviöityyteensä. Ehkä omat vanhempansa.

    No ehkä olet nämä jo tajunnutkin ja vanhempasi kyllä kuulostavat omiani friikimmiltä, mutta menneessä ei kuitenkaan kannata piehtaroida. Pahoitteluni jos oli taas turhaa paasaamista, mutta ehkä edes jollekin vähän apua.

    Ei ollut turhaa paasaamista ollenkaan :-) Mukavaltahan se tuntuu, että joku yrittää ymmärtää mitä kerron ja tuntee sympatiaa.
    Tavallaan oli tyhmää/turhaa minun kirjoittaa, koska syytän vanhempiani, mutten kerro mitä he ovat tehneet, mutta en vaan voi kertoa, koska se on sen verran, tai siis ne ovat sen verran raskaita ja arkaluonteisia asioita

    Olen padonnut katkeruuteni, nyt vasta olen päästänyt ulos yli 20 vuoden ajan patoutuneena olleen vihani ja katkeruuteni. Nykyisin katkeruuden tunteet tulevat aaltoina, joku asia saa mieleen vanhoja, kipeitä muistoja. Vasta tänä vuonna olen antanut katkeruuteni tulla ulos ja myöntänyt miten suuri vaikutus vanhemmillani, myös äidilläni, on ollut siihen, etten luultavasti pysty koskaan parisuhteeseen. Vielä menee varmasti aikaa, että pääsen lopullisesti eroon katkeruudesta. Anteeksiantaminen on sitten eri juttu, mutta äidilleni olen osittain pystynyt antamaan anteeksi. Äidilläni on itsellään ollut raskas lapsuus ja nuoruus joista hän on traumatisoitunut ja hänen traumoistaan tuli myös minun traumani.

    Isäni puolestaan...en halua edes ajatella, mikä olisi tilanteeni jos äitini ei olisi ajanut isääni pois kodistamme kun olin 3-vuotias, mutta viitteitä siitä mitä hän olisi minulle tehnyt tuli ilmi käydessämme sukuloimassa.

    Olen nyt vasta, tänä vuonna jälleen, kertonut ihan kaiken mitä olen lapsuudessani kokenut uudelle minua hoitavalle henkilölle ja hän sanoo, että elämänhistoriani on järkyttävä. Hän sanoi, että olen henkisesti niin vahva, että olen kestänyt kaiken eikä minusta päällepäin näy, että olen masentunut ja miten paljon olen joutunut kärsimään. Joku muu ei olisi kestänyt tätä kaikkea ja sen takia, taustani huomioiden, on ihme, että olen elossa, etten ole tehnyt itsemurhaa tai juonut itseäni hengiltä, tai etten ole ollut jo viimeiset parikymmentä vuotta mielisairaalassa pakkohoidossa loppuelämääni asti.

    Äänestä

  • UPDATE_10423959 kirjoitti:

    Niin, kyllä se paska varmaan kannattaa raivota ulos. Terapeutille, tänne ja / tai vanhemmillesi. Mutta lähinnä kertaluonteisesti tai kuitenkin lyhyen aikaa, ettei koko elämä kulu paskassa piehtarointiin. En nyt tiedä onko anteeksianto oikea tapa / sana..mutta itse ajattelen vastaavista, että se oli yksi omalle kohdalle osunut onnettomuus. Jotkut vammautuvat auto-onnettomuudessa tai saavat syövän ilman omaa syytään. Sinun onnettomuutesi olivat huonot vanhemmat. Vahvat ja ehkä onnekkaatkin jaksavat nousta syövän ja onnettomuuksien jälkeen kohti onnellista elämää.

    Minun on todella vaikea uskoa, etteikö sinulla voisi joskus olla onnellinen parisuhde. Olet kuitenkin fiksu ja hyväsydäminen ja ne ovat tärkeimmät tekijät. Vaikka en sitä tarkoita, että parisuhteen pitäisi olla mikään ykköstavoitteesi. Varmasti on mahdollista elää onnellinen loppuelämä yksinkin.

    Ei sitä jaksa edes vatvoa ja tuskailla menneitten kanssa pitkiä aikoja, se on henkisesti hirveän kuluttavaa ja olen ymmärtänyt sen, että menneisyyteni ei määritä tulevaisuuttani. Mutta tämä on vielä sen verran uusi ahaa-elämys, että sitä pitää vielä työstää. Kunhan vuoden päästä olen aloittanut terapian, niin pääsen oikein kunnolla purkautumaan :-)

    Äidilleni olen kuitenkin antanut anteeksi jo, hän on kuitenkin tehnyt kaikkensa ja pyrkinyt ajattelemaan minun parastani, ja hän on jo niin iäkäs.

    En ole ikinä ajatellut, tai oikeastaan osannut ajatella tuota asiaa tuolta kantilta, vaikka periaatteessa on kyse hiukan samanlaisesta tilanteesta. Mielenkiintoinen uusi näkökanta.
    Ehkä siksi en ole osannut ajatella noin, koska raskaita asioita on ollut niin paljon ja
    ne ovat kestäneet pitkiä aikoja. Mutta voin silti päästä niistä yli, aikaa siihen varmasti menee, mutta paranemisen puolella ollaan jo.

    En lopullisesti ole heittänyt kirvestä kaivoon parisuhteen suhteen, vaikka toisessa ketjussa annoin niin ymmärtää. Minun on saatava itseni ehyeksi ennenkuin olen valmis. Vaikka kliseenä kai pidetään sanontaa "on opittava rakastamaan itseään ennenkuin voi rakastaa toista", niin kyllä se pitää paikkaansa.

    Kiitos kauniista sanoistasi! Ne olivat päivän piristys :-)

    Kiva jos piristi:)
    Minä en ehkä olisi sinun(kaan) kohdallasi samaa mieltä tuosta kliseesanonnasta. Ainakin jos nyt sattumalta jotain tulee tarjolle, niin kannattaa mielestäni katsoa kortti loppuun. Mielestäni ääriromanttinen olisi suhde, jossa autetaan toisensa ylös kuopasta kohti onnellista loppuelämää. Sitä en tiedä kuinka realistista tuo sitten on?

    Noista onnettomuuksista: unohtui vielä se hyvän tuurin merkitys. Vaikka olet paljon kärsinyt viattomana, niin varmasti olet myös.monella tapaa verrattain onnekas; esimerkiksi jo Suomeen syntyminen on onnenpotku verrattuna suureen osaan ihmisistä. Äitisi yrittää parastasi, olet saanut lahjana älyä jne.. Ainakin itseäni joskus auttanut, kun on tajunnut, että ihan hyvinhän asiat ovat verrattuna moneen muuhun.

    Onpa ääriromanttista auttaa toisensa ylös kuopasta kohti onnellista loppuelämää.

    Äänestä

  • FixusZixus kirjoitti:

    Onpa ääriromanttista auttaa toisensa ylös kuopasta kohti onnellista loppuelämää.

    Tarkoitatko, että olisi täysin teoreettista, että niin olisi mahdollista tapahtua

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Kiva jos piristi:)
    Minä en ehkä olisi sinun(kaan) kohdallasi samaa mieltä tuosta kliseesanonnasta. Ainakin jos nyt sattumalta jotain tulee tarjolle, niin kannattaa mielestäni katsoa kortti loppuun. Mielestäni ääriromanttinen olisi suhde, jossa autetaan toisensa ylös kuopasta kohti onnellista loppuelämää. Sitä en tiedä kuinka realistista tuo sitten on?

    Noista onnettomuuksista: unohtui vielä se hyvän tuurin merkitys. Vaikka olet paljon kärsinyt viattomana, niin varmasti olet myös.monella tapaa verrattain onnekas; esimerkiksi jo Suomeen syntyminen on onnenpotku verrattuna suureen osaan ihmisistä. Äitisi yrittää parastasi, olet saanut lahjana älyä jne.. Ainakin itseäni joskus auttanut, kun on tajunnut, että ihan hyvinhän asiat ovat verrattuna moneen muuhun.

    Niin jos jotain tulee tarjolle, mutta se on kyllä iso jos.

    En tiedä ymmärsinkö oikein tuota "toistensa auttaminen ylös kuopasta"? Jos tarkoitit, että kaksi reppanaa yrittäisi auttaa toisiaan, niin en tiedä olisiko se pitkän päälle hyväksi kummallekaan, riippuisi tietysti paljon tuosta reppanuusasteesta ja syistä reppanuuteen. Mutta uskon, että sellainen mies jolla on ollut helppo elämä ilman suurempia vastoinkäymisiä ei tule minua ymmärtämään.
    Tajusin vähän aikaa sitten, että toivoin parisuhteen, no siis miehen, "pelastavan" minut paskaelämästäni, mutta eihän se niin toimi eikä suhde voi tuohon pohjautua. Silloin tajusin, että minun on paras lopettaa etsiminen. Minun pitää pelastaa itse itseni eli saada asiani järjestykseen, itseni terveemmäksi ja itsetuntoni paremmaksi. Toivottavasti sitten tapaisin mukavan miehen.

    Silloin kun tuntuu oikein surkealta niin yritän muistaa, että asiat voisivat olla huonomminkin. Pitäisi muistaa se vaan useammin.

    Niin siis tottakai sinun on keskityttävä itsesi auttamiseen, eikä odottaa jotain prinssiä ratsullaan saapuvaksi. Mutta jos nyt kuitenkin se prinssi ilmestyy, niin tuskin hänestä haittaakaan olisi.

    Oikea prinssi jopa omalla autollaan saa ilmestyä.

    Äänestä

Olen varmana suvustani ainoa joka ei ole koskaan seurustellut. Monilla serkuilla ja kummi tytöillä on lapsia ja serkku pojilla on lapsia ja perhe. En taida mennä joluna käymään jos sukulaiset pyytää. Kattovat säälivästi kuten ennen.

Äänestä
  • Minunkin kaikilla serkuilla on perheet, paitsi ATM serkullani ei vielä ole lapsia kiinalaisen vaimonsa kanssa.

    Äänestä

Äitini ja Isäni eivät usko että tulen koskaan saamaan naista, menemään naimisiin tai saamaan lapsia.

Äänestä

Ihmettelen etteivät vanhempani tunnu olevan pätkääkään huolissaan siitä ettei minulla ole koskaan ollut tyttöystävää vaikka olen vieläpä vanhempieni ainut lapsi. Tuntuu siltä että äitini melkeinpä suorastaan toivoo etten alkaisi seurustella kenenkään kanssa.

Äänestä
  • Isäni taas ei kauheasti tunnu välittävän. Mitä nyt joskus sanoo että kyllä sinäkin vielä joskus jonkun löydät. No en löydä.

    Äänestä

  • -Atm- kirjoitti:

    Isäni taas ei kauheasti tunnu välittävän. Mitä nyt joskus sanoo että kyllä sinäkin vielä joskus jonkun löydät. No en löydä.

    On kyllä välillä tosi rajujakin riitoja varsinkin äitini kanssa kun raivoan hänelle oikein todenteolla. Sellaista se on ollut jo oikeastaan lapsesta asti mutta en tiedä että vihaanko varsinaisesti kuitenkaan häntä.

    Äänestä

Tosiaankin, monet vanhemmat kuvittelevat että omatkin lapset löytävät kumppanin helposti ja tietysti jotkut löytävätkin mutta sitten joku ei löydäkään niin luullaan että se on jokin valinta.

Kenties useimmat vanhemmatkasn eivät halua ajatella että oma lapsi olisi niin epäkiinnostava ja epäviehättävä ettei kenellekään kelpaa vaan mielummin ajatellaan että se oma poika on vaan niin ronkeli.

Äänestä
  • " Tosiaankin, monet vanhemmat kuvittelevat että omatkin lapset löytävät kumppanin helposti ja tietysti jotkut löytävätkin mutta sitten joku ei löydäkään niin luullaan että se on jokin valinta. "

    Se on selvä että varsinkin naiset jos nyt eivät ihan hirveän näköisiä ole jo ihan nuoresta olleet ovat noina nuoruusaikoinaan hyvin sisäistäneet sen, että miehiä aina parveilee heitä yrittämässä, ja että näitä pitää lähinnä vain torjua, ja että näistä sitten vaan valitsee itselleen mieleisempiä. Helposti siinä näin mennen voi harhautua kuvittelemaan, että se samoin miehillekkin olisi aina yhtä helppa löytää naisia. Näin varsinkin kun myös juuri naisten paljon seuraama parisuhdeasioita vatvova valtamediakin tällaista käsitystä sekin ylläpitää. Lisäksi vielä sekin vahvistaa naisten päihin tällaista käsitystä, kun ei heitäkään aina sentään lähesty juuri ne miehet joiden he erityisesti toivoisivat lähestyvän, t.s. tämä saa naisen kuvittelemaan että lähes joka mies on samalla tavalla naisten haluama.
    Myös se asia lie vanhemmille jokseenkin käsittämätöntä, että jos mies on syystä tai toisesta tai vaikka ilman mitään erityistä syytäkään ajautun vaan ulos p/s-markkinoilta tai ei ole niissä riittävän nuoresta aktiivisesti mukana ollut on asia joka miehelle ajan kuluessa alkaa jo hyvinkin nuoresta tehdä näille markkinoille menon aina vaan kasvavassa määrin vaikeammaksi. Tämä asia on paljolti p/s-markkinakulttuurisidonnainen.

    Äänestä

Ylipäätään on mielenkiintoista huomata miten ihmiset luulevat muista ihmisistä ihan omiansa. Esim kun mies kertoo seksikokemuksistansa niin monet epäilevät hänen juttujansa ja pitävät niitä paisuteltuina. Kuitenkin jossain vaiheessa elämää jos mies kertoo olevansa kokematon niin sitäkään ei meinata uskoa. Miksi ihmeessä kukaan nyt tuollaista valehtelisi.

Itselläni oli vastaava tilanne kun kerroin muutamalle kaverille että seksikokemukseni viimeisen 10v aikana ovat kaikki olleet maksullisia naisia, niitä sitten tosin useampia, niin kaverit eivät meinanneet uskoa että minä nyt en ilmaiseksi saisi. Mutta noin se vaan on.

Äänestä
  • Kavereiden kuuluukin ihmetellä sitä, vaikka ajatuksissaan eivät ihmettelisi yhtään. Sinulla on hyviä kavereita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

atm. kirjoitti:

Tietääkö vanhempasi että et ole harrastanut ikinä seksiä, tää on siis kaikille ätmeille? Mun isä ainakin epäilee jotain ja on alkanut syytää rahaa mulle paljon.
Olin muuten kahvilla laivalla tapaamani tytön kanssa ja olemme jutelleet facessa aika monesti. En ole mitään ehdotellut sille kun tuntuu et ei se halua mitään suhdetta mutta täytyy nyt katsoa. Keskiviikkona ajattelin viedä sen raflaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu